Siirry pääsisältöön

Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja (2016)

En koskaan tavannut Kekkosta mutta hänen kotinsa tunnen läpikotaisin, olin nimittäin siellä aikojen alussa jonkin aikaa museo-oppaana. Maarit Tyrkön Kekkoskirjat olen siis hankkinut käsiini niin pian kuin täkäläinen kirjasto ne ehti ostaa. Ja varsinkin tämä Tyrkön muistelmien kakkososa on herättänyt paljon muistoja Tamminiemestä, talo on nimittäin yksi kirjan "päähenkilöistä".

Tunnelma Tamminiemessä oli epävirallisen leppoisa ja jouluinen. Valot loistivat kirkkaasti suuressa kristallikruunussa, ikkunoista avautui luminen maisema kohti meren jäätä ja Seurasaarta. Joulukukat tuoksuivat huumaavasti. Juhla ja joulun rauha olivat selvästi astuneet sisään taloon.

Aivan ensimmäiseksi täytyy todeta, että Tyrkön kirja on aikamoinen sekahedelmäsoppa. Alkumetreillä meinasi iskeä epätoivo jo piintyneeseen Kekkosfaniinkin kun kirjassa luetellaan sikin sokin verenpainelukemia, kalasaaliita, hiihtokilometrejä ja aamiaisia/lounaita/päivällisiä. Mutta pikkuhiljaa tekstistä alkaa muodostua kuva UK:sta ja hänen arkirutiineistaan. Ja se oli ainakin itselleni se kiehtovin anti tässä kirjassa. Herranen aika niitä aterioita! Olin useammankin kuin kerran vesi kielellä kun Tyrkkö raportoi Aimi Sotamaan Kekkoselle valmistamista aterioista tämän vieraillessa ystäviensä luona Laukaassa. Myös Tamminiemessä pidettiin presidentistä hyvää huolta. Tyrkkö mainitsee usein hovimestarit ja taloudenhoitajan Essun eli Ester Markkolan. Essu hieroi ja rasvasi Kekkosen jalkoja ja kielsi myös lähtemästä ulos hiihtolenkille jos ilma ei ollut suotuisa.

UK: " Minulla on kaksi ihmistä, joihin voin luottaa 1) Ester, Tamminiemen kaikki kaikessa ja 2) sinä, mutta vasta tarkkojen ohjeitten jälkeen..."

Tyrkkö kuvaa Kekkosen viimeiset vuodet piinallisen tarkasti. Sieltä näkyy vanhenevan miehen epätoivoinen kamppailu hiihtokilometrejä keräten. Kalastus oli toinen intohimoinen harrastus ja kalaretkiä tehtiin saman tutun porukan kanssa. "Meijän porukka" kuten ryhmä kutsui itseään Tyrkön mukaan. Vastapuolella oli A, "Idän tietäjä", eli Anita Hallama jota porukka yritti vältellä parhaansa mukaan. Tyrkkö ei myöskään peittele kielteistä suhtautumistaan, ajoittain saaden minut lukijana vaivaantuneeksi. Ihan kaikkea ei ehkä olisi tarvinnut paljastaa, varsinkin kun Kekkonen itse tuntuu kuitenkin olleen hienotunteinen naisystäviään kohtaan.

Mutta Tyrkköä tuntuu velvoittaneen Kekkosen pyyntö kirjoittaa hänestä "kirja ihmisenä". Niinpä tässä on sitten listattu koko se ihmisen elämän kirjo, vatsantoiminnoista ihmissuhdehässäkkään. Ihmetyttää todella Tyrkön systemaattinen tapa työskennellä, hänhän siis piti esimerkiksi puhelinpäiväkirjaa johon kirjasi käymänsä puhelut ja tämän ansiosta meillä on nyt luettavana Kekkosen kanssa käydyt puhelut sanatarkasti lähes neljänkymmenen vuoden takaa. Puhelinlinjat ovat käyneet kuumina ja Tyrkkö oli itsekin ihastunut ajatukseen, että hänen numeronsa oli tallennettu suoranumerona Kekkosen työpuhelimeen.

