Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä


Muuttoliikkeessä-lukuhaaste kulki mukanani koko vuoden 2017. Koska itse olen myös maahanmuuttaja niin aihe tietysti kiinnostaa ja kirjojakin kertyi ihan itsestään. Olen tähän koosteeseen kuitenkin valinnut vain ne kirjat, joissa maahanmuutto on kantava teema.

Suomalaisten siirtolaisten - tai oikeastaan pohjoismaisten siirtolaisten, kirjoja luin kolme - lasken tähän ryhmään myös ruotsalaisen Kristiina Kappelinin kirjan Italiensk dagbok, joka on aihepiiriltään hyvin samanlainen kuin Satu Rämön Islantilainen voittaa aina ja Helena Liikanen-Rengerin Maman finlandaise. Kaikki kolme ovat koulutettuja nuoria naisia, jotka lähtevät rakkauden perässä ja pian myös luovat omat työkuviot uudessa maassa. Kaikille kolmelle on ominaista toimittajatausta, mistä seuraa sujuva kynänkäyttö. Ja sitten se huumori! Nämä olivat todella hyväntuulen kirjoja, joita lukiessa sai naureskella sekä omille että muiden ennakkoluuloille. Kuitenkin kirjoista jäi hieman "arveluttava" jälkimaku - kerrottiinkohan tässä nyt ihan kaikki kuitenkaan? Vaikeuksiakin toki käsiteltiin, mutta aina yleensä humoristisesti. Omasta kokemuksesta tiedän kuitenkin, että ne ensimmäiset kuukaudet ja vuodet uudessa maassa saattavat olla aika hyytäviä.

Maahanmuutto Suomeen on myös kiinnostava aihe. No, ihan klassisesti suomalaisittain ilmaistuna:  mitä ne oikeasti ajattelevat meistä?! Umaya Abu-Hanna kertoi hyvin suorasanaisesti mitä mieltä on ja Alienin silmin-kirjasta nousi aikoinaan aika iso mediakohukin. Mutta on siellä kirjassa paljon hyvääkin meistä suomalaisista ja eihän Abu-Hanna kai muuten olisikaan kestänyt meitä niin kauan kuin kesti. Mutta oman lapsen saaminen oli se viimeinen rajapyykki, jonka jälkeen rasismi tuntui tulevan liian arkipäiväiseksi. Abu-Hanna muuttikin sitten Amsterdamiin, jossa myös hänen veljensä asui jo ennestään.

Somalialainen Abdirahim Hussein, eli Husu on puolestaan huomattavasti varovaisempi sanankäänteissään mutta kirjan tarinasta ymmärtää nopeasti, että tässä puhuu ammattipoliitikko. Sikäli harmi, sillä suuri osa kirjasta on aika lailla sanahelinää ja tarina ei tunnu ihan aidolta. Mutta hauskoja anekdootteja riittää ja Husu on selvästikin onnistunut löytämään uuden identiteetin, kuten kirjan nimi Minä Husu, suomalialainen osoittaa.

Kriisin jaloista lähti aikoinaan myös Hédi Fried, joka lopulta Auschwitzin ja Bergen-Belsenin leireiltä selvittyään pääsi Ruotsiin aloittamaan uuden elämän. Fried kertoo lakonisen neutraalisti kaikesta kokemastaan, tosin kirja Skärvor av ett liv syntyi vasta muutama vuosikymmen sodan päättymisen jälkeen ja osa muistoista tuntuu jo kaukaisilta. Fried on ottanut elämäntehtäväkseen Holokaustista muistuttamisen ja hän on kiertänyt kouluissa kertomassa omista kokemuksistaan. Fried oli vielä sodan jälkeen vakuuttunut siitä, että samaa virhettä ihmiskunta ei tule tekemään mutta enää hän ei ole asiasta niin varma. Mutta aika on käymässä vähiin ja juuri sen vuoksi yli 90-vuotias Fried on edelleen aktiivisesti mukana eri foorumeilla. Vuonna 2017 häneltä ilmestyi vielä uusi kirja, jossa hän vastaa koululaisten keskitysleireistä esittämiin kysymyksiin. "Frågor om Förintelsen" oli myös August-kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Toisen polven maahanmuuttajien kirjoittamia kirjoja olisin lukenut mielelläni enemmänkin mutta nyt käsiini osui vain tämä ruotsinsuomalaisen Joni Huttusen esikoiskirja Barrfiolernas rike. Se olikin hurjaa luettavaa! Huttunen paketoi oman juuriensa etsimisensä romanttiseksi kauhutarinaksi, jossa Suomi näyttää kaurismäkeläiseltä maaseutupainajaiselta. Tarina jäi vähän ohueksi mutta esikoiskirjailija saa paljon anteeksi ja loppuarvosanaksi tuleekin "hauskan hurmaava".

Kiitokset Suketukselle tästä mielenkiintoisesta ja inspiroivasta lukuhaasteesta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…