Siirry pääsisältöön

Syksyn kirjapinot ja saksalaisia klassikkoja

 

Syksy on saatu vauhdikkaasti käyntiin mikä tarkoittaa sitä, että lukuharrastus jää nyt enemmän sattumanvaraiseksi toiminnaksi. Ja samalla ehkä tämä blogikirjoittaminenkin, mutta raporttia tulee heti kun olen saanut näistä kirjapinoni lukuisista levällään olevista kirjoista jonkin luettua.

Yksi isompi pino on varattu yliopiston saksan kirjallisuuden kurssille, jolla tällä kertaa käsitellään ajanjaksoa 1871-1945. Ja jo parin seminaarin jälkeen uskallan todeta, että tämä tulee todennäköisesti olemaan yksi parhaita kursseja joita olen ylipäänsä opiskelijaurani aikana opiskellut. Eikä vähiten opettajamme, saksalaisen Frau Merkelin ansiosta. En ole vielä tohtinut kysyä olisiko hän sukua eräälle toiselle Frau Merkelille... Mutta tämä meidän Frau Merkelimme on joka tapauksessa todella hurmaava tapaus, jonka johdolla saksalaiset klassikot taittuvat kuin leikiten.

Tällä hetkellä kahlaan kurssikirjoista läpi Theodor Fontanen klassikkoa 'Effi Briest', joka on todella koskettava tarina erään nuoren naisen (pakko)avioliitosta ja kolmiodraamasta. Luvassa on draamaa ja suuria tunteita vähintäänkin Anna Kareninan ja Madame Bovaryn tapaan. Lisäksi Fontane tarjoaa erittäin mielenkiintoista ajankuvaa 1800-luvun lopun Saksasta. Omalla B2-saksantaidollani teksti sujuu ihan mukavasti, joskus vain täytyy tarkistaa joitakin sen ajan esineitä ja ilmiöitä. Joten saksanharrastajat, tarttukaa rohkeasti tähän klassikkoon!

Tämä kirja on muuten tällä hetkellä erittäin vahvana ehdokkaana omaksi klassikkoteoksekseni seuraavaan Klassikkohaasteeseen, jonka vetää Ankin kirjablogi. Viimeistään silloin lisää! Ja miten muuten onkin mahdollista, etten ole tästä kirjasta kuullut aiemmin halaistua sanaa? No, ehkäpä siksi, että tuorein käännös löytyy sadan vuoden takaa A.J. Hollon suomennoksena (Nuoren naisen kohtalo). Tuoreempi käännös olisi ehdottomasti paikallaan!

Kaiken syyshässäkän lomassa olen lueskellut aina silloin tällöin ruotsalaisen Stefan Einhornin kirjaa 'Den sjunde dagen'. Einhornin elämänfilosofiset kirjat olivat erittäin suosittuja täällä Ruotsissa 00-luvulla, mutta tapani mukaan tulen jälkijunassa. Tämä kirjan löysin kirpparin pokkarihyllystä ja päätin nyt vihdoin tutustua tähän kirjailijaan, josta muut kohkasivat kaksikymmentä vuotta sitten.

Kirja on hyvin meditatiivinen, sitä ei voi lukea kiireessä. Kirjan kertojaminä käy pitkiä keskusteluja syöpää sairastavan isänsä kanssa eri elämän alueista, jotka liittyvät tiiviisti uskontoon. Tosin keskustelujen sävy on yleisinhimillinen ja aihepiirit laajoja. Isä ja poika keskustelevat rakkaudesta, viisaudesta, totuuden etsimisestä, nöyryydestä ja ihmisen tehtävästä. Tämä viimeksi mainittu on myös antanut nimen kirja suomennokselle ('Ihmisen tehtävä', Otava 2008).

Kirja ei anna vastauksia, mutta se haastaa lukijansa miettimään elämän suuria kysymyksiä. Erittäin passeli kirja siis syksyiseen hämäränhyssyyn. 

Einhornin perhe on muutenkin kirjallisesti ansioitunutta väkeä - olen aikaisemmin täällä jo esitellyt muutaman kirjan Einhornin sisarelta, Lena Einhornilta. Lisäksi sisarusten isä, Jerzy Einhorn, on kirjoittanut laajan muistelmateoksen 'Utvald att leva: minnen', jossa hän kertoo kuinka pelastui Holokaustista. Tämäkin kirja odottaa tuolla hyllyssäni.

**

Theodor Fontane: Effi Briest (1896)

Stefan Einhorn: Den sjunde dagen (Månpocket 2004)

Lena Einhorn on kirjoittanut mm. romaanin Greta Garbosta, äitinsä Nina Einhornin tarinan sekä omaelämäkerrallisen teoksen kimurantista rakkaussuhteestaan.




Kommentit

  1. Täytyy kyllä ihailla tuota sinun saksan kielen opiskelua. Itse olen varsin ansiokkaasti jo unohtaut koulusaksan ja samoin kävi ruotsille. Molemmissa kielissä oli hyvä, mutta jäivät käytön ja motivaation puutteen takia retuperälle. Kieliopit on kyllä muistissa, mutta sanasto jo niin heikkoa ettei lukeminen suju. Toisaalta ruosteisen kielen voisi ehkä kiillottaa. Sitten toisaalta tekisi mieli opiskella jokin ihan uusi kieli!

    Kaikki kirjoituksessasi mainitut kirjat ovat minulle ennestään tuntemattomia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei alunperin ollut tarkoitus lähteä ihan näin kunniahimoisiin opintoihin, mutta yhtäkkiä huomasin olevani niin pitkällä, että olinkin jo osa "jengiä" - tunnen opettajat ja muut opiskelijat ja sitä paitsi tykkään opiskella kieliä. Erittäin rentouttava harrastus :) Ja erittäin palkitseva harrastus myöskin, kun alkaa nähdä miten kielitaito kehittyy.

      Itselleni tässä on tavoitteena lähinnä se, että voisin lukea saksalaista kirjallisuutta. Siellä on jotenkin niin erilaiset teemat esillä, valitettavasti kirjallisuutta käännetään kuitenkin aika vähän. Ehkä vähän enemmän ruotsiksi mutta suomeksi todella vähän.

      Poista
  2. Anonyymi olin minä, mutta ilmeisesti kirjautuminen epäonnistui taas vaihteeksi T. Elegia ehkä kirjautuneena nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin kyllä, että joku tuttu siellä anonyymi-nimimerkin takana luuraa :)

      Poista
  3. Minä otin innostuksen puuskassa kirjastosta Herman Hessen Siddharthan, alkuperäiskielellä siis. :D Onhan se houkuttelevan ohut kirjanen, mutta saas nähdä, otinko silti liian ison palan purtavakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Herman Hesse, minulla vielä ihan lukematta! Ja aina se putkahtaa esiin jonkun puskan takaa, ymmärrän että hän on todella suuri tekijä eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Kerro sitten miten kävi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjo...