Klassikkohaaste 19 - Marja-Liisa Vartio 100 vuotta! (Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö 1958)

 

Kirjabloggaajan vuoden kokohtia ovat aina puolivuosittaiset klassikkohaasteet, joihin olen osallistunut  epäsäännöllisen säännöllisesti. Tähän mennessä klassikkolistalleni ovat päätyneet Ibsenin Nukkekoti, Antti Jalavan Asfalttikukka sekä Erich Kästnerin Tuuliajolla Berliinissä. 

Tällä kertaa ollaan edetty jo haasteeseen #19, jota emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. Ja koska olen nämä viimeiset pari vuotta lukenut enemmän saksalaista kirjallisuutta niin ehdin tässä koko alkuvuoden jo hautoa pariakin saksalaista naiskirjailijaa. Mutta säästetään ne seuraaviin haasteisiin, viime viikolla nimittäin käynnistyi kirjahyllyni äärellä tapahtumaketju, joka laittoi suunnitelmani uusiksi.

Kaikki alkoi siitä, että aloin lueskella Suvi Aholan esseetä "Oman elämänsä kirjailijat" (kirjassa Tietokone ja silitysrauta). Tekstissään Ahola ottaa esille mm. suomalaisen kirjallisuuden vahvan naistrion Aila Meriluodon, Helvi Hämäläisen ja Marja-Liisa Vartion ja heiltä julkaistut päiväkirjat.

Tajusin siinä samassa, että vaikka minulla oli 90-luvulla ollut intensiivinen Vartio-kauteni niin hänen nuoruuden päiväkirjojaan en ole vielä lukenut. Ne menevät siis lukulistalle, varsinkin kun Ahola kuvailee niitä hiukan provosoivasti "hysteeriseksi luettavaksi", jota on "vaikea pitää täysjärkisen ihmisen kirjoituksena". Päiväkirjat ovat Aholan mukaan "tiheää tekstiä murrosikäisen tytön valtavasta rakkauden innosta". Tämähän on siis luettava!

Mutta olihan minulla kuitenkin Vartio-kokoelmani, jonka olin sentään älynnyt ottaa mukaani kun muutin tänne Tukholmaan vuosituhannen vaihteessa. (Saarikosket, Hämäläiset ja Harmajat sen sijaan päätyivät helsinkiläisdivareihin.). Yhtäkkiä iski halu lukea Vartiota uudestaan. Vieläkö hänen tekstinsä tekevät saman vaikutuksen kuin ne tekivät tuolloin parikymppiseen minääni?

Valitsin hyllystä Vartion vuonna 1958 ilmestyneen romaanin "Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö". Kirjan päähenkilö Leena on pian 19-vuotias, maanviljelijävanhempiensa vanhempi tytär. Kylään saapuu kesäksi vieras työmies, jota Leena ryhtyy tapailemaan. Lyhyt ja kiihkeä suhde päättyy kun mies palaa perheensä luokse. Leena huomaa olevansa raskaana.

Vartio on saanut ujutettua runsaaseen kahteensataan sivuun niin intensiivisen draaman kaaren, että luin kirjan lähes yhdellä istumalla. Ensin kuvataan tytön ja miehen suhde, kaikessa paljastavuudessaan. Pikkukylän piireihin kyllästynyt tyttö janoaa uuden ja vieraan ihmisen huomiota, mies taas yksinäisyydessään ei pysty hillitsemään itseään. Tytölle kaikki on jännittävää ja mieltä kiihottavaa, mies tietää tekevänsä väärin mutta ei pysty vastustamaan viettiensä voimaa.

Mies siis lähtee, mutta pitää yhteyttä tyttöön kirjeitse. Leena kertoo miehelle odottavansa lasta, mutta salaa asian kotiväeltään. Asia paljastuu lopulta, kun äiti osaa vihdoin katsoa tytärtään oikein silmin. Raskaus on luonnollisesti vanhemmille suuri järkytys.

Leena jää tilanteessa täysin yksin, mutta ei suinkaan toimettomaksi. Hän löytää sanomalehdestä ilmoituksen, jossa etsitään raskaana olevaa tyttöä kotiapulaiseksi. Kaupungissa asuva perhe on auttanut jo useampaa tyttöä ja paikka on juuri vapautunut. Leena lähtee kaupunkiin, jossa hän joutuu sopeutumaan uuteen rooliin. Perheen rouva osoittaa alentuvin elkein tytön paikan, mutta Leena nielee kaiken ylväästi. Hän tietää, ettei muuta vaihtoehtoa ole. 

Helena Ruuska taustoittaa Vartiosta kirjoittamassaan elämäkerrassa tarinan syntyhistoriaa. Vartio oli kuullut Säämingin sukulaistensa kertovan tarinan talontyttärestä, joka tulee raskaaksi ja jonka isä ajaa pois kotoa. Tyttö kuolee synnytyksessä ja kylän väen puheiden mukaan tyttö kuoli suruun. Tapaus järkytti Vartiota, joka alkaa pohtia, miten tyttö on joutunut kärsimään. Vartiota ravisutti erityisesti se kuinka ihmiset ensin tuomitsivat kunnes traagisen lopun jälkeen romantisoivat tapahtuneen. Lisäksi Vartio pohti miehen osuutta tapahtuneessa. Kuinka mies saattoi jättää raskaana olevan tytön yksin?

Vartion oli tarkoitus antaa myös Leenansa kuolla synnytykseen, mutta Ruuskan siteeraaman Hopeapeili-lehden haastattelun mukaan Vartio kirjoitustyön lopulla muutti mielensä. "Minkäs sille voi, antaa elää! Taide ei välitä laskelmista. Paljon syvemmälle se lähettää viestinsä. Ja ellei lähetä, ei tule taidettakaan." (Ruuska, 338-340)

Lukiessani nyt vuosikymmenien jälkeen Vartiota uudestaan tunnistin hänen tekstissään toisen, uudemman löytöni. Itävaltalaiskirjailija Ingeborg Bachmann oli Vartiota vain vuoden nuorempi ja kirjoitti siis samassa modernismin hengessä. Vartion tavoin Bachmann kirjoittaa psykologisesti tiivistä, naisen sisäiseen mielentilaan pureutuvaa proosaa. Nyt kun tartuin taas Vartioon uudestaan ymmärrän hyvin miksi ihastuin välittömästi saksan kirjallisuuskurssilla ensimmäistä kertaa lukemaani Bachmanniin. Molempien kerronnassa on jotain maagista, joka koskettaa syvältä - edelleen.

Ja nyt onkin hyvä syy lukea Marja-Liisa Vartiota, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta hänen syntymästään! Toivottavasti Vartion teokset vilahtelevat syksyn aikana kirjablogeissa ja muilla somekanavilla. Ilokseni huomasin, että juuri samaan aikaan kuin itse luin tämän Vartion teoksen, sen luki myös Kirjakaapin avain -blogi! Mutta lukekaa te muutkin ja varsinkin itse juhlapäivänä, joka on 11. syyskuuta 2024. 

**

Marja-Liisa Vartio: Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö (Otava 1958)

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio. Kuin linnun kirkaisu (WSOY 2012)

Suvi Ahola: Tietokone ja silitysrauta. Kirjoituksia kirjallisuudesta (Tammi 2003)