Siirry pääsisältöön

Tämän kesän Anna-Leenat

Kun ollaan astuttu syyskuun puolelle niin on turha enää hymistellä - se oli sitten siinä se kesä. Omani oli minulle armollinen, ehdin tehdä suunnilleen sen minkä halusinkin. Vain muutaman lempeän kesäillan olisin halunnut lisää.

Kesälukemisiani hallitsi tänä kesänä ensinnäkin kirjahyllynraivausurakkani ja toisaalta Suomi-lomani kirppismaraton. Molemmista näistä kesäkaveriksi tupsahti vanha tuttu Anna-Leena Härkönen.

"Vanha tuttu" on Anna-Leena Härkösen tapauksessa kunniamaininta. Olen lukenut lähestulkoon kaikki hänen kirjansa ja monet niistä ovat päässeet myös uusintalukuun. Ja sitä kunniaa ei moni kirjailija minun osaltani saa! 

Härkösen kirjat ovat minulle kuin kirjallista lohturuokaa. Ja tämä siis siitä huolimatta, että hänen kirjoissaan käsitellään lähestulkoon jokaisessa melkoisen rankkoja teemoja. Mutta Härkösen soljuva dialogi ja erityisesti terävät huomiot arkipäivän elämästä tekevät kirjoista niin herkullisen elämänmakuisia, että luen niitä aina kun omassa elämässäni kaipaan jotain ajatuksia selkeyttävää kirjallisuutta.

Kirppikseltä löysin Härkösen tuotannon alkupäähän sijoittuvan romaanin "Avoimien ovien päivä" vuodelta 1998. Tässä teoksessaan Härkönen kuvaa hyvinkin raadollisesti erästä äiti-ihmistä, jota on siunattu kolmella tyttärellä. Kirjan kertojaääni on tyttäristä vanhin, Asta, joka ainakin sisartensa mielestä on ollut se äidin lempilapsi. Asta matkustaakin edelleen velvollisuudentunnosta juhlapyhinä kotiin, koska ei yksinkertaisesti uskalla sanoa äidilleen ei.

Ja aikamoinen äiti tässä onkin kuvattu, marttyyriäiti sieltä pahimmasta päästä. Härkönen kuvaa tarkalla silmällä kohtauksia sekä lapsuudesta että Astan aikuiselämästä - kuinka äiti toisaalta on aktiivinen vanhempi mutta lapsen epäonnistuessa tai sairastuessa hän ei pysty ottamaan tilannetta haltuunsa. "Mitä ne nyt kylälläkin sanoo, kauhea häpeä". Jopa Astan yrittäessä itsemurhaa äidin raivo saa sytykkeen siitä, että naapurit ovat nähneet pihalla poliisiauton. "Pitää ajatella isän mainetta".

Toisaalta äiti tekee itsestään tekovaatimattoman - "enhän minä nyt uusia vaatteita tarvitse" - ja toisaalta täyttää huoneen kuin kaasu. Äitiä ei pääse pakoon, ei edes yöllä jolloin pieni Asta vaikka mieluummin pissaa sänkyyn kuin menee vessaan ja herättää herkkäunisen äitinsä. 

Sattumalta aamulehteni Dagens Nyheter julkaisee tätä Härkösen kirjaa lukiessani artikkelin amerikkalaisen psykiatrin Lindsay C Gibsonin kirjasta "Adult children of emotionally immature parents: how to heal from distant, rejecting or self-involved parents". Ja kyllä, Asta! Tämä kirja on sinulle! Tosin kirjan lopussa oletkin jo matkalla kohti terveempää minäkuvaa ja pystyt antamaan äidillesi emotionaaliset rukkaset. Näin ainakin toivon...

Gibsonin mukaan lapsi voi olla perheensä ympäröimä, saada kaikki fyysiset tarpeet täytetyksi ja kaikki näyttää hyvältä ulkopuolelta katsottuna, mutta lapsi ei pysty luomaan syvää yhteyttä muihin ihmisiin, koska emotionaalisesti kypsymätön vanhempi ei pysty antamaan pyyteetöntä läheisyyttä. Astan kohdalla tämä näkyy ennen kaikkea siinä, että hän solmii avioliiton hyvin nuorena ja ajautuu väkivaltaiseen suhteeseen. Härkösen kirja onkin kuin tapauskertomus alaviitteeksi Gibsonin teoriaan.

**

Omasta hyllystä löysin vielä toisen Härkösen, ehkäpä jopa koko hänen tuotantonsa parhaan. "Loppuunkäsitelty" (2005) on autofiktiota ja kertoo Härkösen sisaren itsemurhasta. 

