Siirry pääsisältöön

Lisää Karin Slaughteria!

 

Karin Slaughter on tämän kesän dekkarilöytöni ja luinkin häneltä jo toisen kirjan melko perä perään. Itse asiassa kirjastossa on jo kolmaskin kirja odottamassa kunhan ehdin hakea. Slaughterin henkilöhahmot tuntuvat kotoisilta ja arkipäiväisiltäkin ja voin samastua heihin monissa asioissa, vaikka he asuvatkin maapallon toisella puolella aivan toisenlaisissa ympyröissä. Mutta ihmisen arkipulmat tuntuvat olevan samat joka puolella.

No, siinä välissä nämä henkilöt tosin joutuvat ratkomaan aika kammottaviakin rikoksia ja tapahtumien tiimellyksessä saattaa käydä niin, että joutuu itse siepatuksi tai saa veitsen selkäänsä. Mutta aina niistä näköjään selvitään, siihen uskallan jo luottaa kahden kirjan jälkeen.

En ole vielä ihan saanut selvitettyä itselleni, että kuinka monta kirjaa ja eri dekkarisarjaa Slaughter on vuosien mittaan kirjoittanut. Nämä lukemani kaksi ovat aivan summittaisesti valittuja mutta onneksi Slaughterilla on näemmä tapana hieman aina taustoittaa henkilöitänsä, joten tällainen satunnainenkin lukija pysyy hyvin perillä.

Tässä juuri lukemassani "Kivun jäljet" -osassa kaksi Slaughterin päähenkilöä aikaisemmista sarjoista kohtaavat toisensa ensi kertaa. Will Trent on lapsuudessaan kovia kokenut poliisin erikoisagentti, joka kärsii vaikeasta lukihäiriöstä, Sara Linton puolestaan juuri poliisimiehensä väkivaltaisesti menettänyt lääkäri. Kiinnostus on molemminpuolista, vaikkakaan kumpikaan ei uskalla ottaa ensiaskelta. Tätä jahkailua oli hauska lukea, sillä minun ja puolisoni alkutaival oli sattumoisin myös samanlaista "ei se musta kumminkaan ole kiinnostunut". Tuttua siis!

Pidän muutenkin todella paljon Slaughterin tyylistä tehdä arkipäiväisiä huomiota ja kommentoida henkilöidensä elämää hyvinkin suoraan. Ja välillä sieltä pilkahtaa rivien välistä vähän huumoriakin, kuten tässä kohtauksessa, jossa Will Trentin huomion herättää erään kirjan epäillyn kirjahyllystä löytyvä kirja - itse asiassa hyllyn ainoa kirja. Kirjailija on kirjan ilmestymisvuonna 2009 vielä tunnettu lähinnä vain liikemiehen "kyvyistään":

Will did a quick check of the house, finding only what he expected: a children's room with bunk beds, a large master and attached bath, a kitchen, a family room and a study with one book on the shelves. Will couldn't read the title, but he recognized Donald Trump's picture on the jacket and assumed it was a get-rich-quick scheme. Obviously, Jake Berman hadn't taken the man's advice. Though, considering, Berman had lost his job and declared bankruptcy, maybe he had.

Itse rikokset näissä lukemissani kahdessa kirjassa ovat todella raakoja, tekee mieli käyttää jopa adjektiivia "bestiaalisia". Onneksi tässä nyt lukemassani osassa "Kivun jäljet" Slaughter jätti raakojen kohtausten kuvaukset kuitenkin vähemmälle ja keskittyi enemmän henkilöihin ja heidän keskinäisiin väleihinsä. Enemmän väkivaltaa kaipaava lukija saattaa pettyä mutta minulle tämä sopi!

Kirjapinoon siis lisää Slaughteria!


Muut lukemani kirjat Karin Slaughterilta:

Viimeinen leski (2019)

**

Karin Slaughter; Undone

Delacorte Press 2009

Suomennettu nimellä "Kivun jäljet"

Ote takakansitekstistä:

In this suspense masterpiece, Karin Slaughter weaves together the moving, powerful human stories of three unforgettable characters from her New York Times bestselling novels Faithless and Fractured, who collide for the first time in an electrifying race against the clock - and a duel with unspeakable human evil. For Sara, Will, and Faith - each wounded, each carrying dire secrets - are all that stand between a madman and his next victim.

Kommentit

  1. Fanitan Slaughterin dekkareita. Saran ja Willin tarinat on siis luettuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee paljon luettavaa tällaiselle aloittelevalle fanille, Slaughter näyttää olevan kovin tuottelias kirjailija :) /Mari

      Poista
    2. Jes! Nämä on hyviä!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...