Siirry pääsisältöön

Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu (2017)


Heinäkuu oli tuonut mukanaan täydellisen kesäsään. Kaupungissa oli liian kuuma, mutta täällä meren äärellä oli aina viileyttä, joka tarjosi vilvoitusta myös todella helteisinä iltapäivinä. Nyt meri lämpeni nopeasti, ja Antonkin uskaltautui uimaan, usein Leon ja Alicen kanssa, jotka tekivät pitkiä kävelyretkiään lähitienoolla tai istuivat kalliolla kuunnellen musiikkia.

Tässäpä mainio kesäkirja! Ilokseni löysin Philip Teirin uusimman kotikirjaston suomenkielisten kirjojen hyllystä ilman jonottamista. Aloitin kirjan toissailtana ja eilen iltapäivällä se oli luettu. Ja tämä samalla kun tein puutarhahommia koko päivän. Kirja on siis todistetusti nopealukuinen mikä ei suinkaan tarkoita, että se olisi heppoinen kirja. Päinvastoin!

En halua paljastaa liikaa kirjan tapahtumista, sillä kirjan suuruus on paljolti juuri sen rakenteessa, joka kerros kerrokselta paljastaa pinnan alla kyteviä kysymyksiä. Pidän todella paljon Teirin tyylistä,  sillä se antaa tilaa myös lukijan mielikuvitukselle. Teir on mestarillinen tunnelman kuvaaja ja onnistuin pujahtamaan täysin kirjassa kuvattuun pitkään kesään.

Kirjan alussa on aviopari Erik ja Julia ja heidän kaksi lastaan, jotka lähtevät viettämään kesää Julian lapsuuden mökille. Erik on saanut potkut juuri ennen lomalle lähtöään mutta ei saa sitä kerrotuksi vaimolleen. Julia painiskelee uuden romaaninsa kanssa ja 13-vuotias tytär Alice taas puolestaan kipuilee teini-ikäänsä. Perheen 10-vuotias poika Anton on siinä ihanassa iässä, jolloin voi vielä suojautua lapsen viattoman katseen taakse kaikelta aikuismaailman sähläykseltä. Antonin rooli tässä tarinassa onkin olla juuri se tasapainottava punnus.

Tarinan edetessä kirjailija tuo mukaan joukon mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Perillä Maitolahdessa perhe tapaa naapuriin majoittuneen, suuren luontokatastrofin jälkeiseen elämään valmistautuvan joukon. Toisessa naapuritalossa asustaa salaperäinen yksinäinen nainen. Perheen kesään saapuvat myös Erikin ongelmaveli Anders ja Julian ongelmavanhemmat. Koko tarinan suolaa Alicen ja hippiperheen pojan Leon teinirakkaus.

Kirjassa on paljon teemoja, päällimmäisinä niistä ilmaston lämpeneminen. Tällaiselle pahasta ilmastoangstista kärsivälle kirja oli kuitenkin yllättävän leppoisa lukukokemus sillä aihetta on käsitelty suhteellisen hellävaroen. Kirjailija onkin pistänyt enemmän ruutia kaikkeen siihen ihmissuhdesählinkiin, joka pyörii kirjan henkilöiden ympärillä. Ja sitä sählinkiä riittää! Tosin Teir tarjoaa kaiken tämän hienovaraisesti eikä sorru kertaakaan mihinkään yliampuviin koukeroihin.

Olin muuten alunperin ajatellut lukevani tämän alkukielellä ruotsiksi mutta luin siis suomeksi koska se sattui eteeni ensin. Mutta vaikka suomennoksissa usein aavistaa taustalla piilevän alkuperäiskielen niin tässä kieli soljui niin sujuvasti, etten kertaakaan ajatellut lukevani käännöstä. Erityismaininta siis suomentajalle Jaana Nikulalle onnistuneesta käännöksestä!

**
Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu
(Så här upphör världen)
Käännös suomeksi: Jaana Nikula
Otava 2017

Helmet-lukuhaaste: 6. Kirjassa on monta kertojaa


Tunnisteet:

Kommentit

  1. La La Lilja14/7/17 17:09

    Onpas mielenkiintoisen ja hyvän oloinen kirja, pitääpä lisätä tämä omalle lukulistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee14/7/17 18:29

      Suosittelen lämpimästi! Takakannessa kirjaa luonnehditaan osuvasti "hauskanhaikeaksi", huumoriakin siis löytyy vaikka se on sellaista enemmän myhäilevää. /Mari

      Poista
  2. MarikaOksa16/7/17 19:28

    En ole lukenut Teiriltä vielä mitään, mutta tämä uutukainen kiinnostaa. Ihmissuhdesählingit kun ovat minusta aina yhtä antoisa aihe kirjoihin. :)

    VastaaPoista
  3. Mari / Mrs Karlsson lukee16/7/17 20:52

    Teir kirjoittaa sellaista "tyylikästä" ihmissuhdesählinkiä, tykkään :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää