Siirry pääsisältöön

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

 

Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson.

Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella.

Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan toisille urille ilman huolehtivaa isä-Lassea ja taustajoukkoina häärivää Janssonien klaania.

Tämän kirjoittamisen myötä Sophia Jansson sai lopulta tehtyä tilinpäätöksen varhain kuolleen äitinsä kanssa. Oliko avioero äidin tahto? Ja oliko äidin lähtö todella Sophian syy? Janssonien suvussa puhuttiin paljon, mutta ei sitten kuitenkaan niistä kaikkein tärkeimmistä asioista. Joten jos tästä kirjasta jonkin opin ottaa mukaansa niin ainakin sen, että myös pienelle lapselle kannattaa kertoa asiat totuudenmukaisesti. Lapset aistivat ja kuulevat ja muodostavat sen perusteella oman "totuutensa", joka saattaa pahimmillaan vaikuttaa koko loppuelämään.

Vi pratade om allt och ändå inte.

Jansson taustoittaa yksityiskohtaisesti perheensä dramaattisia käänteitä ja lukija ymmärtää äidinkin tarinan paremmin kun saa kuulla tämän lastenkotimenneisyydestä. Vaikka Nitan ja tämän Ester-äidin välinen yhteys korjautui se ei kuitenkaan johtanut mihinkään erityisen läheiseen suhteeseen. Jansson uskoo kuitenkin oman lapsuutensa olleen onnellinen, vaikka äitiä siinä ei ollutkaan. Äitihahmojakin löytyi ystäväperheistä. Mutta Jansson pohtii olivatko hänen nuorena aikuisena solmimansa rikkinäiset ja mahdottomat suhteet seurausta puuttuvasta äitisuhteesta. 

Jag visste att jag kunde klara mig på egen hand men sökte desperat någon.

Oli muuten virkistävä lukea kirja, jossa yleensä pääosaan nostettu Tove Jansson onkin tällä kertaa taustalla. Jansson on läheinen Lasse-veljensä kanssa ja yhdessä he ideoivat monia projekteja, kuten aivan käsittämättömältä kuulostavan ajatuksen muuttaa Tongan saarelle. Yhdessä he lopulta rakentavat ensimmäisen talonsa Pellingen saaristossa sijaitsevalle saarelle. Myös muumeista tulee yhteinen projekti Lassen jatkaessa muumisarjakuvan piirtämistä kansainvälisille markkinoille.

För Tove och Lasse var den högsta lyxen att få var ifred, de primitiva förhållandena eller den enkla födan skrämde dem inte, tvärtom var det ett äventyr att försöka klara sig på så lite som möjligt.

Korvaavista äitihahmoista puheenollen: näin ruotsalaisesta näkökulmasta lukiessa kiinnittää myös huomion henkilöihin, jotka eivät Suomessa tietenkään pistäisi minkäänlaisia kelloja soimaan. Mutta kun Jansson kertoo viettäneensä monta kesää Tukholman Dalarössä tv-tuottaja Margareta Strömstedtin perheessä, jossa oli "kaksi samanikäistä lasta", piirtyy välittömästi eteen kuva poptähti Niklas Strömstedtistä ja tämän siskosta Lottenista tenavina. Mielenkiintoinen perheyhteys sekin!

** 

Sophia Jansson: Tre öar. Mamma, pappa och jag (Förlaget, 2025)

Suomennos: Kolme saarta - isä, äiti ja minä (Siltala, 2025)

Kommentit

  1. Samoilla vesillä ollaan tosiaan seilattu tämän kirjan myötä :) Näkee, kuinka moninaisia asioita tästä voi nostaa. Vielä tuo viimeinenkin: harvinainen suomalaisperhe, joka taisi olla yhtä kotonaan Ruotsissa kuin Suomessa - tai Ibizalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen kyllä kovasti tuota Janssonien seikkailumieltä. Myrskytkin otettiin vastaan suurella mielenkiinnolla! Olen itse oikea arkajalka, harmittaa miten paljon jää kokematta kun ei uskalla. Sikälikin oli todella mieltä avartavaa lukea Toven ja Lassen elämästä. Ja miten he sen talonkin rakensivat sinne saarelle, ihan noin vain... 😧

      Poista
  2. Olen tilannut tämän ja yhden muun kirjan (enpä edes muista minkä) itselleni joululahjaksi AdLibriksestä. Vielä tekisi mieli tilata Anthony Hopkinsin We Did Ok, Kid: A Memoir. Mikä sen kiinnostavampaa kuin hyvät muistelmat.

    VastaaPoista
  3. Hyvä muistelmakirja on kyllä parasta luettavaa! Anthony Hopkins on myös minun listallani. Ja parhaillaan on luvussa myös Seela Sella. Taiteilijaelämäkerrat ylipäänsä ovat jännittävää luettavaa, poliitikkojen muistelmista olen harvemmin kiinnostunut koska niissä harvoin pistetään koko persoona peliin. Olen esimerkiksi käynyt selaamassa lukupalvelussa Sanna Marinin tuoretta kirjaa ja se tuntuu enemmän sellaiselta fanikirjalta. Harmi...

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään muistelmista, mutta preferoin vähemmän tunnettujen henkilöiden muisteloita. En tiedä, miten vähän tai paljon tunnettu on Sophia Jansson, mutta minulle hän on suunnilleen täysin tuntematon, joten en laske häntä ainakaan superjulkkikseksi. :D Esille nostamasi aiheet kiinnostavat, joten laittelenpa tämän Suomi-listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sophia Jansson on ollut tunnettu nimenomaan Tove Janssonin veljentyttärenä ja Muumien "perijättärenä". Mutta julkisuudessa hän ei ole viihtynyt eikä itse asiassa tässäkään kirjassa kerro kovin paljon itsestään. Hän tiedostaa kyllä, kuka on se suvun kiinnostavin tyyppi :) Mutta tässä oli paljon mielenkiintoista tietoa Janssonien suvusta ja erityisesti sitä ajankuvaa, jota on aina jännittävä lukea. Jansson ruotii esimerkiksi sitä, miten homoseksuaalisuus jouduttiin pitämään salassa.

      Poista
    2. Heh, no melkosessa tynnyrissä olen sitten itseän pitänyt tässä suhteessa. :D Mutta toisaalta ihan hyvä lähtökohta lukea kirja, koska ei ole varsinaisia ennakko-odotuksia minkään suhteen vaan voi tavallaan lukea melko puhtaalta pöydältä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...