Siirry pääsisältöön

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (2011)


Loma on nyt polkaistu käyntiin! Lomakirjapinollakin alkaa olla jo sen verran korkeutta, että ei tarvitse pelätä lukemisten loppua. Harmi vain, että en ehtinyt vielä saada käsiini Anna-Leena Härkösen uusinta, täällä Ruotsissa kun suomalaisuutuuksien saapuminen kirjastoon kestää. Lohdutukseksi löysin tämän muutaman vuoden takaisen jonka tosin luin jo tuoreeltaan mutta härkösiä nyt lukee aina ilolla uudestaan.

Onnen tunti kertoo Tuulasta, joka elää uusioperhe-elämää poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin kanssa. Tuula kantaa mukanaan omia lapsuudenaikaisia traumojaan ja suhde alkoholistiäitiin on vaikea. Ongelmia aiheuttaa myös ex-mies, joka asuu ulkomailla eikä ehdi tavata poikaansa kuin harvoin. Lisäksi Tuulaa ahdistaa ajatus siitä, ettei pysty aiemmin tehdyn kohdunpoiston takia saamaan lasta yhdessä Harrin kanssa. Oma "vauvakin" on jo kymmenvuotias ja selvästi vähemmän riippuvainen äidistään mikä myös tuottaa surua Tuulalle. Kun Tuula sitten näkee ilmoituksen, jossa etsitään sijaisperheitä lähtee ajatus kytemään...

Tässä tarinassa ei kaunistella eikä romantisoida. Tuula syynätään tarkkaan sekä sossun että kirjailijan silmin ja kaikki vaaleanpunaiset unelmat murenevat viimeistään siinä vaiheessa kun kotiin saapuvat sisarukset Luke ja Venni, 8 ja 5. Vennin kanssa Tuula voi leikkiä kaipaamiaan prinsessaleikkejä mutta liikaa elämää jo nähnyt Luke saa Tuulan miettimään oliko idea sittenkään hyvä. Mutta jotain lähtee Tuulan mielessä liikkeelle ja lopulta hän pystyy käsittelemään myös omia lapsuuskokemuksiaan ja tulemaan siksi aikuiseksi, jolta löytyy ymmärrystä niin muita kuin itseään kohtaan.

  Makaan vielä hetken hereillä ja katselen sälekaihdinten raoista tihkuvaa valkeaa yötä. Teen tästä päivästä yhteenvedon. Mitä tänään osasin? Osasin jutella Luken kanssa. Osasin ilahduttaa Venniä uudella mekolla ja antaa hänelle turvaa juuri äsken.

  Mitä en osannut? En osannut olla asiallinen Ninnan kanssa. Enkä jaksanut jutella Roopen kanssa Lukesta ja vyöllä hakkaamisesta. Ja fluoritabletit; ne unohtuivat.

Härkönen kirjoittaa tässäkin romaanissa dialogia, joka on tutusti hauskaa ja nokkelaa. Raja romaanitekstin ja tv-käsikirjoituksen välillä on paikoin häilyvä ja jossain vaiheessa alan nähdä kirjan henkilötkin tuttuina näyttelijöinä. Tuulan äiti on ilmiselvä Rea Mauranen ja Harria voi esittää vain Veeti Kallio! Lisäksi Härkönen on ladannut tarinan täyteen herkullisia sivuhenkilörooleja hieroja-Virvestä sossu-Sariin. Tekstihän suorastaan kirkuu päästä filmattavaksi!

Härkönen sitoo taitavasti yhteen kepeän tekstin ja kipeän aiheen, kumpikaan ei saa yliotetta. Lopun hollywoodimainen ratkaisu tosin vie hiukan pohjaa tarinan uskottavuudelta. Mutta toisaalta, onnelliset loput voivat olla myös mahdollisia - ainakin hetken?

**
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
Otava 2011
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Mai Laakso3/7/17 10:12

    Tykkään kovasti Härkösen kirjoista ja olen lukenut melkein kaikki. Tässäkin oli syvempi sanoma taustalla.

    VastaaPoista
  2. Mari / Mrs Karlsson lukee3/7/17 10:16

    Luen myös aina kun uusi kirja ilmestyy! Pidän myös siitä, että viihdekirjallakin voi olla joku sanoma./Mari

    VastaaPoista
  3. Marjatta Mentula4/7/17 10:28

    Melkein teksi mieli lueka tämä uudestaan ja nähdä, ketkä näyttelijät minä mahdan nähdä Tuulassa ja Harrissa.
    Luonteva dialogi on yksi Härkösen parhaita puolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee4/7/17 12:16

      En yleensä lue kirjoja uudestaan mutta Härkösen tekstiä luen mielelläni useampaankin kertaan. Hän on myös niitä harvoja kirjailijoita, jonka teksti saa minut nauramaan ääneen.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää