Siirry pääsisältöön

Vain sitkeimmät kirjat ylittävät maaliviivan



Kesän kirjarintamalla on tilanne se, että keskeneräisiä kirjoja lojuu siellä sun täällä mutta aina joskus joku niistä ylittää myös maaliviivan. Yksi pitkään kesken ollut kirja oli Merete Mazzarellan 'Varovainen matkailija'. Mazzarellan kirja jakaantuu kahteen osaan, ensimmäisessä risteillään ja toisessa käydään Australiassa, useampaankin otteeseen. Kummatkin kohteet ovat sellaisia, joihin en todennäköisesti tule itse matkustamaan, joten olen todella iloinen, että pääsin kohteisiin Mazzarellan tarkkaavaisessa seurassa.

Mazzarella ei pidä turistina olemisesta, niinpä hän yrittää kaikin tavoin sulautua matkakohteeseeseensa. Karibian-risteilyllä turistin leimasta ei voi välttyä mutta Australian mantereella Mazzarella nauttii paikallisen elämänmenon tarkkailusta ja uusista ystävyyssuhteista. Hän ei tyydy mihinkään turistioppaiden vakioesittelyihin vaan ottaa itse selkoa historiasta ja ajankohtaisista poliittisista tapahtumista. Lukijana kävelen Mazzarellan rinnalla ja kuuntelen hänen jutusteluaan. Eikä haittaa vaikka poukkoillaan välillä aiheesta viidenteen!

Kirjan koskettavinta antia ovat Mazzarellan muistelmat omista vanhemmistaan ja ex-miehestään. Hän ei hymistele tai yritä peitellä - Mazzarellahan jätti ex-miehensä tavattuaan nykyisen miehensä mutta tapansa mukaisesti hän ei tee siitä elämää suurempaa draamaa. Kirjasta käy kuitenkin ilmi, että Mazzarella on vastuunkantaja ja pitää yhteyttä ex-mieheensä viimeiseen asti. Tämä tieto liikutti minua.

Sitten alkukesän kirjalliseen shokkiin! Dagens Nyheterin kirjaliitteestä bongasin vasta ruotsinnetun Deborah Levyn romaanin 'The Man Who Saw Everything", mutta en tainnut lukea lehtijuttua kovinkaan tarkasti, sillä en ollut todellakaan ymmärtänyt minkälaisen tarinan vietäväksi heittäydyn.

Saul on lähdössä Itä-Berliiniin (eletään vuotta 1988) mutta ennen lähtöä hänen valokuvausta opiskeleva tyttöystävänsä ehdottaa, että hän ottaisi kuvan Saulista tämän ylittäessä Abbey Roadia. Kuva olisi tuliainen Saulin isäntäperheen Beatles-hullulle tyttärelle. Mutta Saulin ylittäessä tietä auto on lähellä ajaa hänen päällensä. Saul selviää pienin vammoin mutta tarina saa särön, joka muuttaa aikajanan oikulliseksi. Lukijana olen ymmällä - onko kyseessä uni vai aikamatka?

Tämän kirjan lukemiseen ei yksi kerta riitä, sillä Levy on upottanut kirjaan hurjan määrän eri tasoja. Hyvä apuväline niiden ymmärtämiseen on esimerkiksi tämä The Guardianin artikkeli. Deborah Levy on minulle aivan uusi kirjailijanimi, mutta hänessä riittänee siis tutkimista!

Lopuksi kirja, jonka lukemiseen sain inspiraatioon ukrainalaisesta elokuvasta.


Torgny Lindgren, joka kuoli 2017, on yksi Ruotsin kirjallisuuden suurimpia nimiä. Hän kuuluu samaan sukupolveen kuin P O Enqvist ja Kerstin Ekman ja vaikka nämä kirjailijat pyörivät kirjalistoilla ja -ohjelmissa edelleen niin en ole heiltä lukenut oikeastaan mitään. P O Enqvistiltä sentään pari kirjaa. Olen pitänyt heitä jotenkin raskassoutuisina ja menneeseen maailmaan jämähtäneinä. Mutta tämä arvio kertoo siis enemmän minusta lukijana kuin heistä kirjailijoina!

