Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Kristina Kappelin: Italiensk dagbok


Suomella on Ella Kannisensa, Ruotsilla puolestaan Kristina Kappelin - naisemme Italiassa. Kun Italiassa tapahtuu jotain uutisoitavan väärtiä, tietää pian näkevänsä freelancetoimittaja Kappelinin jollakin kanavalla raportoimassa Skånen murteellaan. Ja mikään aihe ei ole tälle naiselle vieras: juttuja syntyy niin paavista, elokuvasta kuin jalkapallostakin. Kappelin on asunut ja raportoinut Italiasta jo yli 30 vuotta joten aineistoa ja anekdootteja riittää kun hän kirjassaan "Italialainen päiväkirja" kertoo sekä ammatillisesta että yksityiselämästään.

Minua on vaivannut vakava Italia-kuume jo sitten 80-luvun ja tv:n "Buongiorno, Italia" -kielikurssin. Matkustin Italiassa paljon 2000-luvun alussa jolloin kiersin koko saappaan varren Roomasta ylöspäin. Kappelinin kirja palautti mieleen tunnelmat ja ihmiset ja sai vuosia hiljaa kyteneen Italian-rakkauteni roihahtamaan jälleen liekkeihin. Italia on hurmaava, elegantti ja paikoin erittäin ärsyttävä. Ihmiset eivät pelkää tuoda persoonaansa esille mikä rasittaa välillä pohjoisen hillittyyn elämänmenoon tottunutta. Kappelin kirjoittaa kaikesta tästä aseistariisuvalla huumorilla, joka kohdistuu usein myös häneen itseensä.

Minua liikutti erityisesti Kappelinin kertomus siitä miten hän on vuosien mittaan päätynyt lopputulokseen, että vanhuus on sittenkin parempi viettää Italiassa kuin synnyinmaassa Ruotsissa. Aiemmin hän oli vahvasti sitä mieltä, että palaa eläkevuosinaan Pohjolaan mutta 30 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen ajatus yksinäisestä vanhuudesta Ruotsissa ei enää houkutakaan.

Italiassa perhe on kaikki kaikessa, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta vanhusten osalta erityisesti hyvässä sillä heistä pyritään pitämään huolta perheen voimin niin pitkään kuin mahdollista. Kappelin kehottaa ensi kerralla italialaisbaariin mennessä katsomaan tarkemmin kuka siellä tiskin takana rahastaa espressostasi. Todennäköisesti siellä istuu omistajaperheen mummu tai pappa, joka on mukana perheyrityksen toiminnassa voimiensa mukaan ja saa näin tuntea olevansa tarpeellinen vielä vanhoilla päivilläänkin. Pohjoismainen ikäluokkien tiukka lokerointi omiin laitoksiinsa tuntuu Kappelinin kuvaaman monisukupolvisen italialaisperheen rinnalla suorastaan epäinhimilliseltä!

Kappelinia ja minua yhdistää Italia-rakkauden lisäksi myös siirtolaisuus. Valitsin 17 vuotta sitten asuinmaakseni Kappelinin synnyinmaan Ruotsin ja vaikka en lentänyt pidemmälle kuin omaan naapurimaahani niin jaan täysin Kappelinin ajatukset siirtolaisuuden mahdollistamasta sisäisestä matkasta:

Att känna till två så olika kulturer som den svenska och den italienska har breddat min horisont, slipat av svenskhetens hårdaste kanter, gett mig mer temperament, gjort mig ödmjukare och hjälpt mig att se på Europa på ett mer nyanserat sätt. Livet i Italien har berikat mig känslomässigt och intellektuellt, mer än jag någonsin hade kunnat ana.

Tämä kirja on mukana Muuttoliikkeessä-lukuhaasteessa esimerkkinä vapaaehtoisesta siirtolaisuudesta. Kappelinilla oli nuorena haave rakentaa elämä Italiaan - oppia kieli ja saada töitä. Myöhemmin syntyi italialainen perhe, jonka myötä hän on tiukasti mukana myös italialaisessa perhekulttuurissa. Kappelinilla on kuitenkin töidensä ansiosta toinen jalka tiukasti myös Ruotsissa vaikkakin hän toteaa, että näin monen vuoden jälkeen hän ei taida olla sen kummemmin enää ruotsalainen kuin italialainenkaan. Lähinnä hän tunteekin itsensä eurooppalaiseksi.

Välillä toki voivottelen, että en sittenkään antanut siipieni kantaa pidemmälle, esimerkiksi juuri Italiaan mutta Kappelinin kirja muistuttaa myös siitä, että todennäköisesti Ruotsi sopii minulle sittenkin paremmin. Rakastan ruotsalaisten hienovaraista keskustelukulttuuria ja sitä, että asiat sujuvat jouhevasti! Mutta Italia-haave ei ole laantunut ja nytpä huomasin, että tämä kirja ei ole suinkaan Kappelinin ensimmäinen eikä viimeinenkään. Kirjastoon lähtikin juuri muutama uusi varauspyyntö lisää...

**
Kristina Kappelin: Italiensk dagbok
Brombergs 2014
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi1/10/17 15:25

    Hei Mari, kontrastia Italia vs Pohjoismaat käsittelee myös virolainen Viivi Luik kirjassa Varjoteatteri. Ehkä tämäkin kiinnostaisi sinua. T Tuuli, ulkosuomalainen myöskin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson1/10/17 18:45

      Kiitos vinkistä, Tuuli!! Viivi Luik on tuttu nimi mutta en ole lukenut häneltä vielä mitään, tuon kirjan hankin käsiini!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....
5 kommenttia
Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...
10 kommenttia
Lue lisää

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

 Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...
2 kommenttia
Lue lisää

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...
2 kommenttia
Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...
8 kommenttia
Lue lisää