Siirry pääsisältöön

Äänikirjakävelyllä et koskaan kävele yksin

 


Viikonloppuna meitä täällä Tukholmassa hemmoteltiin hienolla aurinkoisella säällä, joten pääsin taas tarpomaan tuonne metsäpolulleni. Onneksi on nastat alla!

Puolisokin olisi innostunut tulemaan seuraksi mistä seurasi dilemma. Nämä viikonlopun pidemmät kävelylenkit ovat nimittäin äänikirjakuuntelemiseni primetime-aikaa. Tällä kertaa ongelma ratkesi sillä, että nastakengätön puoliso teki oman lyhyemmän ja jäättömän kävelylenkin.

Äänikirjojen suhteen olen muuten todellakin fiiliskuuntelija. Jotkut äänikirjat roikkuvat mukana kuukausikaupalla kun välillä kyllästyn ja sitten taas innostun. Sellainen tapaus on mm. Katri Helenan elämäkerta, jonka aloitin jo syksyllä, mutta jossa olen päässyt vasta puoliväliin. Katri Helena lukee itse tarinansa ja se on isoina paloina välillä vähän liiankin intensiivistä kerrontaa. 

Sama kokemus tuli myös näyttelijä Martti Suosalon elämäkerran kanssa. Suosalon kanssa viipyilin tuolla kotimetsissä melkein puoli vuotta, käytiin mustikassakin yhdessä. Lopulta kuuntelin loput tunnit lähes yhteen menoon ja sitten tulikin ikävä. Suosalo on mahtava kertoja!

Elämäkerrat ovat muuten itselleni sitä parasta äänikirjakuunneltavaa. Romaanien eri tarinatasot ja kertojaäänet saavat minut usein  stressaantumaan kun välillä pitää kelata taaksepäin, että kuka nyt sanoikin ja mitä. Mutta selkeäviivaisissa elämäntarinoiden kuvauksissa pysyn hyvin perässä ja kuuntelu on vain rentouttavaa.

Aivan ensimmäisiä kuuntelemiani kirjoja oli Merete Mazzarellan esseemäiset pohdiskelukirjat. Mazzarellan uusimmat valitsenkin nykyään aina äänikirjaversiona. Päiväkirjat ovat myös oiva kaveri äänikirjakävelyilleni. Niissä viipyillään usein hetkissä ja tunnelmissa, joten kuuntelunkaan ei tarvitse olla superaktiivista. Ja niin, en tosiaankaan kuuntele millään nopeutetuilla kierroksilla, tarvitsen rauhallista ja kiireetöntä kerrontaa.

Tässä oma tämänhetkinen äänikirjojen Top10-listani, joukossa tosin vielä jokunen keskeneräinenkin:

Anna-Liisa Haavikko: Kaari. Kirjailija Kaari Utrion elämä (Lukija: Erja Manto)

Pekka Hako: Kristallista savuksi. Kaija Saariahon elämä (Lukija: Jone Takamäki, Vera Kiiskinen)

Elina Hirvonen: Katri Helena (Lukija: Katri Helena)

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista (Lukija: Liisamaija Laaksonen)

Merete Mazzarella: Den violetta timmen (Lukija: Ann-Kristin Schevelew)

Aila Meriluoto: En minä vielä pääty (Lukija: Erja Manto)

Aila Meriluoto: Mekko meni taululle (Lukija: Seela Sella)

Demi Moore: Inside Out (Lukija: Demi Moore)

Johanna Venho; Martti Suosalon tähänastinen elämä (Lukija: Martti Suosalo)

Tara Westover: Opintiellä (Lukija: Karoliina Niskanen)

Ja lopuksi vielä muutama otos näistä äänikirjamaisemistani täältä Tukholman eteläkupeesta. Hassua muuten, että jos kirjassa on ollut jokin vahva kohtaus se saattaa jäädä mieleeni johonkin maisemaan kytkeytyneenä, tyyliin "tämän aukion kohdalla Katri Helena kuuli, että Timppa on kuollut". Se antaa kyllä jännittäviä lisävivahteita tälle niin arkiselle vakiolenkilleni!





Kommentit

  1. Upeat ulkoilumaastot sinulla – kyllä noissa maisemissa kelpaa kulkea ja kuunnella! <3

    Itse kuuntelen podcasteja lenkeillä. Niihin pystyn keskittymään hyvin kun taas laajemmat kokonaisuudet (esim. romaanit) voisi tuottaa vaikeuksia. Tosin nyt kun mainitsit esseet (tai siis esseemäiset pohdiskelukirjat), niin luulen että sellainen tyyli voisi toimia minullakin kuunnteltuna. Samoin ehkä muistelmat. Täytyy ehkä joskus kokeilla. Tosin olen niin moniin podcasteihin koukussa, etten tiedä riittääkö kunto ja tunnit päivässä, jos vielä pitäisi yrittää äänikirjat retkille ympätä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Podcasteja kuuntelen myös satunnaisesti, mutta en ole oikein onnistunut vielä löytämään sellaisia täysosumia. Testaan aina välillä uusia, mutta sitten ne jäävät... Ruben Stilleriä kuuntelen säännöllisesti Yleltä, mutta hän onkin sellainen hahmo jota olen kuunnellut eri välineistä koko ikäni. Meillä on täsmälleen sama huumori!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen