Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Kristina Kappelin: Italiensk dagbok


Suomella on Ella Kannisensa, Ruotsilla puolestaan Kristina Kappelin - naisemme Italiassa. Kun Italiassa tapahtuu jotain uutisoitavan väärtiä, tietää pian näkevänsä freelancetoimittaja Kappelinin jollakin kanavalla raportoimassa Skånen murteellaan. Ja mikään aihe ei ole tälle naiselle vieras: juttuja syntyy niin paavista, elokuvasta kuin jalkapallostakin. Kappelin on asunut ja raportoinut Italiasta jo yli 30 vuotta joten aineistoa ja anekdootteja riittää kun hän kirjassaan "Italialainen päiväkirja" kertoo sekä ammatillisesta että yksityiselämästään.

Minua on vaivannut vakava Italia-kuume jo sitten 80-luvun ja tv:n "Buongiorno, Italia" -kielikurssin. Matkustin Italiassa paljon 2000-luvun alussa jolloin kiersin koko saappaan varren Roomasta ylöspäin. Kappelinin kirja palautti mieleen tunnelmat ja ihmiset ja sai vuosia hiljaa kyteneen Italian-rakkauteni roihahtamaan jälleen liekkeihin. Italia on hurmaava, elegantti ja paikoin erittäin ärsyttävä. Ihmiset eivät pelkää tuoda persoonaansa esille mikä rasittaa välillä pohjoisen hillittyyn elämänmenoon tottunutta. Kappelin kirjoittaa kaikesta tästä aseistariisuvalla huumorilla, joka kohdistuu usein myös häneen itseensä.

Minua liikutti erityisesti Kappelinin kertomus siitä miten hän on vuosien mittaan päätynyt lopputulokseen, että vanhuus on sittenkin parempi viettää Italiassa kuin synnyinmaassa Ruotsissa. Aiemmin hän oli vahvasti sitä mieltä, että palaa eläkevuosinaan Pohjolaan mutta 30 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen ajatus yksinäisestä vanhuudesta Ruotsissa ei enää houkutakaan.

Italiassa perhe on kaikki kaikessa, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta vanhusten osalta erityisesti hyvässä sillä heistä pyritään pitämään huolta perheen voimin niin pitkään kuin mahdollista. Kappelin kehottaa ensi kerralla italialaisbaariin mennessä katsomaan tarkemmin kuka siellä tiskin takana rahastaa espressostasi. Todennäköisesti siellä istuu omistajaperheen mummu tai pappa, joka on mukana perheyrityksen toiminnassa voimiensa mukaan ja saa näin tuntea olevansa tarpeellinen vielä vanhoilla päivilläänkin. Pohjoismainen ikäluokkien tiukka lokerointi omiin laitoksiinsa tuntuu Kappelinin kuvaaman monisukupolvisen italialaisperheen rinnalla suorastaan epäinhimilliseltä!

Kappelinia ja minua yhdistää Italia-rakkauden lisäksi myös siirtolaisuus. Valitsin 17 vuotta sitten asuinmaakseni Kappelinin synnyinmaan Ruotsin ja vaikka en lentänyt pidemmälle kuin omaan naapurimaahani niin jaan täysin Kappelinin ajatukset siirtolaisuuden mahdollistamasta sisäisestä matkasta:

Att känna till två så olika kulturer som den svenska och den italienska har breddat min horisont, slipat av svenskhetens hårdaste kanter, gett mig mer temperament, gjort mig ödmjukare och hjälpt mig att se på Europa på ett mer nyanserat sätt. Livet i Italien har berikat mig känslomässigt och intellektuellt, mer än jag någonsin hade kunnat ana.

Tämä kirja on mukana Muuttoliikkeessä-lukuhaasteessa esimerkkinä vapaaehtoisesta siirtolaisuudesta. Kappelinilla oli nuorena haave rakentaa elämä Italiaan - oppia kieli ja saada töitä. Myöhemmin syntyi italialainen perhe, jonka myötä hän on tiukasti mukana myös italialaisessa perhekulttuurissa. Kappelinilla on kuitenkin töidensä ansiosta toinen jalka tiukasti myös Ruotsissa vaikkakin hän toteaa, että näin monen vuoden jälkeen hän ei taida olla sen kummemmin enää ruotsalainen kuin italialainenkaan. Lähinnä hän tunteekin itsensä eurooppalaiseksi.

Välillä toki voivottelen, että en sittenkään antanut siipieni kantaa pidemmälle, esimerkiksi juuri Italiaan mutta Kappelinin kirja muistuttaa myös siitä, että todennäköisesti Ruotsi sopii minulle sittenkin paremmin. Rakastan ruotsalaisten hienovaraista keskustelukulttuuria ja sitä, että asiat sujuvat jouhevasti! Mutta Italia-haave ei ole laantunut ja nytpä huomasin, että tämä kirja ei ole suinkaan Kappelinin ensimmäinen eikä viimeinenkään. Kirjastoon lähtikin juuri muutama uusi varauspyyntö lisää...

**
Kristina Kappelin: Italiensk dagbok
Brombergs 2014

Kommentit

  1. Hei Mari, kontrastia Italia vs Pohjoismaat käsittelee myös virolainen Viivi Luik kirjassa Varjoteatteri. Ehkä tämäkin kiinnostaisi sinua. T Tuuli, ulkosuomalainen myöskin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Tuuli!! Viivi Luik on tuttu nimi mutta en ole lukenut häneltä vielä mitään, tuon kirjan hankin käsiini!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…