Antti Tuuri on minulle kova pala. Niin mielelläni pitäisin tämän sympaattisen tuntuisen kirjailijan teoksista, mutta en ole koskaan päässyt alkua pidemmälle. Nyt luin tämän ohuehkon uutuusteoksen, aiheen ajankohtaisuus kun kiinnosti, mutta ei tullut Tuuri-fania minusta, ei...
"Tammikuu 18" kertoo sisällissodan alkuvalmisteluista Pohjanmaalla valkoisten näkökulmasta. Ylistarolainen Ahto Sippola häärää puuhamiehenä kun Suomen itsenäisyyden julistamisen jälkeen valkoiset ryhtyvät kokoamaan joukkojaan. Hän on jo aikaisemmin värvännyt miehiä Saksassa järjestettävään jääkärikoulutukseen ja nyt tammikuussa 1918 on aika perustaa sotakouluja Pohjanmaalle sekä hankkia tarvittava aseistus omille miehille.
Sippolan rinnalla toimintaa organisoi myös hieman mystiseksi jäävä hahmo Aksel Bergman, jonka mukaan romaanin eri osat on nimetty. Jo otsikoista käy ilmi, että Bergman ei aina onnistu suunnitelmien mukaisesti ("Aksel Bergman kaataa junan, mutta väärän") ja viinaanmenevä mies lienee muutenkin tarkoitettu tässä muuten kuivahkossa tekstissä jonkinlaiseksi kevennykseksi?
Kun tajuan, että nämä ihmiset ovat tietysti olleet oikeastikin olemassa niin siirryn internetiin tekemään heistä hakuja ja kas - teoksen henkilöhahmot heräävät yllättäin eloon! Ahto Sippolan pieni Kullervo-poika näemmä kuoleekin jo nuorena jatkosodassa. Luen myös, että Ahto Sippola on Antti Tuurin äidin sukua mikä tietysti selittää kirjailijan kiinnostuksen juuri tähän henkilöön. Mutta lukijan, jolla ei ole mitään siteitä Pohjanmaalle saati Ylistarolle, tämä jättää kylmäksi.
Tuurin kirja on mielenkiintoinen dokumentti, joka avaa tarkasti historian tapahtumia nyt päivälleen sata vuotta sitten. Kirjassa käytetty tyylikeino, Sippolan raportoiva kerronta, herättää kuitenkin kysymyksiä. Kenelle Sippola raportoi? Kuiva kerronta viittaisi kuulustelupöytäkirjaan ja löydänkin internetissä tekemistäni hauista maininnan, että Ahto Sippola on kirjoittanut muistelmansa sisällissotaa tutkineen historiakomitean käyttöön. Tätä lienee käytetty myös tämän romaanin lähteenä?
Kirja oli hyvä lukea juuri nyt sisällissodan 100-vuotismuistovuoden aluksi, sain paljon uutta tietoa aiheesta josta en ole aiemmin tiennyt juuri paljoakaan. Mutta kaunokirjallisena teoksena teos jätti paljon toivomisen varaa, lukuilo oli samoissa lukemissa kuin historian oppikirjaa lukiessa. Vain paikoittain Tuuri antautui lyhyisiin luonnonkuvauksiin tai perheen kanssa tunnelmointiin, jotka pitikin sitten lukea pariin kertaan, sen verran oudolta kohdat tuntuivat muun tekstin lomassa. Romaanin päätöslauseet jättävätkin lukijan kylmästi lumiselle pihalle kun päähenkilöt poistuvat näyttämöltä.
Lumi leijaili alas suurina hiutaleina. Niitä jäi Bergmanin olkapäille ja hatunlierille ja minunkin vaatteilleni ja karvalakilleni. Pihassani pudistelin lumet omilta ja Bergmanin harteilta ja menimme sisään.
**
Antti Tuuri: Tammikuu 18
Otava 2017
Helmet-lukuhaaste: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
Minäkään en ole mikään Tuuri-fani tai olen siis lukenut vain kaksi. Mutta, yllätys, pidin molemmista. Eli Bospor Express, kirja matkasta ja Tangopojat, 60-lukumuistelma - ja hei, suomalaiset Ruotsissa, tämä voisi olla sulle senkin takia kiva. Molemmat hyviä lukukokemuksia.
VastaaPoistaKiitos vinkistä, tuo ruotsinsuomalainen näkökulma kiinnostaa aina joten se menee ehdottomasti lukulistalle! / Mari
Poista