Siirry pääsisältöön

Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu (2017)


Heinäkuu oli tuonut mukanaan täydellisen kesäsään. Kaupungissa oli liian kuuma, mutta täällä meren äärellä oli aina viileyttä, joka tarjosi vilvoitusta myös todella helteisinä iltapäivinä. Nyt meri lämpeni nopeasti, ja Antonkin uskaltautui uimaan, usein Leon ja Alicen kanssa, jotka tekivät pitkiä kävelyretkiään lähitienoolla tai istuivat kalliolla kuunnellen musiikkia.

Tässäpä mainio kesäkirja! Ilokseni löysin Philip Teirin uusimman kotikirjaston suomenkielisten kirjojen hyllystä ilman jonottamista. Aloitin kirjan toissailtana ja eilen iltapäivällä se oli luettu. Ja tämä samalla kun tein puutarhahommia koko päivän. Kirja on siis todistetusti nopealukuinen mikä ei suinkaan tarkoita, että se olisi heppoinen kirja. Päinvastoin!

En halua paljastaa liikaa kirjan tapahtumista, sillä kirjan suuruus on paljolti juuri sen rakenteessa, joka kerros kerrokselta paljastaa pinnan alla kyteviä kysymyksiä. Pidän todella paljon Teirin tyylistä,  sillä se antaa tilaa myös lukijan mielikuvitukselle. Teir on mestarillinen tunnelman kuvaaja ja onnistuin pujahtamaan täysin kirjassa kuvattuun pitkään kesään.

Kirjan alussa on aviopari Erik ja Julia ja heidän kaksi lastaan, jotka lähtevät viettämään kesää Julian lapsuuden mökille. Erik on saanut potkut juuri ennen lomalle lähtöään mutta ei saa sitä kerrotuksi vaimolleen. Julia painiskelee uuden romaaninsa kanssa ja 13-vuotias tytär Alice taas puolestaan kipuilee teini-ikäänsä. Perheen 10-vuotias poika Anton on siinä ihanassa iässä, jolloin voi vielä suojautua lapsen viattoman katseen taakse kaikelta aikuismaailman sähläykseltä. Antonin rooli tässä tarinassa onkin olla juuri se tasapainottava punnus.

Tarinan edetessä kirjailija tuo mukaan joukon mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Perillä Maitolahdessa perhe tapaa naapuriin majoittuneen, suuren luontokatastrofin jälkeiseen elämään valmistautuvan joukon. Toisessa naapuritalossa asustaa salaperäinen yksinäinen nainen. Perheen kesään saapuvat myös Erikin ongelmaveli Anders ja Julian ongelmavanhemmat. Koko tarinan suolaa Alicen ja hippiperheen pojan Leon teinirakkaus.

Kirjassa on paljon teemoja, päällimmäisinä niistä ilmaston lämpeneminen. Tällaiselle pahasta ilmastoangstista kärsivälle kirja oli kuitenkin yllättävän leppoisa lukukokemus sillä aihetta on käsitelty suhteellisen hellävaroen. Kirjailija onkin pistänyt enemmän ruutia kaikkeen siihen ihmissuhdesählinkiin, joka pyörii kirjan henkilöiden ympärillä. Ja sitä sählinkiä riittää! Tosin Teir tarjoaa kaiken tämän hienovaraisesti eikä sorru kertaakaan mihinkään yliampuviin koukeroihin.

Olin muuten alunperin ajatellut lukevani tämän alkukielellä ruotsiksi mutta luin siis suomeksi koska se sattui eteeni ensin. Mutta vaikka suomennoksissa usein aavistaa taustalla piilevän alkuperäiskielen niin tässä kieli soljui niin sujuvasti, etten kertaakaan ajatellut lukevani käännöstä. Erityismaininta siis suomentajalle Jaana Nikulalle onnistuneesta käännöksestä!

**
Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu
(Så här upphör världen)
Käännös suomeksi: Jaana Nikula
Otava 2017

Helmet-lukuhaaste: 6. Kirjassa on monta kertojaa


Kommentit

  1. Onpas mielenkiintoisen ja hyvän oloinen kirja, pitääpä lisätä tämä omalle lukulistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Takakannessa kirjaa luonnehditaan osuvasti "hauskanhaikeaksi", huumoriakin siis löytyy vaikka se on sellaista enemmän myhäilevää. /Mari

      Poista
  2. En ole lukenut Teiriltä vielä mitään, mutta tämä uutukainen kiinnostaa. Ihmissuhdesählingit kun ovat minusta aina yhtä antoisa aihe kirjoihin. :)

    VastaaPoista
  3. Teir kirjoittaa sellaista "tyylikästä" ihmissuhdesählinkiä, tykkään :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...