Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

 


Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita.

Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken...

Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelmitta. Ja mikä onni: Amélie Nothomb on juuri niin loistava kuin olin aina uumoillutkin!

"Premier sang" on kertomus kirjailijan isästä, joka kuoli heti pandemian alkumetreillä maaliskuussa 2020. Katsoin erään Nothombin haastattelun, jossa hän mainitsee moneen kertaan kuinka raskaasti hän on isänsä kuoleman ottanut. Tuloksena tästä surutyöstä syntyi sitten tämä kirja, joka ilmestyi Ranskassa 2021.

Patrick Nothomb oli belgialainen diplomaatti, joka tyttärensä kirjassa saa itse kertoa tarinansa. Elämäntarina tosin päättyy siihen mistä alkaakin eli hetkeen kun Nothomb 26-vuotiaana joutuu kohtaamaan kuoleman ensimmäisen kerran. Työskennellessään silloisessa Belgian siirtomassa Kongossa, hän joutuu vallankumouksellisen ryhmittymän panttivangiksi ja lopulta tilanteeseen, jossa hänet viedään teloitusjoukon eteen ammuttavaksi.

Siinä hetkessä aika pysähtyy ja mies alkaa käydä läpi elämänsä muistoja, lapsuudesta alkaen. Patrick syntyi Belgiassa 1936 aristokraattiseen perheeseen, mutta hänen isänsä kuoli pian pojan syntymän jälkeen. Äiti keskitti kaikki voimansa surutyöhön ja suhde lapseen jäi etäiseksi.

Isovanhemmat ottivat päävastuun pienen Patrickin kasvatuksesta ja juuri tähän liittyy Nothombin romaanin keskeinen asetelma. Isovanhempia oli nimittäin kaksin kappalein, konservatiivisemmat äidin puolelta ja isän boheemi suurperhe. Kun äidin vanhemmat huolestuvat Patrickin heiveröisestä olemuksesta, he päättävät lähettää pojan maalle, isänsä vanhempien hoteisiin.

Siellä poika kohtaa vapauden, mutta myös ankarat elinolosuhteet. Isän lapsuudenkoti on kylmä ja kolkko linna. Mutta siellä on lapsia! Yksinäinen Patrick pääsee osaksi laumaa, jossa pienimmät jätetään armotta nokkimisjärjestyksessä viimeisiksi. Ruokapöydässä vanhimmille tarjoillaan ensin ja nuorimmat saavat jakaa sen mitä jäljelle jää. Mutta Patrick viihtyy kuin kala vedessä ja hän pyytää aina päästä lomillaan isänisänsä perheen luokse.

Amélie Nothomb maalaa isänsä lapsuustarinan hauskoilla anekdooteilla ja keskustelunpätkillä, mutta jättää väliin myös paljon tyhjää tilaa, jonka lukija itse saa täyttää. Pidän tällaisesta kerronnasta! Teksti kutsuu pysähtymään ja pohtimaan, Nothombia lukiessa ei tarvitse kärsiä ruuansulatushäiriöistä.

Tämä Nothombin kirja löytyy siis ainakin ruotsinnoksena ja englanninkielisenä käännöksenä. Suomennoksia hänen tuotannostaan löydän vain kolme kappaletta, nekin jo parinkymmenen vuoden takaa. Nähtävästi kirjat eivät silloin kiinnostaneet, koska suomennostyötä ei ole jatkettu. Teoksia Nothombilta on kuitenkin ilmestynyt jo 32 kappaletta, viimeisimpänä omaelämäkerrallinen "Psychopompe". 

Hmm, joutunen nyt ehkä kuitenkin kaivamaan esiin sen jo ruostuneen ranskankielen taitoni...


Amélie Nothomb: Premier sang (Albin Michel 2021)

Första blodet, ruotsinnos Maria Björkman (Éditions J 2023)

**

Lopuksi tähän vielä kuva eiliseltä. Meillä on täällä hanamin aika!



Kommentit

  1. Voi, minäkin innostuin tämän kirjoituksesi luettuani taas Nothombista. Löysin kirjastosta tämän kirjan englanniksi ja varasin.
    Olen lukenut Nothombin suomennetut teokset: Samuraisyleily, Nöyrin palvelijanne, Antikrista ja Vaitelias naapuri (neljä siis suomennettu) ja muutamia englanniksi. The Character of Rain on ihmeellinen elämäkerta, koska se on kirjoitettu alle 3-vuotiaan lapsen näkökulmasta ja Loving Sabotage hurja kuvaus vähän isompien lasten aikuisille näkymättömästä vaarallisesta elämästä. The Life of Hunger on vaikuttava anorektiakuvaus ja Life Form kuvaa Nothombin ja Irakissa palvelevan amerikkalaissotilaan välistä fiktiivistä kirjeenvaihtoa.
    Pidän kovasti noista lasten elämän kuvauksista ja Nothombillahan on diplomaattiperheen lapsena valtavasti kokemuksia erilaisista kulttuureista.
    Kävin tutkimassa, mitä Adlibriksestä löytyisi englanniksi. Thirst, tulkinta Jeesuksen elämästä... kylläpä sekin kiinnostaa. Ja jospa tuo Psychopompekin käännettäisiin minun ymmärtämilleni kielille. Luen kyllä ruotsiksikin, mutta harvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oletkin ihan Nothomb-ekspertti! Alan nyt lukea näitä hänen teoksiaan ihan oikeasti sen sijaan että keräilisin vain hyllyyn pölyttymään. Onneksi niitä löytyy myös tosiaan englanninkielisinä käännöksinä, ruotsiksikaan niitä kun ei ole kovin monta käännetty. Aloin nyt tosin tavailla yhtä näistä omista ranskankielisistäni, onneksi hän ei kirjoita mitään supervaikeaa kieltä!

