Siirry pääsisältöön

Keinutuolimatkailua Islannissa ja Kiinassa

 

Nyt ollaan päästy loman siihen vaiheeseen, jolloin aletaan raivata huushollia. Aloitan tällä kertaa kirjahyllystä, sillä se on päässyt tässä talven mittaan erityisen pahasti rehottamaan. Tarkoituksena olisi saada mahtumaan huushollin kaikki kirjat tähän yhteen hyllystöön, mutta siihen tavoitteeseen pääsee vain raa'alla valikoinnilla. Ketkä jäävät ja ketkä joutuvat lähtemään? Eilen jouduin jo erottamaan kaksi avioparia toisistaan, Tervot ja Austerit. Miehet saivat lähtöpassit, naiset jäävät.

Mutta tässä raivauksen ohella luen myös tietysti. Saattelin juuri loppuun hyllyssäni kauan asuneen Linda Jakobsonin kirjan "Vuosi kiinalaisena". Kirja on ilmestynyt 1980-luvulla ja lähes yhtä kauan se on myös minulla ollut. Kirja kuului myös niiden valittujen joukkoon, jotka pääsivät muuttamaan kanssani Suomesta Ruotsiin. 

Minuun iski nimittäin 90-luvulla Kiina-innostus, joka laimeni vasta kun pääsin v. 2002 käymään Kiinassa. Tai tarkemmin sanoen Pekingissä, mikä on vain pieni osa Kiinaa. Luettuani kesän alussa ruotsalaisen Kiina-tuntijan Hanna Sahlbergin tuoreen kirjan ymmärsin, että en ole ehkä Kiinassa edes käynytkään, "vain" Pekingissä. Mutta 80-luvun Linda Jakobson lohduttaa, että turistin kannalta parhaimmat kohteet löytyvät juurikin Pekingistä, joten voin olla tyytyväinen että olen nyt nähnyt edes tuon yhden kolkan Kiinasta.

Mutta luin siis nyt myös uudestaan Linda Jakobsonin mainion kirjan, jossa hän kertoo omasta Kiinan-vuodestaan. Jakobson kuvailee hyvin ja hauskan yksityiskohtaisesti elämästään "isonenänä" kiinalaisessa yliopistossa ja kulttuurishokeista, joita sekä hän että kiinalaiset kokevat puolin ja toisin. Tämä kirja kuuluu niihin matkakirjoihin, joita on todellakin ihana lukea omassa nojatuolissa sen sijaan että joutuisi nukkumaan jääkylmässä asunnossa pipo päässä. Tai käymään kyykkyvessassa samanaikaisesti muutaman muun kiinalaisnaisen kanssa.

Mutta Kiina kiehtoo minua edelleen vaikka en sinne enää haluakaan matkustaa. Olen kuunnellut Hanna Sahlbergin Kiinaa käsitteleviä podcasteja, joissa hän kertoo laajasti nyky-Kiinan kulttuurista ja yhteiskunnasta. Ja näin harrastelijalingvistinä tekisi kyllä mieli käydä vielä jokin kiinan alkeiskurssikin!

Nyt 2020-luvulla Kiinasta on tullut ehkä enemmän pelottava kuin kiehtova, mutta näitä Jakobsonin ja Sahlbergin kirjoja lukiessa muistaa taas, että Kiina on paljon, paljon enemmän kuin Pekingissä komentopaikkaansa pitävä puoluejohto. Ja vaikka en itse nyt enää Kiinaan matkustaisikaan niin tulevathan ne kiinalaiset tänne. Olisipa hauska osata heittää joku fraasi kiinaksi kun osuu samaan paikkaan jonkin ison kiinalaisseurueen kanssa. Jakobsonin mukaan se jos mikä saisi kiinalaiset tolaltaan!

Ja sitten Islantiin: löysin hyllystä kirpparilta ostamani Arnaldur Indriđasonin dekkarin "Mies järvessä". Kirja kuuluu samaan sarjaan, josta olen lukenut jo kaksi osaa ja sattumoisin tämäkin kuuluu sarjan alkuosaan, joten palaan tuttuun miljööseen. Sarjan päähenkilö on Erlendur Sveinsson, joka yhdessä kahden kollegansa kanssa ratkoo yleensä varsin erikoisia murhatapauksia. 

Kahden edellisen osan tapaan tämäkin murhatarina juontaa juurensa historiaan, nyt liikutaan Itä-Saksassa ja siellä opiskelleiden islantilaisnuorten menneisyydessä. Tämä kirja muuten kiinnosti minua erityisesti sen vuoksi, että Reykjavikin ohella kirjan tapahtumat sijoittuvat kylmän sodan aikaiseen Leipzigiin, jossa kävin juuri toukokuussa. Kävin tuolloin myös Indriđasonin tarkasti kuvaamassa Stasin pääpaikassa, 'Die Runde Ecke'-nimisessä rakennuksessa, joka nykyään toimii museona.

En yleensä lue dekkareita kuin satunnaisesti, mutta juuri tässä Indriđasonin sarjassa olen päässyt kokemaan sen lukuhaluja kutkuttavan tunteen kun voi palata samojen henkilöhahmojen pariin, tuttuihin maisemiin. Itse murhatapauksen lisäksi tässäkin kirjassa oli aivan yhtä mielenkiintoista kuulla miten Erlendurin huumekoukussa pyristelevä tytär voi tai miten Erlendurin viime osassa alkanut orastava rakkaussuhde kehittyy. 

Mutta nyt takaisin kirjahyllyä siivoamaan! Mikähän matkakohde sieltä seuraavaksi löytyy...

**

Linda Jakobson: Mureneva muuri. Vuosi kiinalaisena (Kirjayhtymä 1988)

Hanna Sahlberg: Den osynliga muren. Rapport från mitt misslyckade försök att bli kines (Weyler Förlag 2023)

Arnaldur Indriđason: Kleifarvatn (Mannen i sjön/Mies järvessä) 2004



Kommentit

  1. Minullakin yksiön hyllyissä kirjat pursuilevat, vaikka iso pino meni ennen muuttoa jo porukoille omakotitaloon... Kirjat vain menevät surkeasti kaupaksi nykyään, ja aika monessa kirjaston vaihtohyllyssä pitää ottaa jotain mukaansa kun tuo. :D Eli ongelma ei ratkea ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi on tässä lähellä kirppari, jonne voi viedä tavaraa. Joskus tosin tavarakassia heille ojentaessa piilotan näitä kirjoja vaatepinon alle, epäilen että kirjat eivät ole tosiaankaan niitä myydyimpiä artikkeleita 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...