Kesälukemisiani hallitsi tänä kesänä ensinnäkin kirjahyllynraivausurakkani ja toisaalta Suomi-lomani kirppismaraton. Molemmista näistä kesäkaveriksi tupsahti vanha tuttu Anna-Leena Härkönen.
"Vanha tuttu" on Anna-Leena Härkösen tapauksessa kunniamaininta. Olen lukenut lähestulkoon kaikki hänen kirjansa ja monet niistä ovat päässeet myös uusintalukuun. Ja sitä kunniaa ei moni kirjailija minun osaltani saa!
Härkösen kirjat ovat minulle kuin kirjallista lohturuokaa. Ja tämä siis siitä huolimatta, että hänen kirjoissaan käsitellään lähestulkoon jokaisessa melkoisen rankkoja teemoja. Mutta Härkösen soljuva dialogi ja erityisesti terävät huomiot arkipäivän elämästä tekevät kirjoista niin herkullisen elämänmakuisia, että luen niitä aina kun omassa elämässäni kaipaan jotain ajatuksia selkeyttävää kirjallisuutta.
Kirppikseltä löysin Härkösen tuotannon alkupäähän sijoittuvan romaanin "Avoimien ovien päivä" vuodelta 1998. Tässä teoksessaan Härkönen kuvaa hyvinkin raadollisesti erästä äiti-ihmistä, jota on siunattu kolmella tyttärellä. Kirjan kertojaääni on tyttäristä vanhin, Asta, joka ainakin sisartensa mielestä on ollut se äidin lempilapsi. Asta matkustaakin edelleen velvollisuudentunnosta juhlapyhinä kotiin, koska ei yksinkertaisesti uskalla sanoa äidilleen ei.
Ja aikamoinen äiti tässä onkin kuvattu, marttyyriäiti sieltä pahimmasta päästä. Härkönen kuvaa tarkalla silmällä kohtauksia sekä lapsuudesta että Astan aikuiselämästä - kuinka äiti toisaalta on aktiivinen vanhempi mutta lapsen epäonnistuessa tai sairastuessa hän ei pysty ottamaan tilannetta haltuunsa. "Mitä ne nyt kylälläkin sanoo, kauhea häpeä". Jopa Astan yrittäessä itsemurhaa äidin raivo saa sytykkeen siitä, että naapurit ovat nähneet pihalla poliisiauton. "Pitää ajatella isän mainetta".
Toisaalta äiti tekee itsestään tekovaatimattoman - "enhän minä nyt uusia vaatteita tarvitse" - ja toisaalta täyttää huoneen kuin kaasu. Äitiä ei pääse pakoon, ei edes yöllä jolloin pieni Asta vaikka mieluummin pissaa sänkyyn kuin menee vessaan ja herättää herkkäunisen äitinsä.
Sattumalta aamulehteni Dagens Nyheter julkaisee tätä Härkösen kirjaa lukiessani artikkelin amerikkalaisen psykiatrin Lindsay C Gibsonin kirjasta "Adult children of emotionally immature parents: how to heal from distant, rejecting or self-involved parents". Ja kyllä, Asta! Tämä kirja on sinulle! Tosin kirjan lopussa oletkin jo matkalla kohti terveempää minäkuvaa ja pystyt antamaan äidillesi emotionaaliset rukkaset. Näin ainakin toivon...
Gibsonin mukaan lapsi voi olla perheensä ympäröimä, saada kaikki fyysiset tarpeet täytetyksi ja kaikki näyttää hyvältä ulkopuolelta katsottuna, mutta lapsi ei pysty luomaan syvää yhteyttä muihin ihmisiin, koska emotionaalisesti kypsymätön vanhempi ei pysty antamaan pyyteetöntä läheisyyttä. Astan kohdalla tämä näkyy ennen kaikkea siinä, että hän solmii avioliiton hyvin nuorena ja ajautuu väkivaltaiseen suhteeseen. Härkösen kirja onkin kuin tapauskertomus alaviitteeksi Gibsonin teoriaan.
**
Omasta hyllystä löysin vielä toisen Härkösen, ehkäpä jopa koko hänen tuotantonsa parhaan. "Loppuunkäsitelty" (2005) on autofiktiota ja kertoo Härkösen sisaren itsemurhasta.
Kirja on loistava! Härkönen sanoittaa surun murtaman ihmisen kaikki järjettömät ajatuskulut niin, että ne tuntuvat todelta. Ja kaiken huipuksi kirja on hauska, mikä tietysti herättää eettisiä pohdintoja. Saako nauraa kun ihminen kirjoittaa siskonsa itsemurhasta? Mutta Härkönen kuvaa tässäkin kirjassa hienosti elämän epäloogisuutta: ilot ja surut eivät löydy omista lokeroistaan vaan ovat tässä esillä kuin missäkin ruotsinlaivan buffetissa. Surun keskellä voi ja kannattaakin valita jotain myös sieltä lohturuokapuolelta.
**
Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä (Otava 1998)
Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (Otava 2005)
Luin Loppuunkäsitelty-kirjan heti silloin kirjan ilmestymisen jälkeen ja minusta se oli kertakaikkisen hieno teos. Luin kirjan sitten uudelleen tyttäreni kuoleman jälkeen ja yhä edelleen kirja oli hyvä, mutta en osannut asemoitua kirjailijan suruun, koska koin että minun suruni oli niin erilaista.
VastaaPoistaTämä kirja varmasti "toimii" paremmin jos ei ole omaa akuuttia surua päällä. Mutta toivoisin, että kirja antaisi ajatuksia myös heille, jotka kohtaavat surevia lähipiirissään. Pidin tässä Härkösen kirjassa nimittäin myös siitä yhteisöllisyydestä, jota hän kuvaa.
PoistaKyllä, Härkönen osaa ja uskaltaa kirjoittaa auki sellaista, mitä ei usein kehdata sanoa ääneen. Olen tuon Avoimien ovien päivän lukenut, oli todella ahdistava. Myös Härkösen kolumnikokoelmat ovat viihdyttäneet kovasti.
VastaaPoistaUnohdin mainita, että luin tämä kesänä myös yhden Härkösen kolumnikirjan! Pidän hänen rohkeasta tyylistään ja juuri näistä arkipäivän huomioista.
PoistaTämä oli todella ahdistava, varsinkin lopussa kun äiti ilmestyy yllättäin Astan oven taakse. Mutta tulkitsin lopun niin, että Asta pystyy murtautumaan ulos äitinsä "taikapiiristä"?
Just sen verran aikaa lukemisesta, että en saa loppua ollenkaan mieleeni. Lähinnä mielessä on tunnelma.
PoistaLuettu on ja melkein kaikista lukemistani on myös postaukset Kirjasähkökäyrässä. Minuakin naurattaa välillä Härkösen kirjojen tarinat. Niissä on niin paljon arkielämän sattumuksia jne.
VastaaPoistaEn kyllä usko, että kukaan nainen haluaa puolisokseen väkivaltaisen miehen. Ihan kaikkea ei voi äitien syyksi pistää.
Totta, kaikkea ei voi pistää äitien syyksi mutta riski ajautua epäterveeseen suhteeseen kasvaa jos ei ole saanut lapsena kokea vanhemman kokonaisvaltaista huolenpitoa. Mutta tässä tapahtui onneksi Astan kohdalla jonkinlainen henkinen muutos, uskon hänen pääsevän irti riippuvuussuhteesta äitiinsä 😊
Poista