Siirry pääsisältöön

Eeva Tenhunen: Rakas perhe (1982)



Enpä olisi osannut tähän kirjaan tarttua jos sitä ei olisi minulle usealta taholta suositeltu. Kirjan nimi on epämääräinen ja ulkomuoto sitäkin epäilyttävämpi  (80-luku soitti muuten jo aikoja sitten ja pyysi takaisin regina-tyyliset kansikuvansa). Mutta onneksi uskoin suositteluja, sillä tämä kirja oli todellakin "hyväntuulinen", kuten monissa kirjablogeissa sitä on luonnehdittu.

Kesäkuussa kuollut Eeva Tenhunen tunnetaan dekkarikirjailijana mutta teoslistalta löytyy myös yksi rakkausromaani. Kirjeromaani Rakas perhe on rakenteeltaan erikoinen. Päähenkilö Tuuli Tammela kirjoittaa vuonna 1982 tulevalle tyttärentyttärelleen, joka täyttäisi 23 vuotta "vuonna kaksituhatta-ja-jotakin". Itse kirjeet ovat 60-luvun alusta, jolloin isoäiti Tuuli on 23-vuotias ja kirjoittaa perheelleen opiskellessaan Turussa opettajaksi. Tämä kolmitasoinen aikarakenne tuntuu hieman keinotekoiselta ja Tenhunen on jättänyt sinänsä hauskan idean hyödyntämisen hiukan keskeneräiseksi. Siitä huolimatta Tenhunen on onnistunut luomaan vauhdikkaan ja tasapainoisen kokonaisuuden.

Kirjeissään Tuuli kertoo perheelleen yksityiskohtaisesti opiskelusta ja opettajaharjoittelustaan. Vaatimukset ovat kovat, auskultanttien tulee olla moitteettomasti pukeutuvia ja käyttäytyviä. Tuuli tulee tietysti työn tuiskeessa rikkoneeksi yhtä sun toista etikettisääntöä - nuttura hajoaa ja istahtaapa hän huomaamatta pöydän reunallekin harjoitusluokan edessä. Apua! Tuuli kuitenkin selviää hankalistakin tilanteista luontaisella nokkeluudellaan ja huumorilla.

Tenhunen itse opiskeli opettajaksi juuri Turussa kirjeiden kirjoitusvuosina. Niinpä tässä aukeaa mielenkiintoinen ja ehkä ihan autenttinenkin kuvaus 60-luvun opiskelijaelämästä. Hiukan kyllä mietin Tuulin kuvaillessa sen ajan ruokavaliota - oliko tosiaan spagetti jo silloin suomalaiskauppojen valikoimissa? Googlesta löytämäni lähteet nimittäin väittävät sen rantautuneen Suomeen vasta 70-luvulla. Mutta ei tartuta pikkuseikkoihin, tämä nyt vain esimerkkinä siitä mitkä yksityiskohdat kiinnittävät huomioni.

Sitäkin mielenkiintoisempaa on lukea nuorten opiskelijoiden ihmissuhdesäätämisestä. Avioliitto näyttää olleen normi, johon päädytään kuin huomaamatta. Tuulillakin on takanaan jo kaksi kosintaa kun hän sitten kolmannella kerralla vastaa myöntävästi, mielestäni hämmästyttävän lyhyen harkinnan jälkeen. Ja entäpä sitten itse avioliitto. Juuri lukemassani Diana-kirjassa korostettiin moneen otteeseen kuinka tavallisia syrjähypyt ovat yläluokan avioliitoissa. Mutta osattiin sitä näemmä 60-luvun suomalaisliitoissakin. Tuuli siteeraa äitinsä lakonista toteamusta isän sivusuhteista:

- Yritä sentään rauhoittua, Tuuli kulta, hän sanoi lempeästi. - Totta kai minä tiedän. Ei tämä ole ensimmäinen kerta. Eikä luultavasti viimeinenkään. Mutta ei se merkitse maailmanloppua. Siihen kyllä tottuu.

Huh! Sisäinen feministini pitää vaimentaa useaan otteeseen tätä kirjaa lukiessa, mutta hoen sille että tämä nyt vain on ajankuvaa 60-luvulta. Vaikka Tuulin serkulle Maritalle tekisi kyllä mieli huutaa, että ruotsalainen "kreivi" on ilmiselvä huijari etkä nyt hyvä tyttö mene vielä maksamaan miehen taksimatkojakin! Tenhunen kirjoittaa kuitenkin niin aseista riisuvan hersyvästi, ettei voi kuin hihitellä Tuulihatun kommelluksille. Ja vaikka loppuratkaisu on arvattavissa jo alusta saakka niin tekstin keveys ja humoristisuus kannattelevat läpi koko tarinan. Lisänä vielä hauskat henkilöhahmot, yksi murhaepäily ja hitunen romantiikkaa - Tenhusen 80-luvun viihdepläjäys toimii yhä!

**
Eeva Tenhunen: Rakas perhe. Kaksikymmentä kirjettä kommentteineen
WSOY 1982

Kirpparilöytö

Kommentit

  1. Kuulostaa kyllä suoraan sanottuna vanhentuneelta. Sen verran 60-luvun nuorena voin vahvistaa, että kyllä oli spagettia 60-luvulla Suomessa. Sitä kutsuttiin silloin vain makaroniksi. Eikä sitä varmaan kypsennetty al dente vaan vellimäiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään 70-luvulla maalla puhuttu vielä spagetista, makaroonia se oli :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...