Siirry pääsisältöön

Tukholman tunnelbana suosittelee



Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. Ei näitä nyt vieläkään mikään päätä huimaava määrä ole, huomaan näin parin kuukauden jälkeen, mutta on meitä kuitenkin vielä muutama paperikirjan lukija liikenteessä. Ja kanssamatkustajien keskittyneistä ilmeistä päättelen, että äänikirjan kanssa matkustavia lienee sitäkin suurempi määrä!

Tässäpä siis kirjabongaukseni Tukholman tunnelbanassa talvella 2019 (sulkeissa lukijan sukupuoli ja arvioitu ikä):

Marie Hermanson: Den stora utställningen (Mies, 40+)
Jan-Philipp Sendker: Ensamhetens språk (Nainen, 40+)
Isaac Asimov: (en nähnyt kirjan nimeä) (Mies 20+)
Carl-Johan Vallgren: Svinen (Mies 60+)
Caroline Ringskog Ferada-Noli: Rich boy (Nainen 20+)
Stina Jackson: Silvervägen (suom. Hopeatie) (Nainen 30+)
David Lagercrantz: The Girl Who Takes an Eye for an Eye (suom. Tyttö joka etsi varjoaan) (Mies 70+)
Jan Guillou: Brobyggarna (suom. Sillanrakentajat) (Nainen 50+)
Jussi Adler-Olsen (Fasanjägarna) (Mies 50+)
Peter Halldorf: Alla himlens fåglar har flytt (Mies 30+)
Neil Gaiman: American Gods (suom. Unohdetut jumalat) (Mies 40+)
Kjell Westö: Den svavelgula himlen (suom. Rikinkeltainen taivas) (Nainen 50+)
David Baldacci: Morden i Baronville (Mies 50+)
Michael Connelly: Inte ett farväl (Julmat jäähyväiset) (Nainen 50+)
Fredrik Backman: Vi mot er (Me vastaan te) (Nainen 30+)

Nopea analyysi kertoo, että tukholmalaiset lukevat mieskirjailijoita ja dekkareita. Lisäksi useimmat lukijat näyttivät olevan yli 30-vuotiaita. Sen sijaan lukijoiden sukupuoli jakautui aikalailla tasan. Mutta 2000-luvun alun ilmiö, että ihmiset lukisivat yhtä ja samaa kirjaa, loisti poissaolollaan. En nähnyt yhtäkään kirjaa liikenteessä enempää kuin yhden kerran.

Minkäpä näistä sitten valitsisi... Fredrik Backmania on kovasti kehuttu ja häneltä pitäisi kenties joku kirja testata. Toisaalta en ole lukenut vielä yhtäkään kirjaa Jan Gilloulta, mikä alkaa tuntua jo vähän nololta näin pian kahdenkymmenen Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen.

Löytyykö listalta tuttuja kirjoja? Mitä suosittelisit?

Kommentit

  1. Jan Guilloun Brobyggarna aloittaa ihan mielenkiintoisen sarjan (Det stora århundradet) norjalais-saksalaisen suvun tarinasta 1900-luvun norjassa/saksassa/ruotsissa. Suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, kiitos vinkistä!! /Mari

      Poista
  2. Mahtavia bongauksia! Minusta tuntuu, että (paperikirjan) lukijoita on junissa puuskittain ja tiettyinä aikoina enemmän, ääni- ja e-kirjallisia toki siellä joukossa. Busseissa on aamuaikaan yleensä ainakin yksi lukija, mutta siinä saa sitten taituroida että pääsee lähistölle bongaamaan.

    Jan Guilloulta olen lukenut taannoin Arn-sarjan ja pidin siitä todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli sellainen tuntuma, että siellä Suomessa luetaan enemmän - ainakin siis paperikirjoja? Täällä ei ole todellakaan lukijoita edes joka aamu, yleensä bongaan vain pari-kolme kirjaa viikossa. Mutta niitä on nyt kuitenkin selvästi enemmän kuin vielä pari vuotta sitten, moni on jo ehkä kyllästynyt siihen kännykän näpräämiseen...

      Pakko tutustua nyt Gilloun tuotantoon!

      /Mari

      Poista
  3. Kivoja havaintoja tunnelbanassa 😎 , tiedätkö onko Tukholmassa ruotsalaista kirjakerhoa jossain kirjastossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakerhoja ja lukupiirejä löytyy! Katsoin juuri nopeasti Tukholman kaupunginkirjaston sivuilta ja sieltä löytyy lukupiirejä lapsille, nuorille, naisille, novellipiiri, helpolla ruotsinkielellä ja suomenkielinenkin lukupiiri löytyy! /Mari

      Poista
  4. Kiitos vastauksesta ! ai noin helpolla tiedot löytyi 😁 ois pitäny itse älytä 😎......

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)

Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!". Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta. Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja