Siirry pääsisältöön

Syksyn kirjapinot ja saksalaisia klassikkoja

 

Syksy on saatu vauhdikkaasti käyntiin mikä tarkoittaa sitä, että lukuharrastus jää nyt enemmän sattumanvaraiseksi toiminnaksi. Ja samalla ehkä tämä blogikirjoittaminenkin, mutta raporttia tulee heti kun olen saanut näistä kirjapinoni lukuisista levällään olevista kirjoista jonkin luettua.

Yksi isompi pino on varattu yliopiston saksan kirjallisuuden kurssille, jolla tällä kertaa käsitellään ajanjaksoa 1871-1945. Ja jo parin seminaarin jälkeen uskallan todeta, että tämä tulee todennäköisesti olemaan yksi parhaita kursseja joita olen ylipäänsä opiskelijaurani aikana opiskellut. Eikä vähiten opettajamme, saksalaisen Frau Merkelin ansiosta. En ole vielä tohtinut kysyä olisiko hän sukua eräälle toiselle Frau Merkelille... Mutta tämä meidän Frau Merkelimme on joka tapauksessa todella hurmaava tapaus, jonka johdolla saksalaiset klassikot taittuvat kuin leikiten.

Tällä hetkellä kahlaan kurssikirjoista läpi Theodor Fontanen klassikkoa 'Effi Briest', joka on todella koskettava tarina erään nuoren naisen (pakko)avioliitosta ja kolmiodraamasta. Luvassa on draamaa ja suuria tunteita vähintäänkin Anna Kareninan ja Madame Bovaryn tapaan. Lisäksi Fontane tarjoaa erittäin mielenkiintoista ajankuvaa 1800-luvun lopun Saksasta. Omalla B2-saksantaidollani teksti sujuu ihan mukavasti, joskus vain täytyy tarkistaa joitakin sen ajan esineitä ja ilmiöitä. Joten saksanharrastajat, tarttukaa rohkeasti tähän klassikkoon!

Tämä kirja on muuten tällä hetkellä erittäin vahvana ehdokkaana omaksi klassikkoteoksekseni seuraavaan Klassikkohaasteeseen, jonka vetää Ankin kirjablogi. Viimeistään silloin lisää! Ja miten muuten onkin mahdollista, etten ole tästä kirjasta kuullut aiemmin halaistua sanaa? No, ehkäpä siksi, että tuorein käännös löytyy sadan vuoden takaa A.J. Hollon suomennoksena (Nuoren naisen kohtalo). Tuoreempi käännös olisi ehdottomasti paikallaan!

Kaiken syyshässäkän lomassa olen lueskellut aina silloin tällöin ruotsalaisen Stefan Einhornin kirjaa 'Den sjunde dagen'. Einhornin elämänfilosofiset kirjat olivat erittäin suosittuja täällä Ruotsissa 00-luvulla, mutta tapani mukaan tulen jälkijunassa. Tämä kirjan löysin kirpparin pokkarihyllystä ja päätin nyt vihdoin tutustua tähän kirjailijaan, josta muut kohkasivat kaksikymmentä vuotta sitten.

Kirja on hyvin meditatiivinen, sitä ei voi lukea kiireessä. Kirjan kertojaminä käy pitkiä keskusteluja syöpää sairastavan isänsä kanssa eri elämän alueista, jotka liittyvät tiiviisti uskontoon. Tosin keskustelujen sävy on yleisinhimillinen ja aihepiirit laajoja. Isä ja poika keskustelevat rakkaudesta, viisaudesta, totuuden etsimisestä, nöyryydestä ja ihmisen tehtävästä. Tämä viimeksi mainittu on myös antanut nimen kirja suomennokselle ('Ihmisen tehtävä', Otava 2008).

Kirja ei anna vastauksia, mutta se haastaa lukijansa miettimään elämän suuria kysymyksiä. Erittäin passeli kirja siis syksyiseen hämäränhyssyyn. 

Einhornin perhe on muutenkin kirjallisesti ansioitunutta väkeä - olen aikaisemmin täällä jo esitellyt muutaman kirjan Einhornin sisarelta, Lena Einhornilta. Lisäksi sisarusten isä, Jerzy Einhorn, on kirjoittanut laajan muistelmateoksen 'Utvald att leva: minnen', jossa hän kertoo kuinka pelastui Holokaustista. Tämäkin kirja odottaa tuolla hyllyssäni.

**

Theodor Fontane: Effi Briest (1896)

Stefan Einhorn: Den sjunde dagen (Månpocket 2004)

Lena Einhorn on kirjoittanut mm. romaanin Greta Garbosta, äitinsä Nina Einhornin tarinan sekä omaelämäkerrallisen teoksen kimurantista rakkaussuhteestaan.




Kommentit

  1. Täytyy kyllä ihailla tuota sinun saksan kielen opiskelua. Itse olen varsin ansiokkaasti jo unohtaut koulusaksan ja samoin kävi ruotsille. Molemmissa kielissä oli hyvä, mutta jäivät käytön ja motivaation puutteen takia retuperälle. Kieliopit on kyllä muistissa, mutta sanasto jo niin heikkoa ettei lukeminen suju. Toisaalta ruosteisen kielen voisi ehkä kiillottaa. Sitten toisaalta tekisi mieli opiskella jokin ihan uusi kieli!

    Kaikki kirjoituksessasi mainitut kirjat ovat minulle ennestään tuntemattomia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei alunperin ollut tarkoitus lähteä ihan näin kunniahimoisiin opintoihin, mutta yhtäkkiä huomasin olevani niin pitkällä, että olinkin jo osa "jengiä" - tunnen opettajat ja muut opiskelijat ja sitä paitsi tykkään opiskella kieliä. Erittäin rentouttava harrastus :) Ja erittäin palkitseva harrastus myöskin, kun alkaa nähdä miten kielitaito kehittyy.

      Itselleni tässä on tavoitteena lähinnä se, että voisin lukea saksalaista kirjallisuutta. Siellä on jotenkin niin erilaiset teemat esillä, valitettavasti kirjallisuutta käännetään kuitenkin aika vähän. Ehkä vähän enemmän ruotsiksi mutta suomeksi todella vähän.

      Poista
  2. Anonyymi olin minä, mutta ilmeisesti kirjautuminen epäonnistui taas vaihteeksi T. Elegia ehkä kirjautuneena nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin kyllä, että joku tuttu siellä anonyymi-nimimerkin takana luuraa :)

      Poista
  3. Minä otin innostuksen puuskassa kirjastosta Herman Hessen Siddharthan, alkuperäiskielellä siis. :D Onhan se houkuttelevan ohut kirjanen, mutta saas nähdä, otinko silti liian ison palan purtavakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Herman Hesse, minulla vielä ihan lukematta! Ja aina se putkahtaa esiin jonkun puskan takaa, ymmärrän että hän on todella suuri tekijä eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Kerro sitten miten kävi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...