Siirry pääsisältöön

Lisää Karin Slaughteria!

 

Karin Slaughter on tämän kesän dekkarilöytöni ja luinkin häneltä jo toisen kirjan melko perä perään. Itse asiassa kirjastossa on jo kolmaskin kirja odottamassa kunhan ehdin hakea. Slaughterin henkilöhahmot tuntuvat kotoisilta ja arkipäiväisiltäkin ja voin samastua heihin monissa asioissa, vaikka he asuvatkin maapallon toisella puolella aivan toisenlaisissa ympyröissä. Mutta ihmisen arkipulmat tuntuvat olevan samat joka puolella.

No, siinä välissä nämä henkilöt tosin joutuvat ratkomaan aika kammottaviakin rikoksia ja tapahtumien tiimellyksessä saattaa käydä niin, että joutuu itse siepatuksi tai saa veitsen selkäänsä. Mutta aina niistä näköjään selvitään, siihen uskallan jo luottaa kahden kirjan jälkeen.

En ole vielä ihan saanut selvitettyä itselleni, että kuinka monta kirjaa ja eri dekkarisarjaa Slaughter on vuosien mittaan kirjoittanut. Nämä lukemani kaksi ovat aivan summittaisesti valittuja mutta onneksi Slaughterilla on näemmä tapana hieman aina taustoittaa henkilöitänsä, joten tällainen satunnainenkin lukija pysyy hyvin perillä.

Tässä juuri lukemassani "Kivun jäljet" -osassa kaksi Slaughterin päähenkilöä aikaisemmista sarjoista kohtaavat toisensa ensi kertaa. Will Trent on lapsuudessaan kovia kokenut poliisin erikoisagentti, joka kärsii vaikeasta lukihäiriöstä, Sara Linton puolestaan juuri poliisimiehensä väkivaltaisesti menettänyt lääkäri. Kiinnostus on molemminpuolista, vaikkakaan kumpikaan ei uskalla ottaa ensiaskelta. Tätä jahkailua oli hauska lukea, sillä minun ja puolisoni alkutaival oli sattumoisin myös samanlaista "ei se musta kumminkaan ole kiinnostunut". Tuttua siis!

Pidän muutenkin todella paljon Slaughterin tyylistä tehdä arkipäiväisiä huomiota ja kommentoida henkilöidensä elämää hyvinkin suoraan. Ja välillä sieltä pilkahtaa rivien välistä vähän huumoriakin, kuten tässä kohtauksessa, jossa Will Trentin huomion herättää erään kirjan epäillyn kirjahyllystä löytyvä kirja - itse asiassa hyllyn ainoa kirja. Kirjailija on kirjan ilmestymisvuonna 2009 vielä tunnettu lähinnä vain liikemiehen "kyvyistään":

Will did a quick check of the house, finding only what he expected: a children's room with bunk beds, a large master and attached bath, a kitchen, a family room and a study with one book on the shelves. Will couldn't read the title, but he recognized Donald Trump's picture on the jacket and assumed it was a get-rich-quick scheme. Obviously, Jake Berman hadn't taken the man's advice. Though, considering, Berman had lost his job and declared bankruptcy, maybe he had.

Itse rikokset näissä lukemissani kahdessa kirjassa ovat todella raakoja, tekee mieli käyttää jopa adjektiivia "bestiaalisia". Onneksi tässä nyt lukemassani osassa "Kivun jäljet" Slaughter jätti raakojen kohtausten kuvaukset kuitenkin vähemmälle ja keskittyi enemmän henkilöihin ja heidän keskinäisiin väleihinsä. Enemmän väkivaltaa kaipaava lukija saattaa pettyä mutta minulle tämä sopi!

Kirjapinoon siis lisää Slaughteria!


Muut lukemani kirjat Karin Slaughterilta:

Viimeinen leski (2019)

**

Karin Slaughter; Undone

Delacorte Press 2009

Suomennettu nimellä "Kivun jäljet"

Ote takakansitekstistä:

In this suspense masterpiece, Karin Slaughter weaves together the moving, powerful human stories of three unforgettable characters from her New York Times bestselling novels Faithless and Fractured, who collide for the first time in an electrifying race against the clock - and a duel with unspeakable human evil. For Sara, Will, and Faith - each wounded, each carrying dire secrets - are all that stand between a madman and his next victim.

Kommentit

  1. Fanitan Slaughterin dekkareita. Saran ja Willin tarinat on siis luettuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee paljon luettavaa tällaiselle aloittelevalle fanille, Slaughter näyttää olevan kovin tuottelias kirjailija :) /Mari

      Poista
    2. Jes! Nämä on hyviä!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...