Siirry pääsisältöön

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa


Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liian jännä! Yritettiin vuoden kuluttua uudelleen mutta sama juttu. Mietin jo, että ehkä saan kahlata tämän teoksen ihan itsekseni.

Mutta viime joululomalla se vihdoin tapahtui: kokeilimme kirjaa uudestaan ja nyt yhdeksänvuotias lapseni koukuttui välittömästi! Iltasatuhetket pitkittyivät ilta illan jälkeen kun lapsi anoi, että luetaan vielä pikkuisen. Kilttiiiii!!!

Sovimme jo kirjaa lukiessamme, että kun kirja on luettu niin katsomme elokuvan heti perään. Ja se olikin jännää kun saimme kasvot ja kulissit kirjan tapahtumille. Elokuva on hyvin uskollinen kirjan rakenteelle, tosin joitakin osia on jouduttu jättämään pois koska filmistä olisi tullut aivan liian pitkä.

Mikä sitten on tuomiomme? Lapselta tulee täysi kymppi, minulta kasi miinus. Odotukseni olivat kieltämättä todella korkealla joten petyin hieman raskassoutuiseen tarinaan ja paikoin kömpelöön kieleen. Mutta olen ymmärtänyt, että sarja paranee kirja kirjalta? Suomennos oli hyvä, kuten olen sitä kuullut kehuttavan, mutta aikomukseni on lukea ainakin tämä aloitusosa vielä alkuperäiskielellä. Epäilen nimittäin, että siellä on paljon kielellistä huumoria joka ei aina tullut suomennoksessa esille.

Nyt olemme siis vihdoin lapsen kanssa vihkiytyneitä Tylypahkan ja huispauksen maailmaan, seikkailu jatkukoon!

**
J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
(Harry Potter and the Philosopher's Stone 1997)
Suomentanut Jaana Kapari
Tammi 2015 (kuvittanut Jim Kay)

Helmet-lukuhaaste: 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

Kommentit

  1. Aloin lukea sarjaa 2000-luvulla, ja nelososan luin kun se Suomessa ilmestyi. Sarja kestää uusintalukujakin erittäin hyvin. Luin syksyllä uudestaan sarjan ja ymmärsin jopa vitososan (Feenixin kilta), josta aiemmin en pitänyt.

    VastaaPoista
  2. No mitä se (huispaus) tarkoittaa? :D Minulta on kaikki Potterit lukematta ja osin kaiketi samoista sysitä kuin sinullakin eli eipä oikein fantasia (kirjallisuudessa) kiinnosta. Tai ehkä kiinnostaa, mutta ei silti tule sitä juuri luettua. Periaatteessa tekisi mieli Pottereita kokeilla ja sitten toisaalta mietin mahtavako kiinnostaa kovastikaan. Kokeilemallahan se tietysti selviäisi ja itse asiassa tuli nyt mieleeni, että minähän voisin lukea tämän myös samaan kohtaan Helmet-lukuhaasteessa! En nimittäin ole siihen kirjaa vielä keksinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö jättää cliffhangeriksi, varsinkin jos meinaat lukea... No, paljastetaan! Huispausta pelataan Tylypahkassa, jonkinsorttinen pallopeli mutta lentävillä luudilla :)

      Poista
  3. Aivan mahtava postaus, ilahdutti! Itsehän olen ns. Potter-ajan kasvatti, sillä suomenkieliset kirjat alkoivat ilmestyä alakoulutaipaleeni loppupäässä ja tämän sarjan vuoksi harjoittelin yläkoulussa lukemaan englanniksi kun en jaksanut odottaa suomennoksia.

    Toivottavasti teillä on vielä monia, monia mahtavia lukuhetkiä sarjan parissa, se tosiaan paranee vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikirjakaupasta tuli viesti, että kakkososa on matkalla - nyt jännitetään ehtiikö viikonlopuksi :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen