Siirry pääsisältöön

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)


Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma.

Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen.

Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa joutunut pettymään kun laajalti ylistetty kirja ei sitten ollutkaan niin loistava kuin olin etukäteen uumoillut.

Niinpä lähdin tätäkin kirjaa lukemaan varovaisella otteella. Mutta jo 50 sivun jälkeen olin täysillä mukana Tarvajoen kylän tapahtumissa ja viimeiset sivut olivat lopulta täyttä luopumisen tuskaa. Sanottakoon kuitenkin, että tarvitsin kirjan lukemiseen juuri tällaisen pidemmän pyhän ja vuokramökin rauhan, jotta sain uppoutua kyläläisten elämään täysin sieluin. 

Minut yllätti täysin millaisella herkkyydellä Nummi kuvaa kyläläistensä elämää, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Lisäksi hämmästytti se, että vaikka kirjassa vilisee väkeä kuin Vilkkilässä kissoja, niin jokaisella on oma tärkeä roolinsa tarinassa eikä kirjassa ole turhia hahmoja. Luonnonkuvaus on myös todella kaunista ja tarkkaa. 

Luin kirjaa hyvin paljolti viime aikaisiin poliittisiin virtauksiin peilaten - mitä tapahtuu kun aborttioikeus poistetaan ja muutetaan rikolliseksi? Olen lukenut melko lailla järkyttyneenä Yhdysvalloissa tapahtuvia muutoksia ja miten siellä aborttikielto vaikuttaa jo monen naisen elämään. Kristilliset liikkeet ovat saamassa yhä fanaattisempia piirteitä myös täällä Euroopassa ja ensimmäisenähän siinä yleensä pyyhkäistään naisten oikeuksia sivuun. Kun nyt saisimme pidettyä huolen siitä, että oma yhteiskuntamme pysyisi maltillisessa hallinnossa. Seuraavia vaaleja odotellen...

Markus Nummi: Käräjät (Otava 2024)


Luin ennen pääsiäistä myös Janne Puhakasta kertovan Ulos kopista-kirjan. Olen muiden tavoin seurannut koko talven Puhakan murhaajan oikeudenkäyntiä ja lukenut lehdistä molempien perheenjäsenten ja ystävien kommentteja. Mielessä heräsi paljon kysymyksiä ja ajattelin, että ehkä niihin vastauksen toisi tämä kirja. Mutta...

Valitettavasti kirja on melko kevyellä ja pinnallisella kädellä kirjoitettu ja monin paikoin asiat käsitellään vain pintaraapaisun verran. Kirjan pääasia on tietysti Puhakan "kopista ulos" tuleminen, jolloin hänestä tuli ensimmäinen Suomessa SM-liigassa pelannut jääkiekkoilija, joka kertoi avoimesti homoseksuaalisuudestaan. 

Kirjassa tosin tuodaan esille myös muita tarinoita siitä, miten kuka tahansa kapeasta sabluunasta poikkeava pelaaja kohtaa nimittelyä. Eräs haastateltu pelaaja koki jopa taideharrastuksensa herättävän kielteistä huomiota. Puhakan ulostulo oli tärkeä teko, mutta jääkiekkomaailmassa ne isot asennemuutokset ovat vielä kaukana edessä. 

Kirjasta käy hyvin ilmi kuinka nuorena nämä jääkiekkolahjakkuudet lähtevät maailmalle - usein iässä, jossa monet nuoret tarvitsisivat  vielä aktiivista vanhempien tukea. Puhakasta piirtyy esille kuva nuoresta miehestä, joka hoitaa hommat tunnollisesti ja pärjää. Niin, sitä pärjäämistähän meillä Suomessa aina niin korostetaan. Mutta aika yksin hän taisi siellä maailmalla olla.

Ja kun Puhakka lopulta päättää kertoa olevansa homoseksuaali hänen lähipiirinsä reagoi lähes koomisen neutraalisti. Eihän sillä nyt ole mitään merkitystä! Tästä ovat kaikki, valmentajia myöten, liikuttavan yksimielisiä. Tosin esimerkiksi Pride-tapahtumiin osallistuminen olikin yllättäen vastahakoista. Eli kaikki hyvin niin kauan kuin asiasta ei puhuta? Se suomalaisten perisynti...

Ja ehkä tuosta Puhakan ja Nordmon ikäerostakin olisi kannattanut puhua enemmän. Näin jälkiviisaana voisi sanoa yhtä ja toista, mutta jätän sanomatta. Amor omnia vincit ei valitettavasti aina toteudu. Nuori elämä sammui, täysin turhaan. Toivottavasti Janne Puhakan muisto nousee jossain vaiheessa tämän murhaoikeudenkäynin yläpuolelle ja asettuu sinne missä hänet muistetaan elämänsä, ei kuolemansa vuoksi.

Janne Puhakka - Risto Pakarinen: Ulos kopista (Johnny Kniga 2022)

Kommentit

  1. Monen henkilön mukana kuljettaminen pitkässä romaanissa ei todellakaan ole helppo asia, Markus Nummi on onnistunut siinä hyvin. Kaikki pysyvät lukijan mielessä, koska ovat niin täysiä persoonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimissä menin välillä sekaisin, mutta alussa oli onneksi luettelo eri taloista ja niiden väestä. Tätä kirjaa sulattelen vielä pitkään... 😊

      Poista
  2. Käräjät alkaa kiinnostaa aina vaan enemmän. Blogeista olen siis kirjasta lukenut ja melko vahva tunne on tullut, että pitäisin kovasti. Luulen, että pitää ostaa kirja omaksi ja lukea kotona ajan kanssa. Suomessa kaikkea lukemista vaivaa usein “henkinen kiire”, kun haluaisi lukea enemmän kuin ehtii ja kuitenkin on muutakin puuhaa kuin lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä idea ostaa kirja omaksi ja säästää se sellaiseen ajankohtaan kun on aikaa lukea. Tässä on rakennettu ihan oma maailmansa ja vaikka itse aihe oli rankka niin viihdyin Tarvajoella 😊 Miten ihmeessä tämä ei päätynyt Finlandia-ehdokkaaksi?!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...