Siirry pääsisältöön

Erään itsemurhan anatomia


Självmord är en permanent lösning på ett tillfälligt problem.

Muuttaessani Ruotsiin 16 vuotta sitten tilasin heti alkajaisiksi Dagens Nyheterin ja se on siitä lähtien ollut oma korkeakouluni ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja mielentilaan. Vakiolukemistani oli sunnuntaisin ilmestynyt pääkirjoittajatoimittajan Niklas Ekdalin kolumni joka mielestäni osui aina täsmälleen naulan kantaan. Kunnes sitten Ekdal ilmoitti lopettavansa lehdessä ja jatkavansa vapaana kirjoittajana. Siinä vaiheessa meidän tiemme erosivat kunnes tänä syksynä luin juuri ilmestyneestä kirjasta jossa Ekdal kertoo itsemurhayrityksestään.

Ekdal, joka kaiken muun ohella on intohimoinen jalkapalloilija, lyö eräässä "ikämiesten" treenipelissä päänsä pahasti törmätessään toiseen pelaajaan. Ekdal palaa kotiin käymättä lääkärillä, tuntee olonsa huonoksi mutta uskoo saaneensa vain lievän aivotärähdyksen.

Tästä alkaa yli vuoden mittainen piina jolloin Ekdal menettää työkykynsä lääkärien kuitenkaan löytämättä mitään fyysistä vaivaa pään alueelta. Aivotärähdyksen olisi pitänyt parantua jo aikoja sitten mutta Ekdal ei siedä ääniä tai kirkkaita valoja, useimmiten hän ei pysty edes nousemaan sängystä ylös. Lopulta hän tyhjentää lääkekaapin ja menee talon kellarivarastoon nauttimaan tappavan coctailinsa. On hiuskarvan varassa, että Ekdal ylipäänsä selviää kirjoittamaan tämän kirjan.

Kirja ei ole pelkästään Ekdalin elämänkerta vaan kirjoittajalle tyypilliseen tapaan kirjasta muodostuu laajempi kuvaus ajastamme. Ekdal on uravalintansa ansiosta aina siellä missä tapahtuu, YK-joukoissa Libanonissa ja toimittajana maailman alati vaihtuvissa kriisipesäkkeissä. Mutta kirja on ennenkaikkea yritys ymmärtää itsemurhan mekanismia.

En vanlig dag tar fem människor sitt liv i Sverige.

Ekdal muistuttaa useaan otteeseen kirjan kuluessa - itsemurha on Ruotsissa yleisempi kuolinsyy kuin liikenneonnettomuudet ja Yhdysvalloissa itsemurhissa kuolee kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin muihin kohdistuvissa murhissa. Ja kuka tahansa voi todellakin joutua siihen tilanteeseen, että itsemurha tuntuu ainoalta keinolta. Miksi siitä on niin vaikea puhua?

Kirja on vahva dokumentti eräästä itsemurhasta josta oli vähällä tulla yksi lisänumero tilastoihin. Mutta kuten Ekdal toteaa, useimmat itsemurhasta selviytyneet tuntuvat katuvan tekoaan ja ovat onnellisia selvittyään hengissä. Niin myös Ekdal. Kirja on samalla puolustuspuhe kiistellyn ECT- eli sähköshokkihoidon puolesta joka sai myös Ekdalin lopulta takaisin jaloilleen.

Den friske har tusen önskningar men den sjuke bara en.

Kirjoittaja ottaa kantaa myös suurempiin kysymyksiin kuten eutanasiaan (miten olenkaan kaivannut Ekdalin kolumneja, näitä moraalisia kompasseja!) Hän kertoo esimerkin Yhdysvalloista jossa eräältä keuhkosyöpään sairastuneelta potilaalta evättiin 4000 dollaria maksanut hoito mutta tarjottiin sen sijaan 50 dollaria maksava kuolinapu. Tämän hetkisessä Euroopassa tällainen tilanne saattaa tuntua kaukaiselta mutta kuten jo olemme huomanneet, poliittiset ja yhteiskunnalliset tilanteet voivat muuttua nopeastikin. Eutanasiasta voi vääränlaisessa yhteiskunnassa tulla "arvottomien" ihmiselämien eliminoimista.

Sjukdom är det mest politiska som finns, och ingenstans är man sjukare, mer sårbar, än inom psykiatrin. Att vara sjuk ger unik erfarenhet. Ju närmare döden, desto mer värd att lyssna på är människan. Men nästan ingen vill höra vad åldringar, psyksjuka eller presumtiva självmördare har att säga.

Ekdal päättää kantaa kortensa kekoon kirjoittamalla tämän kirjan. Vaikka kuolemaa käsitteleviä kirjoja on Ruotsissa ilmestynyt viime vuosina useita ja ne ovat saaneet paljon sekä julkisuutta että lukijoita niin juuri itsemurha tuntuu olevan vielä tabu. Ekdal toteaa loppukaneetissaan, että itsemurha on tarpeeton keino ennenaikaisesti lopettaa jo muutenkin niin nopeasti kuluva elämä ja toivoo yhtä tehokasta työtä itsemurhien estämiseksi kuin esimerkiksi mitä on tehty liikenneturvallisuuden kehittämisessä.

Ruotsinkielisiä kirjoja lukiessani mietin aina kannattaako niistä kirjoittaa täällä blogissani, kävijätilastoista nimittäin näkee selvästi että ne eivät lukijoita liiemmin houkuttele. Mutta koska tämä on ennen kaikkea lukupäiväkirja itseäni varten niin kyllä niistä aina joku postaus tulee tehtyä. Lisäksi uskon, että ehkä löytyy muita jotka ovat kiinnostuneita tietämään mistä kirjoista Ruotsissa puhutaan, usein nämä lukemani ruotsalaiskirjat ovat nimittäin niitä joista on paljon "pöhisty" julkisuudessa.

Niin myös tämä Ekdalin kirja ja jos ruotsinkielen taito ei taivu koko kirjan lukemiseen mutta aihe kiinnostaa niin tässä muutama linkki: Dagens Nyheter julkaisi otteen Ekdalin kirjasta, lisäksi Ekdalia on luonnollisesti haastateltu moneen otteeseen sekä radiossa että muussa mediassa tämän kirjan ilmestymisen myötä.

Niklas Ekdal: Hur jag dog. Och fick klart för mig hur allt hänger ihop.
Brombergs 2016

Kommentit

  1. Ou nou, joudun varmaan nyt lukemaan tämän sitten ruotsiksi.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että kiinnostuit! Mission accomplished :)

    VastaaPoista
  3. "Ja kuka tahansa voi todellakin joutua siihen tilanteeseen, että itsemurha tuntuu ainoalta keinolta. Miksi siitä on niin vaikea puhua?" Tämä on totta. Minusta tuntuu, että haluan lukea juuri tämän kirjan, joka kuulostaa niin kiinnostavalta, että saatan jopa unohtaa lukevani minulle vieraammalla kielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella ajatuksia herättävä kirja! Olen itse sairastanut vakavaa masennusta jolloin olin siinä tilanteessa, että joka puolella oli vain mustaa. En ajatellut koskaan tekeväni itsemurhaa mutta muistan toivoneeni, että tapahtuisi jonkinlainen "onnettomuus" että pääsisin pois...Mutta niin vain siitäkin suosta noustiin ja allekirjoitan todella tuon Ekdalin lausahduksen "itsemurha on pysyvä ratkaisu tilapäiseen ongelmaan".

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka