Siirry pääsisältöön

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä


Olen käynyt useasti Puolassa, jossa minulla on ollut ystäväperhe jo 25 vuoden ajan. Ensimmäisellä vierailullani Krakovassa halusin käydä myös Auswitchissa ja varasin paikan opastetulta kierrokselta. Päivä jäi lähtemättömästi mieleeni. Ryhmämme opas kertoi asiallisesti leiristä, me turistit seurasimme hiljaisina perässä. Näin ne paljon kuvatut rautatiekiskot, matkalaukkukasat ja polttouunit.

Eniten minua koskettivat vangeista otetut kasvokuvat, joissa he poseeraavat vanginvaatteissaan ja siilitukkineen. Monien ilme oli pelokas, monen taas hämmentynyt, jotkut jopa hymyilivät. He katsoivat suoraan kameraan, suoraan minuun, ja ne katseet tunkeutuivat syvälle sydämeen.

Bussimatkalla takaisin Krakovaan kaikki istuivat hiljaa. Istuin yksin kunnes etupenkillä istunut vanhempi kreikkalaisnainen kääntyi katsomaan minuun ja ojensi kätensä. Meillä ei ollut yhteistä kieltä mutta ymmärsin, että hän ei halunnut minun istuvan yksin. Siirryin naisen viereen ja istuimme loppumatkan käsi kädessä.

Hédi Fried on yksi viimeisistä elossaolevista keskitysleirivangeista. Hän pääsi siskonsa kanssa Ruotsiin heti sodan päätyttyä 1945. Fried perusti täällä perheen ja teki pitkän työuran mutta vasta eläkkeelle päästyään hän ryhtyi muistelemaan mennyttä elämäänsä. 90-luvulla ilmestyivät hänen omaelämäkerralliset kirjansa, joista kaksi luin viime syksynä. Kirjojen ilmestyttyä hän alkoi saada kutsuja puhumaan kouluissa ja näiden kouluvierailujen tuloksenä ilmestyi tämä kirjanen, joka on käännetty suomeksikin. Kirja oli myös viime vuonna August-kirjapalkintoehdokkaana.

Fried kertaa tässä kirjassaan paljolti sitä, mitä hän on käynyt läpi jo aikaisemmissa kirjoissaan. Mutta koululaisten kysymykset ovat häkellyttävän suoria, juuri niitä joita ei aikuisena kehtaisi edes kysyä. "Miten hoiditte leirillä kuukautiset?" "Olitteko nälkäisiä koko ajan?" "Miksi ette tehneet vastarintaa?" Fried vastaa suoriin kysymyksiin yhtä suorin vastauksin.

Om du frågar om det värsta jag varit med om kan jag svara med en enda mening: Ögonblicket när jag skildes från mina föräldrar.

(---) De fördes iväg till badhuset, lurades att tro att de de skulle duscha, men i stället för vatten var det Zyklon B som släpptes in i "duschkabinen".

Jag fick aldrig ta avsked av far, av mor, aldrig krama om dem en sista gång.

Tänään 27. tammikuuta vietetään vainojen uhrien muistopäivää. Täällä Ruotsissa Förintelsens minnesdag on laajalti esillä ja Hédi Friedin ohella myös muita keskitysleireistä selviytyneitä haastatellaan eri medioissa. Aika käy kuitenkin vähiin ja viimeiset todistajat häviävät pian keskuudestamme. Tämä kirja on siis arvokas testamentti.

Löysin kirjan aiemmin tällä viikolla kirjaston suositushyllyltä, joten se saa paikkansa Helmet-lukuhaasteen kohdasta 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

***
Hédi Fried: Frågor jag fått om Föintelsen
Natur & Kultur 2017

Kommentit

  1. Huomasin tämän kirjan esittelyn jostain sanomalehdestä ja ajattelin heti, että tuo pitää lukea. Saan kirjan pian, kunhan se on viimeistelty kirjastokuntoon.

    Onkohan Hédi Fried mitään sukua Anne Friedille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että ovat suoraan sukua, molemmat saivat Fried-nimen avioliiton kautta. Aviomiehet (kuten myös Hedi Fried) olivat tosin unkarinjuutalaisia joten sukuyhteyksiä saattaa olla mutta Fried on toisaalta hyvin yleinen juutalaisnimi. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…