Siirry pääsisältöön

Lomalaitumen kevyet luetut

Täällä ollaan, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. Mutta olen temmeltänyt enemmän tuolla instan puolella, kirjoja on nimittäin tullut luettua kuin liukuhihnalta. Ja onko se kirja muuten nykyään edes luettu jos siitä ei ole raportoinut mihinkään?! Ainakin itse huomaan helposti unohtavani lukemani, jos en ole siitä edes muutamaa riviä kirjoittanut.

Ensimmäisen lomaviikon vietin vuokramökillä, tällä kertaa Ljusterön saarella Tukholman pohjoisessa saaristossa. Rakastuin tähän vanhaan laivamiehentorppaan välittömästi! Ympärillä oli pohjoinen luonto parhaimmillaan, tuntui kuin olisin nyt löytänyt oman "piskolani". Paitsi että Eeva Kilvellä olisi varmasti ollut naurussa pitelemistä jos olisi ollut näkemässä meidän "eloonjäämistaistelumme".

Merenrantaan pääsimme vain, jos polun varrella laiduntavat lehmät olivat suosiollisella tuulella. Tosin rannassa saattoi odottaa siellä asustava joutsenperhe, jonka isä ei halunnut meidän häiritsevän heidän kesäidylliänsä. Ensimmäisenä päivänä saimme mökkiimme myös kutsumattoman vieraan, joka oli käynyt syömässä teinien karkkivarastot. Vieras hävisi, kun turvasimme karamellit. Muista eväistämme se ei ollut kiinnostunut, taisi olla pahasti sokerikoukussa. Ja sitten ne punkit, jotka aiheuttivat jopa itkua ja hammastenkiristystä.

Jokainen eläin on subjekti. Se on: oman elämänsä keskipiste,  itsensä puolustaja, varuillaan joka suuntaan niinkuin sinä ja minä. Omanarvontuntoinen: ei sallisi itseään loukattavan. (Eeva Kilpi)

Mutta parin päivän jälkeen asetuimme osaksi maisemaa ja opimme eläinnaapuriemme tavat ja tottumukset. Ja sitten vain nautimme! Minä ennen kaikkea lukemisesta, sillä sain ripustettua riippumattoni sopivaan paikkaan, jossa oli hyvä pötkötellä. 

Olin ottanut mukaan useammankin kirjan, sillä eihän sitä etukäteen tiedä millä mielialalla kunakin päivänä herää. Lisäksi kirjat olivat kirpparilöytöjä, pokkareita, sillä kerran matkalle kadottamani kirjastokirjan opettamana ja siitä sakkomaksun maksaneena en ota enää moisia riskejä.

Lomanaloituskirjaksi osui tällä kertaa ruotsalaisen Emma Hambergin "Au revoir ja näkemiin, Agneta", joka osui silmään edellisellä kirpparikäynnillä. Hambergin Agneta-kirjoista olen nähnyt somessa vain positiivisia postauksia joten kirja kiinnosti. Tämä oli jatko-osa ja alussa sain hieman sinnitellä päästäkseni juoneen mukaan, mutta pian olin koukussa. Tarinassa oli juuri sopivan verran henkilöitä ja sivujuonteita, eikä missään vaiheessa menty överiksi - vaikka vaaranpaikkoja oli parissa kohtaa. Loistavaa viihdettä, jossa kirjailijan lämmin sydän välittyi lukijalle asti!

Agnetan jälkeen aloitin sen perinteisen lomanaloituskirjani, joka on yleensä Marian Keyesiä. "Anybody Out There" on tuttua ja turvallista, hauskaa, kaoottista, yllätyksellistä.. Mutta täytyy sanoa, että Emma Hambergin jälkeen en enää jaksanut innostua Marian Keyesin tyylistä. Yhtäkkiä vain ärsytti kaikki se ulkokultaisuus ja pinnallisuus. Toki Keyes kirjoittaa myös asiaa ja hänellä on aina hyviä pointteja kirjoissaan, mutta Hamberg tekee sen niin paljon paremmin. Tai sitten olen vain siirtynyt viihdelukijana "kypsempään" kastiin. Tämä siis taisi olla minun osaltani nyt "Näkemiin ja Au revoir, Marian Keyes". 

Mutta sitten olikin jo aika lukea se yhtä niin perinteinen lomadekkari. Sekin kirpparikierroksen satoa, Malin Persson Gioliton "Epäilyksen tuolla puolen". Persson Giolito on ammatiltaan juristi, jota asiantuntemusta hän käyttää myös dekkareissaan. Jos on siis kiinnostunut kurkistamaan kulissien taakse voin suositella. Aika pian käykin ilmi, että juristin arki on hyvin paljon kuivaa papereiden kopioimista ja lukemista. Lisäksi juuri tässä teoksessa Persson Giolito ottaa esille moraalisen aspektin juristin työssä - entäpä jos asiakas onkin oikeasti "paha" ihminen, saako häntä puolustaa?

Harmi vain, että kirjailijalla on ollut painetta lisäillä mukaan myös ihmissuhdekoukeroita, jotka eivät ainakaan tässä tarinassa ihan toimi. Mutta toisaalta, juuri tämä teos on Persson Gioliton alkupään tuotantoa ja pienet haparoinnit on helppo hypätä yli. 

Näiden hieman kevyempien lukemisten jälkeen alkoikin mieli jo sitten kaivata tukevampaa purtavaa ja tämä toinen kotoiluviikko on mennyt Edith Södergranin ja Marja-Liisa Vartion seurassa. Mutta niistä lisää myöhemmin!

PS. Tuossa aloituskuvan pinon alimmaisena on kirja, jota myös jo aloittelin, mutta totesin pian, että tätä teosta on luettava pieninä annoksina, hitaasti pureskellen. Steve Sem-Sandbergin romaanissa "De utvalda" (2016) kirjailija pureutuu jälleen kerran  Euroopan historiaan toisen maailmansodan aikana ja aihe on tietysti huippukiinnostava. Sem-Sandberg on täällä Ruotsissa erittäin arvostettu kirjailija ja olen häneltä onnistunut lukemaan yhden teoksen. Ja nytpä taas kiitos tämän blogini, että voin palata muutaman vuoden takaisiin tunnelmiin! Onneksi opin näköjään sen verran, että tämä uusi kirja on nyt hyllyssä omana eikä sitä tarvitse lukea kilpaa kirjaston palautuspäivämäärää uhmaten.

**

Emma Hamberg: Au revoir, Agneta (Piratförlaget 2024)

Marian Keyes: Anybody Out There (Penguin Books 2006)

Malin Persson Giolito: Bortom varje rimligt tvivel (Piratförlaget 2012)






Kommentit

  1. Ihana torppa! Kuinka ollakaan muistuttaa meidän saarimökkiämme noin 50 vuotta sitten, jolloin sen ympärillä laidunsi usein vasikoita, joiden jättämien "pannukakkujen" yli sai loikkia mökille. - Minä olen myös töppäillyt kirjaston kirjan kanssa: pudotin kajakista ja sain maksaa sakot. Kirja sijaitsee nyt mökin kirjahyllyllä, vedestä turvonneena. Kirjaston kirjat tulevat edelleen mukaan mökille, vaan ei kajakkireissulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hurmaava mökki! Sanoinkin jo omistajalle, että jos vuokraavat taas ensi kesänä niin tulen oitis.

      Jos olisi oma mökki niin uskaltaisin ottaa myös kirjastokirjoja mukaan - tämä kadottamani kirja taisi jäädä Göteborgiin.. oli sellainen ohut läpyskä vielä mutta niin vain maksoi sekin 300 kruunua 🥺

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...