      Poista
    2. Nostattamasi Nothomb-innostus ei laantunut ennen kuin tilasin Adlibriksestä tuon Jeesus-kirjan, Thirst, ja jäin odottamaan kirjaa Strike Your Heart, joka on sieltä tilapäisesti loppu.
      Kunpa muistaisin linkittää tänne, mistä sai innostukseni, jos sitten joskus kirjoitan kirjaston kirjasta ja näistä muista.

      Poista
    3. Pidän silmällä blogiasi 😊

      Poista
  2. Olen lukenut Nothombilta viisi teosta ja kaikki ovat omalla tavallaan olleet varsin omaperäisiä. Romaanit ovat tosiaan melko lyhyitä, mutta Nothomb tiivistää taiten. Enkuksi näitä löytyisi enempikin, mutta täkäläinen kirjastovalikoima on aneeminen eikä näihin juuri törmää kirjakaupoissakaan (ainakaan paraatipaikalle eivät nouse). On siis sittemmin Nothomb jäänyt unholaan.

    Mutta nyt tämän kirjoituksesi myötä muistui taas Nothomb mieleen. Harmi, ettei kirjastosta saa hänen kirjojaan. Nykyään on ostaminenkin vaikeaa, kun ei ole enää samalla lailla kirjakauppatarjontaa kuin Lontoossa (en tykkää tilailla kirjoja, haluaisin tukea kivijalkakauppoja).

    En muuten edes tiennyt, että Nothomb on vielä “aktiivinen”, olen lukenut lähinnä hänen vanhempia teoksiaan. Olisi kyllä kiva lukea uudempiakin, jos löytyy enkuksi. Suomeksi ei tosiaan taida enkä ranskaa osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan erittäin aktiivinen kirjailija, Psychopompe ilmestyi viime vuonna ja eiköhän siellä jo ole tämän vuoden teoskin työn alla. Sen verran olen ehtinyt häneen vuosien varrella tutustua, että olen noteerannut ne omaperäiset aiheet. Ja nyt kun luin tämän ruotsinkielisen käännöksen niin ihastuin juuri tähän tiiviiseen muotoon. Ei mitään turhia krumeluureja!

      Poista
  3. Kas, se onkin Nothomb joka on kirjoittanut Antikristan! Luin sen joskus ysillä ja se iski luihin ja ytimiin. Omanlaisensa pieni kirja pahuudesta sekin. Pitäisi varmaan lukea enemmänkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antikrista täytyykin siis hankkia luettavaksi pikimmiten! Luulin, ettei Nothombia meillä luettaisi mutta täällähän nyt paljastuukin vaikka mitä hienoja lukukokemuksia.

      Poista
  4. Nothomb on kyllä hyvä. Suomennoksista olen lukenut vain pari. Ja tosiaan ne ovat kaikki jo vuosien takaisia, mikä sitten onkaan syynä ettei lisää ole kiinnostanut julkaista, kun ainakin ne tuntuvat olleen mieleenpainuvia...
    Mutta ranskaksi olen lukenut muutaman lisää, ja tuotantoaan tosiaan riittäisi vielä paljon, ja lisää tulee tasaisesti.
    Ja Nothombin kieli on tosiaan varsin selkeää, eli kirjailija johon voi tutustua myös vaikkei ranskanosaaminen olisikaan ihan huipputasolla (ja vastaavasti jos niiden kanssa on kielellisesti vaikeuksia niin silloin ei vielä osaa tarpeeksi ranskaa lukeakseen oikein muitakaan prosaisteja).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen vihdoinkin ajantasalla!

  Olen usein sanonut, että tämä minun kirjablogini tulee aina muutaman vuoden viiveellä - ainakin suomalaisen nykykirjallisuuden osalta - koska täkäläiset kirjastot eivät hanki suomenkielistä kirjallisuutta kovinkaan nopeasti. Mutta aloin tässä jokin aika sitten katsella kirjapinojani ja oli todettava, että jotain on tapahtunut! Olen nimittäin lukenut jo aika montakin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ja usein olen ne vain napannut mukaani kirjastossa käydessäni. Täällä kun ei tarvitse kauan jonotella. Huomenna olen palauttamassa kaksi viime vuonna ilmestynyttä, kumpikin omalla tavallaan huippukirjaa. Ensinnäkin: onnittelut itselleni siitä, että olen vihdoinkin lukenut ensimmäisen Katja Kettuni ! Aiemmat yritykset ovat aina jääneet kesken, koska Ketun raadollisen rehevä kieli on ollut minulle liikaa. Taidan olla herkkä lukija... "Erään kissan tutkimuksia" on sekin kielenkäytöltään hyvin rehevää, mutta tarina veti puoleensa sellaisella voimalla etten jaksanut välittää voimasano

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj