Siirry pääsisältöön

Syksyn kirjapinot ja saksalaisia klassikkoja

 

Syksy on saatu vauhdikkaasti käyntiin mikä tarkoittaa sitä, että lukuharrastus jää nyt enemmän sattumanvaraiseksi toiminnaksi. Ja samalla ehkä tämä blogikirjoittaminenkin, mutta raporttia tulee heti kun olen saanut näistä kirjapinoni lukuisista levällään olevista kirjoista jonkin luettua.

Yksi isompi pino on varattu yliopiston saksan kirjallisuuden kurssille, jolla tällä kertaa käsitellään ajanjaksoa 1871-1945. Ja jo parin seminaarin jälkeen uskallan todeta, että tämä tulee todennäköisesti olemaan yksi parhaita kursseja joita olen ylipäänsä opiskelijaurani aikana opiskellut. Eikä vähiten opettajamme, saksalaisen Frau Merkelin ansiosta. En ole vielä tohtinut kysyä olisiko hän sukua eräälle toiselle Frau Merkelille... Mutta tämä meidän Frau Merkelimme on joka tapauksessa todella hurmaava tapaus, jonka johdolla saksalaiset klassikot taittuvat kuin leikiten.

Tällä hetkellä kahlaan kurssikirjoista läpi Theodor Fontanen klassikkoa 'Effi Briest', joka on todella koskettava tarina erään nuoren naisen (pakko)avioliitosta ja kolmiodraamasta. Luvassa on draamaa ja suuria tunteita vähintäänkin Anna Kareninan ja Madame Bovaryn tapaan. Lisäksi Fontane tarjoaa erittäin mielenkiintoista ajankuvaa 1800-luvun lopun Saksasta. Omalla B2-saksantaidollani teksti sujuu ihan mukavasti, joskus vain täytyy tarkistaa joitakin sen ajan esineitä ja ilmiöitä. Joten saksanharrastajat, tarttukaa rohkeasti tähän klassikkoon!

Tämä kirja on muuten tällä hetkellä erittäin vahvana ehdokkaana omaksi klassikkoteoksekseni seuraavaan Klassikkohaasteeseen, jonka vetää Ankin kirjablogi. Viimeistään silloin lisää! Ja miten muuten onkin mahdollista, etten ole tästä kirjasta kuullut aiemmin halaistua sanaa? No, ehkäpä siksi, että tuorein käännös löytyy sadan vuoden takaa A.J. Hollon suomennoksena (Nuoren naisen kohtalo). Tuoreempi käännös olisi ehdottomasti paikallaan!

Kaiken syyshässäkän lomassa olen lueskellut aina silloin tällöin ruotsalaisen Stefan Einhornin kirjaa 'Den sjunde dagen'. Einhornin elämänfilosofiset kirjat olivat erittäin suosittuja täällä Ruotsissa 00-luvulla, mutta tapani mukaan tulen jälkijunassa. Tämä kirjan löysin kirpparin pokkarihyllystä ja päätin nyt vihdoin tutustua tähän kirjailijaan, josta muut kohkasivat kaksikymmentä vuotta sitten.

Kirja on hyvin meditatiivinen, sitä ei voi lukea kiireessä. Kirjan kertojaminä käy pitkiä keskusteluja syöpää sairastavan isänsä kanssa eri elämän alueista, jotka liittyvät tiiviisti uskontoon. Tosin keskustelujen sävy on yleisinhimillinen ja aihepiirit laajoja. Isä ja poika keskustelevat rakkaudesta, viisaudesta, totuuden etsimisestä, nöyryydestä ja ihmisen tehtävästä. Tämä viimeksi mainittu on myös antanut nimen kirja suomennokselle ('Ihmisen tehtävä', Otava 2008).

Kirja ei anna vastauksia, mutta se haastaa lukijansa miettimään elämän suuria kysymyksiä. Erittäin passeli kirja siis syksyiseen hämäränhyssyyn. 

Einhornin perhe on muutenkin kirjallisesti ansioitunutta väkeä - olen aikaisemmin täällä jo esitellyt muutaman kirjan Einhornin sisarelta, Lena Einhornilta. Lisäksi sisarusten isä, Jerzy Einhorn, on kirjoittanut laajan muistelmateoksen 'Utvald att leva: minnen', jossa hän kertoo kuinka pelastui Holokaustista. Tämäkin kirja odottaa tuolla hyllyssäni.

**

Theodor Fontane: Effi Briest (1896)

Stefan Einhorn: Den sjunde dagen (Månpocket 2004)

Lena Einhorn on kirjoittanut mm. romaanin Greta Garbosta, äitinsä Nina Einhornin tarinan sekä omaelämäkerrallisen teoksen kimurantista rakkaussuhteestaan.




Kommentit

  1. Täytyy kyllä ihailla tuota sinun saksan kielen opiskelua. Itse olen varsin ansiokkaasti jo unohtaut koulusaksan ja samoin kävi ruotsille. Molemmissa kielissä oli hyvä, mutta jäivät käytön ja motivaation puutteen takia retuperälle. Kieliopit on kyllä muistissa, mutta sanasto jo niin heikkoa ettei lukeminen suju. Toisaalta ruosteisen kielen voisi ehkä kiillottaa. Sitten toisaalta tekisi mieli opiskella jokin ihan uusi kieli!

