Siirry pääsisältöön

Tukholman tunnelbana suosittelee



Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. Ei näitä nyt vieläkään mikään päätä huimaava määrä ole, huomaan näin parin kuukauden jälkeen, mutta on meitä kuitenkin vielä muutama paperikirjan lukija liikenteessä. Ja kanssamatkustajien keskittyneistä ilmeistä päättelen, että äänikirjan kanssa matkustavia lienee sitäkin suurempi määrä!

Tässäpä siis kirjabongaukseni Tukholman tunnelbanassa talvella 2019 (sulkeissa lukijan sukupuoli ja arvioitu ikä):

Marie Hermanson: Den stora utställningen (Mies, 40+)
Jan-Philipp Sendker: Ensamhetens språk (Nainen, 40+)
Isaac Asimov: (en nähnyt kirjan nimeä) (Mies 20+)
Carl-Johan Vallgren: Svinen (Mies 60+)
Caroline Ringskog Ferada-Noli: Rich boy (Nainen 20+)
Stina Jackson: Silvervägen (suom. Hopeatie) (Nainen 30+)
David Lagercrantz: The Girl Who Takes an Eye for an Eye (suom. Tyttö joka etsi varjoaan) (Mies 70+)
Jan Guillou: Brobyggarna (suom. Sillanrakentajat) (Nainen 50+)
Jussi Adler-Olsen (Fasanjägarna) (Mies 50+)
Peter Halldorf: Alla himlens fåglar har flytt (Mies 30+)
Neil Gaiman: American Gods (suom. Unohdetut jumalat) (Mies 40+)
Kjell Westö: Den svavelgula himlen (suom. Rikinkeltainen taivas) (Nainen 50+)
David Baldacci: Morden i Baronville (Mies 50+)
Michael Connelly: Inte ett farväl (Julmat jäähyväiset) (Nainen 50+)
Fredrik Backman: Vi mot er (Me vastaan te) (Nainen 30+)

Nopea analyysi kertoo, että tukholmalaiset lukevat mieskirjailijoita ja dekkareita. Lisäksi useimmat lukijat näyttivät olevan yli 30-vuotiaita. Sen sijaan lukijoiden sukupuoli jakautui aikalailla tasan. Mutta 2000-luvun alun ilmiö, että ihmiset lukisivat yhtä ja samaa kirjaa, loisti poissaolollaan. En nähnyt yhtäkään kirjaa liikenteessä enempää kuin yhden kerran.

Minkäpä näistä sitten valitsisi... Fredrik Backmania on kovasti kehuttu ja häneltä pitäisi kenties joku kirja testata. Toisaalta en ole lukenut vielä yhtäkään kirjaa Jan Gilloulta, mikä alkaa tuntua jo vähän nololta näin pian kahdenkymmenen Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen.

Löytyykö listalta tuttuja kirjoja? Mitä suosittelisit?

Kommentit

  1. Jan Guilloun Brobyggarna aloittaa ihan mielenkiintoisen sarjan (Det stora århundradet) norjalais-saksalaisen suvun tarinasta 1900-luvun norjassa/saksassa/ruotsissa. Suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, kiitos vinkistä!! /Mari

      Poista
  2. Mahtavia bongauksia! Minusta tuntuu, että (paperikirjan) lukijoita on junissa puuskittain ja tiettyinä aikoina enemmän, ääni- ja e-kirjallisia toki siellä joukossa. Busseissa on aamuaikaan yleensä ainakin yksi lukija, mutta siinä saa sitten taituroida että pääsee lähistölle bongaamaan.

    Jan Guilloulta olen lukenut taannoin Arn-sarjan ja pidin siitä todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli sellainen tuntuma, että siellä Suomessa luetaan enemmän - ainakin siis paperikirjoja? Täällä ei ole todellakaan lukijoita edes joka aamu, yleensä bongaan vain pari-kolme kirjaa viikossa. Mutta niitä on nyt kuitenkin selvästi enemmän kuin vielä pari vuotta sitten, moni on jo ehkä kyllästynyt siihen kännykän näpräämiseen...

      Pakko tutustua nyt Gilloun tuotantoon!

      /Mari

      Poista
  3. Kivoja havaintoja tunnelbanassa 😎 , tiedätkö onko Tukholmassa ruotsalaista kirjakerhoa jossain kirjastossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakerhoja ja lukupiirejä löytyy! Katsoin juuri nopeasti Tukholman kaupunginkirjaston sivuilta ja sieltä löytyy lukupiirejä lapsille, nuorille, naisille, novellipiiri, helpolla ruotsinkielellä ja suomenkielinenkin lukupiiri löytyy! /Mari

      Poista
  4. Kiitos vastauksesta ! ai noin helpolla tiedot löytyi 😁 ois pitäny itse älytä 😎......

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Vielä muutama kirjalupaus!

  Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta , Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne.  20: Ruotsi 18: Suomi 7: USA 5: Iso-Britannia 5: Saksa 4: Norja 2: Irlanti 1: Tanska, Viro, Espanja Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla. Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen s...