Seela Sellan käsikirja elämään

 

Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa. 

Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.)

Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700-sivuinen yhteenveto tähänastisesta elämästään. Sella täyttää vuoden kuluttua pyöreät 90 vuotta! Ja näyttämöillä hän on pyörinyt peräti seitsemällä vuosikymmenellä. Ei siis ihme, että tarinaa riittää.

Antti Heikkinen on rakentanut kirjan nimenomaan tarinoinnin muotoon. Heikkinen esittää kysymyksen ja Seela avaa sanaisen arkkunsa. Lopputulos pysyy ihailtavan hyvin kasassa, eikä oikeastaan lässähdä missään vaiheessa. Ja miksi lässähtäisi, koska Seelalle tuntuu tapahtuvan koko ajan. 

Joissakin kohdissa tosin tunnistaa kerronnasta, että tämä tarina on taidettu kertoa jo sen verran moneen kertaan että se on jo ehkä muokannut alkuperäistäkin kokemusta. Tämä näkyy varsinkin kipeissä aiheissa, kuten esimerkiksi Sellojen avioliittokriisistä tai oman työn julkisista arvioista puhuttaessa. Välillä tuntui, että ne kipeimmät kohdat jäävät puimatta. Kirjassa oli toisaalta paljon löysää löpinää, kuten vaikkapa vanhojen teatterikollegoiden alkoholiongelmien selvittelyä ja sen tilan olisi voinut käyttää mieluummin Sellan oman tarinan syventämiseen.

Kirja on todellakin huikea katsaus suomalaiseen teatterihistoriaan ja ilokseni radioteatterikin sai ihan kiitettävän osuuden. (Monet Sellan radiotyöt löytyvät edelleen Yle Areenasta!) Tosin Sellan työtahti on ollut niin hurja, että näytelmät luetellaan monin paikoin vain nopeasti. Sivuilla vilahtavat myös lukemattomat legendaariset näyttelijänimet, jotka vielä näin 70-luvun lapselle ovat tuttuja nimiä. Silloinhan televisiossa pyörivät vanhat mustavalkoiset Suomi-filmit ihan vakio-ohjelmistona, joten tunnistan hyvin sellaiset nimet kuin Hilkka Helinä, Rauni Luoma ja Liisa Tuomi.

Itse muistan nähneeni Seela Sellan ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1978 valmistuneessa, Pirkko Saision Elämänmeno-romaaniin pohjautuvassa sarjassa. Lempi-täti oli ihana! Ja herkistyin todella kun luin Sellan kertovan, miten sen sarjan jälkeen monet nuoret tytöt ottivat häneen yhteyttä. En yhtään ihmettele, Sellan lempeä hahmo oli vaikuttava kontrasti Ritva Oksasen esittämälle tiukalle äidille. 

Elämänmenosta puhuessaan Sella mainitsee myös sen ohjaajan Åke Lindmanin, joka tässä saa arvoisensa tunnustuksen. Sellan mukaan Lindman "loi ilmapiirin, jossa kaikilla oli hyvä olla ja jokainen anto parastaan." Siinäpä hyvä vinkki tämän päivän johtajille, ihan kaikilla aloilla!

Ja hyviä vinkkejä tässä kirjassa oli paljon muitakin. Sellalla on hyvin perusteltuja ajatuksia niin työelämästä, avioliitosta, uskonnosta kuin politiikastakin. Joku voisi nyt sanoa, että tuleehan niitä ajatuksia kun vanhaksi elää mutta ei - kyllä siihen tarvitaan myös elämänrohkeutta ja uteliaisuutta kokea asioita.

(---) mussa on nyt kaikki iät. Lapsuus, nuoruus, aikuisuus. Voin olla ihan pentu, mutta voin jutella tälleesti arvokkaana vanhuksenakin.

***

Olen aikoinaan onneksi älynnyt säästää näkemieni teatteriesitysten käsiohjelmat ja pitihän sitä tarkistaa olenko koskaan nähnyt Seelaa lavalla. Ja kyllä, ainakin kolme kertaa! Kaikki kolme ovat olleet Kansallisteatterin näyttämöllä ja opiskelijalippu maksoi silloin 30 mk. Ilokseni Säädyllinen murhenäytelmä on vieläpä se rooli, jonka Sella laskee yhdeksi päätöistään.

Mutta harmikseni en muista näistä näkemistäni esityksistä yhtään mitään. Pieni lohdutus olkoon se, että Sella tarinoinninsa lomassa paljastaa, ettei hänkään kaikkia roolejaan muista.

***

Antti Heikkinen: Sellasta. Seela Sellan tarina (Otava 2025)