Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Kristina Kappelin: Italiensk dagbok


Suomella on Ella Kannisensa, Ruotsilla puolestaan Kristina Kappelin - naisemme Italiassa. Kun Italiassa tapahtuu jotain uutisoitavan väärtiä, tietää pian näkevänsä freelancetoimittaja Kappelinin jollakin kanavalla raportoimassa Skånen murteellaan. Ja mikään aihe ei ole tälle naiselle vieras: juttuja syntyy niin paavista, elokuvasta kuin jalkapallostakin. Kappelin on asunut ja raportoinut Italiasta jo yli 30 vuotta joten aineistoa ja anekdootteja riittää kun hän kirjassaan "Italialainen päiväkirja" kertoo sekä ammatillisesta että yksityiselämästään.

Minua on vaivannut vakava Italia-kuume jo sitten 80-luvun ja tv:n "Buongiorno, Italia" -kielikurssin. Matkustin Italiassa paljon 2000-luvun alussa jolloin kiersin koko saappaan varren Roomasta ylöspäin. Kappelinin kirja palautti mieleen tunnelmat ja ihmiset ja sai vuosia hiljaa kyteneen Italian-rakkauteni roihahtamaan jälleen liekkeihin. Italia on hurmaava, elegantti ja paikoin erittäin ärsyttävä. Ihmiset eivät pelkää tuoda persoonaansa esille mikä rasittaa välillä pohjoisen hillittyyn elämänmenoon tottunutta. Kappelin kirjoittaa kaikesta tästä aseistariisuvalla huumorilla, joka kohdistuu usein myös häneen itseensä.

Minua liikutti erityisesti Kappelinin kertomus siitä miten hän on vuosien mittaan päätynyt lopputulokseen, että vanhuus on sittenkin parempi viettää Italiassa kuin synnyinmaassa Ruotsissa. Aiemmin hän oli vahvasti sitä mieltä, että palaa eläkevuosinaan Pohjolaan mutta 30 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen ajatus yksinäisestä vanhuudesta Ruotsissa ei enää houkutakaan.

Italiassa perhe on kaikki kaikessa, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta vanhusten osalta erityisesti hyvässä sillä heistä pyritään pitämään huolta perheen voimin niin pitkään kuin mahdollista. Kappelin kehottaa ensi kerralla italialaisbaariin mennessä katsomaan tarkemmin kuka siellä tiskin takana rahastaa espressostasi. Todennäköisesti siellä istuu omistajaperheen mummu tai pappa, joka on mukana perheyrityksen toiminnassa voimiensa mukaan ja saa näin tuntea olevansa tarpeellinen vielä vanhoilla päivilläänkin. Pohjoismainen ikäluokkien tiukka lokerointi omiin laitoksiinsa tuntuu Kappelinin kuvaaman monisukupolvisen italialaisperheen rinnalla suorastaan epäinhimilliseltä!

Kappelinia ja minua yhdistää Italia-rakkauden lisäksi myös siirtolaisuus. Valitsin 17 vuotta sitten asuinmaakseni Kappelinin synnyinmaan Ruotsin ja vaikka en lentänyt pidemmälle kuin omaan naapurimaahani niin jaan täysin Kappelinin ajatukset siirtolaisuuden mahdollistamasta sisäisestä matkasta:

Att känna till två så olika kulturer som den svenska och den italienska har breddat min horisont, slipat av svenskhetens hårdaste kanter, gett mig mer temperament, gjort mig ödmjukare och hjälpt mig att se på Europa på ett mer nyanserat sätt. Livet i Italien har berikat mig känslomässigt och intellektuellt, mer än jag någonsin hade kunnat ana.

Tämä kirja on mukana Muuttoliikkeessä-lukuhaasteessa esimerkkinä vapaaehtoisesta siirtolaisuudesta. Kappelinilla oli nuorena haave rakentaa elämä Italiaan - oppia kieli ja saada töitä. Myöhemmin syntyi italialainen perhe, jonka myötä hän on tiukasti mukana myös italialaisessa perhekulttuurissa. Kappelinilla on kuitenkin töidensä ansiosta toinen jalka tiukasti myös Ruotsissa vaikkakin hän toteaa, että näin monen vuoden jälkeen hän ei taida olla sen kummemmin enää ruotsalainen kuin italialainenkaan. Lähinnä hän tunteekin itsensä eurooppalaiseksi.

Välillä toki voivottelen, että en sittenkään antanut siipieni kantaa pidemmälle, esimerkiksi juuri Italiaan mutta Kappelinin kirja muistuttaa myös siitä, että todennäköisesti Ruotsi sopii minulle sittenkin paremmin. Rakastan ruotsalaisten hienovaraista keskustelukulttuuria ja sitä, että asiat sujuvat jouhevasti! Mutta Italia-haave ei ole laantunut ja nytpä huomasin, että tämä kirja ei ole suinkaan Kappelinin ensimmäinen eikä viimeinenkään. Kirjastoon lähtikin juuri muutama uusi varauspyyntö lisää...

**
Kristina Kappelin: Italiensk dagbok
Brombergs 2014
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi1/10/17 15:25

    Hei Mari, kontrastia Italia vs Pohjoismaat käsittelee myös virolainen Viivi Luik kirjassa Varjoteatteri. Ehkä tämäkin kiinnostaisi sinua. T Tuuli, ulkosuomalainen myöskin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee1/10/17 18:45

      Kiitos vinkistä, Tuuli!! Viivi Luik on tuttu nimi mutta en ole lukenut häneltä vielä mitään, tuon kirjan hankin käsiini!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää