Olen käynyt useasti Puolassa, jossa minulla on ollut ystäväperhe jo 25 vuoden ajan. Ensimmäisellä vierailullani Krakovassa halusin käydä myös Auschwitzissa ja varasin paikan opastetulta kierrokselta. Päivä jäi lähtemättömästi mieleeni. Ryhmämme opas kertoi asiallisesti leiristä, me turistit seurasimme hiljaisina perässä. Näin ne paljon kuvatut rautatiekiskot, matkalaukkukasat ja polttouunit.
Eniten minua koskettivat vangeista otetut kasvokuvat, joissa he poseeraavat vanginvaatteissaan ja siilitukkineen. Monien ilme oli pelokas, monen taas hämmentynyt, jotkut jopa hymyilivät. He katsoivat suoraan kameraan, suoraan minuun, ja ne katseet tunkeutuivat syvälle sydämeen.
Bussimatkalla takaisin Krakovaan kaikki istuivat hiljaa. Istuin yksin kunnes etupenkillä istunut vanhempi kreikkalaisnainen kääntyi katsomaan minuun ja ojensi kätensä. Meillä ei ollut yhteistä kieltä mutta ymmärsin, että hän ei halunnut minun istuvan yksin. Siirryin naisen viereen ja istuimme loppumatkan käsi kädessä.
Hédi Fried on yksi viimeisistä elossaolevista keskitysleirivangeista. Hän pääsi siskonsa kanssa Ruotsiin heti sodan päätyttyä 1945. Fried perusti täällä perheen ja teki pitkän työuran mutta vasta eläkkeelle päästyään hän ryhtyi muistelemaan mennyttä elämäänsä. 90-luvulla ilmestyivät hänen omaelämäkerralliset kirjansa, joista kaksi luin viime syksynä. Kirjojen ilmestyttyä hän alkoi saada kutsuja puhumaan kouluissa ja näiden kouluvierailujen tuloksenä ilmestyi tämä kirjanen, joka on käännetty suomeksikin. Kirja oli myös viime vuonna August-kirjapalkintoehdokkaana.
Fried kertaa tässä kirjassaan paljolti sitä, mitä hän on käynyt läpi jo aikaisemmissa kirjoissaan. Mutta koululaisten kysymykset ovat häkellyttävän suoria, juuri niitä joita ei aikuisena kehtaisi edes kysyä. "Miten hoiditte leirillä kuukautiset?" "Olitteko nälkäisiä koko ajan?" "Miksi ette tehneet vastarintaa?" Fried vastaa suoriin kysymyksiin yhtä suorin vastauksin.
Om du frågar om det värsta jag varit med om kan jag svara med en enda mening: Ögonblicket när jag skildes från mina föräldrar.
(---) De fördes iväg till badhuset, lurades att tro att de de skulle duscha, men i stället för vatten var det Zyklon B som släpptes in i "duschkabinen".
Jag fick aldrig ta avsked av far, av mor, aldrig krama om dem en sista gång.
Tänään 27. tammikuuta vietetään vainojen uhrien muistopäivää. Täällä Ruotsissa Förintelsens minnesdag on laajalti esillä ja Hédi Friedin ohella myös muita keskitysleireistä selviytyneitä haastatellaan eri medioissa. Aika käy kuitenkin vähiin ja viimeiset todistajat häviävät pian keskuudestamme. Tämä kirja on siis arvokas testamentti.
Löysin kirjan aiemmin tällä viikolla kirjaston suositushyllyltä, joten se saa paikkansa Helmet-lukuhaasteen kohdasta 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.
***
Hédi Fried: Frågor jag fått om Föintelsen
Natur & Kultur 2017
Huomasin tämän kirjan esittelyn jostain sanomalehdestä ja ajattelin heti, että tuo pitää lukea. Saan kirjan pian, kunhan se on viimeistelty kirjastokuntoon.
VastaaPoistaOnkohan Hédi Fried mitään sukua Anne Friedille?
En usko, että ovat suoraan sukua, molemmat saivat Fried-nimen avioliiton kautta. Aviomiehet (kuten myös Hedi Fried) olivat tosin unkarinjuutalaisia joten sukuyhteyksiä saattaa olla mutta Fried on toisaalta hyvin yleinen juutalaisnimi. /Mari
Poista