Siirry pääsisältöön

Syksyn kirjapinot ja saksalaisia klassikkoja

 

Syksy on saatu vauhdikkaasti käyntiin mikä tarkoittaa sitä, että lukuharrastus jää nyt enemmän sattumanvaraiseksi toiminnaksi. Ja samalla ehkä tämä blogikirjoittaminenkin, mutta raporttia tulee heti kun olen saanut näistä kirjapinoni lukuisista levällään olevista kirjoista jonkin luettua.

Yksi isompi pino on varattu yliopiston saksan kirjallisuuden kurssille, jolla tällä kertaa käsitellään ajanjaksoa 1871-1945. Ja jo parin seminaarin jälkeen uskallan todeta, että tämä tulee todennäköisesti olemaan yksi parhaita kursseja joita olen ylipäänsä opiskelijaurani aikana opiskellut. Eikä vähiten opettajamme, saksalaisen Frau Merkelin ansiosta. En ole vielä tohtinut kysyä olisiko hän sukua eräälle toiselle Frau Merkelille... Mutta tämä meidän Frau Merkelimme on joka tapauksessa todella hurmaava tapaus, jonka johdolla saksalaiset klassikot taittuvat kuin leikiten.

Tällä hetkellä kahlaan kurssikirjoista läpi Theodor Fontanen klassikkoa 'Effi Briest', joka on todella koskettava tarina erään nuoren naisen (pakko)avioliitosta ja kolmiodraamasta. Luvassa on draamaa ja suuria tunteita vähintäänkin Anna Kareninan ja Madame Bovaryn tapaan. Lisäksi Fontane tarjoaa erittäin mielenkiintoista ajankuvaa 1800-luvun lopun Saksasta. Omalla B2-saksantaidollani teksti sujuu ihan mukavasti, joskus vain täytyy tarkistaa joitakin sen ajan esineitä ja ilmiöitä. Joten saksanharrastajat, tarttukaa rohkeasti tähän klassikkoon!

Tämä kirja on muuten tällä hetkellä erittäin vahvana ehdokkaana omaksi klassikkoteoksekseni seuraavaan Klassikkohaasteeseen, jonka vetää Ankin kirjablogi. Viimeistään silloin lisää! Ja miten muuten onkin mahdollista, etten ole tästä kirjasta kuullut aiemmin halaistua sanaa? No, ehkäpä siksi, että tuorein käännös löytyy sadan vuoden takaa A.J. Hollon suomennoksena (Nuoren naisen kohtalo). Tuoreempi käännös olisi ehdottomasti paikallaan!

Kaiken syyshässäkän lomassa olen lueskellut aina silloin tällöin ruotsalaisen Stefan Einhornin kirjaa 'Den sjunde dagen'. Einhornin elämänfilosofiset kirjat olivat erittäin suosittuja täällä Ruotsissa 00-luvulla, mutta tapani mukaan tulen jälkijunassa. Tämä kirjan löysin kirpparin pokkarihyllystä ja päätin nyt vihdoin tutustua tähän kirjailijaan, josta muut kohkasivat kaksikymmentä vuotta sitten.

Kirja on hyvin meditatiivinen, sitä ei voi lukea kiireessä. Kirjan kertojaminä käy pitkiä keskusteluja syöpää sairastavan isänsä kanssa eri elämän alueista, jotka liittyvät tiiviisti uskontoon. Tosin keskustelujen sävy on yleisinhimillinen ja aihepiirit laajoja. Isä ja poika keskustelevat rakkaudesta, viisaudesta, totuuden etsimisestä, nöyryydestä ja ihmisen tehtävästä. Tämä viimeksi mainittu on myös antanut nimen kirja suomennokselle ('Ihmisen tehtävä', Otava 2008).

Kirja ei anna vastauksia, mutta se haastaa lukijansa miettimään elämän suuria kysymyksiä. Erittäin passeli kirja siis syksyiseen hämäränhyssyyn. 

Einhornin perhe on muutenkin kirjallisesti ansioitunutta väkeä - olen aikaisemmin täällä jo esitellyt muutaman kirjan Einhornin sisarelta, Lena Einhornilta. Lisäksi sisarusten isä, Jerzy Einhorn, on kirjoittanut laajan muistelmateoksen 'Utvald att leva: minnen', jossa hän kertoo kuinka pelastui Holokaustista. Tämäkin kirja odottaa tuolla hyllyssäni.

