Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni!
Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita.
Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kaltaisia juhlahumuja. Wivi Lönnkin on saanut osaltaan asettautua päähenkilöksi kahteenkin eri kirjaan. Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen kirjassa 'Wivi ja Hanna' kerrotaan Lönnin ja kauppaneuvos Hanna Parviaisen yhteisestä elämäntaipaleesta. Tätä kirjaa odottelen vielä kirjastosta. Mutta alkupalana luin Pirkko Soinisen Wivin elämään keskittyvän fiktiivisen elämäkerran 'Valosta rakentuvat huoneet', jossa käydään läpi Lönnin elämää perusteellisesti ja kronologisesti.
Kirja onkin todella hyvä johdatus Lönnin tuotantoon, tekisi mieli välittömästi lähteä kiertelemään Suomen ja Viron kaupunkeja ja bongailemaan Wivin piirtämiä taloja. Yhden taloista tunnenkin muuten aika perinkotaisin, työskentelin nimittäin opiskeluaikoina usean vuoden ajan Helsingissä sijaitsevassa Hotelli Helkassa.
Soinisen kirja on siis hyvä perusopas Lönnin elämään ja tuotantoon, mutta kirjan fiktiivinen osuus oli vaikeammin pureskeltava pala. Soinisen kirjoittama dialogi on vähän köykäistä eikä sinällään vienyt tarinaa eteenpäin. Muutenkin kerronta liikkui tapahtumatasollaan aika pinnallisella tasolla. Jäin kaipaamaan syvemmälle heittäytymistä, 'kaikki peliin" -asennetta. Kuten esimerkiksi Rakel Liehu teki Helene Schjerfbeckinsä kanssa.
Mutta kirjaa on ehdottomasti mielenkiintoista lukea ja se antaa taas uuden näkövinkkelin suomalaisen kulttuurin historiaan. Ai niin, entäs se Wivi ja Hanna sitten? Odottelen edelleen jännityksellä Markkasen ja Virtasen kirjaa Wivistä ja Hannasta, siinä kun luvataan muun muassa naisten pistävän "elämän risaiseksi automatkoillaan läpi Euroopan". Soinisen kirjassa suhde tiivistyi enemmän lämpimiin katseisiin ja kylkeen painautumisiin, siihen arkisen rakkauden kuvaamiseen.
Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet (Bazar 2021)
Joanna Rubin Drangerin ilmaisumuoto on sarjakuva ja niinpä hän alkoi piirtää kuviksi sukunsa tarinaa. Kirjassa kulkee rinnalla hänen oma arkielämänsä 2020-luvun Tukholmassa, perhe ja erityisesti lapset, joihin hän peilaa itselleen nousevia tunteita. Pystyisikö hän esimerkiksi pelastamaan omat lapsensa, jos joutuisi vastaavaan tilanteeseen kuin sukulaiset 1930-luvun Puolassa? Hän tuntee myös epävarmuutta siitä, kiinnostaisiko ketään ulkopuolista hänen sukunsa tarina. Lukisiko tätä kirjaa edes kukaan?
Tämä pelko on todellakin turha, harvoin olen nimittäin lukenut yhtä vangitsevaa tarinaa! Joanna Rubin Dranger ei kerro pelkästään sukunsa ja perheensä tarinaa, hän kokoaa samalla kokonaisen aikakauden näiden kansien väliin. Tärkeä ulottuvuus kirjassa on Ruotsin toimet toisen maailmansodan aikana ja erityisesti Ruotsin pakolaispolitiikka. Käsitys Ruotsin "neutraalista" politiikasta saa tämän kirjan myötä uuden vivahteen.
Vinkkinä muuten Tukholmassa kävijöille, että Gamla Stanissa sijaitsevassa 'Forum för levande historia' -museossa on vuoden 2022 loppuun asti esillä Joanna Rubin Drangerin kirjaan perustuva näyttely Perhe, joka hävisi
Joanna Rubin Dranger: Ihågkom oss till liv (Albert Bonnier 2022)
On kyllä hienoa, että viime vuosina on kirjoitettu enemmän kuuluisista naisista! :)
VastaaPoistaKyllä, lisää tällaisia kirjoja!
PoistaHotelli Helka on suosikkini Helsingin hotelleista. Tyylikäs ja rauhallinen, vaikka sijaitsee ihan keskustassa.
VastaaPoistaNyt remontin jälkeen se näyttääkin todella tyylikkäältä paikalta, mitä se ei valitettavasti ollut silloin 80-luvun lopussa 😬
Poista