Elena Ferrante: My Brilliant Friend (2012)

Kun ulkosuomalainen lähtee lomalle niin kohteena on usein emomaa Suomi. Tällä kertaa lähdin tyttären kanssa pääsiäislomailemaan Vuosaareen, jossa sisko asuu perheineen. Mahtava lomakohde! Löytyy niin luontoa kuin pääkaupungin shoppailu- ja kulttuurikohteitakin. Ja saimme vähän kylpylälomankin tuntua kun kävimme testaamassa Vuosaaren hienon uimahallin. Lisäksi perinteiset kirpparikierrokset ja uutena kohteena kissakahvila Helkatti Helsingin Kampissa ja ulkosuomalainen tytär oli taas sitä mieltä, että Suomi on paras maa ever.

Lomalukemisena kulki mukana Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäinen osa jonka sain nyt vihdoin luettua. Ensimmäinen yrityshän jäi kesken kun teksti puudutti niin, etten päässyt alkua pidemmälle. Mutta sitten huomasin kirjastossa englanninkielisen version ja päätin antaa kirjalle vielä yhden mahdollisuuden. Se kannatti! Ruotsalaiseen käännökseen verrattuna tässä oli ilmavuutta ja tekstin lukeminen jouhevampaa. Ja voin nyt siis onnitella itseäni siitä, että olen vihdoin ja viimein lukenut tämän "merkkiteoksen". Vähän sama tunne kun sain luettua ensimmäisen knausgårdini...

Mutta edelleen kuitenkin ihmettelen mikä tässä kirjassa on se juttu, joka tekee siitä sellaisen sensaation mitä se esimerkiksi on ollut Ruotsissa. Tarina sinänsä on mielenkiintoinen ja Lilan ja Elenan välinen ystävyys on kuvattu tavalla, joka saa kääntämään sivuja vauhdilla. Kirjailijan käyttämä kieli on kuitenkin aika puuduttavaa, kuin lukisi ylipitkää todistajanlausuntoa. "Sitten hän meni, sanoi, teki, ajatteli, teki, kirjoitti, suuttui...." Toki tarinassa on myös paljon psykologista pohdintaa, varsinkin Lilan mielenliikkeiden osalta, mutta kaikki kerrotaan Elenan suulla.

Elena yksinäisenä kertojana herättää epäluottamusta - miten tämä muka voi muistaa kaiken niin yksityiskohtaisesti, monien vuosikymmenien jälkeen? Ja miten hän muka tietää kaiken näin tarkasti vaikka ei ole itse edes mukana kaikissa tapahtumissa. Kaikesta realismistaan huolimatta tarina ei tunnu realistiselta vaan ehkä pikemminkin sadulta. "Olipa kerran kaksi tyttöä, jotka asuivat köyhässä napolilaiskaupunginosassa." Olen siis tainnut tulla lukeneeksi klassisen "lukuromaanin" joita harvemmin eksyy kirjastokassiini, siitäkö tämä hämmennykseni...?

Sulattelen tätä lukukokemusta nyt jonkin aikaa ennen kuin tartun Napoli-sarjan seuraaviin osiin, jos tartun... En nimittäin tunne mitään pakottavaa tarvetta saada lukea miten tytöille käy. Osan tulevista tapahtumista saattaa sitä paitsi jo arvatakin ensimmäisessä osassa annettujen vinkkien avulla. Mutta jos jatkan tarinan seuraamista niin yritän saada kirjat käsiini suomeksi, se ehkä auttaisi minuakin kokemaan sitä paljon puhuttua Ferrante-huumaa?

Loma-asunnon kirjahyllystä löytyi muuten tuttu kirja lapsuudestani, Suomen kansan suuri satukirja. Muistan vieläkin ne hurjat sadut joita luin itsekseni ja muistikuva piti todellakin paikkansa. Tytär värisi vieressä jännityksestä kun luin kokeeksi yhden tarinan iltasaduksi. Tuhkimuksessa päitä tippui toisensa perään mutta onneksi ruumiit saatiin lopussa taian avulla herätettyä jälleen henkiin ja saatoimme käydä rauhallisin mielin nukkumaan sadun saatua onnellisen lopun.

Tältä Suomen-lomalta on kotiinviemisinä myös jälleen pari uutta kirjaa. Löysin kirpparikierroksella Riikka Pulkkisen uusimman Paras mahdollinen maailma sekä Anja Kaurasen Arabian Laurin. Lisäksi tytär ilmoitti, että on nyt päättänyt alkaa kerätä Aku Ankan taskukirjoja ja mikäpä sen hauskempaa kirjallisuutta juuri lukemaan oppineelle ekaluokkalaiselle. Myös teini-ikäinen kummityttö tietää miten saa kiedottua kirjanörtin kummitätinsä pikkusormen ympäri - kun teini kertoo, että haluaa lukea Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen niin tätihän rientää oitis lähimpään antikvariaattiin!

**
Elena Ferrante: My Brilliant Friend
Kääntäjä: Ann Goldstein
Europa Editions 2012

Helmet-lukuhaaste: 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Lue lisää

Henkiin herätetyt

Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...