Siirry pääsisältöön

Neiti Etsivä 2.0


Lähdin vuoden alussa innokkaasti mukaan Kuukauden kieli -lukuhaasteeseen ja innokkaana olen mukana edelleenkin, tässä vain kävi hiukan hassusti... Sattumalta kirjapinossani oli nimittäin pari kirjaa, jotka sopivat lokakuulle (tanska) ja päätin lukea ne samantien pois alta. Lokakuu olisi sitten sillä kuitattu. Mutta toinen tanskalaiskirjailijoista ei ole päästänyt minua otteestaan joten nyt junnaan lokakuussa ja luen tätä samaa kirjailijaa enkä muita kieliä ole ehtinyt edes harkitsemaan.

Tämä kirjailija on Hanne-Vibeke Holst, tanskalaisten ja ruotsalaistenkin kestosuosikki, josta olin toki kuullut mutta en ollut ymmärtänyt että hän olisi näin kertakaikkisen loistava kirjailija! Tämä on juuri sellaista viihdekirjallisuutta, jota olen etsinyt ja jota olen Ilkka Remekseltä turhaan toivonut. Remes kun keskittyy lähinnä aseiden ja autojen luonnekuvaukseen ja kirjojen harvat naishahmot ovat siitä yhdestä ja samasta sabluunasta. Jossain vaiheessa mietinkin olisiko olemassa vastaavanlaista jännityskirjallisuutta, jota naislukijakin voisi lukea ilman myötähäpeän värittämiä poskia. Ja vastaus on: kyllä! Hanne-Vibeke Holstin "Som pesten" on juuri se kirja.

Tanskalaislääkäri Karoline Branner on saanut työpaikan WHO:ssa Genevessä, jossa hän aloittaa tartuntatautien koordinaattorina. Mukaan lähtevät puoliso Jasper ja leikkikouluikäinen Hugo-poika. Jo ensisivuilta Holst lähtee kuitenkin rakentamaan sen mittaista henkilögalleriaa, että ymmärrän 840 sivun tulevan enemmän kuin tarpeeseen. Teksti rakentuu lyhyehköistä kohtauksista, joissa usein nopeasti esitellään uusia henkilöitä. Selväksi käy sekin, että jokainen henkilö on jollakin tavalla merkityksellinen vaikka yhteys juoneen saattaa paljastua vasta myöhemmin.

Juoni lyhyesti: Tanskassa ilmaantuu yllättäen influenssa-alto, joka osoittautuu erittäin tappavaksi. Erityisesti nuoret miehet sairastuvat rajusti ja pian aletaan puhua tuhansista kuolonuhreista. Karoline huomaa sattumalta, että kuolleiden joukossa on erityisen paljon afrikkalaisperäistä väestöä. Mistä tämä johtuu? Ja pitäisikö heidän saada etuoikeus rokotuksia jaettaessa?

Tästä lähtee käyntiin sellainen vyyhti, jossa lukijaa kuljetetaan milloin Easyjetillä, milloin bisenesluokassa Kööpenhaminan, Geneven, Ugandan ja New Yorkin väliä. Holst löytää tähän aikalaisromaaniin aineksia niin Trumpista, Obamasta, Ugandan homodiskriminaatiosta, eutanasiasta, Italian mafiasta, huumekaupasta, syksyn 2015 pakolaisvirrasta, rasismista, Tanskan sisäpolitiikasta, aidsista, Geneven kansainvälisten järjestöjen valtahierarkioista, #metoosta... Tämän kaiken päälle vielä ihmissuhdehässäkkää juuri sen verran, että ei mene överiksi (vaikkakin Holst on pari kertaa vaarallisen lähellä sitä rajaa).

Eikä tätä lukiessa tarvitse naislukijan tosiaankaan kakistella. Holst kuvaa naishahmonsa juuri niin moniulotteisesti kuin ihminen tuppaa olla. Kirjailijan lempihahmo on tietysti Karoline, kaikkien kympintyttöjen suojeluspyhimys, jossa ruumillistuu Neiti Etsivä sellaisena kuin hän olisi nyt 2000-luvun aikuisena naisena. Karoline selvittää koko vyyhdin, vaikkakin apuna hänellä on tietysti joukko luottoihmisiä. Ja lopussa paha saa palkkansa...

Ainoa huono puoli on se, että käsittääkseni "Som pesten"-tiiliskiveä ei ole suomennettu vaikka Holstilta on joitakin muita teoksia ilmestynyt myös suomeksi. Itse luin kirjan ruotsiksi mutta suomeksi Holstilta löytyy esimerkiksi "Mitä he toisilleen tekivät", joka muistuttaa tyyliltään ja rakenteeltaan tätä uusinta. Joka tapauksessa vahva suositus ja kustantajalle terveisiä, että tällä olisi varmasti menekkiä Suomessa!

**
Hanne-Vibeke Holst: Som pesten
Albert Bonniers Förlag 2017

Helmet-lukuhaaste 2019: 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Kirjankansibingo 2019: Piirroskuva

Kommentit

  1. Tämähän on hupaisaa, minullakin on lokakuun kieli eli tanska jo ikään kuin hoidettu alta pois ;D Eli ihan vinksin vonksin menevät nämä kuukauden kielet tällä kertaa... (ja minä kun luulin, että tanska olisi hankala rasti...!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanska pääsi yllättämään! Mitä tanskalaiskirjailijoita olet itse löytänyt? /Mari

      Poista
  2. Luin Naja Marie Aidtin kirjan Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Minulta on pohjoismainen kirjallisuus jäänyt vähän paitsioon, pelkäsin sen olevan pelkkää Nordic Noiria nykyään, joten oli kiva löytää tällainen ihan toisenlainen kirja.

    Tämän postauksesi otsikko oli muuten mainio, olin pikkutyttönä suuri Neiti Etsivä fani ;) Täytyy siis laittaa Holstin nimi korvan taakse!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen