Siirry pääsisältöön

Terveisiä elämästä, tältä kohtaa...

 


Lainaan tuohon otsikkoon Aila Meriluotoa ja vaikka olen juuri kuunnellut hänen viimeisiksi jääneitä päiväkirjojaan niin tämä kirjoitus ei käsittele häntä. Myöhemmin sitten... sillä nyt tielleni astui Eeva Kilpi, jälleen kerran.

...kirjathan etsivät lukijansa vallatakseen olemassolon heidän aivoissaan, aivotoiminnassaan...

Kesäkuussa tuli pieni pysähdys kun kävin lääkärissä ja mittariin pamahti niin huimat verenpaineet, että sain taas rauhoitella tohtoria. En kehdannut paljastaa, että olin syönyt viime aikoina ehkä hiukkasen liikaa lakritsia, mutta sanoin lepääväni loppupäivän ja lupasin varata uuden ajan jatkoseurantaa varten.

Kävelin sitten kaupungilla ja mietin, että mitäs nyt sitten. Huomasin olevani lähellä Tukholman pääkirjastoa, joten sinne. Rakastan pääkirjaston pyöreää Rotunda-salia, jossa on kaunokirjallisuutta eri kielellä - pitkät hyllyt myös suomeksi. Ja kukas siellä sitten odottikaan. Eeva Kilpi! Suorastaan huusi, että ota minut, vie ulos täältä pölyisestä pyhätöstä. (No, oikeasti pääkirjastossa ei näkynyt pölynhiventäkään mutta alkusoinnun takia tuo 'pölyinen'...)

Olen tässä nyt sitten lueskellut Kilpeä. Häntähän voi lukea uudestaan ja uudestaan ja aina sieltä nousee esille uusia asioita, aina kulloisenkin elämäntilanteen mukaan. Nyt minua liikutti Kilven huoli maailmantilasta, siitähän hän on pasifistina kirjoittanut koko kirjailijan uransa ajan. Punainen muistikirja alkaa vuodesta 2014, jolloin tämä koko Ukraina-hässäkkä alkoi.

Voi meitä maapallolaisia. Ei meillä ole paikkaa, minne pakenisimme omaa hirveyttämme ja maapallomme haurautta.

Niin, mihin me voisimme paeta... Kilvelle se pakopaikka on ollut oma kesäkoti Savossa, Piskolassa. Tosin Punaisen muistikirjan lopussa, jolloin eletään vuotta 2018, hän jo aavistelee, että Piskolan kesät saattavat olla lopuillaan. Voimat eivät enää riitä niihin arkitouhuihin, joita hän oli siihen mennessä puuhastellut melkein huomaamatta,

Mutta mennään ajassa taaksepäin eli Valkoiseen muistikirjaan, joka ilmestyi 2021 mutta vie vuosituhannen vaihtumisen aikaan. Kirjan merkinnät ovat huomattavasti lyhyempiä kuin punaisen muistikirjan myöhemmille vuosille ajoittuvat. Kilpi ei kommentoi suoraan elämäntilannettaan, mutta luen rivien välistä väsymystä. Ja itse riveillä Kilpi kirjoittaa paljon kuolemasta ja unistaan, joita hän näkee erityisesti vanhemmistaan. 

Valkoinen muistikirja tuntuu harmillisesti teokselta, joka on kursittu kokoon kahden edellisen muistikirjan menestyksen jatkoksi, vaikka materiaali ei ihan loppuun asti kantaisikaan. Toisaalta, tätähän se elämä on - aina ei kanna loppuun asti...

Istutin kukkasipuleita. Se oli hauskaa, mutta nyt puristaa rintaa ja sydän hakkaa. No ei se mitään. On kaunis ruska.

 Sydänvaivat siis ehkä selittävät vuosituhannen vaihteen vähäsanaisuuden?

Kirjastosta lähti vielä mukaan Eeva Kilven runoteos "Terveisin" vuodelta 1976. Ja tässä kirjassa kohtaan 48-vuotiaan Eeva Kilven, keskellä elämää ja täynnä tarmoa. Runot piirtävät esiin muistikuvia sodasta, koetuista luontoelämyksistä - ja rakkauksista, joita Kilpi ei emmi esitellä kaikessa lihallisuudessaan. Uskallan arvata, että runot ovat 70-luvulla aiheuttaneet punan useammankin lukijan poskille, mutta näin 50 vuotta myöhemmin kaiken lukenut lukija vain hihittelee tyytyväisenä. Go Eeva!!

Muistin nyt, että viime kesänäkin aloittelin kesälomani runonluvulla ja silloin valitsin heinäkuiseksi motokseni säkeen Aaro Hellaakoskelta. Viikon kuluttua alkavalle lomalleni haluan johtotähdekseni tästä Kilven runoteoksesta seuraavat rivit, jotka kyllä sopivat ihan jokaiselle elämän kuukaudelle:

Minä elän nyt niin että kuoltuani jumalakin itkee sitä, että loi ihmisen ainutkertaiseksi.

**

Eeva Kilpi: Terveisin. Runoja (WSOY 1976)

Eeva Kilpi: Punainen muistikirja (WSOY 2019)

Eeva Kilpi: Valkoinen muistikirja (WSOY 2021)


Eeva Kilpi on laajassa tuotannossaan kuvannut ihmisen elämää useamman vuosikymmenen ajalta, mutta valitsen tämän vuonna 1976 ilmestyneen teoksen Sadan vuoden lukuhaasteeseen 1970-luvun kirjaksi.

Ja lopuksi vielä vinkki Tukholmaan matkaaville: käykää ihmeessä katsomassa Odenplanin lähettyvillä sijaitseva Tukholman pääkirjasto! Gunnar Aplundin suunnittelema ja vuonna 1928 avautunut kirjasto on hieno, todellinen kirjallisuuden pyhättö.

Kommentit

  1. Oih, mikä kirjastokuva!
    Sait minutkin haluamaan lukea Eeva Kilpeä. Ne "keski-iän kirjat" ovat Kilvellä kyllä vahvoja, vereviä, aistillisia, eroottisia ... ja mitä kaikkia adjektiiveja niitä kuvaamaan nyt keksisikään.
    Muistikirjat ovat enemmän sellaista viipyilevää uran viimeistelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun iskee näköjään aina näin keskikesällä, loman kynnyksellä tarve lukea runoja. Ja se on kyllä hyvä merkki, mielikin ehkä alkaa laskeutua levollisimmille taajuuksille.

      Ja Kilpeä lukiessa alkoi taas kismittää se eräs poliitikko, joka keväällä loihe lausumahan, että kulttuuri olisi "luksuspalvelu", johon menee liikaa rahaa. Oikeasti, mitä olisi tämä elämä ilman kulttuuria - ja runoutta?! Ei elämää ollenkaan, vain jotain tuotantolinjan pyörittämistä.

      Poista
  2. Minä pyörin tasan vuosi sitten tuolla Rotundassa, joka oli juuri silloin remontissa. Tarjolla oli myös hitunen pölyä! Järkkäri kaulassa harmitti niin paljon, että jäi tutustumatta tuohon Suomi-osastoon.

    Mutta Kilven "Trois Couleursin" olen myös lukenut ja aika lailla samaa mieltä kuin sinä. Jostain syystä minuun uppoaa silti ne keskeneräisetkin ajatukset. Näin unettomana kännykkää räplätessä olisi ehkä järkevämpi tarttua virressä lojuvaan teokseen Perhonen ylittää tien. Se lohdun määrä, jota Kilpi tarjoaa, on kannatteleva voima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kävin vuosi sitten viimeksi siellä pyörimässä ja silloin tämä Rotunda oli suljettuna. Nyt siellä on kirjasto kokonaisuudessaan auki, mutta ulkopuolella käy kova mylläys. Ehkä tässä valmistellaan kirjaston satavuotisjuhlia?

      Eeva Kilpi on tosiaan hyvä olla hyllyssä. Elämän ensiapua!!

      Poista
  3. Eeva Kilpi on loistava! Pitäisi lukea häneltä paljon enemmän, muistikirjoista olen lukenut vain tuon aika usein huonoimpana pidetyn valkoisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinistä muistikirjaa ei harmillisesti ollut kirjaston hyllyssä, olen tosin lukenut sen joskus aikaisemmin mutta en muista siitä oikein mitään. Olisi mielenkiintoista nähdä minkälainen jatkumo näissä muistikirjoissa on. Valkoinen pisti kyllä silmään, kaikessa lyhykäisyydessään. Tuntui, että siihen oli vain kasattu jotain, että saadaan uutta julkaistavaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...