Siirry pääsisältöön

Antti Tuuri: Tammikuu 18 (2017)


Antti Tuuri on minulle kova pala. Niin mielelläni pitäisin tämän sympaattisen tuntuisen kirjailijan teoksista, mutta en ole koskaan päässyt alkua pidemmälle. Nyt luin tämän ohuehkon uutuusteoksen, aiheen ajankohtaisuus kun kiinnosti, mutta ei tullut Tuuri-fania minusta, ei...

"Tammikuu 18" kertoo sisällissodan alkuvalmisteluista Pohjanmaalla valkoisten näkökulmasta. Ylistarolainen Ahto Sippola häärää puuhamiehenä kun Suomen itsenäisyyden julistamisen jälkeen valkoiset ryhtyvät kokoamaan joukkojaan. Hän on jo aikaisemmin värvännyt miehiä Saksassa järjestettävään jääkärikoulutukseen ja nyt tammikuussa 1918 on aika perustaa sotakouluja Pohjanmaalle sekä hankkia tarvittava aseistus omille miehille.

Sippolan rinnalla toimintaa organisoi myös hieman mystiseksi jäävä hahmo Aksel Bergman, jonka mukaan romaanin eri osat on nimetty. Jo otsikoista käy ilmi, että Bergman ei aina onnistu suunnitelmien mukaisesti ("Aksel Bergman kaataa junan, mutta väärän") ja viinaanmenevä mies lienee muutenkin tarkoitettu tässä muuten kuivahkossa tekstissä jonkinlaiseksi kevennykseksi?

Kun tajuan, että nämä ihmiset ovat tietysti olleet oikeastikin olemassa niin siirryn internetiin tekemään heistä hakuja ja kas - teoksen henkilöhahmot heräävät yllättäin eloon! Ahto Sippolan pieni Kullervo-poika näemmä kuoleekin jo nuorena jatkosodassa. Luen myös, että Ahto Sippola on Antti Tuurin äidin sukua mikä tietysti selittää kirjailijan kiinnostuksen juuri tähän henkilöön. Mutta lukijan, jolla ei ole mitään siteitä Pohjanmaalle saati Ylistarolle, tämä jättää kylmäksi.

Tuurin kirja on mielenkiintoinen dokumentti, joka avaa tarkasti historian tapahtumia nyt päivälleen sata vuotta sitten. Kirjassa käytetty tyylikeino, Sippolan raportoiva kerronta, herättää kuitenkin kysymyksiä. Kenelle Sippola raportoi? Kuiva kerronta viittaisi kuulustelupöytäkirjaan ja löydänkin internetissä tekemistäni hauista maininnan, että Ahto Sippola on kirjoittanut muistelmansa sisällissotaa tutkineen historiakomitean käyttöön. Tätä lienee käytetty myös tämän romaanin lähteenä?

Kirja oli hyvä lukea juuri nyt sisällissodan 100-vuotismuistovuoden aluksi, sain paljon uutta tietoa aiheesta josta en ole aiemmin tiennyt juuri paljoakaan. Mutta kaunokirjallisena teoksena teos jätti paljon toivomisen varaa, lukuilo oli samoissa lukemissa kuin historian oppikirjaa lukiessa. Vain paikoittain Tuuri antautui lyhyisiin luonnonkuvauksiin tai perheen kanssa tunnelmointiin, jotka pitikin sitten lukea pariin kertaan, sen verran oudolta kohdat tuntuivat muun tekstin lomassa. Romaanin päätöslauseet jättävätkin lukijan kylmästi lumiselle pihalle kun päähenkilöt poistuvat näyttämöltä.

Lumi leijaili alas suurina hiutaleina. Niitä jäi Bergmanin olkapäille ja hatunlierille ja minunkin vaatteilleni ja karvalakilleni. Pihassani pudistelin lumet omilta ja Bergmanin harteilta ja menimme sisään.


**
Antti Tuuri: Tammikuu 18
Otava 2017

Helmet-lukuhaaste: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Leena Laurila 28/1/18 17:36

    Minäkään en ole mikään Tuuri-fani tai olen siis lukenut vain kaksi. Mutta, yllätys, pidin molemmista. Eli Bospor Express, kirja matkasta ja Tangopojat, 60-lukumuistelma - ja hei, suomalaiset Ruotsissa, tämä voisi olla sulle senkin takia kiva. Molemmat hyviä lukukokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee28/1/18 20:30

      Kiitos vinkistä, tuo ruotsinsuomalainen näkökulma kiinnostaa aina joten se menee ehdottomasti lukulistalle! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...
2 kommenttia
Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...
8 kommenttia
Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...
4 kommenttia
Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...
14 kommenttia
Lue lisää

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...
4 kommenttia
Lue lisää