Siirry pääsisältöön

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa


Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liian jännä! Yritettiin vuoden kuluttua uudelleen mutta sama juttu. Mietin jo, että ehkä saan kahlata tämän teoksen ihan itsekseni.

Mutta viime joululomalla se vihdoin tapahtui: kokeilimme kirjaa uudestaan ja nyt yhdeksänvuotias lapseni koukuttui välittömästi! Iltasatuhetket pitkittyivät ilta illan jälkeen kun lapsi anoi, että luetaan vielä pikkuisen. Kilttiiiii!!!

Sovimme jo kirjaa lukiessamme, että kun kirja on luettu niin katsomme elokuvan heti perään. Ja se olikin jännää kun saimme kasvot ja kulissit kirjan tapahtumille. Elokuva on hyvin uskollinen kirjan rakenteelle, tosin joitakin osia on jouduttu jättämään pois koska filmistä olisi tullut aivan liian pitkä.

Mikä sitten on tuomiomme? Lapselta tulee täysi kymppi, minulta kasi miinus. Odotukseni olivat kieltämättä todella korkealla joten petyin hieman raskassoutuiseen tarinaan ja paikoin kömpelöön kieleen. Mutta olen ymmärtänyt, että sarja paranee kirja kirjalta? Suomennos oli hyvä, kuten olen sitä kuullut kehuttavan, mutta aikomukseni on lukea ainakin tämä aloitusosa vielä alkuperäiskielellä. Epäilen nimittäin, että siellä on paljon kielellistä huumoria joka ei aina tullut suomennoksessa esille.

Nyt olemme siis vihdoin lapsen kanssa vihkiytyneitä Tylypahkan ja huispauksen maailmaan, seikkailu jatkukoon!

**
J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
(Harry Potter and the Philosopher's Stone 1997)
Suomentanut Jaana Kapari
Tammi 2015 (kuvittanut Jim Kay)

Helmet-lukuhaaste: 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

Kommentit

  1. Aloin lukea sarjaa 2000-luvulla, ja nelososan luin kun se Suomessa ilmestyi. Sarja kestää uusintalukujakin erittäin hyvin. Luin syksyllä uudestaan sarjan ja ymmärsin jopa vitososan (Feenixin kilta), josta aiemmin en pitänyt.

    VastaaPoista
  2. No mitä se (huispaus) tarkoittaa? :D Minulta on kaikki Potterit lukematta ja osin kaiketi samoista sysitä kuin sinullakin eli eipä oikein fantasia (kirjallisuudessa) kiinnosta. Tai ehkä kiinnostaa, mutta ei silti tule sitä juuri luettua. Periaatteessa tekisi mieli Pottereita kokeilla ja sitten toisaalta mietin mahtavako kiinnostaa kovastikaan. Kokeilemallahan se tietysti selviäisi ja itse asiassa tuli nyt mieleeni, että minähän voisin lukea tämän myös samaan kohtaan Helmet-lukuhaasteessa! En nimittäin ole siihen kirjaa vielä keksinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö jättää cliffhangeriksi, varsinkin jos meinaat lukea... No, paljastetaan! Huispausta pelataan Tylypahkassa, jonkinsorttinen pallopeli mutta lentävillä luudilla :)

      Poista
  3. Aivan mahtava postaus, ilahdutti! Itsehän olen ns. Potter-ajan kasvatti, sillä suomenkieliset kirjat alkoivat ilmestyä alakoulutaipaleeni loppupäässä ja tämän sarjan vuoksi harjoittelin yläkoulussa lukemaan englanniksi kun en jaksanut odottaa suomennoksia.

    Toivottavasti teillä on vielä monia, monia mahtavia lukuhetkiä sarjan parissa, se tosiaan paranee vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikirjakaupasta tuli viesti, että kakkososa on matkalla - nyt jännitetään ehtiikö viikonlopuksi :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...