Siirry pääsisältöön

Keinutuolimatkailua Islannissa ja Kiinassa

 

Nyt ollaan päästy loman siihen vaiheeseen, jolloin aletaan raivata huushollia. Aloitan tällä kertaa kirjahyllystä, sillä se on päässyt tässä talven mittaan erityisen pahasti rehottamaan. Tarkoituksena olisi saada mahtumaan huushollin kaikki kirjat tähän yhteen hyllystöön, mutta siihen tavoitteeseen pääsee vain raa'alla valikoinnilla. Ketkä jäävät ja ketkä joutuvat lähtemään? Eilen jouduin jo erottamaan kaksi avioparia toisistaan, Tervot ja Austerit. Miehet saivat lähtöpassit, naiset jäävät.

Mutta tässä raivauksen ohella luen myös tietysti. Saattelin juuri loppuun hyllyssäni kauan asuneen Linda Jakobsonin kirjan "Vuosi kiinalaisena". Kirja on ilmestynyt 1980-luvulla ja lähes yhtä kauan se on myös minulla ollut. Kirja kuului myös niiden valittujen joukkoon, jotka pääsivät muuttamaan kanssani Suomesta Ruotsiin. 

Minuun iski nimittäin 90-luvulla Kiina-innostus, joka laimeni vasta kun pääsin v. 2002 käymään Kiinassa. Tai tarkemmin sanoen Pekingissä, mikä on vain pieni osa Kiinaa. Luettuani kesän alussa ruotsalaisen Kiina-tuntijan Hanna Sahlbergin tuoreen kirjan ymmärsin, että en ole ehkä Kiinassa edes käynytkään, "vain" Pekingissä. Mutta 80-luvun Linda Jakobson lohduttaa, että turistin kannalta parhaimmat kohteet löytyvät juurikin Pekingistä, joten voin olla tyytyväinen että olen nyt nähnyt edes tuon yhden kolkan Kiinasta.

Mutta luin siis nyt myös uudestaan Linda Jakobsonin mainion kirjan, jossa hän kertoo omasta Kiinan-vuodestaan. Jakobson kuvailee hyvin ja hauskan yksityiskohtaisesti elämästään "isonenänä" kiinalaisessa yliopistossa ja kulttuurishokeista, joita sekä hän että kiinalaiset kokevat puolin ja toisin. Tämä kirja kuuluu niihin matkakirjoihin, joita on todellakin ihana lukea omassa nojatuolissa sen sijaan että joutuisi nukkumaan jääkylmässä asunnossa pipo päässä. Tai käymään kyykkyvessassa samanaikaisesti muutaman muun kiinalaisnaisen kanssa.

Mutta Kiina kiehtoo minua edelleen vaikka en sinne enää haluakaan matkustaa. Olen kuunnellut Hanna Sahlbergin Kiinaa käsitteleviä podcasteja, joissa hän kertoo laajasti nyky-Kiinan kulttuurista ja yhteiskunnasta. Ja näin harrastelijalingvistinä tekisi kyllä mieli käydä vielä jokin kiinan alkeiskurssikin!

Nyt 2020-luvulla Kiinasta on tullut ehkä enemmän pelottava kuin kiehtova, mutta näitä Jakobsonin ja Sahlbergin kirjoja lukiessa muistaa taas, että Kiina on paljon, paljon enemmän kuin Pekingissä komentopaikkaansa pitävä puoluejohto. Ja vaikka en itse nyt enää Kiinaan matkustaisikaan niin tulevathan ne kiinalaiset tänne. Olisipa hauska osata heittää joku fraasi kiinaksi kun osuu samaan paikkaan jonkin ison kiinalaisseurueen kanssa. Jakobsonin mukaan se jos mikä saisi kiinalaiset tolaltaan!

Ja sitten Islantiin: löysin hyllystä kirpparilta ostamani Arnaldur Indriđasonin dekkarin "Mies järvessä". Kirja kuuluu samaan sarjaan, josta olen lukenut jo kaksi osaa ja sattumoisin tämäkin kuuluu sarjan alkuosaan, joten palaan tuttuun miljööseen. Sarjan päähenkilö on Erlendur Sveinsson, joka yhdessä kahden kollegansa kanssa ratkoo yleensä varsin erikoisia murhatapauksia. 

