Siirry pääsisältöön

Seela Sellan käsikirja elämään

 


Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa. 

Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.)

Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700-sivuinen yhteenveto tähänastisesta elämästään. Sella täyttää vuoden kuluttua pyöreät 90 vuotta! Ja näyttämöillä hän on pyörinyt peräti seitsemällä vuosikymmenellä. Ei siis ihme, että tarinaa riittää.

Antti Heikkinen on rakentanut kirjan nimenomaan tarinoinnin muotoon. Heikkinen esittää kysymyksen ja Seela avaa sanaisen arkkunsa. Lopputulos pysyy ihailtavan hyvin kasassa, eikä oikeastaan lässähdä missään vaiheessa. Ja miksi lässähtäisi, koska Seelalle tuntuu tapahtuvan koko ajan. 

Joissakin kohdissa tosin tunnistaa kerronnasta, että tämä tarina on taidettu kertoa jo sen verran moneen kertaan että se on jo ehkä muokannut alkuperäistäkin kokemusta. Tämä näkyy varsinkin kipeissä aiheissa, kuten esimerkiksi Sellojen avioliittokriisistä tai oman työn julkisista arvioista puhuttaessa. Välillä tuntui, että ne kipeimmät kohdat jäävät puimatta. Kirjassa oli toisaalta paljon löysää löpinää, kuten vaikkapa vanhojen teatterikollegoiden alkoholiongelmien selvittelyä ja sen tilan olisi voinut käyttää mieluummin Sellan oman tarinan syventämiseen.

Kirja on todellakin huikea katsaus suomalaiseen teatterihistoriaan ja ilokseni radioteatterikin sai ihan kiitettävän osuuden. (Monet Sellan radiotyöt löytyvät edelleen Yle Areenasta!) Tosin Sellan työtahti on ollut niin hurja, että näytelmät luetellaan monin paikoin vain nopeasti. Sivuilla vilahtavat myös lukemattomat legendaariset näyttelijänimet, jotka vielä näin 70-luvun lapselle ovat tuttuja nimiä. Silloinhan televisiossa pyörivät vanhat mustavalkoiset Suomi-filmit ihan vakio-ohjelmistona, joten tunnistan hyvin sellaiset nimet kuin Hilkka Helinä, Rauni Luoma ja Liisa Tuomi.

Itse muistan nähneeni Seela Sellan ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1978 valmistuneessa, Pirkko Saision Elämänmeno-romaaniin pohjautuvassa sarjassa. Lempi-täti oli ihana! Ja herkistyin todella kun luin Sellan kertovan, miten sen sarjan jälkeen monet nuoret tytöt ottivat häneen yhteyttä. En yhtään ihmettele, Sellan lempeä hahmo oli vaikuttava kontrasti Ritva Oksasen esittämälle tiukalle äidille. 

Elämänmenosta puhuessaan Sella mainitsee myös sen ohjaajan Åke Lindmanin, joka tässä saa arvoisensa tunnustuksen. Sellan mukaan Lindman "loi ilmapiirin, jossa kaikilla oli hyvä olla ja jokainen anto parastaan." Siinäpä hyvä vinkki tämän päivän johtajille, ihan kaikilla aloilla!

Ja hyviä vinkkejä tässä kirjassa oli paljon muitakin. Sellalla on hyvin perusteltuja ajatuksia niin työelämästä, avioliitosta, uskonnosta kuin politiikastakin. Joku voisi nyt sanoa, että tuleehan niitä ajatuksia kun vanhaksi elää mutta ei - kyllä siihen tarvitaan myös elämänrohkeutta ja uteliaisuutta kokea asioita.

(---) mussa on nyt kaikki iät. Lapsuus, nuoruus, aikuisuus. Voin olla ihan pentu, mutta voin jutella tälleesti arvokkaana vanhuksenakin.

***

Olen aikoinaan onneksi älynnyt säästää näkemieni teatteriesitysten käsiohjelmat ja pitihän sitä tarkistaa olenko koskaan nähnyt Seelaa lavalla. Ja kyllä, ainakin kolme kertaa! Kaikki kolme ovat olleet Kansallisteatterin näyttämöllä ja opiskelijalippu maksoi silloin 30 mk. Ilokseni Säädyllinen murhenäytelmä on vieläpä se rooli, jonka Sella laskee yhdeksi päätöistään.

Mutta harmikseni en muista näistä näkemistäni esityksistä yhtään mitään. Pieni lohdutus olkoon se, että Sella tarinoinninsa lomassa paljastaa, ettei hänkään kaikkia roolejaan muista.

***

Antti Heikkinen: Sellasta. Seela Sellan tarina (Otava 2025)



Kommentit

  1. Kun aikaa kuluu, niin kipeistä asioista tulee tarinoita, jotka elävät sellaisenaan ilman oikeaa muistoa. Ne ovat usein jopa hyvin koomisia, koska komiikkaa on käytetty kestämään se kipu.
    Jos kysyjä osaa kysyä jotenkin uudella tavalla, niin sieltä saattaa kuitenkin vanhallakin ihmisellä nousta tuore muisto ja tulla tunnevyöry.
    Minulla on tämän kirjan lukeminen suunnitelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Tuota keinoa itsekin käytän kun selvitän mielessäni vaikeita tapahtumia. Vuosikymmenten kuluessa niistä tulee usein (ei aina!) koomisia tarinoita, jotka saavat tapahtuneen tuntuneen vähemmän traagiselta. Yksi tapa selviytyä sekin...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...