Siirry pääsisältöön

Eeva Tenhunen: Rakas perhe (1982)



Enpä olisi osannut tähän kirjaan tarttua jos sitä ei olisi minulle usealta taholta suositeltu. Kirjan nimi on epämääräinen ja ulkomuoto sitäkin epäilyttävämpi  (80-luku soitti muuten jo aikoja sitten ja pyysi takaisin regina-tyyliset kansikuvansa). Mutta onneksi uskoin suositteluja, sillä tämä kirja oli todellakin "hyväntuulinen", kuten monissa kirjablogeissa sitä on luonnehdittu.

Kesäkuussa kuollut Eeva Tenhunen tunnetaan dekkarikirjailijana mutta teoslistalta löytyy myös yksi rakkausromaani. Kirjeromaani Rakas perhe on rakenteeltaan erikoinen. Päähenkilö Tuuli Tammela kirjoittaa vuonna 1982 tulevalle tyttärentyttärelleen, joka täyttäisi 23 vuotta "vuonna kaksituhatta-ja-jotakin". Itse kirjeet ovat 60-luvun alusta, jolloin isoäiti Tuuli on 23-vuotias ja kirjoittaa perheelleen opiskellessaan Turussa opettajaksi. Tämä kolmitasoinen aikarakenne tuntuu hieman keinotekoiselta ja Tenhunen on jättänyt sinänsä hauskan idean hyödyntämisen hiukan keskeneräiseksi. Siitä huolimatta Tenhunen on onnistunut luomaan vauhdikkaan ja tasapainoisen kokonaisuuden.

Kirjeissään Tuuli kertoo perheelleen yksityiskohtaisesti opiskelusta ja opettajaharjoittelustaan. Vaatimukset ovat kovat, auskultanttien tulee olla moitteettomasti pukeutuvia ja käyttäytyviä. Tuuli tulee tietysti työn tuiskeessa rikkoneeksi yhtä sun toista etikettisääntöä - nuttura hajoaa ja istahtaapa hän huomaamatta pöydän reunallekin harjoitusluokan edessä. Apua! Tuuli kuitenkin selviää hankalistakin tilanteista luontaisella nokkeluudellaan ja huumorilla.

Tenhunen itse opiskeli opettajaksi juuri Turussa kirjeiden kirjoitusvuosina. Niinpä tässä aukeaa mielenkiintoinen ja ehkä ihan autenttinenkin kuvaus 60-luvun opiskelijaelämästä. Hiukan kyllä mietin Tuulin kuvaillessa sen ajan ruokavaliota - oliko tosiaan spagetti jo silloin suomalaiskauppojen valikoimissa? Googlesta löytämäni lähteet nimittäin väittävät sen rantautuneen Suomeen vasta 70-luvulla. Mutta ei tartuta pikkuseikkoihin, tämä nyt vain esimerkkinä siitä mitkä yksityiskohdat kiinnittävät huomioni.

Sitäkin mielenkiintoisempaa on lukea nuorten opiskelijoiden ihmissuhdesäätämisestä. Avioliitto näyttää olleen normi, johon päädytään kuin huomaamatta. Tuulillakin on takanaan jo kaksi kosintaa kun hän sitten kolmannella kerralla vastaa myöntävästi, mielestäni hämmästyttävän lyhyen harkinnan jälkeen. Ja entäpä sitten itse avioliitto. Juuri lukemassani Diana-kirjassa korostettiin moneen otteeseen kuinka tavallisia syrjähypyt ovat yläluokan avioliitoissa. Mutta osattiin sitä näemmä 60-luvun suomalaisliitoissakin. Tuuli siteeraa äitinsä lakonista toteamusta isän sivusuhteista:

- Yritä sentään rauhoittua, Tuuli kulta, hän sanoi lempeästi. - Totta kai minä tiedän. Ei tämä ole ensimmäinen kerta. Eikä luultavasti viimeinenkään. Mutta ei se merkitse maailmanloppua. Siihen kyllä tottuu.

Huh! Sisäinen feministini pitää vaimentaa useaan otteeseen tätä kirjaa lukiessa, mutta hoen sille että tämä nyt vain on ajankuvaa 60-luvulta. Vaikka Tuulin serkulle Maritalle tekisi kyllä mieli huutaa, että ruotsalainen "kreivi" on ilmiselvä huijari etkä nyt hyvä tyttö mene vielä maksamaan miehen taksimatkojakin! Tenhunen kirjoittaa kuitenkin niin aseista riisuvan hersyvästi, ettei voi kuin hihitellä Tuulihatun kommelluksille. Ja vaikka loppuratkaisu on arvattavissa jo alusta saakka niin tekstin keveys ja humoristisuus kannattelevat läpi koko tarinan. Lisänä vielä hauskat henkilöhahmot, yksi murhaepäily ja hitunen romantiikkaa - Tenhusen 80-luvun viihdepläjäys toimii yhä!

**
Eeva Tenhunen: Rakas perhe. Kaksikymmentä kirjettä kommentteineen
WSOY 1982

Kirpparilöytö

Kommentit

  1. Kuulostaa kyllä suoraan sanottuna vanhentuneelta. Sen verran 60-luvun nuorena voin vahvistaa, että kyllä oli spagettia 60-luvulla Suomessa. Sitä kutsuttiin silloin vain makaroniksi. Eikä sitä varmaan kypsennetty al dente vaan vellimäiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään 70-luvulla maalla puhuttu vielä spagetista, makaroonia se oli :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle