Siirry pääsisältöön

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

 


Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... 

Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan?

Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea.

Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit erityisen paljon Ann Napolitanon kirjasta, lopeta postaukseni lukeminen tähän!

Aloin lukea kirjaa positiivisin mielin, sillä ennakkotietojeni perusteella odottelin hienoa perhesaagaa ja yllättäviä juonenkäänteitä. Aika pian kuitenkin mietin, että kirjassa on jotain tuttua. Tuli mieleen sekä Hanya Yanagiharan Pieni elämä (josta pidin paljon) että Elena Ferranten Napoli-sarja (joka oli kaikessa yksityiskohtaisuudessaan tuskastuttavaa luettavaa). 

Sitten eräänä päivänä jouduin töissä kahlaamaan läpi ison määrän tekoälyllä tuotettuja tekstin pätkiä ja silloin välähti. Tämähän on kuin Ann Napolitanon romaanin tekstiä! Sujuvaa, täsmällisesti eteenpäin menevää juonenkerrontaa, jossa henkilöt pysyvät ruodussaan. Aivan kuin AI olisi saanut käskyn luoda tietyn tyyppiset henkilöhahmot, joiden välille rakennetaan tarinan eteenpäin kuljettamiseen tarvittava määrä yhteyksiä. 

Sanottakoon nyt kuitenkin, että kirja on todennäköisesti ihan oikean ihmisen luoma teos. Mutta mielestäni teksti on kirjoitettu tyylillä, jonka ehkä ajatellaan myyvän helpoiten. Olisiko tässä jopa ajateltu jo valmiiksi äänikirjamarkkinoita?

*

En ala tässä sen kummemmin selostamaan kirjan juonta tai henkilöitä, koska - suoraan sanoen - en innostunut kirjassa oikeastaan mistään. Ainoa syy miksi luin kirjan loppuun oli se, että se oli lukupiirimme seuraava kirja. Mutta tässä muutama hajahavainto:

- Kirjan henkilöt jäivät hyvin pinnallisiksi. Heidän tekemänsä päätökset tuntuivat osin täysin päättömiltä, sillä henkilöiden kuvaus (tai sen puuttuminen) ei millään tavalla tukenut heidän toimintaansa.

- Kirjassa syntyy kaksi tyttölasta, joista kumpikin kasvaa aikuiseksi ilman isää. Kirjailija väittää kirkkain silmin, että kumpikaan tytöistä ei kyseenalaistanut äitiensä päätöstä olla paljastamatta isää. Eikö siis edes teinivuosina tullut sitä vaihetta, että edes jompikumpi tytöistä olisi halunnut tietää isänsä nimen?

- Toinen tytöistä (Izzy) oli saanut kuulla samanikäisestä serkustaan (Alice), vaikka he eivät koskaan tavanneet toisiaan. Eikö tämäkään tieto herättänyt sen vertaa mielenkiintoa, että Izzy olisi hiukan vanhempana alkanut etsiä tietoa serkustaan? Tarinan loppuvaiheessa elettiin kuitenkin jo internetin aikakautta.

- Perheen äidin päätös jättää kaikki neljä aikuista tytärtään ja muuttaa Floridaan heti miehensä kuoleman jälkeen oli yksi näistä käsittämättömistä päätöksistä. Varsinkin kun tulossa oli samanaikaan kaksi lastenlasta. Yhtä käsittämätön on myös lopun suuri grand finale, jossa kaikki vuosikymmenten erimielisyydet pyyhkäistään kerralla pois.

- Tarinan lomaan oli myös ripoteltu täysin irrallisia yksityiskohtia, jotka tuntuivat osin naurettaviltakin sillä ne eivät mitenkään syventäneet henkilökuvausta tai juonta. Aivan kuin AI olisi saanut käskyn sijoittaa säännöllisin väliajoin kohtauksia, jotka muistuttavat lukijaa siitä, että kysymys on ihan "oikeasta" elämästä.

*

Tässä eräänä aamuna tunnelbanassa satuin kuulemaan kun kaksi keski-ikäistä miestä kohtasivat sattumalta. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut selvästikin useampi vuosi, sillä elämän tapahtumat selvitettiin suurempien muutosten avulla. Ensin tuli uutiset uudesta kodista, työpaikanvaihdoksesta sekä tyttären juuri alkaneesta vaihto-oppilasvuodesta. 

Toinen miehistä oli epäilyttävän hiljaa, mietin oliko hänellä jotain vähemmän repäisevää kerrottavana - avioerosta tai sairaudesta ei ehkä halua puhua julkisissa kulkuvälineissä. Jäin kuuntelemaan miesten jutustelua (samalla kun olin lukevinani kirjaa) ja mieltä ärsytti, etten saanut kuulla enemmän yksityiskohtia. 

Ja juuri sama minua ärsytti tässä Napolitanon Kaunokaiset-kirjassa. Kirjan kertojaääni oli kuin nämä kaksi miestä, jotka raportoivat toisilleen elämän tärkeät käänteet. Ongelma oli vain, että kirjasta jäi nyt pois kaikki se, mitä tapahtui näiden elämän käännekohtien välillä - se kaikki, mikä oikeasti on kiinnostavaa. 

Elämä.

**

Ann Napolitano: Hello Beautiful (Viking 2023)

Suomennettu nimellä Kaunokaisia (suomennos Minna Kujamäki, WSOY 2024)

Kommentit

  1. Mielenkiintoista.
    Välistä kirjallisuuden maailmassa luodaan turhia odotuksia isolla mainoskampanjalla ja saadaan paljon lukijoita keskinkertaiselle teokselle, jonka luettua lukijalle jää halju olo "tässäkö se oli".
    Olen muutaman kirjan kohdalla tuntenut samansuuntaisesti kuin sinä tätä Napolitanon kirjaa lukiessa.
    Onko tosiaan laskelmoitu, että kun Yanagihara ja Ferrante myyvät, niin matkitaan niiden piirteitä ja saadaan aikaan bestseller? Mutta sehän ei riitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä kirjoita näin negatiivisesti lukemistani kirjoista, huonot kirjat päätyvät harvoin tänne blogiini. Mutta juuri tämän kirjan kohdalla tunsin, että on hyvä saada esille vähän toisenlaisiakin lukukokemuksia.Lisäksi löysin netistä ainakin yhden toisen arvion, jossa epäiltiin että tekoälyllä olisi sormensa pelissä.

      Mutta sen verran tämä jäi nyt kaivelemaan, että olen varannut kirjastosta Napolitanon aikaisemman kirjan. Haluan nähdä minkälaista tekstiä silloin on syntynyt 😊

      Poista
    2. Minusta on aina virkistävää lukea perusteltua kirjoitusta siitä, jos joku ei pidä jostain kirjasta. Itse en vain useinkaan osaa analysoida vastenmielisyyden tunteitani.

      Poista
    3. Juuri tämän kirjan kohdalla olisi muuten mielenkiintoista lukea myös miksi sitä pidetään niin hyvänä. "Loistava lukuromaani" ei kerro oikeastaan mitään. Luen kaikki tästä kirjasta näkemäni arviot, tämä on todella jäänyt kaihertamaan mieltä 😀

      Poista
  2. Minusta on hyvä kirjoittaa “risumietteitäkin”, kun eivät kaikki kirjat voi mitenkään kaikkia koskettaa ja subjektiivisia kokemuksiahan nämä ovat. Kaunokaisten lukemista olen ehkäillyt tyyliin “luen joskus jos en muuta keksi” (eli tuskin ikinä, heh) mutta nyt se lensi siitäkin ehkä-laarista kaaressa EI-laariin. Kirjoituksesi vahvistaa omaa intuitiotani siitä, ettei kirja ole minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tosiaan lämpimästi suositella, että ei kannata lukea - paitsi jos pidit siitä Ferranten Napoli-sarjasta, silloin voisit tykätäkin 😉

      Poista
    2. En ole lukenut Ferranten Napoli-sarjaa, en tiedä luenko ikinä (on siis siellä "luen, jos en muuta keksi" -osastolla) Pienen elämän olen lukenut ja sitä inhosin. :D

      Poista
    3. Okei, siinä tapauksessa: älä lue tätä 😄

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta tuo junamatkasi :) Tuo kuuntelu oli parasta hupia puolen tunnin lähijunamatkalla Espoosta Hkiin minulla. Silloin siis, kun en lukenut, jota kyllä enimmäkseen tein. Välillä oli kuin olisi elokuvissa käynyt. Kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hurjalta tuo, että olisi salassa AI:llä tehty kirja. Ei toisaalta yllättäisi millään tavalla, onhan kirjamaailmassakin kaikenlaisia huijauksia ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä on vielä vain oma pieni konspiraatioteoriani, teksti oli jotenkin niin hirveän tylsää luettavaa :)

      Poista
  5. Sain omassa blogissani vihjeen, että täältä löytyy hengenheimolainen. Minullakin Napolitanon kirja kirvoitti epätyypillisen kriittisen arvion, johon olen toivonut vertaiskokemuksia. Yksi niitä kirjoja, joiden suosiota on vaikea ymmärtää. Minulle vastaava oli myös Delia Owensin Suon villi laulu. Sijoitan nämä samaan kategoriaan. Sen sijaan Ferrante-faniksi tunnustaudun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sana siis on kiirinyt, että täällä toinen mokoma joka ei tykännyt 😀 Minulla on ollut vähän jo tunnontuskia siitä, että näin teilasin mutta tämä hypetys on jotenkin niin outo ilmiö, että oli pakko sanoa mitä mieltä olen kirjasta. Kiitos, että kävit antamassa vertaistukea!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...