Siirry pääsisältöön

Melodraamaa kerrakseen




Jos kaipaan viihdyttävää ja koskettavaa luettavaa niin hyllyssäni on siltä varalta aina joku lukematon romaani Maggie O'Farrellilta. Tämä brittikirjailija ei petä, jos haluaa melodraamaa ja sotkuisia perhesuhteita. Niin, ja rakkautta! Näissä kahdessa lukemassani kirjassa,  The Distance Between Us ja After You'd Gone, on kummassakin lähtökohtana kaksi rakastavaista, joiden ympärille kutoutuu jännitteitä, perhetragedioita ja salaisuuksia.

After You'd Gone alkaa sanoilla, jotka herättävät välittömästi sata kysymystä. "The day she would try to kill herself, she realized winter was coming again." Päähenkilö Alice lähtee hetken mielijohteesta lapsuuden kotikaupunkiinsa Edinburghiin. Ymmärrämme jo tässä vaiheessa, että hän ei voi hyvin. Jotain kauheaa on tapahtunut. Alice yllättää sisarensa, jotka tulevat tapaamaan häntä juna-asemalle.

Mutta yhtäkkiä Alice näkee jotain, joka saa hänet täysin pois tolaltaan ja hän ilmoittaa entistä hämmentyneemmille sisarilleen lähtevänsä saman tien takaisin Lontooseen. Saavuttuaan perille hän seisoo odottamassa liikennevaloissa kun hän yhtäkkiä saa päähänsä astua tielle ja jää auton alle. Alice kuljetetaan sairaalaan, jossa hän makaa koomassa.

Tässä kirjan alkuasetelma ja enempää tuskin uskallan paljastaa, etten pilaa mahdollista tulevaa lukukokemustanne. Mutta luvassa on siis rakkautta (joka saa paikoin ehkä nyyrikkimäisiäkin piirteitä) ja jännittäviä juonenkäänteitä. Lisäksi O'Farrell pitää tarinan otteessaan ihailtavalla jämäkkyydellä. Juoni ei pääse levähtämään (vaikka riskipaikkoja on useita) ja kaikkiin lukijan mieltä vaivaaviin kysymyksiin saadaan lopulta vastaus.

Pidän erityisesti O'Farrellin tavasta lomittaa eri kertojia ja aikatasoja niin, että tarinan jännite pysyy yllä. Olen hieman levoton lukija, joten minulle sopii tällainen paikasta ja ajasta toiseen hyppyyttäminen. Muistaakseni juuri tämä oli se seikka, joka hyydytti minut Ferranten Napoli-sarjan suhteen. Tarina puksutti menojaan kuin tasaisesti kulkeva juna ja kaikki tapahtumat tarjoiltiin lukijalle kronologisessa aikajärjestyksessä. Kyllästyn moisessa menossa heti alkusivuilla.

Maggie O'Farrell on kirjoittanut myös jo omaelämäkerrankin ja senkin hyvin omaperäiseen tyyliinsä. Kirjassaan I am, I am, I am kirjailija käy läpi siihenastista elämäänsä kertomalla kaikista niistä kerroista, jolloin hän on ollut lähellä kuolemaa. Kuolema on muuten mukana hyvin vahvasti myös tässä nyt lukemassani kirjassa, jossa kirjailija käy perinpohjaisesti läpi suruprosessia kaikkine siihen kuuluvine tuntemuksineen.

Tämä on O'Farrellin esikoiskirja, joten ymmärrettävästi kirjassa on parikin kohtaa, joissa kirjailija on viipynyt turhankin pitkään. Lisäksi tapahtumat ovat välillä vähän epäuskottavuuden rajoilla mutta toisaalta, todellisuus on tarua ihmeellisempää joten nielaisen tarinan kyllä sellaisenaan (paitsi että mielestäni Alice olisi voinut kääntyä juutalaisuuteen, jos se nyt oli niin tärkeä asia Johnin perheelle. Tätä seikkaa ei pariskunta ottanut kertaakaan edes puheeksi, mikä tuntui todella oudolta).

Viihdyttävä ja jännittävä tarina jälleen kerran Maggie O'Farrellilta. Onneksi hyllyssä on vielä odottamassa yksi avaamaton kirja tältä kirjailijalta!

**
Maggie O'Farrell: After You'd Gone (2000)
372 sivua

Kommentit

  1. Olen lukenut O'Farrellilta vain yhden kirjan, Varoitus tukalasta helteestä, mutta se on jäänyt todella syvästi muistiin. Kesä hehkuu monella tapaa siinä kirjassa, ja jännitteitä, perhesalaisuuksia ja jännitteitä piisaa. :) Tämä sinunkin lukemasi kuulostaa siis todella hyvältä. Olisi kyllä kiva saada suomeksi kaikki nämä O'Farrellin teokset (olen vähän laiska lukemaan englanniksi, vaikka koetankin kokvasti tsemppailla itseäni myös englanninkielisen proosan pariin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O'Farrell kirjoittaa suhteellisen helppolukuista englantia, kannattaa testata!! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...