Pirjo Hassinen: Kalmari (2016)

Tätä kirjoittaessani korvissa kaikuvat vielä Trumpin kannattajien huudot "Lock her in, lock her in" Trumpin pitäessä voitonpuhettaan. Trumphan oli kampanjansa aikana luvannut pistää Hillary Clintonin vankilaan sähköpostijupakan vuoksi. Se viha ja halveksunta, jota populistit kylvävät ympärilleen, ei ole mielestäni kaukana esimerkiksi ääri-islamistien vastaavasta toiminnasta.

Viha lienee yksi perustunteista johon monet hakevat oikeutusta eri uskontojen tai poliittisten liikkeiden kautta. Myös Pirjo Hassinen on kertonut tuntevansa vihaa mutta viha kohdistuu meidän kotoisiin persuihimme ja laajemmin oikeistopopulismiin. Tästä vihasta ja sen aiheuttamasta hämmennyksestä on syntynyt Kalmari.

Kirjan keskushahmot ovat kolmikko Katja, Kaius ja Marke. Katja ja Kaius ovat ex-aviopari joita edelleen kuitenkin yhdistää vahva henkinen kumppanuus. Katja työskentelee sosiaalialalla mutta on vuorotteluvapaalla työuupumuksen vuoksi. Kaius, yllättävän perinnön avulla omassa asunnossaan lymyilevä "peräkammarinpoika", sattuu löytämään populistijohtaja Kalmarin nuoruudenvuosien päiväkirjan josta paljastuu järkyttävä tapahtuma. Kaius ymmärtää omaavansa aseen jolla syöstä vihaamansa Kalmari vallasta. Hän ylipuhuu Katjan mukaan "projektiin" ja mukaan löydetään vielä juorutoimittaja Marke. Seikkailu voi alkaa!

Se Kalmari oli kokonaan heidän, heidän oma maalitaulunsa ja voodoo-nukkensa ja paha pehmonsa. Katja näki Kalmarin ihon, joka maanalaisen parkkihallin valoissa oli harmaankalpea ja jonka jokaisesta huokosesta tunki maskuliinisuus, aikuisen miehen aamupäiväturpea pöhötys. Heidän kohteensa jatkoi matkaa autolle mustat kengät plankattuina, eleissään pitkään passatun herran helppo röyhkeys.

Hassinen on mestarijuonenkutoja ja tässäkin romaanissa verkko levittäytyy laajalle. Henkilöitä riittää joka lähtöön mutta jokaisella on oma tarkoituksensa. Katjan sisko, huumeriippuvainen Sari, jää mielestäni hiukan irralliseksi mutta peilaa tässä sosiaalityöntekijäsiskonsa huonoa omaatuntoa. Myös Katjan mies Arto jää laimeaksi mutta on selvä vastakohta Kaiukselle. Katjan suhde näihin kahteen mieheen vie ajatukset esimerkiksi jungilaisiin animus/anima-käsitteisiin tai taolaisiin perusvoimiin jin (Kaius) ja jang (Arto).

Kalmari on  monin tavoin tyypillistä Hassista mutta siitä jää kuitenkin uupumaan jotain. Se vimma ja kiihko, joka Hassisen tekstissä usein näkyy, on tässä kirjassa laimeampaa. Se on sääli sillä Hassisen tarinat ovat parhaimmillaan hengästyttävän intensiivisiä. Kirjasta paistaa läpi tietty varovaisuus minkä arvelisin juontavan juurensa kirjailijan hämmennyksestä omaa vihantunnettaan kohtaan. Onko tunne ollut niin pelottava, että sitä on pitänyt käsitellä varovaisemmin kuin kirjailijan aikaisempia aiheita?

Uskon kuitenkin, että Kalmari on kulmakivi Pirjo Hassisen tuotannossa mutta aihe vaatii selvästi vielä jatkokäsittelyä. Kirjassa on paljon tarkkanäköistä pohdintaa ja julmia ajankuvia mutta se sielunpalo, joka tekisi kirjasta mestariteoksen, jää puuttumaan.

Meissä suomalaisissa on tapahtunut muutos ihmisestä, joka odottaa luottavaisesti hyviä uutisia, ihmiseksi joka ainoastaan toivoo ettei tulisi huonoja, ja siihen me tyydymme. Meistä ei enää ole turvaa toisillemme, me emme enää voi luottaa siihen, että tuo tapaamani ihminen pitää minua ihmisenä!

Ilahduin muuten kun Hassinen tekee kirjassaan sivupolun tänne Ruotsiin ja luo yhdeksi sivuhahmoksi ruotsinsuomalaisen Virpi Kalmari-Onwudiwen. Pyrähdys on lyhyt mutta lämmittää sitäkin enemmän Ruotsissa asuvan suomalaisen sydäntä - meitä saisi käyttää mielellään useamminkin hahmoina suomalaisessa nykykirjallisuudessa! Myös kirjan loppukohtaus tapahtuu omissa kotimaisemissani täällä Tukholmassa.

"Det är aldrig för sent för kärleken", hän aloitti. Katja tunsi puun rungon vahvan pihkaisen tuoksun. Hän ei nähnyt, mutta aavisti että Kaius ja Marke puristivat toisiaan kädestä. Olisiko hullua, jos hänkin jännityksessään tarttuisi Kaiuksen käsipuoleen?

Kirjan loppuratkaisu, joka on yllättävän sovinnollinen,  haiskahtaa vahvasti klassiselta Hollywood-lopulta ja olin suoraan sanoen vähän pettynytkin. Mutta sitten ymmärsin: tämä lienee juuri se kirjan sanoma. Jos pahaa vastustaa pahalla, se tuottaa vain lisää pahaa. Korvissani alkoivat soida tutut sanat - "I have a dream..." Yritänkin nyt siis unohtaa nuo lynkkausmielialaa lietsovat "lock her in"-huudot ja kantaa mielessäni niitä sanoja jotka Martin Luther King lausui 53 vuotta sitten:

Let us not seek to satisfy our thirst for freedom by drinking from the cup of bitterness and hatred...


**
Pirjo Hassinen: Kalmari
Otava 2016
Arvostelukappale kustantajalta