**

Theodor Fontane: Effi Briest (1896)

Stefan Einhorn: Den sjunde dagen (Månpocket 2004)

Lena Einhorn on kirjoittanut mm. romaanin Greta Garbosta, äitinsä Nina Einhornin tarinan sekä omaelämäkerrallisen teoksen kimurantista rakkaussuhteestaan.




Kommentit

  1. Täytyy kyllä ihailla tuota sinun saksan kielen opiskelua. Itse olen varsin ansiokkaasti jo unohtaut koulusaksan ja samoin kävi ruotsille. Molemmissa kielissä oli hyvä, mutta jäivät käytön ja motivaation puutteen takia retuperälle. Kieliopit on kyllä muistissa, mutta sanasto jo niin heikkoa ettei lukeminen suju. Toisaalta ruosteisen kielen voisi ehkä kiillottaa. Sitten toisaalta tekisi mieli opiskella jokin ihan uusi kieli!

    Kaikki kirjoituksessasi mainitut kirjat ovat minulle ennestään tuntemattomia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei alunperin ollut tarkoitus lähteä ihan näin kunniahimoisiin opintoihin, mutta yhtäkkiä huomasin olevani niin pitkällä, että olinkin jo osa "jengiä" - tunnen opettajat ja muut opiskelijat ja sitä paitsi tykkään opiskella kieliä. Erittäin rentouttava harrastus :) Ja erittäin palkitseva harrastus myöskin, kun alkaa nähdä miten kielitaito kehittyy.

      Itselleni tässä on tavoitteena lähinnä se, että voisin lukea saksalaista kirjallisuutta. Siellä on jotenkin niin erilaiset teemat esillä, valitettavasti kirjallisuutta käännetään kuitenkin aika vähän. Ehkä vähän enemmän ruotsiksi mutta suomeksi todella vähän.

      Poista
  2. Anonyymi olin minä, mutta ilmeisesti kirjautuminen epäonnistui taas vaihteeksi T. Elegia ehkä kirjautuneena nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin kyllä, että joku tuttu siellä anonyymi-nimimerkin takana luuraa :)

      Poista
  3. Minä otin innostuksen puuskassa kirjastosta Herman Hessen Siddharthan, alkuperäiskielellä siis. :D Onhan se houkuttelevan ohut kirjanen, mutta saas nähdä, otinko silti liian ison palan purtavakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Herman Hesse, minulla vielä ihan lukematta! Ja aina se putkahtaa esiin jonkun puskan takaa, ymmärrän että hän on todella suuri tekijä eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Kerro sitten miten kävi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Maria Jotuni: Huojuva talo (1963)

"Hän tunsi, että häntä oli rangaistu nyt. Koti, josta hän oli lapsellisesti haaveillut, oli tämä. Hänestä tuntui, kuin hän olisi kuin eläin, joka oli kytketty häkkiin, ulospääsyä ei ole." Maria Jotunin (1880-1943) Huojuva talo valmistui jo 1936 jolloin Jotuni lähetti sen Otavan romaanikilpailuun. Kirjailijan kuuluisien saatesanojen "Tämä teos kilpailee vain ensimmäisestä palkinnosta" vuoksi käsikirjoitus kuitenkin palautettiin ja julkaistiin vasta 1963. Kirja osui nyt käteeni omasta kirjahyllystäni, jonne sen olin hankkinut joltakin divarikierrokseltani. Mielikuvani teoksesta perustuu vuonna 1990 esitettyyn TV-sarjaan, jossa Sara Paavolainen ja Kari Heiskanen esittivät teoksen avioparia Leaa ja Eeroa. Heidän hahmonsa ovat mielessäni myös nyt lukiessani tätä lähes 600-sivuista romaania. Kirja on vahva dokumentti 30-luvulta ja siitä murroskaudesta, jota sen ajan naiset elivät. Kirjan henkilöt pohtivat läpi koko kirjan naisen ja miehen suhdetta, avioliittoa, r...