Siirry pääsisältöön

Kuorolaulua ja japanilaista slow-kirjallisuutta

 

Onpa ollut hieno toukokuu! Olen onnistunut saavuttamaan jopa hieman sellaisen zenimäisen olotilan. Kaikki alkoi kävelyprojektistani, jonka tuloksena kävelin huhtikuussa 156 km. Sitten aloitin paikallisessa kirkkokuorossa kakkosalttona ja pitkäaikainen unelmani toteutui. Lukumanianikin rauhoittui, sillä löysin hienon japanilaisen romaanin, jonka luokittelisin mielelläni slow-kirjallisuudeksi, jos sellaista genreä nyt ylipäänsä on.

Kirjan löytymisestä voin jälleen kerran kiittää suomalaisia kirjablogeja, joista tämän kirjan bongasin. Sekä Kirja vieköön -blogi että Kartanon kruunaamaton lukija kirjoittivat tästä Kikuko Tsumuran englanniksi käännetystä kirjasta niin kiinnostavasti, että varasin sen paikallisesta kirjastosta (onneksi löytyi!). Ja liityn todellakin kaikkiin kehuviin arvioihin, tämä kirja oli kerrassaan mainio ja ennen kaikkea ennalta arvaamaton. 

Kirjan päähenkilö, nimettömäksi jäävä nainen, on jättänyt pitkäaikaisen työpaikkansa burnoutin takia ja menee työnvälitystoimistoon kysymään työpaikkaa, joka olisi lähellä kotia, ei vaatisi pahemmin ajatustyötä ja jota tehtäisiin mieluiten istuen. Ja työpaikkojahan löytyy! Tosin nainen joutuu jokaisessa työssä vähintäänkin omituisiin tilanteisiin, mutta se ei ole välttämättä se kirjan juju. 

"There's no such thing as an easy job" on pikemminkin tarina sisäisestä muutoksesta kuin ulkoisista olosuhteista. Ja kirjan lopussa nainen toteaakin, että oikeastaan ihan sama mitä sitä tekee, aina tapahtuu jotain odottamatonta ja se täytyy vain hyväksyä. Zen!! 

Tätä kirjaa oli todella rauhoittavaa lukea! Ja vaikka kirjan tapahtumat ovat välillä jopa hiukan surrealistisia niin tunnelma ei missään vaiheessa muutu ahdistavaksi. Lisäksi kirjassa on hauska Suomi- ja Skandinaviayhteys, josta lisäpisteitä!

Toukokuu jatkuu vielä onneksi, tämä vihreys on huumaavaa kaiken talven harmauden jälkeen. Tuolta sivupalkista löytyy muuten myös uusi soittolistani, jossa on monia itselleni ajankohtaisia lauluja. Harjoittelemme nimittäin kuumeisesti kuoromme kesäkonserttiin ja siellä kuullaan ainakin Monica Zetterlundia ja Kentiä. 

Kaunista kevään jatkoa!!







Kommentit

  1. Minä olen aika huono lukemaan hitaasti, sitäkin voisi opetella. Kaikkia kirjoja ei kannata hotkaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä tuo slow-luokitteluni oli hiukan harhaanjohtava, tämä kirja tulee nimittäin luettua nopeasti koska on pakko tietää mitä seuraavaksi tapahtuu 😀 Mutta kirjan tunnelma on jännittävän hidassoutuinen, jotenkin zenimäinen!

      Poista
  2. Kiva että pidit Tsumuran kirjasta. Nainen oli mainio pähkäilyissään. Kevät on ihanaa aikaa. Kiitos kauniista kuvista.

    VastaaPoista
  3. Tässä oli myös hienosti kuvattu yhteisöllisyyden voima, mietin lopussa itsekin että samahan se on mitä tekee, kunhan on hyvien ihmisten ympäröimä 🤔

    VastaaPoista
  4. Monica Zetterlund on ihana! Sakta vi gå genom stan tuo elävästi mieleen kesäyön Tukholmassa. Ostin Monica Z (nimi olisi ehkä tänä keväänä muotoiltu toisin, Z yksin on saanut kolkon leiman) -elokuvan innoittamana cdllisen hänen musiikkiaan muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monica Zetterlund on kyllä ikiklassikko! Meillä on ohjelmistossa juuri tuo Sakta vi gå, saan vetää alttona ihanaa duubiduu-stemmaa :)

      Poista
  5. Tsumuran kirja oli kyllä ihanan lempeän yllättävä. <3 Itse jäin nyt ihastelemaan noita kevät kuvia - taivaansinisenä hohtavaa järveä ja metsäpolkua järven rannalla. Minulla on kauhea ikävä järviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan kevään kirjapinon iloisin yllätys! Kiitos (taas!!) vinkistä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lukumaniaa ja kevätkävelyjä

  Olen joutunut lukumanian kouriin! Kirjoja on levällään pitkin huushollia, niistä sitten aina nappaan lukumoodiin kulloinkin sopivan teoksen. Joskus joku kirjoista tulee luettua ihan loppuunkin asti - se on sen merkki, että kirja on ollut hyvä. Pari sellaista kirjaa esittelen nyt pikaisesti (lukumanian iskiessä en jaksa erityisemmin alkaa analysoida lukemaani, kunhan lukea läyskytän). Ja näitä kahta kirjaa muuten suosittelen, jos etsitte mielenkiintoista ruotsalaista nykykirjallisuutta. Molemmat kirjat ovat herättäneet huomioita ja keskustelua omalla tavallaan, mutta niitä yhdistää yksi olennainen tekijä - niissä puhutaan ruuasta ennennäkemättömällä tunteella! Maria Maunsbachin esikoisteos "Bara ha roligt" kohautti neljä vuotta sitten ilmestyessään erittäin realistisilla (ja tiuhaan esiintyvillä) yhdyntäkuvauksillaan. Malmössä asuva Lydia on sinkku ja etsii hyvää ja toimivaa suhdetta ja erinäisten Tinder-yritysten jälkeen hän iskee silmänsä Johannekseen. Tämän suhteen on p

Kaunis maailma, missä olet? - Laimeaa ihmissuhdedraamaa

  Irlantilaisen Sally Rooneyn uusin romaani löysi luokseni tällä kertaa englanninkielisenä. Luin hänen kaksi aikaisempaa teostaan ruotsinkielisinä käännöksinä ja lievä varauksellisuuteni saattoi johtua kielellisistä esteistä, näin ainakin halusin uskoa. Sillä vaikka pidin Rooneyn tyylistä ja eri tasoilla leikittelevästä kerronnasta niin jotenkin tunsin itseni kuitenkin ulkopuoliseksi. Mutta nyt tämän uusimman luettuani minun on todettava, että tuo lukijan hiukan ulkopuoliseksi jättävä kertojan ääni lienee tarkoituskin. Rooneyn tämänkertaiset päähenkilöt Eileen ja Alice voivat kääntää sielunsa nurin silmieni edessä, mutta jään jälleen kylmäksi. Mutta kiinnostukseni he herättävät, nämä kaksi kolmekymppistä elämän suuria kysymyksiä pohtivaa naista. Rooneyn romaanin rakenne on selkeä: eri paikkakunnilla tilapäisesti asuvat ystävykset kirjoittavat toisilleen pitkiä sähköpostiviestejä, joissa he pohtivat isoja kysymyksiä kuten kulutusyhteiskuntaa, politiikkaa ja ympäristöongelmia. Lisäksi he

Ilkka Remes: Ruttokellot (2000)

Havahduin tässä jokin aika sitten, etten ole lukenut yhtäkään Remestä! Heitin someen kysymyksen mitä kannattaisi lukea ja some vastasi. Ruttokellot on nyt muutamaa sivua vaille luettuna ja täällä on yksi uusi Remes-fani! Ruttokellot ilmestyi vuonna 2000 eli viimeisenä Suomen-vuotenani. Kirjassa käytetään tutusti vielä markkoja ja presidenttinä on nainen. Nimiä mainitsematta mutta sain kyllä kirjasta vihjeitä kenestä saattaisi olla kyse... Pääministeri Juvonenkin on sangen tutun oloinen hahmo. Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin esiintymään, ja hän tiesi ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän tiesi ongelmansa poliitikkona: hänestä puuttui lämpö. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen ympärillään oli aina tyhjä, viileä tila. Hänen olisi pitänyt olla rahvaanomaisempi menestyäkseen, mutta vaistomaisesti hän oli tehnyt koko uransa ajan päinvastoin - vahvistanut imagoaan ylivertaisena asiantuntijana. Olen suoraan sanoen ällistynyt,

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)

Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!". Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta. Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja