Siirry pääsisältöön

Seela Sellan käsikirja elämään

 


Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa. 

Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.)

Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700-sivuinen yhteenveto tähänastisesta elämästään. Sella täyttää vuoden kuluttua pyöreät 90 vuotta! Ja näyttämöillä hän on pyörinyt peräti seitsemällä vuosikymmenellä. Ei siis ihme, että tarinaa riittää.

Antti Heikkinen on rakentanut kirjan nimenomaan tarinoinnin muotoon. Heikkinen esittää kysymyksen ja Seela avaa sanaisen arkkunsa. Lopputulos pysyy ihailtavan hyvin kasassa, eikä oikeastaan lässähdä missään vaiheessa. Ja miksi lässähtäisi, koska Seelalle tuntuu tapahtuvan koko ajan. 

Joissakin kohdissa tosin tunnistaa kerronnasta, että tämä tarina on taidettu kertoa jo sen verran moneen kertaan että se on jo ehkä muokannut alkuperäistäkin kokemusta. Tämä näkyy varsinkin kipeissä aiheissa, kuten esimerkiksi Sellojen avioliittokriisistä tai oman työn julkisista arvioista puhuttaessa. Välillä tuntui, että ne kipeimmät kohdat jäävät puimatta. Kirjassa oli toisaalta paljon löysää löpinää, kuten vaikkapa vanhojen teatterikollegoiden alkoholiongelmien selvittelyä ja sen tilan olisi voinut käyttää mieluummin Sellan oman tarinan syventämiseen.

Kirja on todellakin huikea katsaus suomalaiseen teatterihistoriaan ja ilokseni radioteatterikin sai ihan kiitettävän osuuden. (Monet Sellan radiotyöt löytyvät edelleen Yle Areenasta!) Tosin Sellan työtahti on ollut niin hurja, että näytelmät luetellaan monin paikoin vain nopeasti. Sivuilla vilahtavat myös lukemattomat legendaariset näyttelijänimet, jotka vielä näin 70-luvun lapselle ovat tuttuja nimiä. Silloinhan televisiossa pyörivät vanhat mustavalkoiset Suomi-filmit ihan vakio-ohjelmistona, joten tunnistan hyvin sellaiset nimet kuin Hilkka Helinä, Rauni Luoma ja Liisa Tuomi.

Itse muistan nähneeni Seela Sellan ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1978 valmistuneessa, Pirkko Saision Elämänmeno-romaaniin pohjautuvassa sarjassa. Lempi-täti oli ihana! Ja herkistyin todella kun luin Sellan kertovan, miten sen sarjan jälkeen monet nuoret tytöt ottivat häneen yhteyttä. En yhtään ihmettele, Sellan lempeä hahmo oli vaikuttava kontrasti Ritva Oksasen esittämälle tiukalle äidille. 

Elämänmenosta puhuessaan Sella mainitsee myös sen ohjaajan Åke Lindmanin, joka tässä saa arvoisensa tunnustuksen. Sella mukaan Lindman "loi ilmapiirin, jossa kaikilla oli hyvä olla ja jokainen anto parastaan." Siinäpä hyvä vinkki tämän päivän johtajille, ihan kaikilla aloilla!

Ja hyviä vinkkejä tässä kirjassa oli paljon muitakin. Sellalla on hyvin perusteltuja ajatuksia niin työelämästä, avioliitosta, uskonnosta kuin politiikastakin. Joku voisi nyt sanoa, että tuleehan niitä ajatuksia kun vanhaksi elää mutta ei - kyllä siihen tarvitaan myös elämänrohkeutta ja uteliaisuutta kokea asioita.

(---) mussa on nyt kaikki iät. Lapsuus, nuoruus, aikuisuus. Voin olla ihan pentu, mutta voin jutella tälleesti arvokkaana vanhuksenakin.

***

Olen aikoinaan onneksi älynnyt säästää näkemieni teatteriesitysten käsiohjelmat ja pitihän sitä tarkistaa olenko koskaan nähnyt Seelaa lavalla. Ja kyllä, ainakin kolme kertaa! Kaikki kolme ovat olleet Kansallisteatterin näyttämöllä ja opiskelijalippu maksoi silloin 30 mk. Ilokseni Säädyllinen murhenäytelmä on vieläpä se rooli, jonka Sella laskee yhdeksi päätöistään.

Mutta harmikseni en muista näistä näkemistäni esityksistä yhtään mitään. Pieni lohdutus olkoon se, että Sella tarinoinninsa lomassa paljastaa, ettei hänkään kaikkia roolejaan muista.

***

Antti Heikkinen: Sellasta. Seela Sellan tarina (Otava 2025)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...