Siirry pääsisältöön

Seela Sellan käsikirja elämään

 


Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa. 

Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.)

Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700-sivuinen yhteenveto tähänastisesta elämästään. Sella täyttää vuoden kuluttua pyöreät 90 vuotta! Ja näyttämöillä hän on pyörinyt peräti seitsemällä vuosikymmenellä. Ei siis ihme, että tarinaa riittää.

Antti Heikkinen on rakentanut kirjan nimenomaan tarinoinnin muotoon. Heikkinen esittää kysymyksen ja Seela avaa sanaisen arkkunsa. Lopputulos pysyy ihailtavan hyvin kasassa, eikä oikeastaan lässähdä missään vaiheessa. Ja miksi lässähtäisi, koska Seelalle tuntuu tapahtuvan koko ajan. 

Joissakin kohdissa tosin tunnistaa kerronnasta, että tämä tarina on taidettu kertoa jo sen verran moneen kertaan että se on jo ehkä muokannut alkuperäistäkin kokemusta. Tämä näkyy varsinkin kipeissä aiheissa, kuten esimerkiksi Sellojen avioliittokriisistä tai oman työn julkisista arvioista puhuttaessa. Välillä tuntui, että ne kipeimmät kohdat jäävät puimatta. Kirjassa oli toisaalta paljon löysää löpinää, kuten vaikkapa vanhojen teatterikollegoiden alkoholiongelmien selvittelyä ja sen tilan olisi voinut käyttää mieluummin Sellan oman tarinan syventämiseen.

Kirja on todellakin huikea katsaus suomalaiseen teatterihistoriaan ja ilokseni radioteatterikin sai ihan kiitettävän osuuden. (Monet Sellan radiotyöt löytyvät edelleen Yle Areenasta!) Tosin Sellan työtahti on ollut niin hurja, että näytelmät luetellaan monin paikoin vain nopeasti. Sivuilla vilahtavat myös lukemattomat legendaariset näyttelijänimet, jotka vielä näin 70-luvun lapselle ovat tuttuja nimiä. Silloinhan televisiossa pyörivät vanhat mustavalkoiset Suomi-filmit ihan vakio-ohjelmistona, joten tunnistan hyvin sellaiset nimet kuin Hilkka Helinä, Rauni Luoma ja Liisa Tuomi.

Itse muistan nähneeni Seela Sellan ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1978 valmistuneessa, Pirkko Saision Elämänmeno-romaaniin pohjautuvassa sarjassa. Lempi-täti oli ihana! Ja herkistyin todella kun luin Sellan kertovan, miten sen sarjan jälkeen monet nuoret tytöt ottivat häneen yhteyttä. En yhtään ihmettele, Sellan lempeä hahmo oli vaikuttava kontrasti Ritva Oksasen esittämälle tiukalle äidille. 

Elämänmenosta puhuessaan Sella mainitsee myös sen ohjaajan Åke Lindmanin, joka tässä saa arvoisensa tunnustuksen. Sellan mukaan Lindman "loi ilmapiirin, jossa kaikilla oli hyvä olla ja jokainen anto parastaan." Siinäpä hyvä vinkki tämän päivän johtajille, ihan kaikilla aloilla!

Ja hyviä vinkkejä tässä kirjassa oli paljon muitakin. Sellalla on hyvin perusteltuja ajatuksia niin työelämästä, avioliitosta, uskonnosta kuin politiikastakin. Joku voisi nyt sanoa, että tuleehan niitä ajatuksia kun vanhaksi elää mutta ei - kyllä siihen tarvitaan myös elämänrohkeutta ja uteliaisuutta kokea asioita.

(---) mussa on nyt kaikki iät. Lapsuus, nuoruus, aikuisuus. Voin olla ihan pentu, mutta voin jutella tälleesti arvokkaana vanhuksenakin.

***

Olen aikoinaan onneksi älynnyt säästää näkemieni teatteriesitysten käsiohjelmat ja pitihän sitä tarkistaa olenko koskaan nähnyt Seelaa lavalla. Ja kyllä, ainakin kolme kertaa! Kaikki kolme ovat olleet Kansallisteatterin näyttämöllä ja opiskelijalippu maksoi silloin 30 mk. Ilokseni Säädyllinen murhenäytelmä on vieläpä se rooli, jonka Sella laskee yhdeksi päätöistään.

Mutta harmikseni en muista näistä näkemistäni esityksistä yhtään mitään. Pieni lohdutus olkoon se, että Sella tarinoinninsa lomassa paljastaa, ettei hänkään kaikkia roolejaan muista.

***

Antti Heikkinen: Sellasta. Seela Sellan tarina (Otava 2025)



Kommentit

  1. Kun aikaa kuluu, niin kipeistä asioista tulee tarinoita, jotka elävät sellaisenaan ilman oikeaa muistoa. Ne ovat usein jopa hyvin koomisia, koska komiikkaa on käytetty kestämään se kipu.
    Jos kysyjä osaa kysyä jotenkin uudella tavalla, niin sieltä saattaa kuitenkin vanhallakin ihmisellä nousta tuore muisto ja tulla tunnevyöry.
    Minulla on tämän kirjan lukeminen suunnitelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Tuota keinoa itsekin käytän kun selvitän mielessäni vaikeita tapahtumia. Vuosikymmenten kuluessa niistä tulee usein (ei aina!) koomisia tarinoita, jotka saavat tapahtuneen tuntuneen vähemmän traagiselta. Yksi tapa selviytyä sekin...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...