Siirry pääsisältöön

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (2011)


Loma on nyt polkaistu käyntiin! Lomakirjapinollakin alkaa olla jo sen verran korkeutta, että ei tarvitse pelätä lukemisten loppua. Harmi vain, että en ehtinyt vielä saada käsiini Anna-Leena Härkösen uusinta, täällä Ruotsissa kun suomalaisuutuuksien saapuminen kirjastoon kestää. Lohdutukseksi löysin tämän muutaman vuoden takaisen jonka tosin luin jo tuoreeltaan mutta härkösiä nyt lukee aina ilolla uudestaan.

Onnen tunti kertoo Tuulasta, joka elää uusioperhe-elämää poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin kanssa. Tuula kantaa mukanaan omia lapsuudenaikaisia traumojaan ja suhde alkoholistiäitiin on vaikea. Ongelmia aiheuttaa myös ex-mies, joka asuu ulkomailla eikä ehdi tavata poikaansa kuin harvoin. Lisäksi Tuulaa ahdistaa ajatus siitä, ettei pysty aiemmin tehdyn kohdunpoiston takia saamaan lasta yhdessä Harrin kanssa. Oma "vauvakin" on jo kymmenvuotias ja selvästi vähemmän riippuvainen äidistään mikä myös tuottaa surua Tuulalle. Kun Tuula sitten näkee ilmoituksen, jossa etsitään sijaisperheitä lähtee ajatus kytemään...

Tässä tarinassa ei kaunistella eikä romantisoida. Tuula syynätään tarkkaan sekä sossun että kirjailijan silmin ja kaikki vaaleanpunaiset unelmat murenevat viimeistään siinä vaiheessa kun kotiin saapuvat sisarukset Luke ja Venni, 8 ja 5. Vennin kanssa Tuula voi leikkiä kaipaamiaan prinsessaleikkejä mutta liikaa elämää jo nähnyt Luke saa Tuulan miettimään oliko idea sittenkään hyvä. Mutta jotain lähtee Tuulan mielessä liikkeelle ja lopulta hän pystyy käsittelemään myös omia lapsuuskokemuksiaan ja tulemaan siksi aikuiseksi, jolta löytyy ymmärrystä niin muita kuin itseään kohtaan.

  Makaan vielä hetken hereillä ja katselen sälekaihdinten raoista tihkuvaa valkeaa yötä. Teen tästä päivästä yhteenvedon. Mitä tänään osasin? Osasin jutella Luken kanssa. Osasin ilahduttaa Venniä uudella mekolla ja antaa hänelle turvaa juuri äsken.

  Mitä en osannut? En osannut olla asiallinen Ninnan kanssa. Enkä jaksanut jutella Roopen kanssa Lukesta ja vyöllä hakkaamisesta. Ja fluoritabletit; ne unohtuivat.

Härkönen kirjoittaa tässäkin romaanissa dialogia, joka on tutusti hauskaa ja nokkelaa. Raja romaanitekstin ja tv-käsikirjoituksen välillä on paikoin häilyvä ja jossain vaiheessa alan nähdä kirjan henkilötkin tuttuina näyttelijöinä. Tuulan äiti on ilmiselvä Rea Mauranen ja Harria voi esittää vain Veeti Kallio! Lisäksi Härkönen on ladannut tarinan täyteen herkullisia sivuhenkilörooleja hieroja-Virvestä sossu-Sariin. Tekstihän suorastaan kirkuu päästä filmattavaksi!

Härkönen sitoo taitavasti yhteen kepeän tekstin ja kipeän aiheen, kumpikaan ei saa yliotetta. Lopun hollywoodimainen ratkaisu tosin vie hiukan pohjaa tarinan uskottavuudelta. Mutta toisaalta, onnelliset loput voivat olla myös mahdollisia - ainakin hetken?

**
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
Otava 2011
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Mai Laakso3/7/17 10:12

    Tykkään kovasti Härkösen kirjoista ja olen lukenut melkein kaikki. Tässäkin oli syvempi sanoma taustalla.

    VastaaPoista
  2. Mari / Mrs Karlsson lukee3/7/17 10:16

    Luen myös aina kun uusi kirja ilmestyy! Pidän myös siitä, että viihdekirjallakin voi olla joku sanoma./Mari

    VastaaPoista
  3. Marjatta Mentula4/7/17 10:28

    Melkein teksi mieli lueka tämä uudestaan ja nähdä, ketkä näyttelijät minä mahdan nähdä Tuulassa ja Harrissa.
    Luonteva dialogi on yksi Härkösen parhaita puolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee4/7/17 12:16

      En yleensä lue kirjoja uudestaan mutta Härkösen tekstiä luen mielelläni useampaankin kertaan. Hän on myös niitä harvoja kirjailijoita, jonka teksti saa minut nauramaan ääneen.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...
2 kommenttia
Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...
8 kommenttia
Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...
4 kommenttia
Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...
14 kommenttia
Lue lisää

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...
4 kommenttia
Lue lisää