Siirry pääsisältöön

Henkiin herätetyt

 


Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni!

Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita.

Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kaltaisia juhlahumuja. Wivi Lönnkin on saanut osaltaan asettautua päähenkilöksi kahteenkin eri kirjaan. Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen kirjassa 'Wivi ja Hanna' kerrotaan Lönnin ja kauppaneuvos Hanna Parviaisen yhteisestä elämäntaipaleesta. Tätä kirjaa odottelen vielä kirjastosta. Mutta alkupalana luin Pirkko Soinisen Wivin elämään keskittyvän fiktiivisen elämäkerran 'Valosta rakentuvat huoneet', jossa käydään läpi Lönnin elämää perusteellisesti ja kronologisesti.

Kirja onkin todella hyvä johdatus Lönnin tuotantoon, tekisi mieli välittömästi lähteä kiertelemään Suomen ja Viron kaupunkeja ja bongailemaan Wivin piirtämiä taloja. Yhden taloista tunnenkin muuten aika perinkotaisin, työskentelin nimittäin opiskeluaikoina usean vuoden ajan Helsingissä sijaitsevassa Hotelli Helkassa.

Soinisen kirja on siis hyvä perusopas Lönnin elämään ja tuotantoon, mutta kirjan fiktiivinen osuus oli vaikeammin pureskeltava pala. Soinisen kirjoittama dialogi on vähän köykäistä eikä sinällään vienyt tarinaa eteenpäin. Muutenkin kerronta liikkui tapahtumatasollaan aika pinnallisella tasolla. Jäin kaipaamaan syvemmälle heittäytymistä, 'kaikki peliin" -asennetta. Kuten esimerkiksi Rakel Liehu teki Helene Schjerfbeckinsä kanssa.

Mutta kirjaa on ehdottomasti mielenkiintoista lukea ja se antaa taas uuden näkövinkkelin suomalaisen kulttuurin historiaan. Ai niin, entäs se Wivi ja Hanna sitten? Odottelen edelleen jännityksellä Markkasen ja Virtasen kirjaa Wivistä ja Hannasta, siinä kun luvataan muun muassa naisten pistävän "elämän risaiseksi automatkoillaan läpi Euroopan". Soinisen kirjassa suhde tiivistyi enemmän lämpimiin katseisiin ja kylkeen painautumisiin, siihen arkisen rakkauden kuvaamiseen.

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet (Bazar 2021)


Joanna Rubin Drangerin kirjassa "Ihågkom oss till liv" (Muistakaa meidät eläviksi) herätetään lähes kirjaimellisesti kuolleita takaisin elävien kirjoihin. Rubin Dranger kuuluu ruotsinjuutalaiseen sukuun, jonka menneisyydessä kummittelee kaikkien muiden euroopanjuutalaisten perheiden tavoin holokaustin synkkä varjo. Rubin Drangerin perheessä tosin puhuttiin sukulaisista, jotka olivat "kadonneet". Kunnes Rubin Dranger alkoi haastatella tätejään ja näiden serkkuja ja löysi hämmästyksekseen kokonaisia perheitä, joiden olemassaolosta hänellä ei ollut ollut aavistustakaan.

Joanna Rubin Drangerin ilmaisumuoto on sarjakuva ja niinpä hän alkoi piirtää kuviksi sukunsa tarinaa. Kirjassa kulkee rinnalla hänen oma arkielämänsä 2020-luvun Tukholmassa, perhe ja erityisesti lapset, joihin hän peilaa itselleen nousevia tunteita. Pystyisikö hän esimerkiksi pelastamaan omat lapsensa, jos joutuisi vastaavaan tilanteeseen kuin sukulaiset 1930-luvun Puolassa? Hän tuntee myös epävarmuutta siitä, kiinnostaisiko ketään ulkopuolista hänen sukunsa tarina. Lukisiko tätä kirjaa edes kukaan?

Tämä pelko on todellakin turha, harvoin olen nimittäin lukenut yhtä vangitsevaa tarinaa! Joanna Rubin Dranger ei kerro pelkästään sukunsa ja perheensä tarinaa, hän kokoaa samalla kokonaisen aikakauden näiden kansien väliin. Tärkeä ulottuvuus kirjassa on Ruotsin toimet toisen maailmansodan aikana ja erityisesti Ruotsin pakolaispolitiikka. Käsitys Ruotsin "neutraalista" politiikasta saa tämän kirjan myötä uuden vivahteen.

Vinkkinä muuten Tukholmassa kävijöille, että Gamla Stanissa sijaitsevassa 'Forum för levande historia' -museossa on vuoden 2022 loppuun asti esillä Joanna Rubin Drangerin kirjaan perustuva näyttely Perhe, joka hävisi

Joanna Rubin Dranger: Ihågkom oss till liv (Albert Bonnier 2022)



Kommentit

  1. On kyllä hienoa, että viime vuosina on kirjoitettu enemmän kuuluisista naisista! :)

    VastaaPoista
  2. Hotelli Helka on suosikkini Helsingin hotelleista. Tyylikäs ja rauhallinen, vaikka sijaitsee ihan keskustassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt remontin jälkeen se näyttääkin todella tyylikkäältä paikalta, mitä se ei valitettavasti ollut silloin 80-luvun lopussa 😬

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Vielä muutama kirjalupaus!

  Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta , Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne.  20: Ruotsi 18: Suomi 7: USA 5: Iso-Britannia 5: Saksa 4: Norja 2: Irlanti 1: Tanska, Viro, Espanja Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla. Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen s...