Siirry pääsisältöön

Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja (2016)

En koskaan tavannut Kekkosta mutta hänen kotinsa tunnen läpikotaisin, olin nimittäin siellä aikojen alussa jonkin aikaa museo-oppaana. Maarit Tyrkön Kekkoskirjat olen siis hankkinut käsiini niin pian kuin täkäläinen kirjasto ne ehti ostaa. Ja varsinkin tämä Tyrkön muistelmien kakkososa on herättänyt paljon muistoja Tamminiemestä, talo on nimittäin yksi kirjan "päähenkilöistä".

Tunnelma Tamminiemessä oli epävirallisen leppoisa ja jouluinen. Valot loistivat kirkkaasti suuressa kristallikruunussa, ikkunoista avautui luminen maisema kohti meren jäätä ja Seurasaarta. Joulukukat tuoksuivat huumaavasti. Juhla ja joulun rauha olivat selvästi astuneet sisään taloon.

Aivan ensimmäiseksi täytyy todeta, että Tyrkön kirja on aikamoinen sekahedelmäsoppa. Alkumetreillä meinasi iskeä epätoivo jo piintyneeseen Kekkosfaniinkin kun kirjassa luetellaan sikin sokin verenpainelukemia, kalasaaliita, hiihtokilometrejä ja aamiaisia/lounaita/päivällisiä. Mutta pikkuhiljaa tekstistä alkaa muodostua kuva UK:sta ja hänen arkirutiineistaan. Ja se oli ainakin itselleni se kiehtovin anti tässä kirjassa. Herranen aika niitä aterioita! Olin useammankin kuin kerran vesi kielellä kun Tyrkkö raportoi Aimi Sotamaan Kekkoselle valmistamista aterioista tämän vieraillessa ystäviensä luona Laukaassa. Myös Tamminiemessä pidettiin presidentistä hyvää huolta. Tyrkkö mainitsee usein hovimestarit ja taloudenhoitajan Essun eli Ester Markkolan. Essu hieroi ja rasvasi Kekkosen jalkoja ja kielsi myös lähtemästä ulos hiihtolenkille jos ilma ei ollut suotuisa.

UK: " Minulla on kaksi ihmistä, joihin voin luottaa 1) Ester, Tamminiemen kaikki kaikessa ja 2) sinä, mutta vasta tarkkojen ohjeitten jälkeen..."

Tyrkkö kuvaa Kekkosen viimeiset vuodet piinallisen tarkasti. Sieltä näkyy vanhenevan miehen epätoivoinen kamppailu hiihtokilometrejä keräten. Kalastus oli toinen intohimoinen harrastus ja kalaretkiä tehtiin saman tutun porukan kanssa. "Meijän porukka" kuten ryhmä kutsui itseään Tyrkön mukaan. Vastapuolella oli A, "Idän tietäjä", eli Anita Hallama jota porukka yritti vältellä parhaansa mukaan. Tyrkkö ei myöskään peittele kielteistä suhtautumistaan, ajoittain saaden minut lukijana vaivaantuneeksi. Ihan kaikkea ei ehkä olisi tarvinnut paljastaa, varsinkin kun Kekkonen itse tuntuu kuitenkin olleen hienotunteinen naisystäviään kohtaan.

Mutta Tyrkköä tuntuu velvoittaneen Kekkosen pyyntö kirjoittaa hänestä "kirja ihmisenä". Niinpä tässä on sitten listattu koko se ihmisen elämän kirjo, vatsantoiminnoista ihmissuhdehässäkkään. Ihmetyttää todella Tyrkön systemaattinen tapa työskennellä, hänhän siis piti esimerkiksi puhelinpäiväkirjaa johon kirjasi käymänsä puhelut ja tämän ansiosta meillä on nyt luettavana Kekkosen kanssa käydyt puhelut sanatarkasti lähes neljänkymmenen vuoden takaa. Puhelinlinjat ovat käyneet kuumina ja Tyrkkö oli itsekin ihastunut ajatukseen, että hänen numeronsa oli tallennettu suoranumerona Kekkosen työpuhelimeen.

Mikä sitten oli Tyrkön ja Kekkosen välinen suhde? Kirjailija itse huomauttaa, että Kekkosen aikaan presidentillä ei ollut vielä tiedotuksesta vastaavaa henkilökuntaa, niinpä Tyrkkö pikku hiljaa täytti tuon selvästi kaivatun toiminnon. Hänen kauttaan otettiin yhteyttä, tunnusteltiin mahdollisuuksia haastatteluihin ja Tyrkkö avusti esimerkiksi puheiden kirjoittamisessa. Mutta kirjan sivuilta välittyy myös vanhenevan miehen joutsenlaulu -  haave rakkaudesta, rakastamisesta vaikka on tiennyt sen olevankin epärealistinen. Kyseessä oli selvästikin läheinen ystävyys johon kuuluivat aamuiset ja iltamyöhäiset puhelinsoitot joissa käytiin läpi päivän tapahtumia. Arkista rakkautta siis. Tyrkkö toteaa lakonisesti olleensa "pollyanna, lotta ja martta".

Kello 16.30 ajelin Tamminiemeen. UK istui yläkerrassa avonaisen parvekkeen oven suussa (ja nautti vielä hetken lämmittävästä auringosta). Kohensin hänen ympärillään olevaa huopaa ja levitin rasvaa poskiin. Join puoli kuppia kahvia ja lähdin sen jälkeen yhteisestä sopimuksesta hakemaan kirjaan tulevan viimeisen luonnosluvun.

Kirjan todellinen ansio on sen loppuosassa, jossa päiväkirjamaisen tarkasti selviää kuinka nopeasti Kekkosen tilanne lopulta huononi. Paljonhan on spekuloita sillä olisiko Kekkosen pitänyt vetäytyä jo aikaisemmin ja Tyrkön mukaan hän todellakin suunnitteli eläkkeellejäämistään. Kohtauksia oli harvakseltaan jo 70-luvun alussa mutta ne menivät nopeasti ohi. Kunnes sitten surullisenkuuluisa kalastusmatka Islantiin sai presidentin terveydentilan romahtamaan. Tyrkön kuvaus kohtaamisesta, jolloin presidentti ei enää tunnistanut Tyrkköä, on pitkän ystävyyden lyhyt ja kylmä päätöspiste.

Lopuksi täytyy vielä kiittää Maarit Tyrkköä siitä, että hän sai kirjallaan kiven vierähtämään sydämeltäni. Kaikki nämä vuodet olen nimittäin miettinyt erästä opastustani jolloin yhdessä ryhmässä kysyttiin soittiko Kekkonen mitään soitinta. Kerroin, että Kekkonen soitti huuliharppua jolloin sain vastaani kolmekymmentä epäuskoista katsetta. Niinkö todella? Mielessäni yritin muistella mistä olinkaan nyt sellaisen tiedonjyvän onnistunut noukkimaan ja kyselin vielä opastuksen jälkeen kollegoiltani mutta kukaan ei tuollaista muistanut kuulleensa. Mutta mitä luinkaan sivulta 141:

Välillä laulettiin ulkomuistista ja välillä otettiin Riskilän laulukirjat esille. Presidentti viihtyi, rentoutui ja oli niin  hyvällä tuulella, että kaivoi saranahuuliharppunsa esille ja piti konsertin.

I rest my case...

Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja
WSOY 2016
Kirjastokappale

Kommentit

  1. Onpa sinullakin aika hienoja, harvinaisia muistoja Kekkosesta. Minua, Kekkosen ajan lasta ja nuorta on ottanut päästä viime aikojen yksisilmäinen ja armoton kritiikki Kekkosta kohtaan, jota varsinkin nykyiset keski-ikäiset toimittajat harjoittavat. Olihan hänellä sisäpolitiikassa ylilyöntejä ja omavaltaisuutta, mutta kyllä hän oli myös älykäs ja määrätietoinen presidentti, sivistynyt ja hyvä puhuja, esimerkiksi.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tässä kieltämättä on usein Kekkosta ikävä kun nykypolitiikkaa seuraa 😣 Sivistystä ja älykkyyttähän ei nykyään pidetä enää oikein missään arvossa...

    VastaaPoista
  3. Täällä myös yksi Kekkosen arvostaja.
    Mietin vain tarkoittiko Kekkonen ihan tällaista kirjaa, kun pyysi Tyrkköä kirjoittamaan itsestään "kirjan ihmisenä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pohdin! Tämän kirjan ansiot ovat Tyrkön keräämissä dokumenteissa mutta osan olisin jättänyt pois, myös osan Tyrkön omista vähän naiveistakin pohdinnoista.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu