Siirry pääsisältöön

Keinutuolimatkailua Islannissa ja Kiinassa

 

Nyt ollaan päästy loman siihen vaiheeseen, jolloin aletaan raivata huushollia. Aloitan tällä kertaa kirjahyllystä, sillä se on päässyt tässä talven mittaan erityisen pahasti rehottamaan. Tarkoituksena olisi saada mahtumaan huushollin kaikki kirjat tähän yhteen hyllystöön, mutta siihen tavoitteeseen pääsee vain raa'alla valikoinnilla. Ketkä jäävät ja ketkä joutuvat lähtemään? Eilen jouduin jo erottamaan kaksi avioparia toisistaan, Tervot ja Austerit. Miehet saivat lähtöpassit, naiset jäävät.

Mutta tässä raivauksen ohella luen myös tietysti. Saattelin juuri loppuun hyllyssäni kauan asuneen Linda Jakobsonin kirjan "Vuosi kiinalaisena". Kirja on ilmestynyt 1980-luvulla ja lähes yhtä kauan se on myös minulla ollut. Kirja kuului myös niiden valittujen joukkoon, jotka pääsivät muuttamaan kanssani Suomesta Ruotsiin. 

Minuun iski nimittäin 90-luvulla Kiina-innostus, joka laimeni vasta kun pääsin v. 2002 käymään Kiinassa. Tai tarkemmin sanoen Pekingissä, mikä on vain pieni osa Kiinaa. Luettuani kesän alussa ruotsalaisen Kiina-tuntijan Hanna Sahlbergin tuoreen kirjan ymmärsin, että en ole ehkä Kiinassa edes käynytkään, "vain" Pekingissä. Mutta 80-luvun Linda Jakobson lohduttaa, että turistin kannalta parhaimmat kohteet löytyvät juurikin Pekingistä, joten voin olla tyytyväinen että olen nyt nähnyt edes tuon yhden kolkan Kiinasta.

Mutta luin siis nyt myös uudestaan Linda Jakobsonin mainion kirjan, jossa hän kertoo omasta Kiinan-vuodestaan. Jakobson kuvailee hyvin ja hauskan yksityiskohtaisesti elämästään "isonenänä" kiinalaisessa yliopistossa ja kulttuurishokeista, joita sekä hän että kiinalaiset kokevat puolin ja toisin. Tämä kirja kuuluu niihin matkakirjoihin, joita on todellakin ihana lukea omassa nojatuolissa sen sijaan että joutuisi nukkumaan jääkylmässä asunnossa pipo päässä. Tai käymään kyykkyvessassa samanaikaisesti muutaman muun kiinalaisnaisen kanssa.

Mutta Kiina kiehtoo minua edelleen vaikka en sinne enää haluakaan matkustaa. Olen kuunnellut Hanna Sahlbergin Kiinaa käsitteleviä podcasteja, joissa hän kertoo laajasti nyky-Kiinan kulttuurista ja yhteiskunnasta. Ja näin harrastelijalingvistinä tekisi kyllä mieli käydä vielä jokin kiinan alkeiskurssikin!

Nyt 2020-luvulla Kiinasta on tullut ehkä enemmän pelottava kuin kiehtova, mutta näitä Jakobsonin ja Sahlbergin kirjoja lukiessa muistaa taas, että Kiina on paljon, paljon enemmän kuin Pekingissä komentopaikkaansa pitävä puoluejohto. Ja vaikka en itse nyt enää Kiinaan matkustaisikaan niin tulevathan ne kiinalaiset tänne. Olisipa hauska osata heittää joku fraasi kiinaksi kun osuu samaan paikkaan jonkin ison kiinalaisseurueen kanssa. Jakobsonin mukaan se jos mikä saisi kiinalaiset tolaltaan!

Ja sitten Islantiin: löysin hyllystä kirpparilta ostamani Arnaldur Indriđasonin dekkarin "Mies järvessä". Kirja kuuluu samaan sarjaan, josta olen lukenut jo kaksi osaa ja sattumoisin tämäkin kuuluu sarjan alkuosaan, joten palaan tuttuun miljööseen. Sarjan päähenkilö on Erlendur Sveinsson, joka yhdessä kahden kollegansa kanssa ratkoo yleensä varsin erikoisia murhatapauksia. 

Kahden edellisen osan tapaan tämäkin murhatarina juontaa juurensa historiaan, nyt liikutaan Itä-Saksassa ja siellä opiskelleiden islantilaisnuorten menneisyydessä. Tämä kirja muuten kiinnosti minua erityisesti sen vuoksi, että Reykjavikin ohella kirjan tapahtumat sijoittuvat kylmän sodan aikaiseen Leipzigiin, jossa kävin juuri toukokuussa. Kävin tuolloin myös Indriđasonin tarkasti kuvaamassa Stasin pääpaikassa, 'Die Runde Ecke'-nimisessä rakennuksessa, joka nykyään toimii museona.

En yleensä lue dekkareita kuin satunnaisesti, mutta juuri tässä Indriđasonin sarjassa olen päässyt kokemaan sen lukuhaluja kutkuttavan tunteen kun voi palata samojen henkilöhahmojen pariin, tuttuihin maisemiin. Itse murhatapauksen lisäksi tässäkin kirjassa oli aivan yhtä mielenkiintoista kuulla miten Erlendurin huumekoukussa pyristelevä tytär voi tai miten Erlendurin viime osassa alkanut orastava rakkaussuhde kehittyy. 

Mutta nyt takaisin kirjahyllyä siivoamaan! Mikähän matkakohde sieltä seuraavaksi löytyy...

**

Linda Jakobson: Mureneva muuri. Vuosi kiinalaisena (Kirjayhtymä 1988)

Hanna Sahlberg: Den osynliga muren. Rapport från mitt misslyckade försök att bli kines (Weyler Förlag 2023)

Arnaldur Indriđason: Kleifarvatn (Mannen i sjön/Mies järvessä) 2004



Kommentit

  1. Minullakin yksiön hyllyissä kirjat pursuilevat, vaikka iso pino meni ennen muuttoa jo porukoille omakotitaloon... Kirjat vain menevät surkeasti kaupaksi nykyään, ja aika monessa kirjaston vaihtohyllyssä pitää ottaa jotain mukaansa kun tuo. :D Eli ongelma ei ratkea ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi on tässä lähellä kirppari, jonne voi viedä tavaraa. Joskus tosin tavarakassia heille ojentaessa piilotan näitä kirjoja vaatepinon alle, epäilen että kirjat eivät ole tosiaankaan niitä myydyimpiä artikkeleita 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...