Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020: luukku 23

 


Kirjabloggaajien perinteinen joulukalenteri avautui eilen Kirjapöllön huhuiluja -blogissa, jossa voi äänestää tämän vuoden kauneimmasta YA-kirjakannesta. Ja huomisen jouluaaton luukku avautuu Amman lukuhetki -blogissa.  Tässä omassa kalenteriluukussani kerron kahdesta kirjasta, jotka ovat minua erityisesti lohduttaneet koronavuonna 2020.

Joulu, se tuli sittenkin myös tänä vuonna! Vuosi 2020, mikä "anno horribilis", kuten kuningatar Elisabeth kuvaili erästä rankemmanpuoleista vuottansa. En ole päässyt käymään Suomessa yli vuoteen. Olen tehnyt etätyötä kotona yhtäjaksoisesti maaliskuusta lähtien. Yksi työtovereistani on kuollut koronaan, muutama muu on sen sairastanut. Tällä hetkellä mielessä on pelko: entäpä jos tämä poikkeustila ei lopukaan koskaan?

Luin sattumalta juuri ennen koronapandemian alkua saksanjuutalaisen Victor Klempererin sota-ajan päiväkirjat "Haluan todistaa". Niissä Klemperer kertoo arjestaan sota-ajan Saksassa - Saksassa, jossa juutalaisten oikeuksia normaaliin elämään rajoitettiin vähitellen niin, että lopulta heillä ei ollut edes elämänarvoa.

Klempererin pelastus oli avioliitto ei-juutalaisen Evan kanssa. Aviopari piti yhtä koko Hitlerin kauden ajan, toisiaan tukien ja auttaen. He elivät lopulta äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa ja näkivät myös suoranaista nälkää. Klemperer kirjasi kuitenkin tunnollisesti arkielämän tapahtumia ja "kadunmiehen" tuntemuksia, sikäli kuin muita ihmisiä tapasi. Juutalaisiltahan oli lopulta kielletty myös kaikkinainen kanssakäyminen saksalaisten kanssa.

Klempererin kirja on todennäköisesti yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka tulen elämäni aikana lukemaan. Ja se on ollut mielessäni erityisesti tämän koronaeristyksen aikana. En tarkoita, että voisin millään lailla verrata tätä kokemaamme aikaa Klempererin kärsimyksiin mutta hänen rauhallinen ja tosiasiat hyväksyvä asenteensa on inspiroinut minua monta kertaa. 

Harmittaa vain, että en itse älynnyt kirjoittaa päiväkirjaa tästä poikkeusajasta. Tai jospa kirjoittaisin nyt vuoden lopussa lyhyen muistelman vuoden tapahtumista - keväästä, jolloin hamstrasimme vessapaperia tai kesästä, jolloin valtasimme luonnonpuistot. Ja tästä syksystä, joka pääsi sittenkin yllättämään toisella aallollaan vaikka samalla toivo rokotteesta nosti päätään. 

Tästä vuodesta - sillä toivon todella, että tulevaisuudessa koronasta puhuttaessa tarkoitetaan lähinnä vuotta 2020 - tästä vuodesta kannattaa jättää merkintöjä jälkipolville, kuten esimerkiksi Victor Klemperer jätti meille.

Toinen tämän vuoden aikana minua lohduttanut kirja on ollut Kjell Westön "Tritonus". Romaanissa Westö kertoo kahdesta naapuruksesta, Tomas Branderista ja Reidar Lindellistä, joista ensin mainittu on maailmankuulu kapellimestari, jälkimmäinen taas rannikkokaupungissa asuva koulukuraattori ja harrastajamuusikko.

Brander rakennuttaa itselleen unelmiensa taloa, oikeaa ökytaloa,  joka saa nimekseen mahtipontisesti "Villa Tritonus". Vaiherikkaassa projektissa naapuriksi osunut Lindellkin saa auttaa  kykynsä mukaan. Miehet tutustuvat näin toisiinsa ja alkavat kertoa varovasti elämänsä kolhuista. Lindell on menettänyt vaimonsa syövälle, Brander taas potee särkynyttä sydäntä. Molemmilla on lisäksi jo aikuiset lapset, jotka loistavat poissaolollaan.

Voisin kirjoittaa kirjasta paljonkin erilaisia ajatuksia mutta se kaikkein lohdullisin ulottuvuus kirjassa on, että se ajoittuu koronan jälkeiseen aikaan. Kirjan henkilöt mainitsevat pandemian mutta se on jo sen verran kaukana menneisyydessä, ettei se hallitse arkea. Merkkinsä se on kuitenkin jättänyt, kirjan lopussa järjestettävässä kesäkonsertissa esimerkiksi osa yleisöstä istuu edelleen maskit suojanaan.

Mutta ihmiset istuvat konsertissa! Ihmiset tapaavat toisiaan! Mikä idylli! Voisiko tämä olla mahdollista jo ensi kesänä...

Mutta ensin vietetään joulua! Ja kuten ihmiset tuntuvat joukolla päättäneen, tänä vuonna joulua vietetään oikein toden teolla. Jos se pitää viettää kotona pienellä porukalla niin tehtäköön se sitten pitkän kaavan mukaan. Täällä Ruotsissa esimerkiksi kerrotaan, että ihmiset ovat ostaneet joulukuusensa poikkeuksellisen aikaisin ja ovatpa jotkut hankkineet useammankin kuin yhden kuusen. Tämän joulun me olemme totisesti ansainneet!

Toivotan sinulle lempeää ja rauhallista joulumieltä!



Kommentit

  1. Kiitos hienosta luukusta ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit lukemassa joulutunnelmistani 😊

      Hyvää joulua! /Mari

      Poista
  2. Kiitos kirjaesittelyistä ja oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit lukemassa 🤗

      Hyvää joulua! /Mari

      Poista
  3. Kiinnostavia kirjoja nuo molemmat. Olet harvoja poikkeuksia, joiden mielestä tämä Westön viimeinen on näin positiivinen kokemus. Monista muista olen lukenut enemmän lievää pettymystä. Luulenpa, että sittenkin luen minäkin tämän.

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Westö oli itse asiassa ensimmäinen hänen kirjoistaan, joka kolahti. Mutta syy saattaa olla se, että teen työtä klassisen musiikin parissa ja tunsin oloni erittäin kotoisaksi. Ei tarvinnut edes googlata tritonusta 😀

      Westö kuvaa hienosti tässä kahta erilaisen taustan omaavaa miestä, jotka pystyvät kuitenkin kohtaamaan - ei ehkä ihan samalla tasolla, koska Brander haluaa pysyä tiukasti omassa kuplassaan, mutta Lindell on ihailtavan sitkeä. Lisäksi Westö on tehnyt tähän todella ironisen lempeän pikkukaupunkikuvauksen. Piiri pieni pyörii..

      Hyvää joulua, Leena! /Mari

      Poista
  4. Hyvää joulua!

    Olihan se hassua, kun poikkeusaika tuli maaliskuussa. Olin Inarissa. Tiesin, että kotiin jäi vain yksi vessapaperirulla ja muistutin miestä, että käy ostamassa. Hän soitti, että kaupassa ei ollut yhtään vessapaperia, isossa marketissa. Sitten Finnair ilmoitti, että paluulentoni on peruttu. Minähän pääsin kotiin bussilla ja junalla, mies tuli hakemaan Tampereelta. Ajattelin niitä kymmeniä tuhansia turisteja, jotka olivat sillä hetkellä Lapissa, kun koko maapallo laitettiin kiinni. Paitsi Ruotsi. Ehkä ne lähtivät Ruotsin kautta pois.
    On tämä outo vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulevat historiankirjat muistavat kertoa tämän maailmanlaajuisen vessapaperiepisodin! Myönnän, että minullakin oli paniikki, että paperi loppuu mutta ehdin käydä ostamassa ennen kuin muut keksivät saman 🤭

      Hyvää joulua, Mai!

      Poista
  5. Kiitos kiinnostavista kirjaesittelyistä. Mieheni luki juuri tuon Tritonuksen, piti siitä ja suositteli minullekin. Lähden tutkailemaan löytyisikö Klempererin kirja kirjastosta.

    Toivotaan, että "anno horribilis" alkaisi jäädä vähitellen taaksepäin ja saisimme parempaa tilalle.
    Unto osti eilen illalla meille nettiliput johonkin konserttiiin Helsinkiin kesäkuulle. Hän otti varmuudeksi peruutusturvan ja totesi, että taisi tulla hypomaniakohtaus, kun hän näin riehaantui optimistiseksi.

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus täytyy vaan uskaltaa repäistä! Minäkin mietin, että uskaltaisiko jo ostaa junaliput ensi kesän yöjunaan Tukholmasta Berliiniin. Jo pelkkä ajatus huippaa päätä!! Ollaan koko tämä vuosi liikuttu enintään 200 km säteellä kotoa...

      Hyvää joulua!!

      Poista
  6. Kiitos kirjaesittelystä. Ihanaa joulun aikaa sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...