Kirja on loistava! Härkönen sanoittaa surun murtaman ihmisen kaikki järjettömät ajatuskulut niin, että ne tuntuvat todelta. Ja kaiken huipuksi kirja on hauska, mikä tietysti herättää eettisiä pohdintoja. Saako nauraa kun ihminen kirjoittaa siskonsa itsemurhasta? Mutta Härkönen kuvaa tässäkin kirjassa hienosti  elämän epäloogisuutta: ilot ja surut eivät löydy omista lokeroistaan vaan ovat tässä esillä kuin missäkin ruotsinlaivan buffetissa. Surun keskellä voi ja kannattaakin valita jotain myös sieltä lohturuokapuolelta.

**

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä (Otava 1998)

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (Otava 2005)





Kommentit

  1. Luin Loppuunkäsitelty-kirjan heti silloin kirjan ilmestymisen jälkeen ja minusta se oli kertakaikkisen hieno teos. Luin kirjan sitten uudelleen tyttäreni kuoleman jälkeen ja yhä edelleen kirja oli hyvä, mutta en osannut asemoitua kirjailijan suruun, koska koin että minun suruni oli niin erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja varmasti "toimii" paremmin jos ei ole omaa akuuttia surua päällä. Mutta toivoisin, että kirja antaisi ajatuksia myös heille, jotka kohtaavat surevia lähipiirissään. Pidin tässä Härkösen kirjassa nimittäin myös siitä yhteisöllisyydestä, jota hän kuvaa.

      Poista
  2. Kyllä, Härkönen osaa ja uskaltaa kirjoittaa auki sellaista, mitä ei usein kehdata sanoa ääneen. Olen tuon Avoimien ovien päivän lukenut, oli todella ahdistava. Myös Härkösen kolumnikokoelmat ovat viihdyttäneet kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin mainita, että luin tämä kesänä myös yhden Härkösen kolumnikirjan! Pidän hänen rohkeasta tyylistään ja juuri näistä arkipäivän huomioista.

      Tämä oli todella ahdistava, varsinkin lopussa kun äiti ilmestyy yllättäin Astan oven taakse. Mutta tulkitsin lopun niin, että Asta pystyy murtautumaan ulos äitinsä "taikapiiristä"?

      Poista
    2. Just sen verran aikaa lukemisesta, että en saa loppua ollenkaan mieleeni. Lähinnä mielessä on tunnelma.

      Poista
  3. Luettu on ja melkein kaikista lukemistani on myös postaukset Kirjasähkökäyrässä. Minuakin naurattaa välillä Härkösen kirjojen tarinat. Niissä on niin paljon arkielämän sattumuksia jne.
    En kyllä usko, että kukaan nainen haluaa puolisokseen väkivaltaisen miehen. Ihan kaikkea ei voi äitien syyksi pistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikkea ei voi pistää äitien syyksi mutta riski ajautua epäterveeseen suhteeseen kasvaa jos ei ole saanut lapsena kokea vanhemman kokonaisvaltaista huolenpitoa. Mutta tässä tapahtui onneksi Astan kohdalla jonkinlainen henkinen muutos, uskon hänen pääsevän irti riippuvuussuhteesta äitiinsä 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Vihdoinkin Berliinissä!

  Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole ed...

Ai ettenkö muka lue mieskirjailijoita - tässä kesän symppiskirja!

  En tiedä teenkö vain itse tästä ongelman vai pitäisikö oikeasti huolestua, mutta luen pääosin naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Ehkä vain noin 5-10% lukemistani kirjoista on mieskirjailijoiden kirjoittamia. Ja se on todella vähän! En valitse naiskirjailijoita mitenkään tietoisesti, mutta... totuus on se, että naiskirjailijoiden kirjojen aiheet kiinnostavat minua enemmän. Pidän historiallisista romaaneista ja elämäkerroista ja usein naiset kirjoittavat juuri niistä historian sivujen pimentoon jääneistä henkilöistä, usein toisista naisista.  Yksi näistä tänä vuonna löytämistäni naisista on esimerkiksi George Orwellin vaimo Eileen Blair , josta Anna Funder on kirjoittanut todella valaisevan ja myös hyvin henkilökohtaisen kirjan. Juuri tätä kirjaa minun on edes vaikea kuvitella, että mies olisi kirjoittanut.  Mutta kun joku itseäni kiinnostava aihe vilahtaa ohi kirjablogissa tai sosiaalisessa mediassa niin en katso onko kirjailija mies vai nainen. Kuten nyt esimerkik...