Kahden edellisen osan tapaan tämäkin murhatarina juontaa juurensa historiaan, nyt liikutaan Itä-Saksassa ja siellä opiskelleiden islantilaisnuorten menneisyydessä. Tämä kirja muuten kiinnosti minua erityisesti sen vuoksi, että Reykjavikin ohella kirjan tapahtumat sijoittuvat kylmän sodan aikaiseen Leipzigiin, jossa kävin juuri toukokuussa. Kävin tuolloin myös Indriđasonin tarkasti kuvaamassa Stasin pääpaikassa, 'Die Runde Ecke'-nimisessä rakennuksessa, joka nykyään toimii museona.

En yleensä lue dekkareita kuin satunnaisesti, mutta juuri tässä Indriđasonin sarjassa olen päässyt kokemaan sen lukuhaluja kutkuttavan tunteen kun voi palata samojen henkilöhahmojen pariin, tuttuihin maisemiin. Itse murhatapauksen lisäksi tässäkin kirjassa oli aivan yhtä mielenkiintoista kuulla miten Erlendurin huumekoukussa pyristelevä tytär voi tai miten Erlendurin viime osassa alkanut orastava rakkaussuhde kehittyy. 

Mutta nyt takaisin kirjahyllyä siivoamaan! Mikähän matkakohde sieltä seuraavaksi löytyy...

**

Linda Jakobson: Mureneva muuri. Vuosi kiinalaisena (Kirjayhtymä 1988)

Hanna Sahlberg: Den osynliga muren. Rapport från mitt misslyckade försök att bli kines (Weyler Förlag 2023)

Arnaldur Indriđason: Kleifarvatn (Mannen i sjön/Mies järvessä) 2004



Kommentit

  1. Minullakin yksiön hyllyissä kirjat pursuilevat, vaikka iso pino meni ennen muuttoa jo porukoille omakotitaloon... Kirjat vain menevät surkeasti kaupaksi nykyään, ja aika monessa kirjaston vaihtohyllyssä pitää ottaa jotain mukaansa kun tuo. :D Eli ongelma ei ratkea ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi on tässä lähellä kirppari, jonne voi viedä tavaraa. Joskus tosin tavarakassia heille ojentaessa piilotan näitä kirjoja vaatepinon alle, epäilen että kirjat eivät ole tosiaankaan niitä myydyimpiä artikkeleita 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiiruhda rakastamaan! - Alex Schulmanin esikoisteos 'Skynda att älska'

  Vuoden lopulla ilmestyneet kirjabloggaajien Vuoden parhaat -postaukset nostivat esille yhden selkeän tähden - ruotsalaisen Alex Schulmanin ja tämän uusimman romaanin 'Överlevarna' (suomennettuna 'Eloonjääneet', Nemo 2021). Olen lukenut pari aikaisempaa Schulmanin kirjaa, mutta tätä uusinta en ole vielä ehtinyt hankkia käsiini. Täytyy myös tunnustaa, että Schulmanin ristiriitainen julkinen imago täällä Ruotsissa vaikuttaa edelleen lukuhaluihini. Schulman tuli julkisuuteen 00-luvun puolivälissä mm. blogillaan, jossa hän kommentoi hyvinkin räväkästi ajankohtaisia tapahtumia ja julkisuuden henkilöitä. Lisäksi hän oli seurapiiripalstojen vakioseurattava yhdessä vauhdikkaan puolisonsa kanssa. Ohjelmassa oli myös mahtipontiset häät, vaikkakin avioero astui voimaan jo vuoden kuluttua. Schulman oli siinä vaiheessa tavannut nykyisen puolisonsa, jonka kanssa hänellä on nykyään kolme lasta. Ensimmäisen lapsensa synnyttyä Schulman alkoi kirjoittaa uutta blogia, Att vara Charlie Sc...