Siirry pääsisältöön

Palmun alla luettua



Elokuu muuttui kuin vaivihkaa syyskuuksi ja loma on ihana muisto vain. Pohjolan kesä oli tänä vuonna varsin suotuisa kaikille lukutoukille, kylmä ja sateinen sää antoi luvalliset olosuhteet kaivautua viltin alle kirjapinon seuraan.

Viimeisen lomaviikon vietin perheeni kanssa Istriassa, Kroatian pohjoisosassa. Viikko jakautui melko tasaisesti uima-altaan vierellä makoiluun ja iltaisiin kävelyretkiin Adrianmeren rannalla. Merete Mazzarellan "Elämän tarkoitus" osoittautui käytännölliseksi lukemiseksi allaselämän hälinään. Mazzarella kirjoittaa pohdiskelevasti ja ajatuksia herättävästi mutta tekstin sisälle on jätetty lukijalle tilaa pysähtyä ja miettiä omaa kantaansa kuhunkin esille otettuun kysymykseen.

Hiukan jäin epäilemään kuinka paljon kirjan sisältö vastaa varsinaisesti nimessään luvattuun aiheeseen mutta kirjansa lopussa Mazzarella mitätöi kaikki yritykset edes yrittää vastata kysymykseen mikä on elämän tarkoitus:

"Jag tror inte att vi oupphörligen ska fundera på livets mening. I det ögonblick man frågar sig vad meningen med ens liv är stannar man upp, får ett värderande avstånd till det man kanske glatt och belåtet varit fullt uppslukad av. Det är som att försöka mäta sin kärlek till en annan människa, kanske en partner: i det ögonblick man börjar mäta känslan sjunker temperaturen."

Tämän lähemmäksi "totuutta" emme pääse tämän kirjan avulla mutta sen sijaan Mazzarella jakaa monta mielenkiintoista kirjavinkkiä. Kirjailijan tavoin uskon minäkin, että juuri kirjallisuus auttaa meitä selvittämään elämän eri osa-alueita ja ihmisluontoa ja ymmärtämään, kuten Mazzarella sanoo, "mitä tarkoittaa olla ihminen". Mazzarella on kirjassaan käynyt läpi näitä ihmisenä olemisen eri osa-alueita ja juuri sopivan kevyesti. Palmun alla syttyi taas monta lamppua!


Vaikeammin sulateltava kirja oli puolestaan angolalaisen José Eduardo Agualusan palkittu, toistaiseksi vielä suomentamaton teos "Teoria Geral do Esquecimento". Tätä kirjaa ei pidä lukea ihmishälinässä vaan vaikkapa hiljaisessa erämaamökissä. Kirja on petollisen kevyen näköinen mutta vaatii lukijaltaan täydellisen läsnäolon.

Jouduin aivan ensimmäiseksi päivittämään tietoni Angolasta, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat. Neilikkavallankumouksen jälkimainingeissa 1974 Portugal alkaa vetäytyä hallisemastaan Angolasta ja sen tuloksena maassa syttyy sisällissota joka päättyy vasta 2002. Koko tämän ajan, 28 vuotta, Ludo-niminen nainen asuu linnoittautuneena asuntoonsa Angolan pääkaupungissa Luandassa. Ruokavarastojensa loputtua hän pyydystää kyyhkysiä timanttien avulla. Tulentekoa varten hän käyttää jokaikisen asunnostaan löytyvän puunpalasen huonekaluja myöten. Lopulta jäljellä on typötyhjä asunto jonka seiniä peittävät Ludon kirjoittamat tekstit.

Dagarna rinner iväg som om de vore vatten. Jag har inte fler anteckningsböcker att skriva i. Jag har inte heller fler kulspetspennor. Jag skriver på väggarna, korta verser med bitar av kol.

Jag sparar på maten, vattnet, elden och adjektiven.

Tarina etenee monen kertojan kautta. Henkilöiden kohtalot limittyvät toisiinsa yllättävin juonenkääntein ja lukija saa olla todella tarkkaavainen, että pysyy kärryillä. Kirjailija ei selvitä sen kummemmin historiallisia faktoja ja ne kannattaakin selvittää itselleen tarinan edetessä jotta ymmärtää kirjan tapahtumat.

Toivottavasti Agualusan teos käännetään myös suomeksi jolloin luen sen ehdottomasti uudelleen ja pidän huolen, ettei ympärillä ole sillä kertaa ihmishälinää. Lukukokemukseni jäi hajanaiseksi ja itse tarina osin käsittämättömäksi mutta epäilen vahvasti, että vika oli tällä kertaa lukijassa eikä kirjassa!

Lomaviikkomme jokailtainen spektaakkeli - auringonlasku!
**
Merete Mazzarella: Om livets mening
Schildts & Söderströms 2017

José Eduardo Agualusa: En allmän teori om glömska
(Teoria Geral do Esquecimento 2012)
Ruotsiksi kääntänyt: Irene Anderberg
Leopard Förlag 2017


Kommentit

  1. Oletpa lukenut hyviä kirjoja lomalla! Minulla on tuo Mazzarella lukematta. Sitaattisi houkuttelee lukemaan sen.

    Hienot kuvat!
    Auringonlaskut ja nousut merellä ovat hypnoottista katsottavaa. Meillä oli viimeksi Espanjan matkallamme tapana tuijottaa auringonnousuja aamiaisella istuessamme. Asustimme korkealla yhdeksännessä kerroksessa, kaupunki heräili ja meren takaa nousi aurinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mazzarella oli hienoa lomaseuraa! Agualusa-parka ei puolestaan viihtynyt...

      Nauratti jo viimeisenä iltana kun piti taas jälleen kerran näpsäistä noin sata uutta kuvaa auringonlaskusta. Maagista!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu