Siirry pääsisältöön

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

 

Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson.

Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella.

Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan toisille urille ilman huolehtivaa isä-Lassea ja taustajoukkoina häärivää Janssonien klaania.

Tämän kirjoittamisen myötä Sophia Jansson sai lopulta tehtyä tilinpäätöksen varhain kuolleen äitinsä kanssa. Oliko avioero äidin tahto? Ja oliko äidin lähtö todella Sophian syy? Janssonien suvussa puhuttiin paljon, mutta ei sitten kuitenkaan niistä kaikkein tärkeimmistä asioista. Joten jos tästä kirjasta jonkin opin ottaa mukaansa niin ainakin sen, että myös pienelle lapselle kannattaa kertoa asiat totuudenmukaisesti. Lapset aistivat ja kuulevat ja muodostavat sen perusteella oman "totuutensa", joka saattaa pahimmillaan vaikuttaa koko loppuelämään.

Vi pratade om allt och ändå inte.

Jansson taustoittaa yksityiskohtaisesti perheensä dramaattisia käänteitä ja lukija ymmärtää äidinkin tarinan paremmin kun saa kuulla tämän lastenkotimenneisyydestä. Vaikka Nitan ja tämän Ester-äidin välinen yhteys korjautui se ei kuitenkaan johtanut mihinkään erityisen läheiseen suhteeseen. Jansson uskoo kuitenkin oman lapsuutensa olleen onnellinen, vaikka äitiä siinä ei ollutkaan. Äitihahmojakin löytyi ystäväperheistä. Mutta Jansson pohtii olivatko hänen nuorena aikuisena solmimansa rikkinäiset ja mahdottomat suhteet seurausta puuttuvasta äitisuhteesta. 

Jag visste att jag kunde klara mig på egen hand men sökte desperat någon.

Oli muuten virkistävä lukea kirja, jossa yleensä pääosaan nostettu Tove Jansson onkin tällä kertaa taustalla. Jansson on läheinen Lasse-veljensä kanssa ja yhdessä he ideoivat monia projekteja, kuten aivan käsittämättömältä kuulostavan ajatuksen muuttaa Tongan saarelle. Yhdessä he lopulta rakentavat ensimmäisen talonsa Pellingen saaristossa sijaitsevalle saarelle. Myös muumeista tulee yhteinen projekti Lassen jatkaessa muumisarjakuvan piirtämistä kansainvälisille markkinoille.

För Tove och Lasse var den högsta lyxen att få var ifred, de primitiva förhållandena eller den enkla födan skrämde dem inte, tvärtom var det ett äventyr att försöka klara sig på så lite som möjligt.

Korvaavista äitihahmoista puheenollen: näin ruotsalaisesta näkökulmasta lukiessa kiinnittää myös huomion henkilöihin, jotka eivät Suomessa tietenkään pistäisi minkäänlaisia kelloja soimaan. Mutta kun Jansson kertoo viettäneensä monta kesää Tukholman Dalarössä tv-tuottaja Margareta Strömstedtin perheessä, jossa oli "kaksi samanikäistä lasta", piirtyy välittömästi eteen kuva poptähti Niklas Strömstedtistä ja tämän siskosta Lottenista tenavina. Mielenkiintoinen perheyhteys sekin!

** 

Sophia Jansson: Tre öar. Mamma, pappa och jag (Förlaget, 2025)

Suomennos: Kolme saarta - isä, äiti ja minä (Siltala, 2025)

Kommentit

  1. Samoilla vesillä ollaan tosiaan seilattu tämän kirjan myötä :) Näkee, kuinka moninaisia asioita tästä voi nostaa. Vielä tuo viimeinenkin: harvinainen suomalaisperhe, joka taisi olla yhtä kotonaan Ruotsissa kuin Suomessa - tai Ibizalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen kyllä kovasti tuota Janssonien seikkailumieltä. Myrskytkin otettiin vastaan suurella mielenkiinnolla! Olen itse oikea arkajalka, harmittaa miten paljon jää kokematta kun ei uskalla. Sikälikin oli todella mieltä avartavaa lukea Toven ja Lassen elämästä. Ja miten he sen talonkin rakensivat sinne saarelle, ihan noin vain... 😧

      Poista
  2. Olen tilannut tämän ja yhden muun kirjan (enpä edes muista minkä) itselleni joululahjaksi AdLibriksestä. Vielä tekisi mieli tilata Anthony Hopkinsin We Did Ok, Kid: A Memoir. Mikä sen kiinnostavampaa kuin hyvät muistelmat.

    VastaaPoista
  3. Hyvä muistelmakirja on kyllä parasta luettavaa! Anthony Hopkins on myös minun listallani. Ja parhaillaan on luvussa myös Seela Sella. Taiteilijaelämäkerrat ylipäänsä ovat jännittävää luettavaa, poliitikkojen muistelmista olen harvemmin kiinnostunut koska niissä harvoin pistetään koko persoona peliin. Olen esimerkiksi käynyt selaamassa lukupalvelussa Sanna Marinin tuoretta kirjaa ja se tuntuu enemmän sellaiselta fanikirjalta. Harmi...

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään muistelmista, mutta preferoin vähemmän tunnettujen henkilöiden muisteloita. En tiedä, miten vähän tai paljon tunnettu on Sophia Jansson, mutta minulle hän on suunnilleen täysin tuntematon, joten en laske häntä ainakaan superjulkkikseksi. :D Esille nostamasi aiheet kiinnostavat, joten laittelenpa tämän Suomi-listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sophia Jansson on ollut tunnettu nimenomaan Tove Janssonin veljentyttärenä ja Muumien "perijättärenä". Mutta julkisuudessa hän ei ole viihtynyt eikä itse asiassa tässäkään kirjassa kerro kovin paljon itsestään. Hän tiedostaa kyllä, kuka on se suvun kiinnostavin tyyppi :) Mutta tässä oli paljon mielenkiintoista tietoa Janssonien suvusta ja erityisesti sitä ajankuvaa, jota on aina jännittävä lukea. Jansson ruotii esimerkiksi sitä, miten homoseksuaalisuus jouduttiin pitämään salassa.

      Poista
    2. Heh, no melkosessa tynnyrissä olen sitten itseän pitänyt tässä suhteessa. :D Mutta toisaalta ihan hyvä lähtökohta lukea kirja, koska ei ole varsinaisia ennakko-odotuksia minkään suhteen vaan voi tavallaan lukea melko puhtaalta pöydältä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...