Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

 


Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita.

Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken...

Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelmitta. Ja mikä onni: Amélie Nothomb on juuri niin loistava kuin olin aina uumoillutkin!

"Premier sang" on kertomus kirjailijan isästä, joka kuoli heti pandemian alkumetreillä maaliskuussa 2020. Katsoin erään Nothombin haastattelun, jossa hän mainitsee moneen kertaan kuinka raskaasti hän on isänsä kuoleman ottanut. Tuloksena tästä surutyöstä syntyi sitten tämä kirja, joka ilmestyi Ranskassa 2021.

Patrick Nothomb oli belgialainen diplomaatti, joka tyttärensä kirjassa saa itse kertoa tarinansa. Elämäntarina tosin päättyy siihen mistä alkaakin eli hetkeen kun Nothomb 26-vuotiaana joutuu kohtaamaan kuoleman ensimmäisen kerran. Työskennellessään silloisessa Belgian siirtomassa Kongossa, hän joutuu vallankumouksellisen ryhmittymän panttivangiksi ja lopulta tilanteeseen, jossa hänet viedään teloitusjoukon eteen ammuttavaksi.

Siinä hetkessä aika pysähtyy ja mies alkaa käydä läpi elämänsä muistoja, lapsuudesta alkaen. Patrick syntyi Belgiassa 1936 aristokraattiseen perheeseen, mutta hänen isänsä kuoli pian pojan syntymän jälkeen. Äiti keskitti kaikki voimansa surutyöhön ja suhde lapseen jäi etäiseksi.

Isovanhemmat ottivat päävastuun pienen Patrickin kasvatuksesta ja juuri tähän liittyy Nothombin romaanin keskeinen asetelma. Isovanhempia oli nimittäin kaksin kappalein, konservatiivisemmat äidin puolelta ja isän boheemi suurperhe. Kun äidin vanhemmat huolestuvat Patrickin heiveröisestä olemuksesta, he päättävät lähettää pojan maalle, isänsä vanhempien hoteisiin.

Siellä poika kohtaa vapauden, mutta myös ankarat elinolosuhteet. Isän lapsuudenkoti on kylmä ja kolkko linna. Mutta siellä on lapsia! Yksinäinen Patrick pääsee osaksi laumaa, jossa pienimmät jätetään armotta nokkimisjärjestyksessä viimeisiksi. Ruokapöydässä vanhimmille tarjoillaan ensin ja nuorimmat saavat jakaa sen mitä jäljelle jää. Mutta Patrick viihtyy kuin kala vedessä ja hän pyytää aina päästä lomillaan isänisänsä perheen luokse.

Amélie Nothomb maalaa isänsä lapsuustarinan hauskoilla anekdooteilla ja keskustelunpätkillä, mutta jättää väliin myös paljon tyhjää tilaa, jonka lukija itse saa täyttää. Pidän tällaisesta kerronnasta! Teksti kutsuu pysähtymään ja pohtimaan, Nothombia lukiessa ei tarvitse kärsiä ruuansulatushäiriöistä.

Tämä Nothombin kirja löytyy siis ainakin ruotsinnoksena ja englanninkielisenä käännöksenä. Suomennoksia hänen tuotannostaan löydän vain kolme kappaletta, nekin jo parinkymmenen vuoden takaa. Nähtävästi kirjat eivät silloin kiinnostaneet, koska suomennostyötä ei ole jatkettu. Teoksia Nothombilta on kuitenkin ilmestynyt jo 32 kappaletta, viimeisimpänä omaelämäkerrallinen "Psychopompe". 

Hmm, joutunen nyt ehkä kuitenkin kaivamaan esiin sen jo ruostuneen ranskankielen taitoni...


Amélie Nothomb: Premier sang (Albin Michel 2021)

Första blodet, ruotsinnos Maria Björkman (Éditions J 2023)

**

Lopuksi tähän vielä kuva eiliseltä. Meillä on täällä hanamin aika!



