Siirry pääsisältöön

Kati Tervon kanssa pikavisiitillä 70-luvulla


Syreenit kukkivat tänä vuonna yllättävän pitkään, olisiko tämä yllättäen viilentynyt sää siinä avittanut? Alkukesän kukkaloisto menee yleensä niin nopeasti, että siitä ei koskaan ehdi nauttia niin perusteellisesti kuin haluaisi.

Tässä alkukesän kukkien tuoksuhuumassa luin Kati Tervon uusimman teoksen, Tyttö joka olin. Kiitos tästä(kin) kirjasta Tukholman kaupunginkirjastolle, joka toteutti kirjahankintapyyntöni nopeasti ja sain luettavakseni aivan iskemättömän kappaleen. 

Jo kirjan ulkoasu ihastuttaa, fuksian ja pinkin välimaastoon sijoittuva kansiväri ja hauskasti eriväriset kirjaimet kirjan nimessä. Kuin karamelli! Kirja on kooltaan pieni, parisensataa sivua, melko suurella fontilla ladottua tekstiä. Mutta ulkoasu pettää -  tämä ei ole todellakaan mikään kevyt makeinen, vaan melkoisen painava tarina. Tervo kertoo kirjassa omasta nuoruudestaan, teinivuosistaan ja ne ovat olleet juuri niin hajanaiset ja sekavat kuin aika monella muullakin meistä teini-ikämme jo läpikäyneistä.

Tervon nuoruus osuu 70-luvun alkupuolelle ja sitä miljöötä Tervo käyttää hienosti tarinan taustana. Puhutaan DDR:stä eikä sitä sen kummemmin selitellä (jos ei tiedä mikä DDR oli, saa luvan googlata). Tietääkö ihmiset nykyään edes mikä flipperi on? No, minä tiedän ja siksi nautinkin tästä kirjasta juuri sen hienon ajankuvauksen ansiosta. 

Tervo kuvailee nuoruuttaan kuljettamalla meitä kuvauksesta toiseen. Ne ovat kuin henkiinherätettyjä tableaux vivant -kuvaelmia, jotka Tervon tarinassa saattavat välillä vaihtua ihan lennosta. Tarina antaa sinällään kevyen vaikutelman, mutta jos alkaa miettiä mitä näiden kuvaelmien välillä on kenties tapahtunut, mitä on ehkä jäänyt kertomatta, kirjan ylle laskeutuu huomattavasti painavampi tunnelma.

Tarina on hyvin "kehollinen", eikä vähiten sen vuoksi, että kirjan kertoja opiskelee piirtämistä ja kuvanveistoa. Ja samalla tulee opiskeltua myös rakkauden alkeita...

Nukuin öitä opettajani sängyssä. Niin siinä vain kävi. Kun riisuin, pujahdin pian hänen peittonsa alle. Harva siellä yksin nukkui. Mies puhui lempeitä. Olisin voinut kuunnella häntä läpi yön. Seikkailimme toistemme silmissä ja iholla.

Käy sitten ilmi, että mies on (tietenkin) naimisissa, kertoja ottaa etäisyyttä ja tuntee olonsa "haljuksi" kun tajuaa, että miehelle yhdessäolo oli ollut viihdettä. Tämän enempää tapahtumaa ei kommentoida, kuten ei muitakaan tarinan käänteitä, mutta tunnelma jää vaivaamaan ja kirjan lopussa lukija on todella helpottunut, kun kertoja päättää jättää entiset piirinsä ja lähteä opiskelemaan. Uusi alku tuntuu lupaavalta ja kirjan nimi - "Tyttö joka olin" - antaa ymmärtää, että nuoruuden kolaukset on jätetty sinne, minne ne kuuluvatkin - päiväkirjan sivuille, ehkä myöhemmin esiin otettaviksi...

Vielä sellainenkin huomio Tervon kehoon fokusoivasta tyylistä, että kirjassa on myös harvinaislaatuisen suorasukainen kuvaus kuukautisista. Tervo kertoo konkreettisesti, näkö-, tuoksu- ja tuntoaistien avulla, miltä ne kuukautiset "tuntuvat". Luin kohdan moneen kertaan - ilahduin todella, että tämä niin arkipäiväinen naisen elämään kuuluva ilmiö pääsee framille myös sanataiteen kentällä. Urheilumaailman puolellahan on jo tapahtunut jonkinlainen kuukautisvallankumous ihan tämän kuluneen talven aikana.

**

Kati Tervo: Tyttö joka olin (Otava 2023)

Kommentit

  1. Anonyymi9/6/23 13:13

    Luen parhaillaan kirjaa. Samaistumispintaa on paljon, kun olen vielä samaa ikäluokkaa. Kuinka sitä nuorena olikin hullunrohkea ja saattoi lähteä ihan tuntemattoman mukaan. Liftaaminen oli jokapäiväistä. Ja huh niitä kuukautisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on tullut myös muutama jälkishokki näin vanhemmiten kun mietin mitä kaikkea "olisi voinut" tapahtua... 80-luvulla liftailimme myös vielä aika huoleti. Ja 16-vuotiaana sain päähäni lähteä yksin bussilla ja junalla kaverin luokse Keski-Eurooppaan. SIllä reissulla kyllä sitten jo ymmärsin, että kaikenlaisia vaaroja on, vaikka mitään ei onneksi sattunutkaan :)

      Poista
  2. Tämä pitää lukea! Myös 60-luvun lopulla ja 70-luvulla oltiin hullunrohkeita. Maailma oli niin turvallinen tai ainakin siltä tuntui. Saattoi ihan hyvin lähteä yksin ulkomaille minibudjetilla ilman varattua yöpymistä ja luottaa, että kaikki järjestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin ei voinut vielä lukea netistä millaisia hulluja maailma on pullollaan. Sitä vaan lähdettiin sinisilmäisinä ja mieli avoinna. Mietin juuri, että miten ihmeessä uskalsin lähteä aikoinaan esimerkiksi interrailille, tuosta vain. Nyt hermoilen ja varmistan moneen kertaan kaikki asiat vaikka olisi vain simppeli lentomatka kyseessä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...