Siirry pääsisältöön

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)


Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma.

Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen.

Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa joutunut pettymään kun laajalti ylistetty kirja ei sitten ollutkaan niin loistava kuin olin etukäteen uumoillut.

Niinpä lähdin tätäkin kirjaa lukemaan varovaisella otteella. Mutta jo 50 sivun jälkeen olin täysillä mukana Tarvajoen kylän tapahtumissa ja viimeiset sivut olivat lopulta täyttä luopumisen tuskaa. Sanottakoon kuitenkin, että tarvitsin kirjan lukemiseen juuri tällaisen pidemmän pyhän ja vuokramökin rauhan, jotta sain uppoutua kyläläisten elämään täysin sieluin. 

Minut yllätti täysin millaisella herkkyydellä Nummi kuvaa kyläläistensä elämää, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Lisäksi hämmästytti se, että vaikka kirjassa vilisee väkeä kuin Vilkkilässä kissoja, niin jokaisella on oma tärkeä roolinsa tarinassa eikä kirjassa ole turhia hahmoja. Luonnonkuvaus on myös todella kaunista ja tarkkaa. 

Luin kirjaa hyvin paljolti viime aikaisiin poliittisiin virtauksiin peilaten - mitä tapahtuu kun aborttioikeus poistetaan ja muutetaan rikolliseksi? Olen lukenut melko lailla järkyttyneenä Yhdysvalloissa tapahtuvia muutoksia ja miten siellä aborttikielto vaikuttaa jo monen naisen elämään. Kristilliset liikkeet ovat saamassa yhä fanaattisempia piirteitä myös täällä Euroopassa ja ensimmäisenähän siinä yleensä pyyhkäistään naisten oikeuksia sivuun. Kun nyt saisimme pidettyä huolen siitä, että oma yhteiskuntamme pysyisi maltillisessa hallinnossa. Seuraavia vaaleja odotellen...

Markus Nummi: Käräjät (Otava 2024)


Luin ennen pääsiäistä myös Janne Puhakasta kertovan Ulos kopista-kirjan. Olen muiden tavoin seurannut koko talven Puhakan murhaajan oikeudenkäyntiä ja lukenut lehdistä molempien perheenjäsenten ja ystävien kommentteja. Mielessä heräsi paljon kysymyksiä ja ajattelin, että ehkä niihin vastauksen toisi tämä kirja. Mutta...

Valitettavasti kirja on melko kevyellä ja pinnallisella kädellä kirjoitettu ja monin paikoin asiat käsitellään vain pintaraapaisun verran. Kirjan pääasia on tietysti Puhakan "kopista ulos" tuleminen, jolloin hänestä tuli ensimmäinen Suomessa SM-liigassa pelannut jääkiekkoilija, joka kertoi avoimesti homoseksuaalisuudestaan. 

Kirjassa tosin tuodaan esille myös muita tarinoita siitä, miten kuka tahansa kapeasta sabluunasta poikkeava pelaaja kohtaa nimittelyä. Eräs haastateltu pelaaja koki jopa taideharrastuksensa herättävän kielteistä huomiota. Puhakan ulostulo oli tärkeä teko, mutta jääkiekkomaailmassa ne isot asennemuutokset ovat vielä kaukana edessä. 

Kirjasta käy hyvin ilmi kuinka nuorena nämä jääkiekkolahjakkuudet lähtevät maailmalle - usein iässä, jossa monet nuoret tarvitsisivat  vielä aktiivista vanhempien tukea. Puhakasta piirtyy esille kuva nuoresta miehestä, joka hoitaa hommat tunnollisesti ja pärjää. Niin, sitä pärjäämistähän meillä Suomessa aina niin korostetaan. Mutta aika yksin hän taisi siellä maailmalla olla.

Ja kun Puhakka lopulta päättää kertoa olevansa homoseksuaali hänen lähipiirinsä reagoi lähes koomisen neutraalisti. Eihän sillä nyt ole mitään merkitystä! Tästä ovat kaikki, valmentajia myöten, liikuttavan yksimielisiä. Tosin esimerkiksi Pride-tapahtumiin osallistuminen olikin yllättäen vastahakoista. Eli kaikki hyvin niin kauan kuin asiasta ei puhuta? Se suomalaisten perisynti...

Ja ehkä tuosta Puhakan ja Nordmon ikäerostakin olisi kannattanut puhua enemmän. Näin jälkiviisaana voisi sanoa yhtä ja toista, mutta jätän sanomatta. Amor omnia vincit ei valitettavasti aina toteudu. Nuori elämä sammui, täysin turhaan. Toivottavasti Janne Puhakan muisto nousee jossain vaiheessa tämän murhaoikeudenkäynin yläpuolelle ja asettuu sinne missä hänet muistetaan elämänsä, ei kuolemansa vuoksi.

Janne Puhakka - Risto Pakarinen: Ulos kopista (Johnny Kniga 2022)

Kommentit

  1. Monen henkilön mukana kuljettaminen pitkässä romaanissa ei todellakaan ole helppo asia, Markus Nummi on onnistunut siinä hyvin. Kaikki pysyvät lukijan mielessä, koska ovat niin täysiä persoonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimissä menin välillä sekaisin, mutta alussa oli onneksi luettelo eri taloista ja niiden väestä. Tätä kirjaa sulattelen vielä pitkään... 😊

      Poista
  2. Käräjät alkaa kiinnostaa aina vaan enemmän. Blogeista olen siis kirjasta lukenut ja melko vahva tunne on tullut, että pitäisin kovasti. Luulen, että pitää ostaa kirja omaksi ja lukea kotona ajan kanssa. Suomessa kaikkea lukemista vaivaa usein “henkinen kiire”, kun haluaisi lukea enemmän kuin ehtii ja kuitenkin on muutakin puuhaa kuin lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä idea ostaa kirja omaksi ja säästää se sellaiseen ajankohtaan kun on aikaa lukea. Tässä on rakennettu ihan oma maailmansa ja vaikka itse aihe oli rankka niin viihdyin Tarvajoella 😊 Miten ihmeessä tämä ei päätynyt Finlandia-ehdokkaaksi?!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...