Siirry pääsisältöön

Lisää Karin Slaughteria!

 

Karin Slaughter on tämän kesän dekkarilöytöni ja luinkin häneltä jo toisen kirjan melko perä perään. Itse asiassa kirjastossa on jo kolmaskin kirja odottamassa kunhan ehdin hakea. Slaughterin henkilöhahmot tuntuvat kotoisilta ja arkipäiväisiltäkin ja voin samastua heihin monissa asioissa, vaikka he asuvatkin maapallon toisella puolella aivan toisenlaisissa ympyröissä. Mutta ihmisen arkipulmat tuntuvat olevan samat joka puolella.

No, siinä välissä nämä henkilöt tosin joutuvat ratkomaan aika kammottaviakin rikoksia ja tapahtumien tiimellyksessä saattaa käydä niin, että joutuu itse siepatuksi tai saa veitsen selkäänsä. Mutta aina niistä näköjään selvitään, siihen uskallan jo luottaa kahden kirjan jälkeen.

En ole vielä ihan saanut selvitettyä itselleni, että kuinka monta kirjaa ja eri dekkarisarjaa Slaughter on vuosien mittaan kirjoittanut. Nämä lukemani kaksi ovat aivan summittaisesti valittuja mutta onneksi Slaughterilla on näemmä tapana hieman aina taustoittaa henkilöitänsä, joten tällainen satunnainenkin lukija pysyy hyvin perillä.

Tässä juuri lukemassani "Kivun jäljet" -osassa kaksi Slaughterin päähenkilöä aikaisemmista sarjoista kohtaavat toisensa ensi kertaa. Will Trent on lapsuudessaan kovia kokenut poliisin erikoisagentti, joka kärsii vaikeasta lukihäiriöstä, Sara Linton puolestaan juuri poliisimiehensä väkivaltaisesti menettänyt lääkäri. Kiinnostus on molemminpuolista, vaikkakaan kumpikaan ei uskalla ottaa ensiaskelta. Tätä jahkailua oli hauska lukea, sillä minun ja puolisoni alkutaival oli sattumoisin myös samanlaista "ei se musta kumminkaan ole kiinnostunut". Tuttua siis!

Pidän muutenkin todella paljon Slaughterin tyylistä tehdä arkipäiväisiä huomiota ja kommentoida henkilöidensä elämää hyvinkin suoraan. Ja välillä sieltä pilkahtaa rivien välistä vähän huumoriakin, kuten tässä kohtauksessa, jossa Will Trentin huomion herättää erään kirjan epäillyn kirjahyllystä löytyvä kirja - itse asiassa hyllyn ainoa kirja. Kirjailija on kirjan ilmestymisvuonna 2009 vielä tunnettu lähinnä vain liikemiehen "kyvyistään":

Will did a quick check of the house, finding only what he expected: a children's room with bunk beds, a large master and attached bath, a kitchen, a family room and a study with one book on the shelves. Will couldn't read the title, but he recognized Donald Trump's picture on the jacket and assumed it was a get-rich-quick scheme. Obviously, Jake Berman hadn't taken the man's advice. Though, considering, Berman had lost his job and declared bankruptcy, maybe he had.

Itse rikokset näissä lukemissani kahdessa kirjassa ovat todella raakoja, tekee mieli käyttää jopa adjektiivia "bestiaalisia". Onneksi tässä nyt lukemassani osassa "Kivun jäljet" Slaughter jätti raakojen kohtausten kuvaukset kuitenkin vähemmälle ja keskittyi enemmän henkilöihin ja heidän keskinäisiin väleihinsä. Enemmän väkivaltaa kaipaava lukija saattaa pettyä mutta minulle tämä sopi!

Kirjapinoon siis lisää Slaughteria!


Muut lukemani kirjat Karin Slaughterilta:

Viimeinen leski (2019)

**

Karin Slaughter; Undone

Delacorte Press 2009

Suomennettu nimellä "Kivun jäljet"

Ote takakansitekstistä:

In this suspense masterpiece, Karin Slaughter weaves together the moving, powerful human stories of three unforgettable characters from her New York Times bestselling novels Faithless and Fractured, who collide for the first time in an electrifying race against the clock - and a duel with unspeakable human evil. For Sara, Will, and Faith - each wounded, each carrying dire secrets - are all that stand between a madman and his next victim.

Kommentit

  1. Fanitan Slaughterin dekkareita. Saran ja Willin tarinat on siis luettuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee paljon luettavaa tällaiselle aloittelevalle fanille, Slaughter näyttää olevan kovin tuottelias kirjailija :) /Mari

      Poista
    2. Jes! Nämä on hyviä!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen

Hannu Mäkelä: Onnen maa - L. Onervan elämä ja runot (2007)

Viimeksi lukupiirissä puhuimme runojen lukemisesta. Jotkut hehkuttivat omia suosikkejaan (Södergran, Viita), toiset taas tyrmäsivät runot täysin koska eivät "ymmärrä" niistä mitään. Kuulin itseni yhtäkkiä julistavan itsevarmana, että eihän runoja tarvitse ymmärtää, kunhan vain "antautuu niiden tunnelmaan". Ja pah, nuo sanat olin valmis pyörtämään jo pari päivää myöhemmin. Käsiini osui nimittäin sattumalta Hannu Mäkelän kirja L. Onervan elämästä ja runoudesta jonka luin työreissuni lentomatkoilla. Ja kyllä se vain on niin, että runoista nauttii todella vasta kun ne "ymmärtää". Hannu Mäkelän kirjaa voinkin suositella kaikille "lukisin runoja jos ymmärtäisin"-arkailijoille, tässä on kirja teille! Mäkelä johdattaa meidät lukijat lempeästi mutta päättäväisesti läpi koko L. Onervan elämän selittäen Onervan elämänkaaren vaiheet ja yhdistäen ne samalla Onervan runouteen. Lopputulos on maaginen! Olin todella liikuttunut tämän kirjan luettuani,