Siirry pääsisältöön

Ilmastoahdistusta for dummies - Malena Ernman: Scener ur hjärtat (2018)


Ruotsin vaalien alla yksi eniten mediahuomiota saanut henkilö oli 15-vuotias Greta Thunberg, joka istui kolme viikkoa koululakossa eduskuntatalon edustalla. Greta halusi lakollaan herättää keskustelua ilmastonmuutoksesta ja siitä, kuinka vähän se näkyy poliitikkojen asialistalla vaikka ilmastokriisi on aikamme suurimpia kysymyksiä.

Samoihin aikoihin ilmestyi myös Gretan vanhempien omaelämäkerrallinen kirja, jossa ilmastokriisi on pääosassa. Kirjassa Gretan äiti oopperalaulaja Malena Ernman (kyllä, tuttu myös euroviisuista!) kertoo kuinka juuri Greta sai perheen heräämään ja näkemään asian vakavuuden.

Kaikki alkoi siitä kun Greta lakkasi syömästä. Tyttöä kuljetettiin psykologeilla ja lopulta selviää, että hänellä on Asperger, lievä autismi ja OCD-häiriö joka aiheuttaa pakkoneurooseja. Ernman ei näe kuitenkaan tyttären ongelmia pelkästään tämän diagnoosirykelmän johdannaisena. Onhan edelleen mahdollista, että Greta onkin oikeassa ja me muut väärässä.

Greta reagoi voimakkaasti siihen ristiriitaiseen asetelmaan, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Samalla kun luokkakaverit ottavat uusimmat iphonensa turkistoppatakkiensa taskuista ja kertovat kuinka mahtavaa oli shoppailla New Yorkissa tai Barcelonassa, Greta "näkee" ilmakehän tuhoutuvan.

Greta tillhörde det lilla fåtal som kunde se våra koldioxider med blotta ögat. Hon såg hur växthusgaserna strömmade ut från våra skorstenar, svävade uppåt med vindarna och förvandlade atmosfären till en gigantisk osynlig soptipp.

Sittemmin perhe on sanonut hyvästit lentomatkailulle ja hankkinut sähköauton. Samaisella autolla isä-Svante kuljettaa nuoremman tyttären Lontooseen joululahjamatkalle, joka tuli luvattua ennen päätöstä lopettaa lentäminen. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin mitä arkisia valintoja perhe Ernman-Thunberg on tehnyt ilmaston puolesta mutta selvää on, että suurin uhraus tulee äiti-Malenalta. Kansainvälinen oopperakarriääri loppui sillä hetkellä, kun Ernman lopetti lentämisen.

Kirjan sanoma tulee lukijalle selväksi - tämä on hätähuuto planeettamme puolesta ja aikaa sen pelastamiseen on vain vähän. Sen sijaan kirjan tarkoitus jäi minulle hieman hämärän peittoon. Ernman ja Thunberg kertovat hyvin avoimesti perheensä elämästä ja eri diagnooseista, joita sekä molemmat tyttäret että äiti saavat. Mutta juuri se persoonallinen kertoja, joka voisi lohduttaa ja antaa jopa ilmastonparannusvinkkejä ahdistuneelle lukijalle, jää sivuosaan.

Kirja jättää lukijan lopulta vain haukkomaan henkeään. Vaikka se ehkä olikin juuri kirjan tarkoitus? Ernmanin viesti on, että emme voi tehdä mitään ennen kuin tajuamme että elämme oikeasti keskellä kriisiä.

Kirjan sanoma kiteytyykin osuvasti näihin ruotsalaisen rocklaulajan Stefan Sundströmin sanoihin, joita Ernman siteeraa:

Jag går förbi löpsedlarna om mord och kändisfester,
Om tiggeriförbud och utspel från nyvalda partiledare.
Och jag tänker att vi sitter tillsammans i en bil
som är på väg rakt in i en bergvägg
medans vi bråkar om vad vi ska spela för musik på bilstereon.

Jos jo kärsit itseni tavoin ilmastoahdistuksesta, kirja tuskin antaa mitään uutta. Mutta te muut, lukekaa!

Päivitys 24.09.2019
Paljon on ehtinyt vettä virrata Strömmenissä Riksdagshusetin edustalla sitten tämän postaukseni. Greta ei ole enää yksinäinen ilmastolakkoilija vaan hän on saanut mukaansa koko maapallon nuoren polven!  Kirjasta onkin tehty nyt uusi, laajennettu versio, jossa kerrotaan enemmän Gretan ilmastotaistelusta. Marjatta on lukenut kirjan suomennoksen ja kirjoittaa siitä täällä.

**
Malena Ernman & Svante Thunberg: Scener ur hjärtat
Polaris 2018

Helmet-lukuhaaste: 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

Kommentit

  1. Suomi eikä edes Ruotsi onnistu edes hidastamaan ilmastonmuutosta. Intiassa esimerkiksi on valtava maan sisäinen lentoliikenne, kuten Yhdysvalloissa, missä kaikki muu liikkuminen tapahtuu henkilöautolla. Minusta vanhemmat eivät ole suojanneet lastaan oikein, lapsen ei kuulu lopettaa syömistään sen vuoksi, että vanhemmat lentävät lentokoneella, ja shoppailet, mitä harrastusta ihmettelen itse, ei ihminen tarvitse paljoa tavaraa. Useilla ihmisillä on lisäksi vuosittaiset Phuketin matkansa, kesämökkinsä, ja mainitut shoppausretkensä. Itse en lennä minnekään turistikohteisiin, enkä muuallekaan, ja olen luopunut kaikesta turhasta. Omistan kyllävähäpäästöisen henkilöauton, mutta en matkusta sillä koskaan yksin. Työ- ja muut matkat hoidan pyörällä, kävellen tai julkisilla. Tukholmassa piipahdin syyskuun alussa laivalla ja olin pari päivää, laiva tosin sekin saastuttaa, ostin 72 h metrokortin, ja kuljettiin metrolla tai käveltiin. Hyvin yksinkertaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy puolustaa vanhempia sen verran, että tässä tapauksessa lapsi on erityisherkkä, todennäköisesti häntä ei olisi pystynyt suojelemaan vaikka olisi kuinka yrittänyt.

      Itse olen jo tietoisesti vähentänyt lentämistä, Thaimaan matkoista en ole edes haaveillut mutta Euroopassa olen lentänyt tähän asti melko surutta. Pari matkaa olemme perheenä jo valinneet sen perusteella, ettei tarvitsisi lentää. Nyt lokakuussa tulevan työmatkan olen pidentänyt parilla päivällä, jotta voin turistina käydä paikassa josta olen kauan haaveillut ja näin säästyy yksi lentomatka. Mutta eipä nämä valintani taida paljon painaa loppupeleissä.../Mari

      Poista
  2. Oli tästä kirjasta se hyöty että tuli tutuksi Kevin Anderson. Viisas mies Uppsalan yliopistosta.

    VastaaPoista
  3. Tämä ensimmäinen painos näyttää painottuvan lasten oirehdintaan.
    Uusi laajennettu versio tuo paljon lisää perheen kriisiin ja nyt on ilmastokriisi mukana näkyvästi. Tekijöinä näkyy ensimmäisessä painoksessa olevan vain vanhemmat, kun toisessa ovat myös tyttäret mukana ja uudessa kansikuvassakin on tytöt ja ilmastoasia eikä äidin kuvaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle