Siirry pääsisältöön

Tämän kesän Anna-Leenat

Kun ollaan astuttu syyskuun puolelle niin on turha enää hymistellä - se oli sitten siinä se kesä. Omani oli minulle armollinen, ehdin tehdä suunnilleen sen minkä halusinkin. Vain muutaman lempeän kesäillan olisin halunnut lisää.

Kesälukemisiani hallitsi tänä kesänä ensinnäkin kirjahyllynraivausurakkani ja toisaalta Suomi-lomani kirppismaraton. Molemmista näistä kesäkaveriksi tupsahti vanha tuttu Anna-Leena Härkönen.

"Vanha tuttu" on Anna-Leena Härkösen tapauksessa kunniamaininta. Olen lukenut lähestulkoon kaikki hänen kirjansa ja monet niistä ovat päässeet myös uusintalukuun. Ja sitä kunniaa ei moni kirjailija minun osaltani saa! 

Härkösen kirjat ovat minulle kuin kirjallista lohturuokaa. Ja tämä siis siitä huolimatta, että hänen kirjoissaan käsitellään lähestulkoon jokaisessa melkoisen rankkoja teemoja. Mutta Härkösen soljuva dialogi ja erityisesti terävät huomiot arkipäivän elämästä tekevät kirjoista niin herkullisen elämänmakuisia, että luen niitä aina kun omassa elämässäni kaipaan jotain ajatuksia selkeyttävää kirjallisuutta.

Kirppikseltä löysin Härkösen tuotannon alkupäähän sijoittuvan romaanin "Avoimien ovien päivä" vuodelta 1998. Tässä teoksessaan Härkönen kuvaa hyvinkin raadollisesti erästä äiti-ihmistä, jota on siunattu kolmella tyttärellä. Kirjan kertojaääni on tyttäristä vanhin, Asta, joka ainakin sisartensa mielestä on ollut se äidin lempilapsi. Asta matkustaakin edelleen velvollisuudentunnosta juhlapyhinä kotiin, koska ei yksinkertaisesti uskalla sanoa äidilleen ei.

Ja aikamoinen äiti tässä onkin kuvattu, marttyyriäiti sieltä pahimmasta päästä. Härkönen kuvaa tarkalla silmällä kohtauksia sekä lapsuudesta että Astan aikuiselämästä - kuinka äiti toisaalta on aktiivinen vanhempi mutta lapsen epäonnistuessa tai sairastuessa hän ei pysty ottamaan tilannetta haltuunsa. "Mitä ne nyt kylälläkin sanoo, kauhea häpeä". Jopa Astan yrittäessä itsemurhaa äidin raivo saa sytykkeen siitä, että naapurit ovat nähneet pihalla poliisiauton. "Pitää ajatella isän mainetta".

Toisaalta äiti tekee itsestään tekovaatimattoman - "enhän minä nyt uusia vaatteita tarvitse" - ja toisaalta täyttää huoneen kuin kaasu. Äitiä ei pääse pakoon, ei edes yöllä jolloin pieni Asta vaikka mieluummin pissaa sänkyyn kuin menee vessaan ja herättää herkkäunisen äitinsä. 

Sattumalta aamulehteni Dagens Nyheter julkaisee tätä Härkösen kirjaa lukiessani artikkelin amerikkalaisen psykiatrin Lindsay C Gibsonin kirjasta "Adult children of emotionally immature parents: how to heal from distant, rejecting or self-involved parents". Ja kyllä, Asta! Tämä kirja on sinulle! Tosin kirjan lopussa oletkin jo matkalla kohti terveempää minäkuvaa ja pystyt antamaan äidillesi emotionaaliset rukkaset. Näin ainakin toivon...

Gibsonin mukaan lapsi voi olla perheensä ympäröimä, saada kaikki fyysiset tarpeet täytetyksi ja kaikki näyttää hyvältä ulkopuolelta katsottuna, mutta lapsi ei pysty luomaan syvää yhteyttä muihin ihmisiin, koska emotionaalisesti kypsymätön vanhempi ei pysty antamaan pyyteetöntä läheisyyttä. Astan kohdalla tämä näkyy ennen kaikkea siinä, että hän solmii avioliiton hyvin nuorena ja ajautuu väkivaltaiseen suhteeseen. Härkösen kirja onkin kuin tapauskertomus alaviitteeksi Gibsonin teoriaan.

**

Omasta hyllystä löysin vielä toisen Härkösen, ehkäpä jopa koko hänen tuotantonsa parhaan. "Loppuunkäsitelty" (2005) on autofiktiota ja kertoo Härkösen sisaren itsemurhasta. 

Kirja on loistava! Härkönen sanoittaa surun murtaman ihmisen kaikki järjettömät ajatuskulut niin, että ne tuntuvat todelta. Ja kaiken huipuksi kirja on hauska, mikä tietysti herättää eettisiä pohdintoja. Saako nauraa kun ihminen kirjoittaa siskonsa itsemurhasta? Mutta Härkönen kuvaa tässäkin kirjassa hienosti  elämän epäloogisuutta: ilot ja surut eivät löydy omista lokeroistaan vaan ovat tässä esillä kuin missäkin ruotsinlaivan buffetissa. Surun keskellä voi ja kannattaakin valita jotain myös sieltä lohturuokapuolelta.

**

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä (Otava 1998)

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (Otava 2005)





Kommentit

  1. Luin Loppuunkäsitelty-kirjan heti silloin kirjan ilmestymisen jälkeen ja minusta se oli kertakaikkisen hieno teos. Luin kirjan sitten uudelleen tyttäreni kuoleman jälkeen ja yhä edelleen kirja oli hyvä, mutta en osannut asemoitua kirjailijan suruun, koska koin että minun suruni oli niin erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja varmasti "toimii" paremmin jos ei ole omaa akuuttia surua päällä. Mutta toivoisin, että kirja antaisi ajatuksia myös heille, jotka kohtaavat surevia lähipiirissään. Pidin tässä Härkösen kirjassa nimittäin myös siitä yhteisöllisyydestä, jota hän kuvaa.

      Poista
  2. Kyllä, Härkönen osaa ja uskaltaa kirjoittaa auki sellaista, mitä ei usein kehdata sanoa ääneen. Olen tuon Avoimien ovien päivän lukenut, oli todella ahdistava. Myös Härkösen kolumnikokoelmat ovat viihdyttäneet kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin mainita, että luin tämä kesänä myös yhden Härkösen kolumnikirjan! Pidän hänen rohkeasta tyylistään ja juuri näistä arkipäivän huomioista.

      Tämä oli todella ahdistava, varsinkin lopussa kun äiti ilmestyy yllättäin Astan oven taakse. Mutta tulkitsin lopun niin, että Asta pystyy murtautumaan ulos äitinsä "taikapiiristä"?

      Poista
    2. Just sen verran aikaa lukemisesta, että en saa loppua ollenkaan mieleeni. Lähinnä mielessä on tunnelma.

      Poista
  3. Luettu on ja melkein kaikista lukemistani on myös postaukset Kirjasähkökäyrässä. Minuakin naurattaa välillä Härkösen kirjojen tarinat. Niissä on niin paljon arkielämän sattumuksia jne.
    En kyllä usko, että kukaan nainen haluaa puolisokseen väkivaltaisen miehen. Ihan kaikkea ei voi äitien syyksi pistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikkea ei voi pistää äitien syyksi mutta riski ajautua epäterveeseen suhteeseen kasvaa jos ei ole saanut lapsena kokea vanhemman kokonaisvaltaista huolenpitoa. Mutta tässä tapahtui onneksi Astan kohdalla jonkinlainen henkinen muutos, uskon hänen pääsevän irti riippuvuussuhteesta äitiinsä 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...