Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Sano että haluat (2009)



Tässä se on! Jos aiot lukea vain yhden kirjan Pirjo Hassiselta niin olkoon se tämä vuonna 2009 ilmestynyt "Sano että haluat". 410 sivua omaperäisiä kielikuvia, erotiikkaa, seksiäkin ja ennen kaikkea sekavaa ihmissuhdehässäkkää. Ainoa Hassiselle ominainen teema joka tästä puuttuu on monimutkainen äiti-tytär-suhde mutta muuten tämä kirja on paraatiesimerkki Hassisen sanataiteesta.

Kirja muistuttaa perusrakenteeltaan dekkaria - yksi päähenkilöistä on kadonnut ja löytyy myöhemmin kuolleena joten läpi koko kirjan kulkee klassinen whodunnit-asetelma. Päähenkilö Laura alkaa sitä jopa osaltaan selvittää. Mutta tämä ei ole kuitenkaan kirjan suurin kysymys vaan lähinnä sivujuonne. Sillä Hassisen mielessä on paljon suuremmat kysymykset.

Halusin kolmannen lapsen. Halusin raskausajan. Halusin tuntea kivun, jota ei päässyt huutamallakaan pakoon, sen kun norsu lähtee laskeutumaan koko painollaan alas kohti reisien väliä ja alkaa kaivaa luisella otsallaan ulostuloa. Halusin tuntea poskeani vasten pienet, vielä vieraat kasvot, ja kantaa lapseni hyvin palvelleessa kastemekossa kirkkoon, jonka uskoa tenttaavat ja vaativat seinät eivät mahtaisi minulle mitään, sillä olin täynnä rakkautta.

Kirjan perusteema on halu, intohimo. Kirjan henkilöt pyörivät oman halun kohteensa ympärillä sokeina näkemättä ympärillään sitä mikä voisi tarjota heille ehkä jopa paljon enemmän. Kirjassa unelmoidaan mm. ruokaelämyksistä, siitä ensimmäisestä täydellisestä seksikokemuksesta, rakkaudesta ja vauvasta. Lukija lähestulkoon tukahtuu kaikkien niiden unelmien alle, jotka kirjassa vyörytetään esiin. Beetasalpaajat siis käden ulottuville!

Hassinen on paikoin liiankin runsas, puolessa välin kirjaa olin jo aivan varma että kirja päätyy täydelliseen mahalaskuun. Mutta kirjailija onnistuu kokoamaan romaanin ainekset tyylikkääseen loppuun, vaikkakin ehkä harmittavan pliisuun. Kun näin monta sivua pidetään mittaria satasessa niin olisi odottanut jotain tajunnan räjäyttävää ratkaisua. Mutta sekin on tyypillistä Hassista, romaanien loput jäävät yleensä aina vähän avoimiksi ja ikäänkuin hiipuvat loppua kohti.

En voi kuin jälleen kerran ihailla Hassisen tyyliä ja kielikuvien kekseliäisyyttä. Tosin se voi välillä kääntyä liiallisuuteen, miten nämä romaanihahmot muka joka hetki pystyvät ajattelemaan näin kaunokirjallisesti, joka ikisestä arkisesta hetkestä? Mutta suotakoon se heille tässä kirjallisessa todellisuudessa jossa nyt sattuvat elämään. Lukijana voin vain kiitollisena ottaa vastaan jokaisen tuoreen ja omaperäisen kielikuvan.

Ruislinnun piha kukki. Essi hengitti ilmaa, joka oli yön jäljiltä viileää, ja ajatteli että Jimissä oli samaa kuin toukokuisissa aamuissa. Toukokuu liitettiin nuoriin tyttöihin, mutta varhaisissa aamuissa, kun kukat olivat vielä aivan kuin kädet silmillä ja ruoho jähmettynyt ihmettelemään kasvuaan - siinä oli Jimi.

Kommentit

  1. Intohimo on kirjan teemana aina kiinnostava. :D
    Jäimme seurailemaan blogiasi
    Tiia

    VastaaPoista
  2. Hassinen käsittelee sitä teemaa useammassakin kirjassaan, kannattaa tutustua hänen tuotantoonsa jos ette ole vielä lukeneet! Mukava saada teidät seuraajiksi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen vihdoinkin ajantasalla!

  Olen usein sanonut, että tämä minun kirjablogini tulee aina muutaman vuoden viiveellä - ainakin suomalaisen nykykirjallisuuden osalta - koska täkäläiset kirjastot eivät hanki suomenkielistä kirjallisuutta kovinkaan nopeasti. Mutta aloin tässä jokin aika sitten katsella kirjapinojani ja oli todettava, että jotain on tapahtunut! Olen nimittäin lukenut jo aika montakin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ja usein olen ne vain napannut mukaani kirjastossa käydessäni. Täällä kun ei tarvitse kauan jonotella. Huomenna olen palauttamassa kaksi viime vuonna ilmestynyttä, kumpikin omalla tavallaan huippukirjaa. Ensinnäkin: onnittelut itselleni siitä, että olen vihdoinkin lukenut ensimmäisen Katja Kettuni ! Aiemmat yritykset ovat aina jääneet kesken, koska Ketun raadollisen rehevä kieli on ollut minulle liikaa. Taidan olla herkkä lukija... "Erään kissan tutkimuksia" on sekin kielenkäytöltään hyvin rehevää, mutta tarina veti puoleensa sellaisella voimalla etten jaksanut välittää voimasano

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj