Siirry pääsisältöön

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

 


Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... 

Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan?

Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea.

Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit erityisen paljon Ann Napolitanon kirjasta, lopeta postaukseni lukeminen tähän!

Aloin lukea kirjaa positiivisin mielin, sillä ennakkotietojeni perusteella odottelin hienoa perhesaagaa ja yllättäviä juonenkäänteitä. Aika pian kuitenkin mietin, että kirjassa on jotain tuttua. Tuli mieleen sekä Hanya Yanagiharan Pieni elämä (josta pidin paljon) että Elena Ferranten Napoli-sarja (joka oli kaikessa yksityiskohtaisuudessaan tuskastuttavaa luettavaa). 

Sitten eräänä päivänä jouduin töissä kahlaamaan läpi ison määrän tekoälyllä tuotettuja tekstin pätkiä ja silloin välähti. Tämähän on kuin Ann Napolitanon romaanin tekstiä! Sujuvaa, täsmällisesti eteenpäin menevää juonenkerrontaa, jossa henkilöt pysyvät ruodussaan. Aivan kuin AI olisi saanut käskyn luoda tietyn tyyppiset henkilöhahmot, joiden välille rakennetaan tarinan eteenpäin kuljettamiseen tarvittava määrä yhteyksiä. 

Sanottakoon nyt kuitenkin, että kirja on todennäköisesti ihan oikean ihmisen luoma teos. Mutta mielestäni teksti on kirjoitettu tyylillä, jonka ehkä ajatellaan myyvän helpoiten. Olisiko tässä jopa ajateltu jo valmiiksi äänikirjamarkkinoita?

*

En ala tässä sen kummemmin selostamaan kirjan juonta tai henkilöitä, koska - suoraan sanoen - en innostunut kirjassa oikeastaan mistään. Ainoa syy miksi luin kirjan loppuun oli se, että se oli lukupiirimme seuraava kirja. Mutta tässä muutama hajahavainto:

- Kirjan henkilöt jäivät hyvin pinnallisiksi. Heidän tekemänsä päätökset tuntuivat osin täysin päättömiltä, sillä henkilöiden kuvaus (tai sen puuttuminen) ei millään tavalla tukenut heidän toimintaansa.

- Kirjassa syntyy kaksi tyttölasta, joista kumpikin kasvaa aikuiseksi ilman isää. Kirjailija väittää kirkkain silmin, että kumpikaan tytöistä ei kyseenalaistanut äitiensä päätöstä olla paljastamatta isää. Eikö siis edes teinivuosina tullut sitä vaihetta, että edes jompikumpi tytöistä olisi halunnut tietää isänsä nimen?

- Toinen tytöistä (Izzy) oli saanut kuulla samanikäisestä serkustaan (Alice), vaikka he eivät koskaan tavanneet toisiaan. Eikö tämäkään tieto herättänyt sen vertaa mielenkiintoa, että Izzy olisi hiukan vanhempana alkanut etsiä tietoa serkustaan? Tarinan loppuvaiheessa elettiin kuitenkin jo internetin aikakautta.

- Perheen äidin päätös jättää kaikki neljä aikuista tytärtään ja muuttaa Floridaan heti miehensä kuoleman jälkeen oli yksi näistä käsittämättömistä päätöksistä. Varsinkin kun tulossa oli samanaikaan kaksi lastenlasta. Yhtä käsittämätön on myös lopun suuri grand finale, jossa kaikki vuosikymmenten erimielisyydet pyyhkäistään kerralla pois.

- Tarinan lomaan oli myös ripoteltu täysin irrallisia yksityiskohtia, jotka tuntuivat osin naurettaviltakin sillä ne eivät mitenkään syventäneet henkilökuvausta tai juonta. Aivan kuin AI olisi saanut käskyn sijoittaa säännöllisin väliajoin kohtauksia, jotka muistuttavat lukijaa siitä, että kysymys on ihan "oikeasta" elämästä.

*

Tässä eräänä aamuna tunnelbanassa satuin kuulemaan kun kaksi keski-ikäistä miestä kohtasivat sattumalta. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut selvästikin useampi vuosi, sillä elämän tapahtumat selvitettiin suurempien muutosten avulla. Ensin tuli uutiset uudesta kodista, työpaikanvaihdoksesta sekä tyttären juuri alkaneesta vaihto-oppilasvuodesta. 

Toinen miehistä oli epäilyttävän hiljaa, mietin oliko hänellä jotain vähemmän repäisevää kerrottavana - avioerosta tai sairaudesta ei ehkä halua puhua julkisissa kulkuvälineissä. Jäin kuuntelemaan miesten jutustelua (samalla kun olin lukevinani kirjaa) ja mieltä ärsytti, etten saanut kuulla enemmän yksityiskohtia. 

Ja juuri sama minua ärsytti tässä Napolitanon Kaunokaiset-kirjassa. Kirjan kertojaääni oli kuin nämä kaksi miestä, jotka raportoivat toisilleen elämän tärkeät käänteet. Ongelma oli vain, että kirjasta jäi nyt pois kaikki se, mitä tapahtui näiden elämän käännekohtien välillä - se kaikki, mikä oikeasti on kiinnostavaa. 

Elämä.

**

Ann Napolitano: Hello Beautiful (Viking 2023)

Suomennettu nimellä Kaunokaisia (suomennos Minna Kujamäki, WSOY 2024)

Kommentit

  1. Mielenkiintoista.
    Välistä kirjallisuuden maailmassa luodaan turhia odotuksia isolla mainoskampanjalla ja saadaan paljon lukijoita keskinkertaiselle teokselle, jonka luettua lukijalle jää halju olo "tässäkö se oli".
    Olen muutaman kirjan kohdalla tuntenut samansuuntaisesti kuin sinä tätä Napolitanon kirjaa lukiessa.
    Onko tosiaan laskelmoitu, että kun Yanagihara ja Ferrante myyvät, niin matkitaan niiden piirteitä ja saadaan aikaan bestseller? Mutta sehän ei riitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä kirjoita näin negatiivisesti lukemistani kirjoista, huonot kirjat päätyvät harvoin tänne blogiini. Mutta juuri tämän kirjan kohdalla tunsin, että on hyvä saada esille vähän toisenlaisiakin lukukokemuksia.Lisäksi löysin netistä ainakin yhden toisen arvion, jossa epäiltiin että tekoälyllä olisi sormensa pelissä.

      Mutta sen verran tämä jäi nyt kaivelemaan, että olen varannut kirjastosta Napolitanon aikaisemman kirjan. Haluan nähdä minkälaista tekstiä silloin on syntynyt 😊

      Poista
    2. Minusta on aina virkistävää lukea perusteltua kirjoitusta siitä, jos joku ei pidä jostain kirjasta. Itse en vain useinkaan osaa analysoida vastenmielisyyden tunteitani.

      Poista
    3. Juuri tämän kirjan kohdalla olisi muuten mielenkiintoista lukea myös miksi sitä pidetään niin hyvänä. "Loistava lukuromaani" ei kerro oikeastaan mitään. Luen kaikki tästä kirjasta näkemäni arviot, tämä on todella jäänyt kaihertamaan mieltä 😀

      Poista
  2. Minusta on hyvä kirjoittaa “risumietteitäkin”, kun eivät kaikki kirjat voi mitenkään kaikkia koskettaa ja subjektiivisia kokemuksiahan nämä ovat. Kaunokaisten lukemista olen ehkäillyt tyyliin “luen joskus jos en muuta keksi” (eli tuskin ikinä, heh) mutta nyt se lensi siitäkin ehkä-laarista kaaressa EI-laariin. Kirjoituksesi vahvistaa omaa intuitiotani siitä, ettei kirja ole minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tosiaan lämpimästi suositella, että ei kannata lukea - paitsi jos pidit siitä Ferranten Napoli-sarjasta, silloin voisit tykätäkin 😉

      Poista
    2. En ole lukenut Ferranten Napoli-sarjaa, en tiedä luenko ikinä (on siis siellä "luen, jos en muuta keksi" -osastolla) Pienen elämän olen lukenut ja sitä inhosin. :D

      Poista
    3. Okei, siinä tapauksessa: älä lue tätä 😄

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta tuo junamatkasi :) Tuo kuuntelu oli parasta hupia puolen tunnin lähijunamatkalla Espoosta Hkiin minulla. Silloin siis, kun en lukenut, jota kyllä enimmäkseen tein. Välillä oli kuin olisi elokuvissa käynyt. Kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hurjalta tuo, että olisi salassa AI:llä tehty kirja. Ei toisaalta yllättäisi millään tavalla, onhan kirjamaailmassakin kaikenlaisia huijauksia ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä on vielä vain oma pieni konspiraatioteoriani, teksti oli jotenkin niin hirveän tylsää luettavaa :)

      Poista
  5. Sain omassa blogissani vihjeen, että täältä löytyy hengenheimolainen. Minullakin Napolitanon kirja kirvoitti epätyypillisen kriittisen arvion, johon olen toivonut vertaiskokemuksia. Yksi niitä kirjoja, joiden suosiota on vaikea ymmärtää. Minulle vastaava oli myös Delia Owensin Suon villi laulu. Sijoitan nämä samaan kategoriaan. Sen sijaan Ferrante-faniksi tunnustaudun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sana siis on kiirinyt, että täällä toinen mokoma joka ei tykännyt 😀 Minulla on ollut vähän jo tunnontuskia siitä, että näin teilasin mutta tämä hypetys on jotenkin niin outo ilmiö, että oli pakko sanoa mitä mieltä olen kirjasta. Kiitos, että kävit antamassa vertaistukea!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...