Siirry pääsisältöön

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (2011)


Loma on nyt polkaistu käyntiin! Lomakirjapinollakin alkaa olla jo sen verran korkeutta, että ei tarvitse pelätä lukemisten loppua. Harmi vain, että en ehtinyt vielä saada käsiini Anna-Leena Härkösen uusinta, täällä Ruotsissa kun suomalaisuutuuksien saapuminen kirjastoon kestää. Lohdutukseksi löysin tämän muutaman vuoden takaisen jonka tosin luin jo tuoreeltaan mutta härkösiä nyt lukee aina ilolla uudestaan.

Onnen tunti kertoo Tuulasta, joka elää uusioperhe-elämää poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin kanssa. Tuula kantaa mukanaan omia lapsuudenaikaisia traumojaan ja suhde alkoholistiäitiin on vaikea. Ongelmia aiheuttaa myös ex-mies, joka asuu ulkomailla eikä ehdi tavata poikaansa kuin harvoin. Lisäksi Tuulaa ahdistaa ajatus siitä, ettei pysty aiemmin tehdyn kohdunpoiston takia saamaan lasta yhdessä Harrin kanssa. Oma "vauvakin" on jo kymmenvuotias ja selvästi vähemmän riippuvainen äidistään mikä myös tuottaa surua Tuulalle. Kun Tuula sitten näkee ilmoituksen, jossa etsitään sijaisperheitä lähtee ajatus kytemään...

Tässä tarinassa ei kaunistella eikä romantisoida. Tuula syynätään tarkkaan sekä sossun että kirjailijan silmin ja kaikki vaaleanpunaiset unelmat murenevat viimeistään siinä vaiheessa kun kotiin saapuvat sisarukset Luke ja Venni, 8 ja 5. Vennin kanssa Tuula voi leikkiä kaipaamiaan prinsessaleikkejä mutta liikaa elämää jo nähnyt Luke saa Tuulan miettimään oliko idea sittenkään hyvä. Mutta jotain lähtee Tuulan mielessä liikkeelle ja lopulta hän pystyy käsittelemään myös omia lapsuuskokemuksiaan ja tulemaan siksi aikuiseksi, jolta löytyy ymmärrystä niin muita kuin itseään kohtaan.

  Makaan vielä hetken hereillä ja katselen sälekaihdinten raoista tihkuvaa valkeaa yötä. Teen tästä päivästä yhteenvedon. Mitä tänään osasin? Osasin jutella Luken kanssa. Osasin ilahduttaa Venniä uudella mekolla ja antaa hänelle turvaa juuri äsken.

  Mitä en osannut? En osannut olla asiallinen Ninnan kanssa. Enkä jaksanut jutella Roopen kanssa Lukesta ja vyöllä hakkaamisesta. Ja fluoritabletit; ne unohtuivat.

Härkönen kirjoittaa tässäkin romaanissa dialogia, joka on tutusti hauskaa ja nokkelaa. Raja romaanitekstin ja tv-käsikirjoituksen välillä on paikoin häilyvä ja jossain vaiheessa alan nähdä kirjan henkilötkin tuttuina näyttelijöinä. Tuulan äiti on ilmiselvä Rea Mauranen ja Harria voi esittää vain Veeti Kallio! Lisäksi Härkönen on ladannut tarinan täyteen herkullisia sivuhenkilörooleja hieroja-Virvestä sossu-Sariin. Tekstihän suorastaan kirkuu päästä filmattavaksi!

Härkönen sitoo taitavasti yhteen kepeän tekstin ja kipeän aiheen, kumpikaan ei saa yliotetta. Lopun hollywoodimainen ratkaisu tosin vie hiukan pohjaa tarinan uskottavuudelta. Mutta toisaalta, onnelliset loput voivat olla myös mahdollisia - ainakin hetken?

**
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
Otava 2011
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Mai Laakso3/7/17 10:12

    Tykkään kovasti Härkösen kirjoista ja olen lukenut melkein kaikki. Tässäkin oli syvempi sanoma taustalla.

    VastaaPoista
  2. Mari Karlsson3/7/17 10:16

    Luen myös aina kun uusi kirja ilmestyy! Pidän myös siitä, että viihdekirjallakin voi olla joku sanoma./Mari

    VastaaPoista
  3. Marjatta Mentula4/7/17 10:28

    Melkein teksi mieli lueka tämä uudestaan ja nähdä, ketkä näyttelijät minä mahdan nähdä Tuulassa ja Harrissa.
    Luonteva dialogi on yksi Härkösen parhaita puolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson4/7/17 12:16

      En yleensä lue kirjoja uudestaan mutta Härkösen tekstiä luen mielelläni useampaankin kertaan. Hän on myös niitä harvoja kirjailijoita, jonka teksti saa minut nauramaan ääneen.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...
1 kommentti
Lue lisää

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...
24 kommenttia
Lue lisää

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...
15 kommenttia
Lue lisää

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...
23 kommenttia
Lue lisää

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...
13 kommenttia
Lue lisää