Siirry pääsisältöön

Keinutuolimatkailua Islannissa ja Kiinassa

 

Nyt ollaan päästy loman siihen vaiheeseen, jolloin aletaan raivata huushollia. Aloitan tällä kertaa kirjahyllystä, sillä se on päässyt tässä talven mittaan erityisen pahasti rehottamaan. Tarkoituksena olisi saada mahtumaan huushollin kaikki kirjat tähän yhteen hyllystöön, mutta siihen tavoitteeseen pääsee vain raa'alla valikoinnilla. Ketkä jäävät ja ketkä joutuvat lähtemään? Eilen jouduin jo erottamaan kaksi avioparia toisistaan, Tervot ja Austerit. Miehet saivat lähtöpassit, naiset jäävät.

Mutta tässä raivauksen ohella luen myös tietysti. Saattelin juuri loppuun hyllyssäni kauan asuneen Linda Jakobsonin kirjan "Vuosi kiinalaisena". Kirja on ilmestynyt 1980-luvulla ja lähes yhtä kauan se on myös minulla ollut. Kirja kuului myös niiden valittujen joukkoon, jotka pääsivät muuttamaan kanssani Suomesta Ruotsiin. 

Minuun iski nimittäin 90-luvulla Kiina-innostus, joka laimeni vasta kun pääsin v. 2002 käymään Kiinassa. Tai tarkemmin sanoen Pekingissä, mikä on vain pieni osa Kiinaa. Luettuani kesän alussa ruotsalaisen Kiina-tuntijan Hanna Sahlbergin tuoreen kirjan ymmärsin, että en ole ehkä Kiinassa edes käynytkään, "vain" Pekingissä. Mutta 80-luvun Linda Jakobson lohduttaa, että turistin kannalta parhaimmat kohteet löytyvät juurikin Pekingistä, joten voin olla tyytyväinen että olen nyt nähnyt edes tuon yhden kolkan Kiinasta.

Mutta luin siis nyt myös uudestaan Linda Jakobsonin mainion kirjan, jossa hän kertoo omasta Kiinan-vuodestaan. Jakobson kuvailee hyvin ja hauskan yksityiskohtaisesti elämästään "isonenänä" kiinalaisessa yliopistossa ja kulttuurishokeista, joita sekä hän että kiinalaiset kokevat puolin ja toisin. Tämä kirja kuuluu niihin matkakirjoihin, joita on todellakin ihana lukea omassa nojatuolissa sen sijaan että joutuisi nukkumaan jääkylmässä asunnossa pipo päässä. Tai käymään kyykkyvessassa samanaikaisesti muutaman muun kiinalaisnaisen kanssa.

Mutta Kiina kiehtoo minua edelleen vaikka en sinne enää haluakaan matkustaa. Olen kuunnellut Hanna Sahlbergin Kiinaa käsitteleviä podcasteja, joissa hän kertoo laajasti nyky-Kiinan kulttuurista ja yhteiskunnasta. Ja näin harrastelijalingvistinä tekisi kyllä mieli käydä vielä jokin kiinan alkeiskurssikin!

Nyt 2020-luvulla Kiinasta on tullut ehkä enemmän pelottava kuin kiehtova, mutta näitä Jakobsonin ja Sahlbergin kirjoja lukiessa muistaa taas, että Kiina on paljon, paljon enemmän kuin Pekingissä komentopaikkaansa pitävä puoluejohto. Ja vaikka en itse nyt enää Kiinaan matkustaisikaan niin tulevathan ne kiinalaiset tänne. Olisipa hauska osata heittää joku fraasi kiinaksi kun osuu samaan paikkaan jonkin ison kiinalaisseurueen kanssa. Jakobsonin mukaan se jos mikä saisi kiinalaiset tolaltaan!

Ja sitten Islantiin: löysin hyllystä kirpparilta ostamani Arnaldur Indriđasonin dekkarin "Mies järvessä". Kirja kuuluu samaan sarjaan, josta olen lukenut jo kaksi osaa ja sattumoisin tämäkin kuuluu sarjan alkuosaan, joten palaan tuttuun miljööseen. Sarjan päähenkilö on Erlendur Sveinsson, joka yhdessä kahden kollegansa kanssa ratkoo yleensä varsin erikoisia murhatapauksia. 

Kahden edellisen osan tapaan tämäkin murhatarina juontaa juurensa historiaan, nyt liikutaan Itä-Saksassa ja siellä opiskelleiden islantilaisnuorten menneisyydessä. Tämä kirja muuten kiinnosti minua erityisesti sen vuoksi, että Reykjavikin ohella kirjan tapahtumat sijoittuvat kylmän sodan aikaiseen Leipzigiin, jossa kävin juuri toukokuussa. Kävin tuolloin myös Indriđasonin tarkasti kuvaamassa Stasin pääpaikassa, 'Die Runde Ecke'-nimisessä rakennuksessa, joka nykyään toimii museona.

En yleensä lue dekkareita kuin satunnaisesti, mutta juuri tässä Indriđasonin sarjassa olen päässyt kokemaan sen lukuhaluja kutkuttavan tunteen kun voi palata samojen henkilöhahmojen pariin, tuttuihin maisemiin. Itse murhatapauksen lisäksi tässäkin kirjassa oli aivan yhtä mielenkiintoista kuulla miten Erlendurin huumekoukussa pyristelevä tytär voi tai miten Erlendurin viime osassa alkanut orastava rakkaussuhde kehittyy. 

Mutta nyt takaisin kirjahyllyä siivoamaan! Mikähän matkakohde sieltä seuraavaksi löytyy...

**

Linda Jakobson: Mureneva muuri. Vuosi kiinalaisena (Kirjayhtymä 1988)

Hanna Sahlberg: Den osynliga muren. Rapport från mitt misslyckade försök att bli kines (Weyler Förlag 2023)

Arnaldur Indriđason: Kleifarvatn (Mannen i sjön/Mies järvessä) 2004



Kommentit

  1. Minullakin yksiön hyllyissä kirjat pursuilevat, vaikka iso pino meni ennen muuttoa jo porukoille omakotitaloon... Kirjat vain menevät surkeasti kaupaksi nykyään, ja aika monessa kirjaston vaihtohyllyssä pitää ottaa jotain mukaansa kun tuo. :D Eli ongelma ei ratkea ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi on tässä lähellä kirppari, jonne voi viedä tavaraa. Joskus tosin tavarakassia heille ojentaessa piilotan näitä kirjoja vaatepinon alle, epäilen että kirjat eivät ole tosiaankaan niitä myydyimpiä artikkeleita 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle