Siirry pääsisältöön

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (2011)


Loma on nyt polkaistu käyntiin! Lomakirjapinollakin alkaa olla jo sen verran korkeutta, että ei tarvitse pelätä lukemisten loppua. Harmi vain, että en ehtinyt vielä saada käsiini Anna-Leena Härkösen uusinta, täällä Ruotsissa kun suomalaisuutuuksien saapuminen kirjastoon kestää. Lohdutukseksi löysin tämän muutaman vuoden takaisen jonka tosin luin jo tuoreeltaan mutta härkösiä nyt lukee aina ilolla uudestaan.

Onnen tunti kertoo Tuulasta, joka elää uusioperhe-elämää poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin kanssa. Tuula kantaa mukanaan omia lapsuudenaikaisia traumojaan ja suhde alkoholistiäitiin on vaikea. Ongelmia aiheuttaa myös ex-mies, joka asuu ulkomailla eikä ehdi tavata poikaansa kuin harvoin. Lisäksi Tuulaa ahdistaa ajatus siitä, ettei pysty aiemmin tehdyn kohdunpoiston takia saamaan lasta yhdessä Harrin kanssa. Oma "vauvakin" on jo kymmenvuotias ja selvästi vähemmän riippuvainen äidistään mikä myös tuottaa surua Tuulalle. Kun Tuula sitten näkee ilmoituksen, jossa etsitään sijaisperheitä lähtee ajatus kytemään...

Tässä tarinassa ei kaunistella eikä romantisoida. Tuula syynätään tarkkaan sekä sossun että kirjailijan silmin ja kaikki vaaleanpunaiset unelmat murenevat viimeistään siinä vaiheessa kun kotiin saapuvat sisarukset Luke ja Venni, 8 ja 5. Vennin kanssa Tuula voi leikkiä kaipaamiaan prinsessaleikkejä mutta liikaa elämää jo nähnyt Luke saa Tuulan miettimään oliko idea sittenkään hyvä. Mutta jotain lähtee Tuulan mielessä liikkeelle ja lopulta hän pystyy käsittelemään myös omia lapsuuskokemuksiaan ja tulemaan siksi aikuiseksi, jolta löytyy ymmärrystä niin muita kuin itseään kohtaan.

  Makaan vielä hetken hereillä ja katselen sälekaihdinten raoista tihkuvaa valkeaa yötä. Teen tästä päivästä yhteenvedon. Mitä tänään osasin? Osasin jutella Luken kanssa. Osasin ilahduttaa Venniä uudella mekolla ja antaa hänelle turvaa juuri äsken.

  Mitä en osannut? En osannut olla asiallinen Ninnan kanssa. Enkä jaksanut jutella Roopen kanssa Lukesta ja vyöllä hakkaamisesta. Ja fluoritabletit; ne unohtuivat.

Härkönen kirjoittaa tässäkin romaanissa dialogia, joka on tutusti hauskaa ja nokkelaa. Raja romaanitekstin ja tv-käsikirjoituksen välillä on paikoin häilyvä ja jossain vaiheessa alan nähdä kirjan henkilötkin tuttuina näyttelijöinä. Tuulan äiti on ilmiselvä Rea Mauranen ja Harria voi esittää vain Veeti Kallio! Lisäksi Härkönen on ladannut tarinan täyteen herkullisia sivuhenkilörooleja hieroja-Virvestä sossu-Sariin. Tekstihän suorastaan kirkuu päästä filmattavaksi!

Härkönen sitoo taitavasti yhteen kepeän tekstin ja kipeän aiheen, kumpikaan ei saa yliotetta. Lopun hollywoodimainen ratkaisu tosin vie hiukan pohjaa tarinan uskottavuudelta. Mutta toisaalta, onnelliset loput voivat olla myös mahdollisia - ainakin hetken?

**
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
Otava 2011
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

Kommentit

  1. Tykkään kovasti Härkösen kirjoista ja olen lukenut melkein kaikki. Tässäkin oli syvempi sanoma taustalla.

    VastaaPoista
  2. Luen myös aina kun uusi kirja ilmestyy! Pidän myös siitä, että viihdekirjallakin voi olla joku sanoma./Mari

    VastaaPoista
  3. Melkein teksi mieli lueka tämä uudestaan ja nähdä, ketkä näyttelijät minä mahdan nähdä Tuulassa ja Harrissa.
    Luonteva dialogi on yksi Härkösen parhaita puolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä lue kirjoja uudestaan mutta Härkösen tekstiä luen mielelläni useampaankin kertaan. Hän on myös niitä harvoja kirjailijoita, jonka teksti saa minut nauramaan ääneen.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle