Siirry pääsisältöön

Lisää Karin Slaughteria!

 

Karin Slaughter on tämän kesän dekkarilöytöni ja luinkin häneltä jo toisen kirjan melko perä perään. Itse asiassa kirjastossa on jo kolmaskin kirja odottamassa kunhan ehdin hakea. Slaughterin henkilöhahmot tuntuvat kotoisilta ja arkipäiväisiltäkin ja voin samastua heihin monissa asioissa, vaikka he asuvatkin maapallon toisella puolella aivan toisenlaisissa ympyröissä. Mutta ihmisen arkipulmat tuntuvat olevan samat joka puolella.

No, siinä välissä nämä henkilöt tosin joutuvat ratkomaan aika kammottaviakin rikoksia ja tapahtumien tiimellyksessä saattaa käydä niin, että joutuu itse siepatuksi tai saa veitsen selkäänsä. Mutta aina niistä näköjään selvitään, siihen uskallan jo luottaa kahden kirjan jälkeen.

En ole vielä ihan saanut selvitettyä itselleni, että kuinka monta kirjaa ja eri dekkarisarjaa Slaughter on vuosien mittaan kirjoittanut. Nämä lukemani kaksi ovat aivan summittaisesti valittuja mutta onneksi Slaughterilla on näemmä tapana hieman aina taustoittaa henkilöitänsä, joten tällainen satunnainenkin lukija pysyy hyvin perillä.

Tässä juuri lukemassani "Kivun jäljet" -osassa kaksi Slaughterin päähenkilöä aikaisemmista sarjoista kohtaavat toisensa ensi kertaa. Will Trent on lapsuudessaan kovia kokenut poliisin erikoisagentti, joka kärsii vaikeasta lukihäiriöstä, Sara Linton puolestaan juuri poliisimiehensä väkivaltaisesti menettänyt lääkäri. Kiinnostus on molemminpuolista, vaikkakaan kumpikaan ei uskalla ottaa ensiaskelta. Tätä jahkailua oli hauska lukea, sillä minun ja puolisoni alkutaival oli sattumoisin myös samanlaista "ei se musta kumminkaan ole kiinnostunut". Tuttua siis!

Pidän muutenkin todella paljon Slaughterin tyylistä tehdä arkipäiväisiä huomiota ja kommentoida henkilöidensä elämää hyvinkin suoraan. Ja välillä sieltä pilkahtaa rivien välistä vähän huumoriakin, kuten tässä kohtauksessa, jossa Will Trentin huomion herättää erään kirjan epäillyn kirjahyllystä löytyvä kirja - itse asiassa hyllyn ainoa kirja. Kirjailija on kirjan ilmestymisvuonna 2009 vielä tunnettu lähinnä vain liikemiehen "kyvyistään":

Will did a quick check of the house, finding only what he expected: a children's room with bunk beds, a large master and attached bath, a kitchen, a family room and a study with one book on the shelves. Will couldn't read the title, but he recognized Donald Trump's picture on the jacket and assumed it was a get-rich-quick scheme. Obviously, Jake Berman hadn't taken the man's advice. Though, considering, Berman had lost his job and declared bankruptcy, maybe he had.

Itse rikokset näissä lukemissani kahdessa kirjassa ovat todella raakoja, tekee mieli käyttää jopa adjektiivia "bestiaalisia". Onneksi tässä nyt lukemassani osassa "Kivun jäljet" Slaughter jätti raakojen kohtausten kuvaukset kuitenkin vähemmälle ja keskittyi enemmän henkilöihin ja heidän keskinäisiin väleihinsä. Enemmän väkivaltaa kaipaava lukija saattaa pettyä mutta minulle tämä sopi!

Kirjapinoon siis lisää Slaughteria!


Muut lukemani kirjat Karin Slaughterilta:

Viimeinen leski (2019)

**

Karin Slaughter; Undone

Delacorte Press 2009

Suomennettu nimellä "Kivun jäljet"

Ote takakansitekstistä:

In this suspense masterpiece, Karin Slaughter weaves together the moving, powerful human stories of three unforgettable characters from her New York Times bestselling novels Faithless and Fractured, who collide for the first time in an electrifying race against the clock - and a duel with unspeakable human evil. For Sara, Will, and Faith - each wounded, each carrying dire secrets - are all that stand between a madman and his next victim.

Kommentit

  1. Fanitan Slaughterin dekkareita. Saran ja Willin tarinat on siis luettuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee paljon luettavaa tällaiselle aloittelevalle fanille, Slaughter näyttää olevan kovin tuottelias kirjailija :) /Mari

      Poista
    2. Jes! Nämä on hyviä!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...