Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020: luukku 23

 


Kirjabloggaajien perinteinen joulukalenteri avautui eilen Kirjapöllön huhuiluja -blogissa, jossa voi äänestää tämän vuoden kauneimmasta YA-kirjakannesta. Ja huomisen jouluaaton luukku avautuu Amman lukuhetki -blogissa.  Tässä omassa kalenteriluukussani kerron kahdesta kirjasta, jotka ovat minua erityisesti lohduttaneet koronavuonna 2020.

Joulu, se tuli sittenkin myös tänä vuonna! Vuosi 2020, mikä "anno horribilis", kuten kuningatar Elisabeth kuvaili erästä rankemmanpuoleista vuottansa. En ole päässyt käymään Suomessa yli vuoteen. Olen tehnyt etätyötä kotona yhtäjaksoisesti maaliskuusta lähtien. Yksi työtovereistani on kuollut koronaan, muutama muu on sen sairastanut. Tällä hetkellä mielessä on pelko: entäpä jos tämä poikkeustila ei lopukaan koskaan?

Luin sattumalta juuri ennen koronapandemian alkua saksanjuutalaisen Victor Klempererin sota-ajan päiväkirjat "Haluan todistaa". Niissä Klemperer kertoo arjestaan sota-ajan Saksassa - Saksassa, jossa juutalaisten oikeuksia normaaliin elämään rajoitettiin vähitellen niin, että lopulta heillä ei ollut edes elämänarvoa.

Klempererin pelastus oli avioliitto ei-juutalaisen Evan kanssa. Aviopari piti yhtä koko Hitlerin kauden ajan, toisiaan tukien ja auttaen. He elivät lopulta äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa ja näkivät myös suoranaista nälkää. Klemperer kirjasi kuitenkin tunnollisesti arkielämän tapahtumia ja "kadunmiehen" tuntemuksia, sikäli kuin muita ihmisiä tapasi. Juutalaisiltahan oli lopulta kielletty myös kaikkinainen kanssakäyminen saksalaisten kanssa.

Klempererin kirja on todennäköisesti yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka tulen elämäni aikana lukemaan. Ja se on ollut mielessäni erityisesti tämän koronaeristyksen aikana. En tarkoita, että voisin millään lailla verrata tätä kokemaamme aikaa Klempererin kärsimyksiin mutta hänen rauhallinen ja tosiasiat hyväksyvä asenteensa on inspiroinut minua monta kertaa. 

Harmittaa vain, että en itse älynnyt kirjoittaa päiväkirjaa tästä poikkeusajasta. Tai jospa kirjoittaisin nyt vuoden lopussa lyhyen muistelman vuoden tapahtumista - keväästä, jolloin hamstrasimme vessapaperia tai kesästä, jolloin valtasimme luonnonpuistot. Ja tästä syksystä, joka pääsi sittenkin yllättämään toisella aallollaan vaikka samalla toivo rokotteesta nosti päätään. 

Tästä vuodesta - sillä toivon todella, että tulevaisuudessa koronasta puhuttaessa tarkoitetaan lähinnä vuotta 2020 - tästä vuodesta kannattaa jättää merkintöjä jälkipolville, kuten esimerkiksi Victor Klemperer jätti meille.

Toinen tämän vuoden aikana minua lohduttanut kirja on ollut Kjell Westön "Tritonus". Romaanissa Westö kertoo kahdesta naapuruksesta, Tomas Branderista ja Reidar Lindellistä, joista ensin mainittu on maailmankuulu kapellimestari, jälkimmäinen taas rannikkokaupungissa asuva koulukuraattori ja harrastajamuusikko.

Brander rakennuttaa itselleen unelmiensa taloa, oikeaa ökytaloa,  joka saa nimekseen mahtipontisesti "Villa Tritonus". Vaiherikkaassa projektissa naapuriksi osunut Lindellkin saa auttaa  kykynsä mukaan. Miehet tutustuvat näin toisiinsa ja alkavat kertoa varovasti elämänsä kolhuista. Lindell on menettänyt vaimonsa syövälle, Brander taas potee särkynyttä sydäntä. Molemmilla on lisäksi jo aikuiset lapset, jotka loistavat poissaolollaan.

Voisin kirjoittaa kirjasta paljonkin erilaisia ajatuksia mutta se kaikkein lohdullisin ulottuvuus kirjassa on, että se ajoittuu koronan jälkeiseen aikaan. Kirjan henkilöt mainitsevat pandemian mutta se on jo sen verran kaukana menneisyydessä, ettei se hallitse arkea. Merkkinsä se on kuitenkin jättänyt, kirjan lopussa järjestettävässä kesäkonsertissa esimerkiksi osa yleisöstä istuu edelleen maskit suojanaan.

