Lomalaitumen kevyet luetut

Täällä ollaan, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. Mutta olen temmeltänyt enemmän tuolla instan puolella, kirjoja on nimittäin tullut luettua kuin liukuhihnalta. Ja onko se kirja muuten nykyään edes luettu jos siitä ei ole raportoinut mihinkään?! Ainakin itse huomaan helposti unohtavani lukemani, jos en ole siitä edes muutamaa riviä kirjoittanut.

Ensimmäisen lomaviikon vietin vuokramökillä, tällä kertaa Ljusterön saarella Tukholman pohjoisessa saaristossa. Rakastuin tähän vanhaan laivamiehentorppaan välittömästi! Ympärillä oli pohjoinen luonto parhaimmillaan, tuntui kuin olisin nyt löytänyt oman "piskolani". Paitsi että Eeva Kilvellä olisi varmasti ollut naurussa pitelemistä jos olisi ollut näkemässä meidän "eloonjäämistaistelumme".

Merenrantaan pääsimme vain, jos polun varrella laiduntavat lehmät olivat suosiollisella tuulella. Tosin rannassa saattoi odottaa siellä asustava joutsenperhe, jonka isä ei halunnut meidän häiritsevän heidän kesäidylliänsä. Ensimmäisenä päivänä saimme mökkiimme myös kutsumattoman vieraan, joka oli käynyt syömässä teinien karkkivarastot. Vieras hävisi, kun turvasimme karamellit. Muista eväistämme se ei ollut kiinnostunut, taisi olla pahasti sokerikoukussa. Ja sitten ne punkit, jotka aiheuttivat jopa itkua ja hammastenkiristystä.

Jokainen eläin on subjekti. Se on: oman elämänsä keskipiste, itsensä puolustaja, varuillaan joka suuntaan niinkuin sinä ja minä. Omanarvontuntoinen: ei sallisi itseään loukattavan. (Eeva Kilpi)

Mutta parin päivän jälkeen asetuimme osaksi maisemaa ja opimme eläinnaapuriemme tavat ja tottumukset. Ja sitten vain nautimme! Minä ennen kaikkea lukemisesta, sillä sain ripustettua riippumattoni sopivaan paikkaan, jossa oli hyvä pötkötellä.

Olin ottanut mukaan useammankin kirjan, sillä eihän sitä etukäteen tiedä millä mielialalla kunakin päivänä herää. Lisäksi kirjat olivat kirpparilöytöjä, pokkareita, sillä kerran matkalle kadottamani kirjastokirjan opettamana ja siitä sakkomaksun maksaneena en ota enää moisia riskejä.

Lomanaloituskirjaksi osui tällä kertaa ruotsalaisen Emma Hambergin "Au revoir ja näkemiin, Agneta", joka osui silmään edellisellä kirpparikäynnillä. Hambergin Agneta-kirjoista olen nähnyt somessa vain positiivisia postauksia joten kirja kiinnosti. Tämä oli jatko-osa ja alussa sain hieman sinnitellä päästäkseni juoneen mukaan, mutta pian olin koukussa. Tarinassa oli juuri sopivan verran henkilöitä ja sivujuonteita, eikä missään vaiheessa menty överiksi - vaikka vaaranpaikkoja oli parissa kohtaa. Loistavaa viihdettä, jossa kirjailijan lämmin sydän välittyi lukijalle asti!

Agnetan jälkeen aloitin sen perinteisen lomanaloituskirjani, joka on yleensä Marian Keyesiä. "Anybody Out There" on tuttua ja turvallista, hauskaa, kaoottista, yllätyksellistä.. Mutta täytyy sanoa, että Emma Hambergin jälkeen en enää jaksanut innostua Marian Keyesin tyylistä. Yhtäkkiä vain ärsytti kaikki se ulkokultaisuus ja pinnallisuus. Toki Keyes kirjoittaa myös asiaa ja hänellä on aina hyviä pointteja kirjoissaan, mutta Hamberg tekee sen niin paljon paremmin. Tai sitten olen vain siirtynyt viihdelukijana "kypsempään" kastiin. Tämä siis taisi olla minun osaltani nyt "Näkemiin ja Au revoir, Marian Keyes".

Mutta sitten olikin jo aika lukea se yhtä niin perinteinen lomadekkari. Sekin kirpparikierroksen satoa, Malin Persson Gioliton "Epäilyksen tuolla puolen". Persson Giolito on ammatiltaan juristi, jota asiantuntemusta hän käyttää myös dekkareissaan. Jos on siis kiinnostunut kurkistamaan kulissien taakse voin suositella. Aika pian käykin ilmi, että juristin arki on hyvin paljon kuivaa papereiden kopioimista ja lukemista. Lisäksi juuri tässä teoksessa Persson Giolito ottaa esille moraalisen aspektin juristin työssä - entäpä jos asiakas onkin oikeasti "paha" ihminen, saako häntä puolustaa?

Harmi vain, että kirjailijalla on ollut painetta lisäillä mukaan myös ihmissuhdekoukeroita, jotka eivät ainakaan tässä tarinassa ihan toimi. Mutta toisaalta, juuri tämä teos on Persson Gioliton alkupään tuotantoa ja pienet haparoinnit on helppo hypätä yli.

Näiden hieman kevyempien lukemisten jälkeen alkoikin mieli jo sitten kaivata tukevampaa purtavaa ja tämä toinen kotoiluviikko on mennyt Edith Södergranin ja Marja-Liisa Vartion seurassa. Mutta niistä lisää myöhemmin!

PS. Tuossa aloituskuvan pinon alimmaisena on kirja, jota myös jo aloittelin, mutta totesin pian, että tätä teosta on luettava pieninä annoksina, hitaasti pureskellen. Steve Sem-Sandbergin romaanissa "De utvalda" (2016) kirjailija pureutuu jälleen kerran Euroopan historiaan toisen maailmansodan aikana ja aihe on tietysti huippukiinnostava. Sem-Sandberg on täällä Ruotsissa erittäin arvostettu kirjailija ja olen häneltä onnistunut lukemaan yhden teoksen. Ja nytpä taas kiitos tämän blogini, että voin palata muutaman vuoden takaisiin tunnelmiin! Onneksi opin näköjään sen verran, että tämä uusi kirja on nyt hyllyssä omana eikä sitä tarvitse lukea kilpaa kirjaston palautuspäivämäärää uhmaten.

Emma Hamberg: Au revoir, Agneta (Piratförlaget 2024)

Marian Keyes: Anybody Out There (Penguin Books 2006)

Malin Persson Giolito: Bortom varje rimligt tvivel (Piratförlaget 2012)

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...