Siirry pääsisältöön

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä


Olen käynyt useasti Puolassa, jossa minulla on ollut ystäväperhe jo 25 vuoden ajan. Ensimmäisellä vierailullani Krakovassa halusin käydä myös Auswitchissa ja varasin paikan opastetulta kierrokselta. Päivä jäi lähtemättömästi mieleeni. Ryhmämme opas kertoi asiallisesti leiristä, me turistit seurasimme hiljaisina perässä. Näin ne paljon kuvatut rautatiekiskot, matkalaukkukasat ja polttouunit.

Eniten minua koskettivat vangeista otetut kasvokuvat, joissa he poseeraavat vanginvaatteissaan ja siilitukkineen. Monien ilme oli pelokas, monen taas hämmentynyt, jotkut jopa hymyilivät. He katsoivat suoraan kameraan, suoraan minuun, ja ne katseet tunkeutuivat syvälle sydämeen.

Bussimatkalla takaisin Krakovaan kaikki istuivat hiljaa. Istuin yksin kunnes etupenkillä istunut vanhempi kreikkalaisnainen kääntyi katsomaan minuun ja ojensi kätensä. Meillä ei ollut yhteistä kieltä mutta ymmärsin, että hän ei halunnut minun istuvan yksin. Siirryin naisen viereen ja istuimme loppumatkan käsi kädessä.

Hédi Fried on yksi viimeisistä elossaolevista keskitysleirivangeista. Hän pääsi siskonsa kanssa Ruotsiin heti sodan päätyttyä 1945. Fried perusti täällä perheen ja teki pitkän työuran mutta vasta eläkkeelle päästyään hän ryhtyi muistelemaan mennyttä elämäänsä. 90-luvulla ilmestyivät hänen omaelämäkerralliset kirjansa, joista kaksi luin viime syksynä. Kirjojen ilmestyttyä hän alkoi saada kutsuja puhumaan kouluissa ja näiden kouluvierailujen tuloksenä ilmestyi tämä kirjanen, joka on käännetty suomeksikin. Kirja oli myös viime vuonna August-kirjapalkintoehdokkaana.

Fried kertaa tässä kirjassaan paljolti sitä, mitä hän on käynyt läpi jo aikaisemmissa kirjoissaan. Mutta koululaisten kysymykset ovat häkellyttävän suoria, juuri niitä joita ei aikuisena kehtaisi edes kysyä. "Miten hoiditte leirillä kuukautiset?" "Olitteko nälkäisiä koko ajan?" "Miksi ette tehneet vastarintaa?" Fried vastaa suoriin kysymyksiin yhtä suorin vastauksin.

Om du frågar om det värsta jag varit med om kan jag svara med en enda mening: Ögonblicket när jag skildes från mina föräldrar.

(---) De fördes iväg till badhuset, lurades att tro att de de skulle duscha, men i stället för vatten var det Zyklon B som släpptes in i "duschkabinen".

Jag fick aldrig ta avsked av far, av mor, aldrig krama om dem en sista gång.

Tänään 27. tammikuuta vietetään vainojen uhrien muistopäivää. Täällä Ruotsissa Förintelsens minnesdag on laajalti esillä ja Hédi Friedin ohella myös muita keskitysleireistä selviytyneitä haastatellaan eri medioissa. Aika käy kuitenkin vähiin ja viimeiset todistajat häviävät pian keskuudestamme. Tämä kirja on siis arvokas testamentti.

Löysin kirjan aiemmin tällä viikolla kirjaston suositushyllyltä, joten se saa paikkansa Helmet-lukuhaasteen kohdasta 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

***
Hédi Fried: Frågor jag fått om Föintelsen
Natur & Kultur 2017

Kommentit

  1. Huomasin tämän kirjan esittelyn jostain sanomalehdestä ja ajattelin heti, että tuo pitää lukea. Saan kirjan pian, kunhan se on viimeistelty kirjastokuntoon.

    Onkohan Hédi Fried mitään sukua Anne Friedille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että ovat suoraan sukua, molemmat saivat Fried-nimen avioliiton kautta. Aviomiehet (kuten myös Hedi Fried) olivat tosin unkarinjuutalaisia joten sukuyhteyksiä saattaa olla mutta Fried on toisaalta hyvin yleinen juutalaisnimi. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…