Mikä sitten oli Tyrkön ja Kekkosen välinen suhde? Kirjailija itse huomauttaa, että Kekkosen aikaan presidentillä ei ollut vielä tiedotuksesta vastaavaa henkilökuntaa, niinpä Tyrkkö pikku hiljaa täytti tuon selvästi kaivatun toiminnon. Hänen kauttaan otettiin yhteyttä, tunnusteltiin mahdollisuuksia haastatteluihin ja Tyrkkö avusti esimerkiksi puheiden kirjoittamisessa. Mutta kirjan sivuilta välittyy myös vanhenevan miehen joutsenlaulu -  haave rakkaudesta, rakastamisesta vaikka on tiennyt sen olevankin epärealistinen. Kyseessä oli selvästikin läheinen ystävyys johon kuuluivat aamuiset ja iltamyöhäiset puhelinsoitot joissa käytiin läpi päivän tapahtumia. Arkista rakkautta siis. Tyrkkö toteaa lakonisesti olleensa "pollyanna, lotta ja martta".

Kello 16.30 ajelin Tamminiemeen. UK istui yläkerrassa avonaisen parvekkeen oven suussa (ja nautti vielä hetken lämmittävästä auringosta). Kohensin hänen ympärillään olevaa huopaa ja levitin rasvaa poskiin. Join puoli kuppia kahvia ja lähdin sen jälkeen yhteisestä sopimuksesta hakemaan kirjaan tulevan viimeisen luonnosluvun.

Kirjan todellinen ansio on sen loppuosassa, jossa päiväkirjamaisen tarkasti selviää kuinka nopeasti Kekkosen tilanne lopulta huononi. Paljonhan on spekuloita sillä olisiko Kekkosen pitänyt vetäytyä jo aikaisemmin ja Tyrkön mukaan hän todellakin suunnitteli eläkkeellejäämistään. Kohtauksia oli harvakseltaan jo 70-luvun alussa mutta ne menivät nopeasti ohi. Kunnes sitten surullisenkuuluisa kalastusmatka Islantiin sai presidentin terveydentilan romahtamaan. Tyrkön kuvaus kohtaamisesta, jolloin presidentti ei enää tunnistanut Tyrkköä, on pitkän ystävyyden lyhyt ja kylmä päätöspiste.

Lopuksi täytyy vielä kiittää Maarit Tyrkköä siitä, että hän sai kirjallaan kiven vierähtämään sydämeltäni. Kaikki nämä vuodet olen nimittäin miettinyt erästä opastustani jolloin yhdessä ryhmässä kysyttiin soittiko Kekkonen mitään soitinta. Kerroin, että Kekkonen soitti huuliharppua jolloin sain vastaani kolmekymmentä epäuskoista katsetta. Niinkö todella? Mielessäni yritin muistella mistä olinkaan nyt sellaisen tiedonjyvän onnistunut noukkimaan ja kyselin vielä opastuksen jälkeen kollegoiltani mutta kukaan ei tuollaista muistanut kuulleensa. Mutta mitä luinkaan sivulta 141:

Välillä laulettiin ulkomuistista ja välillä otettiin Riskilän laulukirjat esille. Presidentti viihtyi, rentoutui ja oli niin  hyvällä tuulella, että kaivoi saranahuuliharppunsa esille ja piti konsertin.

I rest my case...

Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja
WSOY 2016
Kirjastokappale

Kommentit

  1. Onpa sinullakin aika hienoja, harvinaisia muistoja Kekkosesta. Minua, Kekkosen ajan lasta ja nuorta on ottanut päästä viime aikojen yksisilmäinen ja armoton kritiikki Kekkosta kohtaan, jota varsinkin nykyiset keski-ikäiset toimittajat harjoittavat. Olihan hänellä sisäpolitiikassa ylilyöntejä ja omavaltaisuutta, mutta kyllä hän oli myös älykäs ja määrätietoinen presidentti, sivistynyt ja hyvä puhuja, esimerkiksi.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tässä kieltämättä on usein Kekkosta ikävä kun nykypolitiikkaa seuraa 😣 Sivistystä ja älykkyyttähän ei nykyään pidetä enää oikein missään arvossa...

    VastaaPoista
  3. Täällä myös yksi Kekkosen arvostaja.
    Mietin vain tarkoittiko Kekkonen ihan tällaista kirjaa, kun pyysi Tyrkköä kirjoittamaan itsestään "kirjan ihmisenä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pohdin! Tämän kirjan ansiot ovat Tyrkön keräämissä dokumenteissa mutta osan olisin jättänyt pois, myös osan Tyrkön omista vähän naiveistakin pohdinnoista.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...