Kommentit

  1. Voi, minäkin innostuin tämän kirjoituksesi luettuani taas Nothombista. Löysin kirjastosta tämän kirjan englanniksi ja varasin.
    Olen lukenut Nothombin suomennetut teokset: Samuraisyleily, Nöyrin palvelijanne, Antikrista ja Vaitelias naapuri (neljä siis suomennettu) ja muutamia englanniksi. The Character of Rain on ihmeellinen elämäkerta, koska se on kirjoitettu alle 3-vuotiaan lapsen näkökulmasta ja Loving Sabotage hurja kuvaus vähän isompien lasten aikuisille näkymättömästä vaarallisesta elämästä. The Life of Hunger on vaikuttava anorektiakuvaus ja Life Form kuvaa Nothombin ja Irakissa palvelevan amerikkalaissotilaan välistä fiktiivistä kirjeenvaihtoa.
    Pidän kovasti noista lasten elämän kuvauksista ja Nothombillahan on diplomaattiperheen lapsena valtavasti kokemuksia erilaisista kulttuureista.
    Kävin tutkimassa, mitä Adlibriksestä löytyisi englanniksi. Thirst, tulkinta Jeesuksen elämästä... kylläpä sekin kiinnostaa. Ja jospa tuo Psychopompekin käännettäisiin minun ymmärtämilleni kielille. Luen kyllä ruotsiksikin, mutta harvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oletkin ihan Nothomb-ekspertti! Alan nyt lukea näitä hänen teoksiaan ihan oikeasti sen sijaan että keräilisin vain hyllyyn pölyttymään. Onneksi niitä löytyy myös tosiaan englanninkielisinä käännöksinä, ruotsiksikaan niitä kun ei ole kovin monta käännetty. Aloin nyt tosin tavailla yhtä näistä omista ranskankielisistäni, onneksi hän ei kirjoita mitään supervaikeaa kieltä!

      Poista
    2. Nostattamasi Nothomb-innostus ei laantunut ennen kuin tilasin Adlibriksestä tuon Jeesus-kirjan, Thirst, ja jäin odottamaan kirjaa Strike Your Heart, joka on sieltä tilapäisesti loppu.
      Kunpa muistaisin linkittää tänne, mistä sai innostukseni, jos sitten joskus kirjoitan kirjaston kirjasta ja näistä muista.

      Poista
    3. Pidän silmällä blogiasi 😊

      Poista
  2. Olen lukenut Nothombilta viisi teosta ja kaikki ovat omalla tavallaan olleet varsin omaperäisiä. Romaanit ovat tosiaan melko lyhyitä, mutta Nothomb tiivistää taiten. Enkuksi näitä löytyisi enempikin, mutta täkäläinen kirjastovalikoima on aneeminen eikä näihin juuri törmää kirjakaupoissakaan (ainakaan paraatipaikalle eivät nouse). On siis sittemmin Nothomb jäänyt unholaan.

    Mutta nyt tämän kirjoituksesi myötä muistui taas Nothomb mieleen. Harmi, ettei kirjastosta saa hänen kirjojaan. Nykyään on ostaminenkin vaikeaa, kun ei ole enää samalla lailla kirjakauppatarjontaa kuin Lontoossa (en tykkää tilailla kirjoja, haluaisin tukea kivijalkakauppoja).

    En muuten edes tiennyt, että Nothomb on vielä “aktiivinen”, olen lukenut lähinnä hänen vanhempia teoksiaan. Olisi kyllä kiva lukea uudempiakin, jos löytyy enkuksi. Suomeksi ei tosiaan taida enkä ranskaa osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan erittäin aktiivinen kirjailija, Psychopompe ilmestyi viime vuonna ja eiköhän siellä jo ole tämän vuoden teoskin työn alla. Sen verran olen ehtinyt häneen vuosien varrella tutustua, että olen noteerannut ne omaperäiset aiheet. Ja nyt kun luin tämän ruotsinkielisen käännöksen niin ihastuin juuri tähän tiiviiseen muotoon. Ei mitään turhia krumeluureja!

      Poista
  3. Kas, se onkin Nothomb joka on kirjoittanut Antikristan! Luin sen joskus ysillä ja se iski luihin ja ytimiin. Omanlaisensa pieni kirja pahuudesta sekin. Pitäisi varmaan lukea enemmänkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antikrista täytyykin siis hankkia luettavaksi pikimmiten! Luulin, ettei Nothombia meillä luettaisi mutta täällähän nyt paljastuukin vaikka mitä hienoja lukukokemuksia.

      Poista
  4. Nothomb on kyllä hyvä. Suomennoksista olen lukenut vain pari. Ja tosiaan ne ovat kaikki jo vuosien takaisia, mikä sitten onkaan syynä ettei lisää ole kiinnostanut julkaista, kun ainakin ne tuntuvat olleen mieleenpainuvia...
    Mutta ranskaksi olen lukenut muutaman lisää, ja tuotantoaan tosiaan riittäisi vielä paljon, ja lisää tulee tasaisesti.
    Ja Nothombin kieli on tosiaan varsin selkeää, eli kirjailija johon voi tutustua myös vaikkei ranskanosaaminen olisikaan ihan huipputasolla (ja vastaavasti jos niiden kanssa on kielellisesti vaikeuksia niin silloin ei vielä osaa tarpeeksi ranskaa lukeakseen oikein muitakaan prosaisteja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin nyt lukea kokeeksi yhtä teosta ranskan kielellä ja se tosiaan sujuu ihan mukavasti, hitaasti mutta ei mitään suurempia vaikeuksia ymmärtämisessä.

      Mihin lie tosiaan Nothomb unohtunut suomalaisilta kirjakustantajilta!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...