Mutta ihmiset istuvat konsertissa! Ihmiset tapaavat toisiaan! Mikä idylli! Voisiko tämä olla mahdollista jo ensi kesänä...

Mutta ensin vietetään joulua! Ja kuten ihmiset tuntuvat joukolla päättäneen, tänä vuonna joulua vietetään oikein toden teolla. Jos se pitää viettää kotona pienellä porukalla niin tehtäköön se sitten pitkän kaavan mukaan. Täällä Ruotsissa esimerkiksi kerrotaan, että ihmiset ovat ostaneet joulukuusensa poikkeuksellisen aikaisin ja ovatpa jotkut hankkineet useammankin kuin yhden kuusen. Tämän joulun me olemme totisesti ansainneet!

Toivotan sinulle lempeää ja rauhallista joulumieltä!



Kommentit

  1. Kiitos hienosta luukusta ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit lukemassa joulutunnelmistani 😊

      Hyvää joulua! /Mari

      Poista
  2. Kiitos kirjaesittelyistä ja oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit lukemassa 🤗

      Hyvää joulua! /Mari

      Poista
  3. Kiinnostavia kirjoja nuo molemmat. Olet harvoja poikkeuksia, joiden mielestä tämä Westön viimeinen on näin positiivinen kokemus. Monista muista olen lukenut enemmän lievää pettymystä. Luulenpa, että sittenkin luen minäkin tämän.

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Westö oli itse asiassa ensimmäinen hänen kirjoistaan, joka kolahti. Mutta syy saattaa olla se, että teen työtä klassisen musiikin parissa ja tunsin oloni erittäin kotoisaksi. Ei tarvinnut edes googlata tritonusta 😀

      Westö kuvaa hienosti tässä kahta erilaisen taustan omaavaa miestä, jotka pystyvät kuitenkin kohtaamaan - ei ehkä ihan samalla tasolla, koska Brander haluaa pysyä tiukasti omassa kuplassaan, mutta Lindell on ihailtavan sitkeä. Lisäksi Westö on tehnyt tähän todella ironisen lempeän pikkukaupunkikuvauksen. Piiri pieni pyörii..

      Hyvää joulua, Leena! /Mari

      Poista
  4. Hyvää joulua!

    Olihan se hassua, kun poikkeusaika tuli maaliskuussa. Olin Inarissa. Tiesin, että kotiin jäi vain yksi vessapaperirulla ja muistutin miestä, että käy ostamassa. Hän soitti, että kaupassa ei ollut yhtään vessapaperia, isossa marketissa. Sitten Finnair ilmoitti, että paluulentoni on peruttu. Minähän pääsin kotiin bussilla ja junalla, mies tuli hakemaan Tampereelta. Ajattelin niitä kymmeniä tuhansia turisteja, jotka olivat sillä hetkellä Lapissa, kun koko maapallo laitettiin kiinni. Paitsi Ruotsi. Ehkä ne lähtivät Ruotsin kautta pois.
    On tämä outo vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulevat historiankirjat muistavat kertoa tämän maailmanlaajuisen vessapaperiepisodin! Myönnän, että minullakin oli paniikki, että paperi loppuu mutta ehdin käydä ostamassa ennen kuin muut keksivät saman 🤭

      Hyvää joulua, Mai!

      Poista
  5. Kiitos kiinnostavista kirjaesittelyistä. Mieheni luki juuri tuon Tritonuksen, piti siitä ja suositteli minullekin. Lähden tutkailemaan löytyisikö Klempererin kirja kirjastosta.

    Toivotaan, että "anno horribilis" alkaisi jäädä vähitellen taaksepäin ja saisimme parempaa tilalle.
    Unto osti eilen illalla meille nettiliput johonkin konserttiiin Helsinkiin kesäkuulle. Hän otti varmuudeksi peruutusturvan ja totesi, että taisi tulla hypomaniakohtaus, kun hän näin riehaantui optimistiseksi.

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus täytyy vaan uskaltaa repäistä! Minäkin mietin, että uskaltaisiko jo ostaa junaliput ensi kesän yöjunaan Tukholmasta Berliiniin. Jo pelkkä ajatus huippaa päätä!! Ollaan koko tämä vuosi liikuttu enintään 200 km säteellä kotoa...

      Hyvää joulua!!

      Poista
  6. Kiitos kirjaesittelystä. Ihanaa joulun aikaa sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...