    Kaikki kirjoituksessasi mainitut kirjat ovat minulle ennestään tuntemattomia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei alunperin ollut tarkoitus lähteä ihan näin kunniahimoisiin opintoihin, mutta yhtäkkiä huomasin olevani niin pitkällä, että olinkin jo osa "jengiä" - tunnen opettajat ja muut opiskelijat ja sitä paitsi tykkään opiskella kieliä. Erittäin rentouttava harrastus :) Ja erittäin palkitseva harrastus myöskin, kun alkaa nähdä miten kielitaito kehittyy.

      Itselleni tässä on tavoitteena lähinnä se, että voisin lukea saksalaista kirjallisuutta. Siellä on jotenkin niin erilaiset teemat esillä, valitettavasti kirjallisuutta käännetään kuitenkin aika vähän. Ehkä vähän enemmän ruotsiksi mutta suomeksi todella vähän.

      Poista
  2. Anonyymi olin minä, mutta ilmeisesti kirjautuminen epäonnistui taas vaihteeksi T. Elegia ehkä kirjautuneena nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin kyllä, että joku tuttu siellä anonyymi-nimimerkin takana luuraa :)

      Poista
  3. Minä otin innostuksen puuskassa kirjastosta Herman Hessen Siddharthan, alkuperäiskielellä siis. :D Onhan se houkuttelevan ohut kirjanen, mutta saas nähdä, otinko silti liian ison palan purtavakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Herman Hesse, minulla vielä ihan lukematta! Ja aina se putkahtaa esiin jonkun puskan takaa, ymmärrän että hän on todella suuri tekijä eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Kerro sitten miten kävi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämän kesän Anna-Leenat

Kun ollaan astuttu syyskuun puolelle niin on turha enää hymistellä - se oli sitten siinä se kesä. Omani oli minulle armollinen, ehdin tehdä suunnilleen sen minkä halusinkin. Vain muutaman lempeän kesäillan olisin halunnut lisää. Kesälukemisiani hallitsi tänä kesänä ensinnäkin kirjahyllynraivausurakkani ja toisaalta Suomi-lomani kirppismaraton. Molemmista näistä kesäkaveriksi tupsahti vanha tuttu Anna-Leena Härkönen. "Vanha tuttu" on Anna-Leena Härkösen tapauksessa kunniamaininta. Olen lukenut lähestulkoon kaikki hänen kirjansa ja monet niistä ovat päässeet myös uusintalukuun. Ja sitä kunniaa ei moni kirjailija minun osaltani saa!  Härkösen kirjat ovat minulle kuin kirjallista lohturuokaa. Ja tämä siis siitä huolimatta, että hänen kirjoissaan käsitellään lähestulkoon jokaisessa melkoisen rankkoja teemoja. Mutta Härkösen soljuva dialogi ja erityisesti terävät huomiot arkipäivän elämästä tekevät kirjoista niin herkullisen elämänmakuisia, että luen niitä aina kun omassa elämässän

Hyvää Aalto-viikkoa - mutta kumpaa Aaltoa tässä pitäisi juhlistaa?

  Hyvää alkanutta Alvar Aalto -viikkoa! Viikon aikana Kotkassa järjestetään luentoja, opastettuja kierroksia ja kulttuuritapahtumia. Kotkahan on profiloitunut yhtenä Aalto-kaupungeista siellä sijaitsevan Aaltojen suunnitteleman Sunilan tehdasalueen ansiosta. Tämä viikko näyttää muuten olevan jokavuotinen tapahtuma, mutta huomasin sen vasta tänä vuonna. Ehkäpä sen vuoksi, että tänä vuonna vietetään " Alvar Aalto 125 " -juhlavuotta. Mutta varmasti ennen kaikkea siksi,  että olen juuri lukenut Jari Järvelän romaanin Aino A. ja nyt istun täällä ihan äimänkäkenä. Niin että kuka sen Viipurin kirjaston nyt sitten oikeasti suunnittelikaan...? Takakannen myyntiteksti pitää kerrankin paikkansa, Järvelän kirja on todellakin "provosoiva ja leikittelevä". Nyt nimittäin vedetään kansalliselta merkkihenkilöltä kirjaimellisesti housut alas ja paljastetaan vakavahenkisen arkkitehdin olleenkin enemmän uunoturhapuromainen naistennaurattaja. Ja kuka ne kaikki työt sitten teki? Vastaus

Kielikylpyä ja ruisleipää

Ulkosuomalaisen vuoden kohokohta on jos pääsee kesällä käymään Suomessa. Tänä kesänä olin varannut Suomi-lomaan viikon, jonka vietin Helsingin Vuosaaressa. Lomalla Suomessa tulee aina tietysti ostettua kaikenlaista tuliaista - nyt oli laukussa muun muassa kuusi pakettia uutta "tosi tummaa" ruisleipää, kirpparilta löytynyt Marimekon paita ja niinikään kirpparilöytöinä suomalaista nykykirjallisuutta. Sillä jos jotain kaipaan täällä uudessa asuinmaassani niin suomen kieltä! Nyt olen sentään sen verran parantanut omaa tilannettani, että olen synnyttänyt lapsen jonka olen opettanut puhumaan sujuvaa suomea. Jonkunhan kanssa minun täytyy päästä höpöttämään äidinkielelläni! Mutta lomaviikkoni pääantia oli se kun sain kuulla suomea ympärilläni. Joka paikassa! Sain oikein kellua ja lillua turvallisessa kielikylvyssä.  Onneksi olen kuitenkin suomalainen enkä hätkähdä maanmiesteni ja -naisteni käytöksestä. Sillä edelleenkään suomalaiset eivät pahemmin smalltalkaa, hyvä jos ottavat katsek

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens Nyh