Siirry pääsisältöön

Palmun alla luettua



Elokuu muuttui kuin vaivihkaa syyskuuksi ja loma on ihana muisto vain. Pohjolan kesä oli tänä vuonna varsin suotuisa kaikille lukutoukille, kylmä ja sateinen sää antoi luvalliset olosuhteet kaivautua viltin alle kirjapinon seuraan.

Viimeisen lomaviikon vietin perheeni kanssa Istriassa, Kroatian pohjoisosassa. Viikko jakautui melko tasaisesti uima-altaan vierellä makoiluun ja iltaisiin kävelyretkiin Adrianmeren rannalla. Merete Mazzarellan "Elämän tarkoitus" osoittautui käytännölliseksi lukemiseksi allaselämän hälinään. Mazzarella kirjoittaa pohdiskelevasti ja ajatuksia herättävästi mutta tekstin sisälle on jätetty lukijalle tilaa pysähtyä ja miettiä omaa kantaansa kuhunkin esille otettuun kysymykseen.

Hiukan jäin epäilemään kuinka paljon kirjan sisältö vastaa varsinaisesti nimessään luvattuun aiheeseen mutta kirjansa lopussa Mazzarella mitätöi kaikki yritykset edes yrittää vastata kysymykseen mikä on elämän tarkoitus:

"Jag tror inte att vi oupphörligen ska fundera på livets mening. I det ögonblick man frågar sig vad meningen med ens liv är stannar man upp, får ett värderande avstånd till det man kanske glatt och belåtet varit fullt uppslukad av. Det är som att försöka mäta sin kärlek till en annan människa, kanske en partner: i det ögonblick man börjar mäta känslan sjunker temperaturen."

Tämän lähemmäksi "totuutta" emme pääse tämän kirjan avulla mutta sen sijaan Mazzarella jakaa monta mielenkiintoista kirjavinkkiä. Kirjailijan tavoin uskon minäkin, että juuri kirjallisuus auttaa meitä selvittämään elämän eri osa-alueita ja ihmisluontoa ja ymmärtämään, kuten Mazzarella sanoo, "mitä tarkoittaa olla ihminen". Mazzarella on kirjassaan käynyt läpi näitä ihmisenä olemisen eri osa-alueita ja juuri sopivan kevyesti. Palmun alla syttyi taas monta lamppua!


Vaikeammin sulateltava kirja oli puolestaan angolalaisen José Eduardo Agualusan palkittu, toistaiseksi vielä suomentamaton teos "Teoria Geral do Esquecimento". Tätä kirjaa ei pidä lukea ihmishälinässä vaan vaikkapa hiljaisessa erämaamökissä. Kirja on petollisen kevyen näköinen mutta vaatii lukijaltaan täydellisen läsnäolon.

Jouduin aivan ensimmäiseksi päivittämään tietoni Angolasta, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat. Neilikkavallankumouksen jälkimainingeissa 1974 Portugal alkaa vetäytyä hallisemastaan Angolasta ja sen tuloksena maassa syttyy sisällissota joka päättyy vasta 2002. Koko tämän ajan, 28 vuotta, Ludo-niminen nainen asuu linnoittautuneena asuntoonsa Angolan pääkaupungissa Luandassa. Ruokavarastojensa loputtua hän pyydystää kyyhkysiä timanttien avulla. Tulentekoa varten hän käyttää jokaikisen asunnostaan löytyvän puunpalasen huonekaluja myöten. Lopulta jäljellä on typötyhjä asunto jonka seiniä peittävät Ludon kirjoittamat tekstit.

Dagarna rinner iväg som om de vore vatten. Jag har inte fler anteckningsböcker att skriva i. Jag har inte heller fler kulspetspennor. Jag skriver på väggarna, korta verser med bitar av kol.

Jag sparar på maten, vattnet, elden och adjektiven.

Tarina etenee monen kertojan kautta. Henkilöiden kohtalot limittyvät toisiinsa yllättävin juonenkääntein ja lukija saa olla todella tarkkaavainen, että pysyy kärryillä. Kirjailija ei selvitä sen kummemmin historiallisia faktoja ja ne kannattaakin selvittää itselleen tarinan edetessä jotta ymmärtää kirjan tapahtumat.

Toivottavasti Agualusan teos käännetään myös suomeksi jolloin luen sen ehdottomasti uudelleen ja pidän huolen, ettei ympärillä ole sillä kertaa ihmishälinää. Lukukokemukseni jäi hajanaiseksi ja itse tarina osin käsittämättömäksi mutta epäilen vahvasti, että vika oli tällä kertaa lukijassa eikä kirjassa!

Lomaviikkomme jokailtainen spektaakkeli - auringonlasku!
**
Merete Mazzarella: Om livets mening
Schildts & Söderströms 2017

José Eduardo Agualusa: En allmän teori om glömska
(Teoria Geral do Esquecimento 2012)
Ruotsiksi kääntänyt: Irene Anderberg
Leopard Förlag 2017


Kommentit

  1. Oletpa lukenut hyviä kirjoja lomalla! Minulla on tuo Mazzarella lukematta. Sitaattisi houkuttelee lukemaan sen.

    Hienot kuvat!
    Auringonlaskut ja nousut merellä ovat hypnoottista katsottavaa. Meillä oli viimeksi Espanjan matkallamme tapana tuijottaa auringonnousuja aamiaisella istuessamme. Asustimme korkealla yhdeksännessä kerroksessa, kaupunki heräili ja meren takaa nousi aurinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mazzarella oli hienoa lomaseuraa! Agualusa-parka ei puolestaan viihtynyt...

      Nauratti jo viimeisenä iltana kun piti taas jälleen kerran näpsäistä noin sata uutta kuvaa auringonlaskusta. Maagista!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...