Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020: luukku 23

 


Kirjabloggaajien perinteinen joulukalenteri avautui eilen Kirjapöllön huhuiluja -blogissa, jossa voi äänestää tämän vuoden kauneimmasta YA-kirjakannesta. Ja huomisen jouluaaton luukku avautuu Amman lukuhetki -blogissa.  Tässä omassa kalenteriluukussani kerron kahdesta kirjasta, jotka ovat minua erityisesti lohduttaneet koronavuonna 2020.

Joulu, se tuli sittenkin myös tänä vuonna! Vuosi 2020, mikä "anno horribilis", kuten kuningatar Elisabeth kuvaili erästä rankemmanpuoleista vuottansa. En ole päässyt käymään Suomessa yli vuoteen. Olen tehnyt etätyötä kotona yhtäjaksoisesti maaliskuusta lähtien. Yksi työtovereistani on kuollut koronaan, muutama muu on sen sairastanut. Tällä hetkellä mielessä on pelko: entäpä jos tämä poikkeustila ei lopukaan koskaan?

Luin sattumalta juuri ennen koronapandemian alkua saksanjuutalaisen Victor Klempererin sota-ajan päiväkirjat "Haluan todistaa". Niissä Klemperer kertoo arjestaan sota-ajan Saksassa - Saksassa, jossa juutalaisten oikeuksia normaaliin elämään rajoitettiin vähitellen niin, että lopulta heillä ei ollut edes elämänarvoa.

Klempererin pelastus oli avioliitto ei-juutalaisen Evan kanssa. Aviopari piti yhtä koko Hitlerin kauden ajan, toisiaan tukien ja auttaen. He elivät lopulta äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa ja näkivät myös suoranaista nälkää. Klemperer kirjasi kuitenkin tunnollisesti arkielämän tapahtumia ja "kadunmiehen" tuntemuksia, sikäli kuin muita ihmisiä tapasi. Juutalaisiltahan oli lopulta kielletty myös kaikkinainen kanssakäyminen saksalaisten kanssa.

Klempererin kirja on todennäköisesti yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka tulen elämäni aikana lukemaan. Ja se on ollut mielessäni erityisesti tämän koronaeristyksen aikana. En tarkoita, että voisin millään lailla verrata tätä kokemaamme aikaa Klempererin kärsimyksiin mutta hänen rauhallinen ja tosiasiat hyväksyvä asenteensa on inspiroinut minua monta kertaa. 

Harmittaa vain, että en itse älynnyt kirjoittaa päiväkirjaa tästä poikkeusajasta. Tai jospa kirjoittaisin nyt vuoden lopussa lyhyen muistelman vuoden tapahtumista - keväästä, jolloin hamstrasimme vessapaperia tai kesästä, jolloin valtasimme luonnonpuistot. Ja tästä syksystä, joka pääsi sittenkin yllättämään toisella aallollaan vaikka samalla toivo rokotteesta nosti päätään. 

Tästä vuodesta - sillä toivon todella, että tulevaisuudessa koronasta puhuttaessa tarkoitetaan lähinnä vuotta 2020 - tästä vuodesta kannattaa jättää merkintöjä jälkipolville, kuten esimerkiksi Victor Klemperer jätti meille.

Toinen tämän vuoden aikana minua lohduttanut kirja on ollut Kjell Westön "Tritonus". Romaanissa Westö kertoo kahdesta naapuruksesta, Tomas Branderista ja Reidar Lindellistä, joista ensin mainittu on maailmankuulu kapellimestari, jälkimmäinen taas rannikkokaupungissa asuva koulukuraattori ja harrastajamuusikko.

Brander rakennuttaa itselleen unelmiensa taloa, oikeaa ökytaloa,  joka saa nimekseen mahtipontisesti "Villa Tritonus". Vaiherikkaassa projektissa naapuriksi osunut Lindellkin saa auttaa  kykynsä mukaan. Miehet tutustuvat näin toisiinsa ja alkavat kertoa varovasti elämänsä kolhuista. Lindell on menettänyt vaimonsa syövälle, Brander taas potee särkynyttä sydäntä. Molemmilla on lisäksi jo aikuiset lapset, jotka loistavat poissaolollaan.

Voisin kirjoittaa kirjasta paljonkin erilaisia ajatuksia mutta se kaikkein lohdullisin ulottuvuus kirjassa on, että se ajoittuu koronan jälkeiseen aikaan. Kirjan henkilöt mainitsevat pandemian mutta se on jo sen verran kaukana menneisyydessä, ettei se hallitse arkea. Merkkinsä se on kuitenkin jättänyt, kirjan lopussa järjestettävässä kesäkonsertissa esimerkiksi osa yleisöstä istuu edelleen maskit suojanaan.

Mutta ihmiset istuvat konsertissa! Ihmiset tapaavat toisiaan! Mikä idylli! Voisiko tämä olla mahdollista jo ensi kesänä...

Mutta ensin vietetään joulua! Ja kuten ihmiset tuntuvat joukolla päättäneen, tänä vuonna joulua vietetään oikein toden teolla. Jos se pitää viettää kotona pienellä porukalla niin tehtäköön se sitten pitkän kaavan mukaan. Täällä Ruotsissa esimerkiksi kerrotaan, että ihmiset ovat ostaneet joulukuusensa poikkeuksellisen aikaisin ja ovatpa jotkut hankkineet useammankin kuin yhden kuusen. Tämän joulun me olemme totisesti ansainneet!

Toivotan sinulle lempeää ja rauhallista joulumieltä!



Kommentit

  1. Kiitos hienosta luukusta ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit lukemassa joulutunnelmistani 😊

      Hyvää joulua! /Mari

      Poista
  2. Kiitos kirjaesittelyistä ja oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit lukemassa 🤗

      Hyvää joulua! /Mari

      Poista
  3. Kiinnostavia kirjoja nuo molemmat. Olet harvoja poikkeuksia, joiden mielestä tämä Westön viimeinen on näin positiivinen kokemus. Monista muista olen lukenut enemmän lievää pettymystä. Luulenpa, että sittenkin luen minäkin tämän.

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Westö oli itse asiassa ensimmäinen hänen kirjoistaan, joka kolahti. Mutta syy saattaa olla se, että teen työtä klassisen musiikin parissa ja tunsin oloni erittäin kotoisaksi. Ei tarvinnut edes googlata tritonusta 😀

      Westö kuvaa hienosti tässä kahta erilaisen taustan omaavaa miestä, jotka pystyvät kuitenkin kohtaamaan - ei ehkä ihan samalla tasolla, koska Brander haluaa pysyä tiukasti omassa kuplassaan, mutta Lindell on ihailtavan sitkeä. Lisäksi Westö on tehnyt tähän todella ironisen lempeän pikkukaupunkikuvauksen. Piiri pieni pyörii..

      Hyvää joulua, Leena! /Mari

      Poista
  4. Hyvää joulua!

    Olihan se hassua, kun poikkeusaika tuli maaliskuussa. Olin Inarissa. Tiesin, että kotiin jäi vain yksi vessapaperirulla ja muistutin miestä, että käy ostamassa. Hän soitti, että kaupassa ei ollut yhtään vessapaperia, isossa marketissa. Sitten Finnair ilmoitti, että paluulentoni on peruttu. Minähän pääsin kotiin bussilla ja junalla, mies tuli hakemaan Tampereelta. Ajattelin niitä kymmeniä tuhansia turisteja, jotka olivat sillä hetkellä Lapissa, kun koko maapallo laitettiin kiinni. Paitsi Ruotsi. Ehkä ne lähtivät Ruotsin kautta pois.
    On tämä outo vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulevat historiankirjat muistavat kertoa tämän maailmanlaajuisen vessapaperiepisodin! Myönnän, että minullakin oli paniikki, että paperi loppuu mutta ehdin käydä ostamassa ennen kuin muut keksivät saman 🤭

      Hyvää joulua, Mai!

      Poista
  5. Kiitos kiinnostavista kirjaesittelyistä. Mieheni luki juuri tuon Tritonuksen, piti siitä ja suositteli minullekin. Lähden tutkailemaan löytyisikö Klempererin kirja kirjastosta.

    Toivotaan, että "anno horribilis" alkaisi jäädä vähitellen taaksepäin ja saisimme parempaa tilalle.
    Unto osti eilen illalla meille nettiliput johonkin konserttiiin Helsinkiin kesäkuulle. Hän otti varmuudeksi peruutusturvan ja totesi, että taisi tulla hypomaniakohtaus, kun hän näin riehaantui optimistiseksi.

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus täytyy vaan uskaltaa repäistä! Minäkin mietin, että uskaltaisiko jo ostaa junaliput ensi kesän yöjunaan Tukholmasta Berliiniin. Jo pelkkä ajatus huippaa päätä!! Ollaan koko tämä vuosi liikuttu enintään 200 km säteellä kotoa...

      Hyvää joulua!!

      Poista
  6. Kiitos kirjaesittelystä. Ihanaa joulun aikaa sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...