Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Kristina Kappelin: Italiensk dagbok


Suomella on Ella Kannisensa, Ruotsilla puolestaan Kristina Kappelin - naisemme Italiassa. Kun Italiassa tapahtuu jotain uutisoitavan väärtiä, tietää pian näkevänsä freelancetoimittaja Kappelinin jollakin kanavalla raportoimassa Skånen murteellaan. Ja mikään aihe ei ole tälle naiselle vieras: juttuja syntyy niin paavista, elokuvasta kuin jalkapallostakin. Kappelin on asunut ja raportoinut Italiasta jo yli 30 vuotta joten aineistoa ja anekdootteja riittää kun hän kirjassaan "Italialainen päiväkirja" kertoo sekä ammatillisesta että yksityiselämästään.

Minua on vaivannut vakava Italia-kuume jo sitten 80-luvun ja tv:n "Buongiorno, Italia" -kielikurssin. Matkustin Italiassa paljon 2000-luvun alussa jolloin kiersin koko saappaan varren Roomasta ylöspäin. Kappelinin kirja palautti mieleen tunnelmat ja ihmiset ja sai vuosia hiljaa kyteneen Italian-rakkauteni roihahtamaan jälleen liekkeihin. Italia on hurmaava, elegantti ja paikoin erittäin ärsyttävä. Ihmiset eivät pelkää tuoda persoonaansa esille mikä rasittaa välillä pohjoisen hillittyyn elämänmenoon tottunutta. Kappelin kirjoittaa kaikesta tästä aseistariisuvalla huumorilla, joka kohdistuu usein myös häneen itseensä.

Minua liikutti erityisesti Kappelinin kertomus siitä miten hän on vuosien mittaan päätynyt lopputulokseen, että vanhuus on sittenkin parempi viettää Italiassa kuin synnyinmaassa Ruotsissa. Aiemmin hän oli vahvasti sitä mieltä, että palaa eläkevuosinaan Pohjolaan mutta 30 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen ajatus yksinäisestä vanhuudesta Ruotsissa ei enää houkutakaan.

Italiassa perhe on kaikki kaikessa, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta vanhusten osalta erityisesti hyvässä sillä heistä pyritään pitämään huolta perheen voimin niin pitkään kuin mahdollista. Kappelin kehottaa ensi kerralla italialaisbaariin mennessä katsomaan tarkemmin kuka siellä tiskin takana rahastaa espressostasi. Todennäköisesti siellä istuu omistajaperheen mummu tai pappa, joka on mukana perheyrityksen toiminnassa voimiensa mukaan ja saa näin tuntea olevansa tarpeellinen vielä vanhoilla päivilläänkin. Pohjoismainen ikäluokkien tiukka lokerointi omiin laitoksiinsa tuntuu Kappelinin kuvaaman monisukupolvisen italialaisperheen rinnalla suorastaan epäinhimilliseltä!

Kappelinia ja minua yhdistää Italia-rakkauden lisäksi myös siirtolaisuus. Valitsin 17 vuotta sitten asuinmaakseni Kappelinin synnyinmaan Ruotsin ja vaikka en lentänyt pidemmälle kuin omaan naapurimaahani niin jaan täysin Kappelinin ajatukset siirtolaisuuden mahdollistamasta sisäisestä matkasta:

Att känna till två så olika kulturer som den svenska och den italienska har breddat min horisont, slipat av svenskhetens hårdaste kanter, gett mig mer temperament, gjort mig ödmjukare och hjälpt mig att se på Europa på ett mer nyanserat sätt. Livet i Italien har berikat mig känslomässigt och intellektuellt, mer än jag någonsin hade kunnat ana.

Tämä kirja on mukana Muuttoliikkeessä-lukuhaasteessa esimerkkinä vapaaehtoisesta siirtolaisuudesta. Kappelinilla oli nuorena haave rakentaa elämä Italiaan - oppia kieli ja saada töitä. Myöhemmin syntyi italialainen perhe, jonka myötä hän on tiukasti mukana myös italialaisessa perhekulttuurissa. Kappelinilla on kuitenkin töidensä ansiosta toinen jalka tiukasti myös Ruotsissa vaikkakin hän toteaa, että näin monen vuoden jälkeen hän ei taida olla sen kummemmin enää ruotsalainen kuin italialainenkaan. Lähinnä hän tunteekin itsensä eurooppalaiseksi.

Välillä toki voivottelen, että en sittenkään antanut siipieni kantaa pidemmälle, esimerkiksi juuri Italiaan mutta Kappelinin kirja muistuttaa myös siitä, että todennäköisesti Ruotsi sopii minulle sittenkin paremmin. Rakastan ruotsalaisten hienovaraista keskustelukulttuuria ja sitä, että asiat sujuvat jouhevasti! Mutta Italia-haave ei ole laantunut ja nytpä huomasin, että tämä kirja ei ole suinkaan Kappelinin ensimmäinen eikä viimeinenkään. Kirjastoon lähtikin juuri muutama uusi varauspyyntö lisää...

**
Kristina Kappelin: Italiensk dagbok
Brombergs 2014

Kommentit

  1. Hei Mari, kontrastia Italia vs Pohjoismaat käsittelee myös virolainen Viivi Luik kirjassa Varjoteatteri. Ehkä tämäkin kiinnostaisi sinua. T Tuuli, ulkosuomalainen myöskin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Tuuli!! Viivi Luik on tuttu nimi mutta en ole lukenut häneltä vielä mitään, tuon kirjan hankin käsiini!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...