Siirry pääsisältöön

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

 

Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson.

Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella.

Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan toisille urille ilman huolehtivaa isä-Lassea ja taustajoukkoina häärivää Janssonien klaania.

Tämän kirjoittamisen myötä Sophia Jansson sai lopulta tehtyä tilinpäätöksen varhain kuolleen äitinsä kanssa. Oliko avioero äidin tahto? Ja oliko äidin lähtö todella Sophian syy? Janssonien suvussa puhuttiin paljon, mutta ei sitten kuitenkaan niistä kaikkein tärkeimmistä asioista. Joten jos tästä kirjasta jonkin opin ottaa mukaansa niin ainakin sen, että myös pienelle lapselle kannattaa kertoa asiat totuudenmukaisesti. Lapset aistivat ja kuulevat ja muodostavat sen perusteella oman "totuutensa", joka saattaa pahimmillaan vaikuttaa koko loppuelämään.

Vi pratade om allt och ändå inte.

Jansson taustoittaa yksityiskohtaisesti perheensä dramaattisia käänteitä ja lukija ymmärtää äidinkin tarinan paremmin kun saa kuulla tämän lastenkotimenneisyydestä. Vaikka Nitan ja tämän Ester-äidin välinen yhteys korjautui se ei kuitenkaan johtanut mihinkään erityisen läheiseen suhteeseen. Jansson uskoo kuitenkin oman lapsuutensa olleen onnellinen, vaikka äitiä siinä ei ollutkaan. Äitihahmojakin löytyi ystäväperheistä. Mutta Jansson pohtii olivatko hänen nuorena aikuisena solmimansa rikkinäiset ja mahdottomat suhteet seurausta puuttuvasta äitisuhteesta. 

Jag visste att jag kunde klara mig på egen hand men sökte desperat någon.

Oli muuten virkistävä lukea kirja, jossa yleensä pääosaan nostettu Tove Jansson onkin tällä kertaa taustalla. Jansson on läheinen Lasse-veljensä kanssa ja yhdessä he ideoivat monia projekteja, kuten aivan käsittämättömältä kuulostavan ajatuksen muuttaa Tongan saarelle. Yhdessä he lopulta rakentavat ensimmäisen talonsa Pellingen saaristossa sijaitsevalle saarelle. Myös muumeista tulee yhteinen projekti Lassen jatkaessa muumisarjakuvan piirtämistä kansainvälisille markkinoille.

För Tove och Lasse var den högsta lyxen att få var ifred, de primitiva förhållandena eller den enkla födan skrämde dem inte, tvärtom var det ett äventyr att försöka klara sig på så lite som möjligt.

Korvaavista äitihahmoista puheenollen: näin ruotsalaisesta näkökulmasta lukiessa kiinnittää myös huomion henkilöihin, jotka eivät Suomessa tietenkään pistäisi minkäänlaisia kelloja soimaan. Mutta kun Jansson kertoo viettäneensä monta kesää Tukholman Dalarössä tv-tuottaja Margareta Strömstedtin perheessä, jossa oli "kaksi samanikäistä lasta", piirtyy välittömästi eteen kuva poptähti Niklas Strömstedtistä ja tämän siskosta Lottenista tenavina. Mielenkiintoinen perheyhteys sekin!

** 

Sophia Jansson: Tre öar. Mamma, pappa och jag (Förlaget, 2025)

Suomennos: Kolme saarta - isä, äiti ja minä (Siltala, 2025)

Kommentit

  1. Samoilla vesillä ollaan tosiaan seilattu tämän kirjan myötä :) Näkee, kuinka moninaisia asioita tästä voi nostaa. Vielä tuo viimeinenkin: harvinainen suomalaisperhe, joka taisi olla yhtä kotonaan Ruotsissa kuin Suomessa - tai Ibizalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen kyllä kovasti tuota Janssonien seikkailumieltä. Myrskytkin otettiin vastaan suurella mielenkiinnolla! Olen itse oikea arkajalka, harmittaa miten paljon jää kokematta kun ei uskalla. Sikälikin oli todella mieltä avartavaa lukea Toven ja Lassen elämästä. Ja miten he sen talonkin rakensivat sinne saarelle, ihan noin vain... 😧

      Poista
  2. Olen tilannut tämän ja yhden muun kirjan (enpä edes muista minkä) itselleni joululahjaksi AdLibriksestä. Vielä tekisi mieli tilata Anthony Hopkinsin We Did Ok, Kid: A Memoir. Mikä sen kiinnostavampaa kuin hyvät muistelmat.

    VastaaPoista
  3. Hyvä muistelmakirja on kyllä parasta luettavaa! Anthony Hopkins on myös minun listallani. Ja parhaillaan on luvussa myös Seela Sella. Taiteilijaelämäkerrat ylipäänsä ovat jännittävää luettavaa, poliitikkojen muistelmista olen harvemmin kiinnostunut koska niissä harvoin pistetään koko persoona peliin. Olen esimerkiksi käynyt selaamassa lukupalvelussa Sanna Marinin tuoretta kirjaa ja se tuntuu enemmän sellaiselta fanikirjalta. Harmi...

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään muistelmista, mutta preferoin vähemmän tunnettujen henkilöiden muisteloita. En tiedä, miten vähän tai paljon tunnettu on Sophia Jansson, mutta minulle hän on suunnilleen täysin tuntematon, joten en laske häntä ainakaan superjulkkikseksi. :D Esille nostamasi aiheet kiinnostavat, joten laittelenpa tämän Suomi-listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sophia Jansson on ollut tunnettu nimenomaan Tove Janssonin veljentyttärenä ja Muumien "perijättärenä". Mutta julkisuudessa hän ei ole viihtynyt eikä itse asiassa tässäkään kirjassa kerro kovin paljon itsestään. Hän tiedostaa kyllä, kuka on se suvun kiinnostavin tyyppi :) Mutta tässä oli paljon mielenkiintoista tietoa Janssonien suvusta ja erityisesti sitä ajankuvaa, jota on aina jännittävä lukea. Jansson ruotii esimerkiksi sitä, miten homoseksuaalisuus jouduttiin pitämään salassa.

      Poista
    2. Heh, no melkosessa tynnyrissä olen sitten itseän pitänyt tässä suhteessa. :D Mutta toisaalta ihan hyvä lähtökohta lukea kirja, koska ei ole varsinaisia ennakko-odotuksia minkään suhteen vaan voi tavallaan lukea melko puhtaalta pöydältä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...