Siirry pääsisältöön

Antti Tuuri: Tammikuu 18 (2017)


Antti Tuuri on minulle kova pala. Niin mielelläni pitäisin tämän sympaattisen tuntuisen kirjailijan teoksista, mutta en ole koskaan päässyt alkua pidemmälle. Nyt luin tämän ohuehkon uutuusteoksen, aiheen ajankohtaisuus kun kiinnosti, mutta ei tullut Tuuri-fania minusta, ei...

"Tammikuu 18" kertoo sisällissodan alkuvalmisteluista Pohjanmaalla valkoisten näkökulmasta. Ylistarolainen Ahto Sippola häärää puuhamiehenä kun Suomen itsenäisyyden julistamisen jälkeen valkoiset ryhtyvät kokoamaan joukkojaan. Hän on jo aikaisemmin värvännyt miehiä Saksassa järjestettävään jääkärikoulutukseen ja nyt tammikuussa 1918 on aika perustaa sotakouluja Pohjanmaalle sekä hankkia tarvittava aseistus omille miehille.

Sippolan rinnalla toimintaa organisoi myös hieman mystiseksi jäävä hahmo Aksel Bergman, jonka mukaan romaanin eri osat on nimetty. Jo otsikoista käy ilmi, että Bergman ei aina onnistu suunnitelmien mukaisesti ("Aksel Bergman kaataa junan, mutta väärän") ja viinaanmenevä mies lienee muutenkin tarkoitettu tässä muuten kuivahkossa tekstissä jonkinlaiseksi kevennykseksi?

Kun tajuan, että nämä ihmiset ovat tietysti olleet oikeastikin olemassa niin siirryn internetiin tekemään heistä hakuja ja kas - teoksen henkilöhahmot heräävät yllättäin eloon! Ahto Sippolan pieni Kullervo-poika näemmä kuoleekin jo nuorena jatkosodassa. Luen myös, että Ahto Sippola on Antti Tuurin äidin sukua mikä tietysti selittää kirjailijan kiinnostuksen juuri tähän henkilöön. Mutta lukijan, jolla ei ole mitään siteitä Pohjanmaalle saati Ylistarolle, tämä jättää kylmäksi.

Tuurin kirja on mielenkiintoinen dokumentti, joka avaa tarkasti historian tapahtumia nyt päivälleen sata vuotta sitten. Kirjassa käytetty tyylikeino, Sippolan raportoiva kerronta, herättää kuitenkin kysymyksiä. Kenelle Sippola raportoi? Kuiva kerronta viittaisi kuulustelupöytäkirjaan ja löydänkin internetissä tekemistäni hauista maininnan, että Ahto Sippola on kirjoittanut muistelmansa sisällissotaa tutkineen historiakomitean käyttöön. Tätä lienee käytetty myös tämän romaanin lähteenä?

Kirja oli hyvä lukea juuri nyt sisällissodan 100-vuotismuistovuoden aluksi, sain paljon uutta tietoa aiheesta josta en ole aiemmin tiennyt juuri paljoakaan. Mutta kaunokirjallisena teoksena teos jätti paljon toivomisen varaa, lukuilo oli samoissa lukemissa kuin historian oppikirjaa lukiessa. Vain paikoittain Tuuri antautui lyhyisiin luonnonkuvauksiin tai perheen kanssa tunnelmointiin, jotka pitikin sitten lukea pariin kertaan, sen verran oudolta kohdat tuntuivat muun tekstin lomassa. Romaanin päätöslauseet jättävätkin lukijan kylmästi lumiselle pihalle kun päähenkilöt poistuvat näyttämöltä.

Lumi leijaili alas suurina hiutaleina. Niitä jäi Bergmanin olkapäille ja hatunlierille ja minunkin vaatteilleni ja karvalakilleni. Pihassani pudistelin lumet omilta ja Bergmanin harteilta ja menimme sisään.


**
Antti Tuuri: Tammikuu 18
Otava 2017

Helmet-lukuhaaste: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

Kommentit

  1. Minäkään en ole mikään Tuuri-fani tai olen siis lukenut vain kaksi. Mutta, yllätys, pidin molemmista. Eli Bospor Express, kirja matkasta ja Tangopojat, 60-lukumuistelma - ja hei, suomalaiset Ruotsissa, tämä voisi olla sulle senkin takia kiva. Molemmat hyviä lukukokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tuo ruotsinsuomalainen näkökulma kiinnostaa aina joten se menee ehdottomasti lukulistalle! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...