Keväällä satuin näkemään Ruotsin TV:ssä upean elokuvan, jonka nimi ihmetytti. Ukrainalaisen Victoria Trofimenkon ohjaaman elokuvan alkuperäinen nimi viittaa veljeksiin, mutta ruotsiksi nimi on Hummelhonung. Ymmärsin sitten lopulta, että elokuvan tarina perustuu Torgny Lindgrenin samannimiseen kirjaan. Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen, joten päätin lukea myös kirjan.

Pystyn jo näin 20 Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen lukemaan ruotsinkielistä kirjallisuutta ilman sanakirjaan vilkuilua. Mutta Torgny Lindgren oli kova pala. Kirjassa ei ollut sivuja kuin 166 mutta jouduin vähän väliä tarkistamaan sanojen merkityksiä. Lindgren kirjoittaa ruotsalaisella länsipohjan murteella ja sanastossa on suuri määrä maatilan elämään liittyviä sanoja. Nyt tiedän esimerkiksi mitä ovat hässjestör!

Olen tyytyväinen, että luin tämän ruotsalaisen modernin klassikon, vaikka Lindgreniä tuskin tulen lukemaan tämän enempää. Ymmärrän nyt kuitenkin miksi hän on niin suosittu varsinkin vanhemman ruotsalaispolven keskuudessa. Häntähän on täällä kutsuttu myös humoristiksi mutta se ei ole suinkaan mitään Paasilinnamaista huumoria vaan hyvin... no, sellaista ruotsalaista huumoria.

Tosin kirjan juoni olisi varmasti miellyttänyt Paasilinna-vainaatakin - kaksi äreää vanhaa veljestä asuvat naapuruksina mutta saavat yllättäen vieraakseen nuoren naisen, jolle pikkuhiljaa selviää veljesten eripuran syy. Nainenhan siellä on kaiken takana.

Lindgrenin kirja (joka sai ilmestymisvuonnaan August-palkinnon) on muuten käännetty myös suomeksi nimellä Kimalaisen mettä ja suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka haluavat lukea ruotsalaisen nykyklassikon, Ja ehkäpä joudun pyörtämään itsekin tuoreen päätökseni olla lukematta lisää Lindgreniltä, sillä hänen vuonna 2002 ilmestynyt romaaninsa Pölsan on myös todellinen nykyklassikko. (Kirja on ilmestynyt Liisa Ryömän suomennoksena nimellä Pylssy.)

Pian koittaa onneksi kesäloma ja pääsen lukemaan näitä keskeneräisiä kirjojani oikein urakalla. Yksi erittäin lupaavan tuntuinen kirja on saksalaisen Julie von Kesselin, jota tavaan - unglaublich aber wahr - sanakirjan kanssa alkukielellä! Tämä liittyy tietysti korona-ajan projektiini ja viikoittaisiin keskustelutunteihin sveitsiläisen saksanopettajani kanssa. Sanavarastoa pitäisi kartuttaa ja roimasti. Niinpä osaan nyt sanoa jo saksaksi esimerkiksi "Hän ottaa tupakan rintataskustaan ja sytyttää sen" *- eräs Kesselin kirjan päähenkilöistä kun on kova tupakkamies. Saapa nähdä, saanko tätä lausetta käyttää jossain vielä elävässä elämässä...


*Er nimmt eine Zigarette aus seiner Brusttasche und zündet sie an.

**
Merete Mazzarella: Den försiktiga resenären
(Suomeksi "Varovainen matkailija")
Schildts & Söderströms 2019

Deborah Levy: The Man Who Saw Everything
Hamish Hamilton 2019

Torgny Lindgren: Hummelhonung
Norstedt 1995



Kommentit

  1. Ehdotan, että käytät oppimaasi lausetta joka tapauksessa, sopi se tilanteeseen tai ei. On se sen arvoista. Sitten vaan seuraamaan vaikutusta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...