Siirry pääsisältöön

Syksyn kirjapinot ja saksalaisia klassikkoja

 

Syksy on saatu vauhdikkaasti käyntiin mikä tarkoittaa sitä, että lukuharrastus jää nyt enemmän sattumanvaraiseksi toiminnaksi. Ja samalla ehkä tämä blogikirjoittaminenkin, mutta raporttia tulee heti kun olen saanut näistä kirjapinoni lukuisista levällään olevista kirjoista jonkin luettua.

Yksi isompi pino on varattu yliopiston saksan kirjallisuuden kurssille, jolla tällä kertaa käsitellään ajanjaksoa 1871-1945. Ja jo parin seminaarin jälkeen uskallan todeta, että tämä tulee todennäköisesti olemaan yksi parhaita kursseja joita olen ylipäänsä opiskelijaurani aikana opiskellut. Eikä vähiten opettajamme, saksalaisen Frau Merkelin ansiosta. En ole vielä tohtinut kysyä olisiko hän sukua eräälle toiselle Frau Merkelille... Mutta tämä meidän Frau Merkelimme on joka tapauksessa todella hurmaava tapaus, jonka johdolla saksalaiset klassikot taittuvat kuin leikiten.

Tällä hetkellä kahlaan kurssikirjoista läpi Theodor Fontanen klassikkoa 'Effi Briest', joka on todella koskettava tarina erään nuoren naisen (pakko)avioliitosta ja kolmiodraamasta. Luvassa on draamaa ja suuria tunteita vähintäänkin Anna Kareninan ja Madame Bovaryn tapaan. Lisäksi Fontane tarjoaa erittäin mielenkiintoista ajankuvaa 1800-luvun lopun Saksasta. Omalla B2-saksantaidollani teksti sujuu ihan mukavasti, joskus vain täytyy tarkistaa joitakin sen ajan esineitä ja ilmiöitä. Joten saksanharrastajat, tarttukaa rohkeasti tähän klassikkoon!

Tämä kirja on muuten tällä hetkellä erittäin vahvana ehdokkaana omaksi klassikkoteoksekseni seuraavaan Klassikkohaasteeseen, jonka vetää Ankin kirjablogi. Viimeistään silloin lisää! Ja miten muuten onkin mahdollista, etten ole tästä kirjasta kuullut aiemmin halaistua sanaa? No, ehkäpä siksi, että tuorein käännös löytyy sadan vuoden takaa A.J. Hollon suomennoksena (Nuoren naisen kohtalo). Tuoreempi käännös olisi ehdottomasti paikallaan!

Kaiken syyshässäkän lomassa olen lueskellut aina silloin tällöin ruotsalaisen Stefan Einhornin kirjaa 'Den sjunde dagen'. Einhornin elämänfilosofiset kirjat olivat erittäin suosittuja täällä Ruotsissa 00-luvulla, mutta tapani mukaan tulen jälkijunassa. Tämä kirjan löysin kirpparin pokkarihyllystä ja päätin nyt vihdoin tutustua tähän kirjailijaan, josta muut kohkasivat kaksikymmentä vuotta sitten.

Kirja on hyvin meditatiivinen, sitä ei voi lukea kiireessä. Kirjan kertojaminä käy pitkiä keskusteluja syöpää sairastavan isänsä kanssa eri elämän alueista, jotka liittyvät tiiviisti uskontoon. Tosin keskustelujen sävy on yleisinhimillinen ja aihepiirit laajoja. Isä ja poika keskustelevat rakkaudesta, viisaudesta, totuuden etsimisestä, nöyryydestä ja ihmisen tehtävästä. Tämä viimeksi mainittu on myös antanut nimen kirja suomennokselle ('Ihmisen tehtävä', Otava 2008).

Kirja ei anna vastauksia, mutta se haastaa lukijansa miettimään elämän suuria kysymyksiä. Erittäin passeli kirja siis syksyiseen hämäränhyssyyn. 

Einhornin perhe on muutenkin kirjallisesti ansioitunutta väkeä - olen aikaisemmin täällä jo esitellyt muutaman kirjan Einhornin sisarelta, Lena Einhornilta. Lisäksi sisarusten isä, Jerzy Einhorn, on kirjoittanut laajan muistelmateoksen 'Utvald att leva: minnen', jossa hän kertoo kuinka pelastui Holokaustista. Tämäkin kirja odottaa tuolla hyllyssäni.

**

Theodor Fontane: Effi Briest (1896)

Stefan Einhorn: Den sjunde dagen (Månpocket 2004)

Lena Einhorn on kirjoittanut mm. romaanin Greta Garbosta, äitinsä Nina Einhornin tarinan sekä omaelämäkerrallisen teoksen kimurantista rakkaussuhteestaan.




Kommentit

  1. Täytyy kyllä ihailla tuota sinun saksan kielen opiskelua. Itse olen varsin ansiokkaasti jo unohtaut koulusaksan ja samoin kävi ruotsille. Molemmissa kielissä oli hyvä, mutta jäivät käytön ja motivaation puutteen takia retuperälle. Kieliopit on kyllä muistissa, mutta sanasto jo niin heikkoa ettei lukeminen suju. Toisaalta ruosteisen kielen voisi ehkä kiillottaa. Sitten toisaalta tekisi mieli opiskella jokin ihan uusi kieli!

    Kaikki kirjoituksessasi mainitut kirjat ovat minulle ennestään tuntemattomia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei alunperin ollut tarkoitus lähteä ihan näin kunniahimoisiin opintoihin, mutta yhtäkkiä huomasin olevani niin pitkällä, että olinkin jo osa "jengiä" - tunnen opettajat ja muut opiskelijat ja sitä paitsi tykkään opiskella kieliä. Erittäin rentouttava harrastus :) Ja erittäin palkitseva harrastus myöskin, kun alkaa nähdä miten kielitaito kehittyy.

      Itselleni tässä on tavoitteena lähinnä se, että voisin lukea saksalaista kirjallisuutta. Siellä on jotenkin niin erilaiset teemat esillä, valitettavasti kirjallisuutta käännetään kuitenkin aika vähän. Ehkä vähän enemmän ruotsiksi mutta suomeksi todella vähän.

      Poista
  2. Anonyymi olin minä, mutta ilmeisesti kirjautuminen epäonnistui taas vaihteeksi T. Elegia ehkä kirjautuneena nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin kyllä, että joku tuttu siellä anonyymi-nimimerkin takana luuraa :)

      Poista
  3. Minä otin innostuksen puuskassa kirjastosta Herman Hessen Siddharthan, alkuperäiskielellä siis. :D Onhan se houkuttelevan ohut kirjanen, mutta saas nähdä, otinko silti liian ison palan purtavakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Herman Hesse, minulla vielä ihan lukematta! Ja aina se putkahtaa esiin jonkun puskan takaa, ymmärrän että hän on todella suuri tekijä eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Kerro sitten miten kävi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle