Syreenit kukkivat tänä vuonna yllättävän pitkään, olisiko tämä yllättäen viilentynyt sää siinä avittanut? Alkukesän kukkaloisto menee yleensä niin nopeasti, että siitä ei koskaan ehdi nauttia niin perusteellisesti kuin haluaisi.
Tässä alkukesän kukkien tuoksuhuumassa luin Kati Tervon uusimman teoksen, Tyttö joka olin. Kiitos tästä(kin) kirjasta Tukholman kaupunginkirjastolle, joka toteutti kirjahankintapyyntöni nopeasti ja sain luettavakseni aivan iskemättömän kappaleen.
Jo kirjan ulkoasu ihastuttaa, fuksian ja pinkin välimaastoon sijoittuva kansiväri ja hauskasti eriväriset kirjaimet kirjan nimessä. Kuin karamelli! Kirja on kooltaan pieni, parisensataa sivua, melko suurella fontilla ladottua tekstiä. Mutta ulkoasu pettää - tämä ei ole todellakaan mikään kevyt makeinen, vaan melkoisen painava tarina. Tervo kertoo kirjassa omasta nuoruudestaan, teinivuosistaan ja ne ovat olleet juuri niin hajanaiset ja sekavat kuin aika monella muullakin meistä teini-ikämme jo läpikäyneistä.
Tervon nuoruus osuu 70-luvun alkupuolelle ja sitä miljöötä Tervo käyttää hienosti tarinan taustana. Puhutaan DDR:stä eikä sitä sen kummemmin selitellä (jos ei tiedä mikä DDR oli, saa luvan googlata). Tietääkö ihmiset nykyään edes mikä flipperi on? No, minä tiedän ja siksi nautinkin tästä kirjasta juuri sen hienon ajankuvauksen ansiosta.
Tervo kuvailee nuoruuttaan kuljettamalla meitä kuvauksesta toiseen. Ne ovat kuin henkiinherätettyjä tableaux vivant -kuvaelmia, jotka Tervon tarinassa saattavat välillä vaihtua ihan lennosta. Tarina antaa sinällään kevyen vaikutelman, mutta jos alkaa miettiä mitä näiden kuvaelmien välillä on kenties tapahtunut, mitä on ehkä jäänyt kertomatta, kirjan ylle laskeutuu huomattavasti painavampi tunnelma.
Tarina on hyvin "kehollinen", eikä vähiten sen vuoksi, että kirjan kertoja opiskelee piirtämistä ja kuvanveistoa. Ja samalla tulee opiskeltua myös rakkauden alkeita...
Nukuin öitä opettajani sängyssä. Niin siinä vain kävi. Kun riisuin, pujahdin pian hänen peittonsa alle. Harva siellä yksin nukkui. Mies puhui lempeitä. Olisin voinut kuunnella häntä läpi yön. Seikkailimme toistemme silmissä ja iholla.
Käy sitten ilmi, että mies on (tietenkin) naimisissa, kertoja ottaa etäisyyttä ja tuntee olonsa "haljuksi" kun tajuaa, että miehelle yhdessäolo oli ollut viihdettä. Tämän enempää tapahtumaa ei kommentoida, kuten ei muitakaan tarinan käänteitä, mutta tunnelma jää vaivaamaan ja kirjan lopussa lukija on todella helpottunut, kun kertoja päättää jättää entiset piirinsä ja lähteä opiskelemaan. Uusi alku tuntuu lupaavalta ja kirjan nimi - "Tyttö joka olin" - antaa ymmärtää, että nuoruuden kolaukset on jätetty sinne, minne ne kuuluvatkin - päiväkirjan sivuille, ehkä myöhemmin esiin otettaviksi...
Vielä sellainenkin huomio Tervon kehoon fokusoivasta tyylistä, että kirjassa on myös harvinaislaatuisen suorasukainen kuvaus kuukautisista. Tervo kertoo konkreettisesti, näkö-, tuoksu- ja tuntoaistien avulla, miltä ne kuukautiset "tuntuvat". Luin kohdan moneen kertaan - ilahduin todella, että tämä niin arkipäiväinen naisen elämään kuuluva ilmiö pääsee framille myös sanataiteen kentällä. Urheilumaailman puolellahan on jo tapahtunut jonkinlainen kuukautisvallankumous ihan tämän kuluneen talven aikana.
**
Kati Tervo: Tyttö joka olin (Otava 2023)
Luen parhaillaan kirjaa. Samaistumispintaa on paljon, kun olen vielä samaa ikäluokkaa. Kuinka sitä nuorena olikin hullunrohkea ja saattoi lähteä ihan tuntemattoman mukaan. Liftaaminen oli jokapäiväistä. Ja huh niitä kuukautisia.
VastaaPoistaMinulle on tullut myös muutama jälkishokki näin vanhemmiten kun mietin mitä kaikkea "olisi voinut" tapahtua... 80-luvulla liftailimme myös vielä aika huoleti. Ja 16-vuotiaana sain päähäni lähteä yksin bussilla ja junalla kaverin luokse Keski-Eurooppaan. SIllä reissulla kyllä sitten jo ymmärsin, että kaikenlaisia vaaroja on, vaikka mitään ei onneksi sattunutkaan :)
PoistaTämä pitää lukea! Myös 60-luvun lopulla ja 70-luvulla oltiin hullunrohkeita. Maailma oli niin turvallinen tai ainakin siltä tuntui. Saattoi ihan hyvin lähteä yksin ulkomaille minibudjetilla ilman varattua yöpymistä ja luottaa, että kaikki järjestyy.
VastaaPoistaSilloin ei voinut vielä lukea netistä millaisia hulluja maailma on pullollaan. Sitä vaan lähdettiin sinisilmäisinä ja mieli avoinna. Mietin juuri, että miten ihmeessä uskalsin lähteä aikoinaan esimerkiksi interrailille, tuosta vain. Nyt hermoilen ja varmistan moneen kertaan kaikki asiat vaikka olisi vain simppeli lentomatka kyseessä.
Poista