Siirry pääsisältöön

Syyskuun lastenkirjakimara

Meillä luetaan joka ilta kuusivuotiaan kanssa iltasatu, joka toinen ilta suomeksi ja joka toinen ruotsiksi. Kirjoja siis kuluu ja kirjastosta niitä lähtee mukaan aina iso pino. Koska suomen kieli on Ruotsissa virallinen vähemmistökieli saavat kirjastot määrärahaa suomenkielisen kirjallisuuden hankkimiseen. Meidän kotikirjastossakin on ihan kiitettävä määrä lastenkirjallisuutta mutta ah onnea kun päästään käymään Tukholman Suomi-Instituutin kirjastossa!






Tässä makupaloja loppukesän ja alkusyksyn iltasaduistamme:




Sinikka Nopola & Tiina Nopola (kuvitus Aino Havukainen & Sami Toivonen): Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö (2007)


Risto Räppääjä on sarjana aika epätasainen, jotkut kirjoista ovat täysosumia ja toiset taas harmillisen teennäisiä. Tämänkertainen iltasatu-kirjamme "Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö" oli jotain siltä väliltä - itse juoni oli aika heppoinen mutta sitä paikkasi onnistunut huumori. Vähän jännittäväkin se oli 6veen mielestä. Mutta missä on Elvi Räppääjä?!






Riina Katajavuori, Riikka Toivanen, Maiju Tokola (kuvitus Christel Rönns): Meidän pihan perhesoppa (2015)


Voi apua, joskus pitäisi katsoa tarkemmin mitä kirjastosta ottaa mukaansa, varsinkin jos haluaa valmistautua selittämään lapselle ns. elämän perusasioita. "Meidän pihan perhesoppa" kertoo erilaisista perhekuvioista ja siinä sinänsä ei ollut mitään ongelmaa mutta yhtäkkiä sivun käännettyäni olin tilanteessa, että piti selittää 6veelle miten lapset saavat alkunsa. Erilainen iltasatu tällä kertaa!


Kerttu Ruuska (kuvitus Nadja Sarell): Elsa ja Lauri matkustavat (2015)


Kerttu Ruuskan ja Nadja Sarellin "Elsa ja Lauri matkustavat" ei ole varmastikaan mitään eksoottista luettavaa nykylapsille, päinvastoin. Kirjan viehätys on siinä, että lapsi tunnistaa siitä lentomatkustamisen jokaisen vaiheen, turvatarkastuksesta lentokoneen turbulenssiin. Kirjassa käydään koko prosessi tarkasti läpi mutta siinä juuri on myös kirjan heikkous - se on nimittäin vähän tylsä... Meille riitti yksi lukemiskerta.


Pilvipaimen. Marjatta Kurenniemen kauneimmat sadut (kuvittanut Maija Karma) (1976)


Tämän kesän suosituin iltasatukirja oli Marjatta Kurenniemen saduista koottu Pilvipaimen. Kirja on ilmestynyt jo 1976 mutta se toimii edelleen, sadut ovat ajattomia ja mielenkiintoisia nykylapsenkin lukea. Sadut ovat myös sopivan pituisia juuri iltasaduiksi. Lisänä Maija Karman nostalginen kuvitus josta tulee mieleen oma lapsuus.




P.L. Travers: Maija Poppanen (Suomennos Jaana Kapari-Jatta, kuvittanut Marika Maijala) (2010)


Nyt kun saan lukea lapselle ääneen kirjoja otan kaikki irti ja luen paljon kirjoja joita en jostain syystä itse koskaan lapsena lukenut. Yksi niistä kirjoista on Maija Poppanen jonka satuin löytämään kirjastosta uutena käännöksenä (Jaana Kapari-Jatta). Pirteä kuvitus on Marika Maijalan käsialaa. Täytyy myöntää, että olin aika hämmentynyt kirjan luettuani, kirjassa oli nimittäin hyvin vähän itse Maija Poppasesta ja se vähäkin oli melkoisen tylsää luettavaa. Maija joko niiskutti, ärtyili tai peilaili itseään näyteikkunoista. Mutta kirjassa tapahtuikin sitten paljon muuta jännää ja tämä oli todella hauska iltasatukirja 6veen mielestä.

Kommentit

  1. Suosikkini näistä ovat Meidän pihan perhesoppa ja Pilvipaimen. Elsa ja Lauri näyttää ihan 70-luvun järkevältä opastuskirjalta tyyliin Teemu leipoo, Tiina lääkärissä jne. Suomen televisiossa on mennyt tositv-ohjelma Ummikko ulkomailla, jossa kotimaassa pysytelleitä ihmisiä lähetetään ulkomaille ja seurataan, miten selviävät ihan lentokentän vaiheista lähtien. Tämä voisi olla heille hyvä opaskirja.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, todella oiva kirja ummikoille! Pilvipaimen oli yllätys että se oli säästynyt ajan hampaalta näinkin hyvin. Onkohan siitä otettu uusintapainos? Jos ei niin pitäisi vinkata kustantajaa. Ne sadut olivat niin ihanan vanhanaikaisia mutta eivät missään nimessä tylsiä. Yhtenä iltana iltasatua kuunnellut 14veekin palasi vielä parin päivän päästä kuulemaansa satuun ja se jos mikä on hyvä merkki!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen lukenut ihan itsekseni tuon uuden suomennoksen Maija Poppasesta. Olin jopa hieman järkyttynyt, kun nimet oli suomennettu eikä kirja oikein vastannut muistikuviani lapsuuteni Poppasesta. :) Kuvituskin oli vähän outo, joten minusta kirja ei saanut ystävää. Pitäisi etsiä jostain ne vanhemmat Poppas-suomennokset. :)

    VastaaPoista
  4. En ole nähnyt edes sitä elokuvaa Maija Poppasesta joten en voinut verrata mihinkään muuhun kuin siihen jostain nappaamaani mielikuvaan, että Maija olisi ollut henkilönä vähän sympaattisempi :-) Mutta se vanha käännös olisi tosiaankin hyvä myös lukea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...